Päivitetty 8.2.2012 20:24, julkaistu 8.2.2012 20:23

Tamperelaismies ei saanut haluamaansa naista ja päätti ettei kukaan muukaan saa

Tuomas Rimpiläinen, AamulehtiLähetä palautetta toimittajalle
Surmaaja osti kaksi päivää ennen surmatyötä Mora-puukon Tampereen Clas Ohlsonista. Hän tallentui valvontakameraan kassalla.

Tampereen Ikurissa kesällä tapahtuneesta henkirikoksesta on luettiin keskiviikkona Pirkanmaan käräjäoikeudessa murhasyyte 29-vuotiaalle tamperelaismiehelle. Mies surmasi 24. heinäkuuta 49-vuotiaan naisen vasaralla ja puukolla. Esitutkinnassa mies kertoi teostaan poikkeuksellisen avoimesti.

Miehelle tehtiin poikkeuksellisesti mielentilatutkimus jo esitutkinnan aikana.

Mies tapasi uhrinsa kesäkuun alussa 2011 Tampereen Seurahuoneella. Heidän välilleen syntyi lyhyt suhde, jota syytetty itsekin kuvaili esitutkinnassa yksipuoliseksi ihastumiseksi.

Nainen teki miehelle jo alkuvaiheessa selväksi, että he eivät voi seurustella keskenään. Todistajat kertoivat, että mies piti tästä huolimatta sinnikkäästi yhteyttä naiseen. He tapasivatkin toisensa joitakin kertoja. Mies lähetteli naiselle kukkia ja lahjoja sekä tekstiviestitse Eino Leinon runoja.

Pikkuhiljaa miehellekin alkoi valjeta, että suhde on mahdoton. Hänen mielessään alkoi kehittyä ajatuksia naisen vahingoittamisesta. 22. heinäkuuta mies meni Tampereen Clas Ohlsoniin ja osti Mora-puukon.

Surmaaja tuli ruusun kanssa

Illalla 24. heinäkuuta naisen tytär vieraili äitinsä luona Ikurissa. Tyttären mukaan äiti oli onnellinen, sillä hänellä oli uusi miesystävä. Nainen oli kertonut uudesta suhteestaan myös toivottomasti ihastuneelle nuorelle miehelle. Tyttären poistuttua nainen päivitti hyväntuulisen ja onnellisen Facebook-statuksen.

Pian tämän jälkeen nuori mies ilmestyi naisen asunnolle. Hänellä oli mukanaan kassissa ruusu, vasara ja kolme puukkoa.

Mies ja nainen istuivat tunteja terassilla ja juttelivat. Jossain vaiheessa iltaa mies varmistui siitä, että naisella todella oli uusi miesystävä. Nainen teki miehelle ystävällisesti selväksi, ettei tämä voi jäädä yöksi. Silloin mies meni sisälle hakemaan ruusua ja aseitaan.

Ei yhtään ystävää

Surmatyön jälkeen mies soitti hätäkeskukseen ja kertoi surmanneensa naisen mustasukkaisuuden takia.

Poliisi otti hänet kiinni pian puhelun jälkeen. Hän puhalsi alkometriin nolla promillea. Hänellä ei ole aiempaa väkivaltarikostaustaa.

Seuraavana päivänä poliisin kuulustelija kysyi mieheltä, miksi tämä surmasi naisen. Mies sanoi, ettei hänellä ole yhtään ystävää eikä hän ole koskaan seurustellut naisen kanssa. Nyt hän pelkäsi menettävänsä tämänkin ihmissuhteen. Surmaamista hän perusteli omistushalulla:

– Ettei sitten muutkaan häntä saa, jos en minäkään, mies sanoi kuulustelussa.

Mies myönsi suunnitelleensa teon etukäteen ainakin osittain. Hän myös sanoi, että hän katuu tekoaan ja ottaa siitä täyden vastuun.

Lue tapauksen oikeuskäsittelystä lisää torstain Aamulehdestä.


AVAINSANAT:

Kommentit (27)

Näytä: 10 20 30 40 50 kommenttia yhdellä sivulla, vanhimmat uusimmat ensin
(Tuntematon)10.2.2012 19:12

Kyllä on surullinen juttu. Vaatii ymmärrystä. En epäile etteikö päätös pakkohoidosta ole ammattilaisten kartoittama, mutta kysyn vain onko se joka harkitusti surmaa toisen terve noin ylipäätään? Mikäli harkitusti teon tekee niin kyllähän ihminen pitää jollain tasolla olla sairas? Tuolla ajatuksellako kaikki murhaajat laitoshoitoon?

Miten henkilö joka on reilun vuosikymmenen ollut täysi-ikäinen ja elännyt yhteiskunnassa muiden joukossa, voidaan todeta heti esitutkinnan aikana olevan laitoshoidon tarpeessa? Eihän tämä täysin normaali toimenpide kuitenkaan ole. Eikö voisi olettaa että tällaisen tapauksen ongelmat olisi pitänyt tai voitu havaita hieman aikaisemminkin?

Turha syyttää kuitenkaan yhteiskuntaa tai muita ymmärtämättömiä ihmisiä. Tekijöitä tässä tapauksessa ollut vain yksi. Ikävä kyllä hänelle ei löydy ymmärrystä.

Onneksi hän kuitenkin saa "ystäviä" laitoshoidon aikana. He välittävät!

Voimia ja jaksamista omaisille.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)10.2.2012 14:36

Mikä pieni tuomio?
Kun on syyntakeeton voi esim. Niuvaniemi olla osoitteena pidempään kuin vankila olisi

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)10.2.2012 03:22

Surmaaja joutui heti esitutkinnassa mielentilatutkimukseen ja joutui lopulta pakkohoitoon. Senkö takia, että tunnusti tekonsa, katui sitä ja otti täyden vastuun? Onko henkirikoksen tekijä, joka ei tunnusta ja kadu tekoaan täysijärkinen? Eivätkö kaikki henkirikoksen tekijät pitäisi laittaa heti mielentilatutkimukseen? Tällä surmaajalla on sentään ollut selkärankaa vastata teostaan.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)9.2.2012 18:34

Mielestäni on ihan turha syyttää yhteiskuntaa tai hallitusta näin julmasta ja raa'asta teosta. Kyllä syyt löytyy tähäkin tekoon paljon kauempaa. Kai tälläkin jätkällä on jonkinmoiset vanhemmat. Minulle ainakin opetettiin jo pienenä, ettei tyttöjä/naisia lyödä!! Jokin on mennyt pahasti pieleen jo jätkän lapsuudessa. Veikkaan, että tämä jätkä on lapsena saanut kaiken mitä on halunnut. Aikuisiällä elämä on näyttänyt karut kasvonsa ja jätkä ei ole osannut käsitellä asioita. Sitten tulee nainen, joka sanoo EI! Johan jätkän maailma menee sekaisin ja lopputuloksena on raaka ja julma naisen murha. Opetus: Lapsille rajat ja rakkautta, nuorille ohjausta ja rakkautta. Näin yksinkertaisilla asioilla estetään syrjäytyminen. Pitäkää siis omaisiinne yhteyttä hyvät ihmiset!

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)9.2.2012 13:22

Katsotaan myös peiliin sillä syyttävällä silmällä. Yhteiskunta on mennyt minä-painotteiseksi, käsketään kehumaan itseään ja nousemaan muita paremmaksi, ei jakseta välittää oikeista arvoista enää yhtään. Syrjitään ja hyljeksitään, vedotaan pelkoon, ja muihin verukkeisiin, joilla vain päästään luistamaan inhimillisyydestä.

Katsokaa hieman ympärillenne. Ehkä kun avaatte silmänne, näette kuinka helvetin paljon on jo huonosti voivia ihmisiä. Ja se pelko-kimara, minkä jotkin tilastolliset tapaukset maailmalta ovat tuottaneet, pahentaa tätä entisestään. Irrottakaa itsenne peloistanne, se vangitsee meidät. Jos jotain tapahtuu, se tapahtuu joka tapauksessa, pelkäätte tai ette. Pelon kanssa kärsitte jo etukäteenkin. Ja pelko luo näitä tapahtumia. Yrittäkää ymmärtää, ajatelkaa hetki.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)9.2.2012 11:55

Olipa surullinen juttu alusta loppun saakka:(

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)9.2.2012 10:06

Tuokin heppu on siis pian vapaalla jalalla. Pieni tuomio, josta "kärsii" puolet hyvässä lykyssä. Tämä on suomi (pienellä kirjoitettuna, tottakai)!

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)9.2.2012 10:06

Tarina on surullinen. Minun käy sääliksi uhrin omaisia sekä uhrin uutta miesystävää menetyksen johdosta.

Minua myös harmittaa, että suomessa ei ole kuolemantuomiorangaistusta. Sille olisi oikeasti välillä käyttöä.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)9.2.2012 08:23

Tämä kielii siitä millon Suomikin saa oman Breivik-tapauksen...sillon on itku kurkussa aika monella :(

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)9.2.2012 07:52

Tästä oli puhetta jo aiemmin. Naisem puute sairastuttaa mielen.

http://www.aamulehti.fi/Kotimaa/1194688377213/artikkeli/puheenaihe+tyton+puute+sairastuttaa+miehenalun.html

Ilmoita asiaton kommentti

SIVU 1 2 3

Kirjoita kommentti

Ohjeet: Kirjoita kommenttisi tähän. Voit ottaa kantaa, mutta muista hyvät tavat. Kirjoittajat vastaavat itse kommenteistaan. Keskustelu on esimoderoitu eli kommentit luetaan ennen julkaisua.

Kommentti


Pirkanmaa

Tori: Lastensuojelutarpeen selvitys kestää Tampereella liian kauan

PIRKANMAA 10

Aluehallintovirasto tutkii parhaillaan sitä, tehdäänkö lastensuojelutarpeen selvitykset Tampereella lain vaatimassa ajassa. Asiasta uutisoi Tori-lehti. Lue lisää

Bändit ja partiolaiset maksavat vain puolet vuokrasta Nokialla

PIRKANMAA 20

Nokia perii vain puolet vuokrasta nuorisotoimen tiloista. Kaupunki myöntää 50 prosentin alennuksen nuorisojärjestöille ja -ryhmille kaikkina vuorokauden aikoina sekä... Lue lisää


Ulkomaat

Egyptin presidentinvaalien äänestys alkoi

20120522_zaf_ap3_001_www

ULKOMAAT 10

STT, AFP, ReutersEgyptissä on alkanut äänestys historiallisissa presidentinvaaleissa. Vaalit ovat ensimmäiset sen jälkeen kun diktaattori Hosni Mubarak syrjäytettiin viime vuonna 30 vuoden... Lue lisää


Talous

Palmrothin tavaramerkkien myynti johti nimikiistaan

TALOUS 10

Konkurssiin menneen kenkätehtaan Hamkenin ja Pertti Palmroth Oy:n tuotemerkeistä on meneillään kiista. Taustalla on tuotemerkkien myynti. Lue lisää


Urheilu

Ratina täyttyi nuorista urheilijoista

URHEILU 10

Tytöt edeltä, pojat perästä. Tampereen Ratinan stadion täyttyi tiistaina alakouluikäisistä tytöistä, jotka kilpailivat Tampereen koulujen välisissä... Lue lisää


Kiekko

MM-kisojen turnausmuodoksi riittää vaihtoehtoja – mikä on suosikkisi?

kiekkovoittowww

KIEKKO 216

1) 20 maata Alkulohkot: A: Venäjä, Kanada, Sveitsi, Valko-Venäjä, Kazakstan B: Suomi, Slovakia, Saksa, Ranska, Slovenia C: Tšekki, USA, Latvia, Itävalta, Unkari D: Ruotsi, Norja,... Lue lisää


Viihde

Maisteri Frangenin tärkeä alkoholineuvo kesäfestareiden ensikertalaiselle

Kopio simo3

VIIHDE 11

Maisteri Simo Frangen on jo kokenut festarikävijä. Kesää hän aikoo viettää kesää muun muassa Tammerfestissä ja Red Hot chili Peppersin keikalla, jonka maisteri... Lue lisää


Kulttuuri

Jatkopaikka jäi saamatta, mutta Pernilla Karlsson hehkui tyytyväisyyttä – ”Mahtava kokemus!”

03230679

KULTTUURI 627

Suomen euroviisuedustaja Pernilla Karlsson nautti täysillä euroviisujen ensimmäisestä semifinaalista, vaikka paikka finaaliin ei auennut. – Ei harmita. Lue lisää


Pääkirjoitukset

Analyysi: Urpilaisen uskomaton kasvutarina

PÄÄKIRJOITUKSET 53

1. Hallituksessa sdp:n saldo on selvästi plussalla. Lue lisää


Asuntomessut

Uutisia

  1. Asutko omassa vai vuokralla - Se paljastaa palkkapussisi kehityksen

    KOTIMAA 23.5. 10:43 0 0

  2. Ruotsin poliisin huumoria: Julkaisivat kuvan jumiin jääneestä varkaasta

    ULKOMAAT 23.5. 10:10 0 0

  3. 30 koululaista luokkaretkellä - Bussi syttyi palamaan

    KOTIMAA 23.5. 10:31 0 0

  4. Mies sai väärän setelin yhteisen viinapullan hankintaan - Kärähti Alkossa

    KOTIMAA 23.5. 10:26 0 0

  5. Yli 400 000 ihmistä tutkittiin – Kahvinjuojat elävät pidempään

    TERVEYS / SEKSI 23.5. 10:24 1 0

  6. Sama mies iski kolmeen apteekkiin - Halusi lääkkeitä itselleen

    KOTIMAA 23.5. 10:14 1 0

  7. Tori: Lastensuojelutarpeen selvitys kestää Tampereella liian kauan

    PIRKANMAA 23.5. 10:16 1 0

  8. 6 euron palvelu: Ylöjärvi kuljettaa kuntalaiset muualle uimaan

    KOTIMAA 23.5. 10:03 1 0

  9. Valitus nurin: Halpabussiyhtiö sai luvan ajaa Tampereen ja Helsingin väliä

    KOTIMAA 23.5. 10:00 0 0

  10. Egyptin presidentinvaalien äänestys alkoi

    ULKOMAAT 23.5. 09:54 1 0

  1. Poliisi otti kadonneen 14-vuotiaan kiinni Tampereella kilpajuoksun jälkeen

    KOTIMAA 23.5. 09:39 1 0 2775

  2. IL: Pikkutyttö kuoli yksin sairaalassa - Vanhemmille ei ole tilaa

    KOTIMAA 23.5. 09:11 1 10 2560

  3. Karkottaisiko Frontside Ollien soittaminen Keskustorin juopot?

    KOTIMAA 23.5. 07:13 1 24 2401

  4. Hämmennys lähiössä: Kerjäläiset kolkuttelevat kotiovilla

    KOTIMAA 22.5. 10:41 11 170 1638

  5. Näillä kalsareilla irtosi voitto! ”Ilmentävät Tampereelle ominaista huumorin tyyliä”

    KOTIMAA 22.5. 21:14 2 14 1576

  6. Tuhansille ihmisille ehkä aiheeton maksuhäiriömerkintä

    KOTIMAA 23.5. 09:09 1 0 1448

  7. Mitä tehdä, kun nestekaasupullo syttyy palamaan?

    KOTIMAA 22.5. 19:05 1 15 1388

  8. Lapsia suojateillä vainoava autoilija ihmetyttää: ”Jollakin on jotain vinksahtanut”

    KOTIMAA 23.5. 09:44 1 0 1380

  9. ”Koulujen päättäjäisiltaan ei tarvitse kuulua alkoholimyrkytys”

    PIRKANMAA 23.5. 07:23 1 1 1223

  10. TunneTampere on menestys: Ruoka ja tunnelma vetäneet Hämeenpuistoon jo 60 000 kävijää!

    PIRKANMAA 22.5. 21:15 1 25 1173


Kotimaa

Tuoreimmat blogit

Puheenaiheet 3 uusinta

Puheenaihe: Kumouksen tulos, naiset ulos

144961114

ULKOMAAT 10

Vielä maaliskuussa Egyptin poliittiset portinvartijat etsivät kiihkeästi niin sopivia kuin päteviäkin presidentinvaaliehdokkaita. Tiedotusvälineiden esittelemä nimilista oli pitkä,... Lue lisää

Puheenaihe: Ei se ole mansikkapaikka, missä kouluja tuhotaan

Mansikkapaikka 4

PIRKANMAA 46

Valkeakoski oli ennen haiseva ja taantuva teollisuuskaupunki. Nykyään se on mansikkapaikka – lapsiperheiden ja omakotiasujien onnela. Lue lisää

Puheenaihe: ”Ei kannata sopia itse kaikesta” – Nämä ovat Metalliliiton kolme teesiä

5354492www

KOTIMAA 59

Se, mikä ennen oli itsestäänselvyys, asetetaan tänään helposti kyseenalaiseksi. Tämä sinänsä terve ilmiö on yksi kaikenpuolisen kehityksen peruslähtökohta. Lue lisää

Sää

 



Uutisia

Toimituksen valinnat

Ylioppilaat 2012: Pirkanmaan ja lähiseudun tuoreiden ylioppilaiden nimet

www_yliop

PIRKANMAA 4336

Onnea uudet ylioppilaat! Julkaisemme Pirkanmaan alueen ja lähiseudun lukioiden uusien ylioppilaiden nimiä sitä mukaa, kun saamme tietoja kouluilta. Lue lisää

Aamulehti.fi tiukentaa uutisten kommenttien valvontaa, lue tästä vastaukset yleisimpiin kysymyksiin

PIRKANMAA 79278

Edit: Saimme tähän uutiseen erittäin runsaasti kommentteja. Olemme julkaisseet lähes kaikki niistä tämän jutun perässä. Lue lisää

Aamulehti.fi nyt tarjolla myös HELPPO-versiona

wwwnäkymä

PIRKANMAA 11817

Hyvät lukijat, tästä päivästä lähtien Aamulehti tarjoaa verkkosisältönsä myös aivan uudessa, erityisesti tablettimaailmaan sopivassa helpossa muodossa. a... Lue lisää

Tervetuloa Aamulehden asuntomessusivuille!

PIRKANMAA 990

Aamulehti julkisti maanantaina 26.3. Lue lisää

Lue nämäkin

Asuntomessut
Mobiilisivusto
Ekalehti

Content on this page requires a newer version of Adobe Flash Player.

Get Adobe Flash player

www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
Tämän alueen uusin tarjonta:
Aamulehti - Itäinenkatu 11, 33210 Tampere - puhelin: 010 665 111 (vaihde), 010 665 3116 (verkkotoimitus), 0800 02030 (uutisvinkki, maksuton numero) | Käyttö- ja sopimusehdot