Puheenaihe: Mitä markan paluusta seuraisi?

EU:n velkakriisi käynnisti keskustelun siitä, pitääkö Suomessa palata markkakantaan.

Presidenttiehdokkaista Paavo Väyrynen (kesk) piti näkyvästi ajatusta esillä. Rahoitusneuvos Kari Nars kauhisteli kahteen otteeseen (HS 21.12. ja 20.1.) Suomelle markkakantaan paluusta aiheutuvia seurauksia.

Kumpi näkemys on oikea? Kukaan ei voi tietää varmuudella. Käytettävissä oleva tieto antaa kuitenkin pohjaa analyyttiselle arviolle.

Nars on siinä oikeassa, että edellisen laman aikana markka tarjosi keinottelijoille helpon maalitaulun. Tämä ei kuitenkaan johtunut Suomen pienestä koosta. Se johtui siitä, että Suomen Pankki oli tuohon aikaan epärealistisesti kiinnittänyt markan ulkoisen arvon.

Iskut kestää joustaen

Jos talouskriisien historia jotain meille opettaa, se viestittää siitä, että valuutan arvoa ei tule yrittää keinotekoisesti kiinnittää. Hinnan tulee määräytyä markkinoilla.

George Soroksen Quantum-rahasto onnistui kaatamaan vuonna 1992 jopa punnan, siis suuren talouden valuutan, ja tekemään mittavan voiton johdannaiskaupoillaan. Tämä oli mahdollista siksi, että Britannia oli liittynyt Euroopan valuuttakurssimekanismiin liian vahvalla punnan kurssilla.

Jos Suomi palaisi omaan rahaan, se ei voisi toistamiseen tehdä samaa virhettä. Suomen Pankin ei tulisikaan yrittää keinotekoisesti kiinnittää markan arvoa ja taistella markkinoita vastaan.

Valuuttakurssin joustaessa valuuttaa vastaan on vaikea hyökätä. Arvo luistaa alta pois. Voi toki yrittää spekuloida, voi pelata johdannaisilla ja voi laskea liikkeelle huhuja. Valuuttakurssin arvo on silti joka päivä oikea.

Sitä paitsi: Jos hyökkääjä menestyisi, maan kilpailukyky vahvistuisi valuutan heiketessä.

Euro epäonnistui

EU:n dramaattisen velkakriisin valossa ei ole väärin sanoa ääneen: euro on ollut epäonnistunut projekti.

Euro ei tuonut talouspoliittista kuria Euroopan valtioiden talouspoliittiseen päätöksentekoon. Juuri rahaliitto päinvastoin mahdollisti kriisimaiden velkaantumisen 2000-luvulla eli menojen lisäykset yli sen, mitä ne veroina keräsivät. Taakkaa siirrettiin surutta tuleville sukupolville.

Euroopan keskuspankin ylikeveä rahapoliittinen viritys puolestaan tarjosi koko 2000-luvun ajan rahoituksellinen pohjan kansallisvaltioiden joukkovelkakirjamarkkinoiden laajenemiselle ja helpolle velkaantumiselle.

Inflaationormissa pysyminen johtui Aasian halpatuonnista, ja rahapolitiikka saatettiin virittää talousvaikeuksissa 2000-luvulla kamppailleen Saksan taloustilanteen mukaisesti. Tämä nostaa esiin Euroopan keskuspankin vastuun. Rahan tarjonnan kasvuvauhti niin sanotulla lavealla rahalla M3:lla mitattuna oli yli kymmenen prosenttia 2000-luvun puolivälin jälkeen.

Työvoima ei liiku

Sijoittajien vastuu puolestaan on tässä: Kreikan valtion velkapaperit oletettiin riskittömiksi ja hinnoiteltiin väärin maariskit unohtaen. Kreikalle lainaa oli tarjolla kolmen prosentin saksalaisella korolla, kunnes totuuteen herättiin vuonna 2009.

Toinen syy rahaliiton epäonnistumiselle tuskin on saanut lainkaan huomiota osakseen: työmarkkinamekanismit Euroopassa ovat yksinkertaisesti yhteen sopimattomat rahaliiton idean kanssa. Kansalliset ay-liikkeet estävät tuottavuuserojen heijastumisen työsopimuksissa ja palkkarakenteissa.

Kielieroista johtuen työvoima ei voi liikkua työn perässä Yhdysvaltojen tapaan. Siellä taloudellisten vaikeuksien ilmaantuessa työehdot joustavat ja ihmiset vaihtavat herkästi asuinpaikkaa ja osavaltiota. Sen mahdollistaa yhteinen kieli.

Suomella on takanaan vaihtotaseen ylijäämä 15 vuoden ajalta. Euroopan kollektiivisen intressin näkökulmasta Saksan ja Suomen olisi tullut toteuttaa sisäistä revalvaatiota eli nostaa palkkatasoaan ja kasvattaa tuontiaan.

Tämä on vahvasti vastoin niiden kansallista intressiä. Kriisimaiden vaihtotaseen vajeet ovatkin keskeinen elementti epätasapainoiselle taloustilanteelle.

Esimerkkejä löytyy

Ei sovi unohtaa, että maailmalla on aika ajoin siirrytty omaan rahaan. Neuvostoliiton hajotessa siitä irtaantuneet maat ottivat käyttöön omat rahansa. Näin tapahtui myös Slovakian ja Tshekin tehdessä pesäeron. Argentiinan pelastus talouskatastrofistaan oli pesetan dollarisidoksen purkaminen vuonna 2002 ja paluu omaan rahaan ja rahapolitiikkaan.

Siirtymävaihe Argentiinassa oli tuskallinen mutta mahdoton välttää. Vuodessa talous kääntyi vahvalle kasvu-uralle. Tällaiset muutokset voivat olla kriisitaloudessa yhteiskuntarauhaa uhkaavia.

Ennuste Suomea uhkaavasta kauhuskenaariosta markkaan palattaessa ei kuitenkaan ole uskottava Suomen vaihtotaseen valossa.

Siirtymävaihe olisi sekava, mutta makrotalousteorian ja taloushistorian valossa omalla rahalla pärjättäisiin. Myös Ruotsin kokemus puhuu toisen tulkinnan puolesta. Ruotsille ratkaisu omasta rahasta pienestä maassa on ollut siunaus.

Euron kanssa voidaan silti elää, vaikka euro on ollut epäonnistunut projekti ja EU:n politiikka kriisin hallinnassa on sivuuttanut makrotaloudellisen analyysin.

Rahaliiton valuviat ovat pitkäikäisiä, mutta niitä voidaan korjata vuositarkastuksissa. Tämä edellyttää kuitenkin oikeaa analyysia taustaksi.

Vesa Kanniainen

Kirjoittaja on kansantaloustieteen professori Helsingin yliopistossa.

Ota kantaa: Korjataanko euro vai palautetaanko markka?