Päivitetty 7.2.2012 10:53, julkaistu 7.2.2012 10:52

Tarkista tilitietosi – korteille ilmestynyt outoja katevarauksia viikonloppuna

Kuva: EERO LIESIMAA
AamulehtiLähetä palautetta toimittajalle

Pirkanmaan poliisille on tullut useita kymmeniä ilmoituksia oudoista katevarauksista viime viikonloppuna. Pelkästään Nokialla poliisi sai noin kymmenen ilmoitusta, joiden mukaan asiakkaiden tileille on ilmestynyt katevarauksia 150–700 euron suuruisista summista.

Rikoskomisario Antti Heijarin mukaan poliisi epäilee, että maksukortteja on kopioitu eli skimmattu jossain päin Pirkanmaata.

– Tässä vaiheessa ei ole tietoa, koska ja missä kortit on kopioitu. Ilmoituksia tulee vasta siinä vaiheessa, kun tietoja käytetään väärin. Sen voin sanoa, että ilmoituksia on kirjattu poikkeuksellisen paljon Nokialla.

Vastaavanlaisia ilmoituksia on tehty poliisille myös Tampereella.

– Tietoomme on tullut noin kymmenkunta tapausta näistä oudoista katevarauksista. Koko Pirkanmaan tilannetta en tiedä vielä, kun tietoja ei ole koottu yhteen, kertoo rikoskomisario Pasi Mettälä.

Mettälä muistuttaa, että kortit on voitu kopioida useita kuukausia sitten. Asiakkaat huomaavat kopioinnin vasta siinä vaiheessa, kun kortin tietoja käytetään väärin.

– Kortin tietoja on voitu käyttää nettiostoksiin tai sitten kortteja on käytetty fyysisesti, kun tiedoilla on painettu uusi kortti.

Mettälän mukaan korttiautomaateille asennettavissa skimmauslaitteissa on kamerat, joilla yritetään urkkia kortin tietojen lisäksi myös tunnusluvut.

– Tunnuslukua näppäillessä pitäisi aina peittää käsi. Jos automaatilla huomaa jotain epäilyttävää tai kortin lukijalaite käyttäytyy epänormaalisti, ota yhteyttä automaatista vastaaviin tahoihin, Mettälä ohjeistaa.

Lue aiheesta lisää keskiviikon Aamulehdestä.


AVAINSANAT:

Kommentit (44)

Näytä: 10 20 30 40 50 kommenttia yhdellä sivulla, vanhimmat uusimmat ensin
(Tuntematon)19.3.2012 13:10

Poliisin pitäisi ilmoittaa heti, missä automaateissa kopiolaitteet on. En ymmärrä miksi ei voida sanoa!

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)16.3.2012 09:05

Siis miten helvetissä noista automaateista ei saada tehtyä sellaisia mihin noita kopiointilaitteita ei pysy asentamaan niin ettei huomaisi ja etenkin noita kameroita. Käsittämätöntä urpoilua koko touhu.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)13.3.2012 09:47

Olen useamman vuoden maksanut sirullisesta kortista ja aina on muistettu mainostaa niiden turvallisuutta. Miksi kortissani on kuiten se magneetti juova jonka avulla tietoni voi siis varastaa.

Eli

Talon etuovi on panssariovi ja takaovi on tehtykin lastulevystä?

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)12.3.2012 21:24

Koska ne pankit pystyy toimittamaan magneettijuovattoman,..sirukortin

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)22.2.2012 18:02

Sain juuri uuden kortin. Pankista soitettiin, että debit-korttini on kopioitujen listalla ja se suljettiin. Viikon kesti saada uusi. Eivät pystyneet sanomaan, missä kopiointi oli tapahtunut. Sanoivat, että voi olla jo aikoja sitten tapahtunut tai vaikka jossakin liikkeessäkin. En ainakaan itse ole huomannut käytetyn luvattomasti. Ilmeisesti lompakon tai käden laittaminen esteeksi numeroita näpytellessä on estänyt väärinkäytön. Nykyään otan kaikki kuitit talteen voidakseni tarkistaa jokaisen menoerän pankin tiliotteesta.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)13.2.2012 16:10

OMG!
Mun kortille on tullu outoja katevarauksia jostain ravintolasta pe-la yönä. En kyllä muista tosta ite mitään.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)12.2.2012 14:49

Jos automaatissa on skimmauslaite ja siinä lisäksi kamera, niin ei sitä kameraa huomaa millään. Sitä varten on vain pienen pieni reikä jossain kohti ja se kohtakin voi vaihdella.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)9.2.2012 10:25

Mulle tehty katevarauksia Tampereen Anttilasta vaikka en koskaan siellä käynytkään ja Tampereella viimeksi joskus vuonna 2004, asun Kaarinassa.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)8.2.2012 14:46

en ole nähnyt automaateilla koskaan valvontakameraa,jos sellainen olisi,kai ne rosvot saataisiin kiinni heti kun asentaa jotain.ja jos on kamera niin eikö se kuva pitäisi lähettää vartiointifirmaan eikä pankkiin.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)8.2.2012 14:45

Jep jep. Olisin kyseiseen asiaan liittyen käynyt hieman juttelemassa pankissa esim. kortinvaihdon tarpeellisuudesta mutta se kökkärehän oli mennyt jo yhdeltä kiinni. Jotta sillee meillä palvellaan =(

Ilmoita asiaton kommentti

SIVU 1 2 3 4 5

Kirjoita kommentti

Ohjeet: Kirjoita kommenttisi tähän. Voit ottaa kantaa, mutta muista hyvät tavat. Kirjoittajat vastaavat itse kommenteistaan. Keskustelu on esimoderoitu eli kommentit luetaan ennen julkaisua.

Kommentti


Pirkanmaa

Tori: Lastensuojelutarpeen selvitys kestää Tampereella liian kauan

PIRKANMAA 10

Aluehallintovirasto tutkii parhaillaan sitä, tehdäänkö lastensuojelutarpeen selvitykset Tampereella lain vaatimassa ajassa. Asiasta uutisoi Tori-lehti. Lue lisää

Bändit ja partiolaiset maksavat vain puolet vuokrasta Nokialla

PIRKANMAA 20

Nokia perii vain puolet vuokrasta nuorisotoimen tiloista. Kaupunki myöntää 50 prosentin alennuksen nuorisojärjestöille ja -ryhmille kaikkina vuorokauden aikoina sekä... Lue lisää


Ulkomaat

Egyptin presidentinvaalien äänestys alkoi

20120522_zaf_ap3_001_www

ULKOMAAT 10

STT, AFP, ReutersEgyptissä on alkanut äänestys historiallisissa presidentinvaaleissa. Vaalit ovat ensimmäiset sen jälkeen kun diktaattori Hosni Mubarak syrjäytettiin viime vuonna 30 vuoden... Lue lisää


Talous

Palmrothin tavaramerkkien myynti johti nimikiistaan

TALOUS 10

Konkurssiin menneen kenkätehtaan Hamkenin ja Pertti Palmroth Oy:n tuotemerkeistä on meneillään kiista. Taustalla on tuotemerkkien myynti. Lue lisää


Urheilu

Ratina täyttyi nuorista urheilijoista

URHEILU 10

Tytöt edeltä, pojat perästä. Tampereen Ratinan stadion täyttyi tiistaina alakouluikäisistä tytöistä, jotka kilpailivat Tampereen koulujen välisissä... Lue lisää


Kiekko

MM-kisojen turnausmuodoksi riittää vaihtoehtoja – mikä on suosikkisi?

kiekkovoittowww

KIEKKO 216

1) 20 maata Alkulohkot: A: Venäjä, Kanada, Sveitsi, Valko-Venäjä, Kazakstan B: Suomi, Slovakia, Saksa, Ranska, Slovenia C: Tšekki, USA, Latvia, Itävalta, Unkari D: Ruotsi, Norja,... Lue lisää


Viihde

Maisteri Frangenin tärkeä alkoholineuvo kesäfestareiden ensikertalaiselle

Kopio simo3

VIIHDE 11

Maisteri Simo Frangen on jo kokenut festarikävijä. Kesää hän aikoo viettää kesää muun muassa Tammerfestissä ja Red Hot chili Peppersin keikalla, jonka maisteri... Lue lisää


Kulttuuri

Jatkopaikka jäi saamatta, mutta Pernilla Karlsson hehkui tyytyväisyyttä – ”Mahtava kokemus!”

03230679

KULTTUURI 627

Suomen euroviisuedustaja Pernilla Karlsson nautti täysillä euroviisujen ensimmäisestä semifinaalista, vaikka paikka finaaliin ei auennut. – Ei harmita. Lue lisää


Pääkirjoitukset

Analyysi: Urpilaisen uskomaton kasvutarina

PÄÄKIRJOITUKSET 53

1. Hallituksessa sdp:n saldo on selvästi plussalla. Lue lisää


Asuntomessut

Uutisia

  1. 30 koululaista luokkaretkellä - Bussi syttyi palamaan

    KOTIMAA 23.5. 10:31 0 0

  2. Mies sai väärän setelin yhteisen viinapullan hankintaan - Kärähti Alkossa

    KOTIMAA 23.5. 10:26 0 0

  3. Yli 400 000 ihmistä tutkittiin – Kahvinjuojat elävät pidempään

    TERVEYS / SEKSI 23.5. 10:24 1 0

  4. Sama mies iski kolmeen apteekkiin - Halusi lääkkeitä itselleen

    KOTIMAA 23.5. 10:14 1 0

  5. Tori: Lastensuojelutarpeen selvitys kestää Tampereella liian kauan

    PIRKANMAA 23.5. 10:16 1 0

  6. 6 euron palvelu: Ylöjärvi kuljettaa kuntalaiset muualle uimaan

    KOTIMAA 23.5. 10:03 1 0

  7. Valitus nurin: Halpabussiyhtiö sai luvan ajaa Tampereen ja Helsingin väliä

    KOTIMAA 23.5. 10:00 0 0

  8. Egyptin presidentinvaalien äänestys alkoi

    ULKOMAAT 23.5. 09:54 1 0

  9. Bändit ja partiolaiset maksavat vain puolet vuokrasta Nokialla

    PIRKANMAA 23.5. 09:53 2 0

  10. Diabeetikon jalkaongelmaan ei apua osteoporoosilääkkeestä

    TERVEYS / SEKSI 23.5. 09:44 1 0

  1. Poliisi otti kadonneen 14-vuotiaan kiinni Tampereella kilpajuoksun jälkeen

    KOTIMAA 23.5. 09:39 1 0 2775

  2. IL: Pikkutyttö kuoli yksin sairaalassa - Vanhemmille ei ole tilaa

    KOTIMAA 23.5. 09:11 1 3 2560

  3. Karkottaisiko Frontside Ollien soittaminen Keskustorin juopot?

    KOTIMAA 23.5. 07:13 1 22 2401

  4. Hämmennys lähiössä: Kerjäläiset kolkuttelevat kotiovilla

    KOTIMAA 22.5. 10:41 11 169 1638

  5. Näillä kalsareilla irtosi voitto! ”Ilmentävät Tampereelle ominaista huumorin tyyliä”

    KOTIMAA 22.5. 21:14 2 14 1576

  6. Tuhansille ihmisille ehkä aiheeton maksuhäiriömerkintä

    KOTIMAA 23.5. 09:09 1 0 1448

  7. Mitä tehdä, kun nestekaasupullo syttyy palamaan?

    KOTIMAA 22.5. 19:05 1 15 1388

  8. Lapsia suojateillä vainoava autoilija ihmetyttää: ”Jollakin on jotain vinksahtanut”

    KOTIMAA 23.5. 09:44 1 0 1380

  9. ”Koulujen päättäjäisiltaan ei tarvitse kuulua alkoholimyrkytys”

    PIRKANMAA 23.5. 07:23 1 1 1223

  10. TunneTampere on menestys: Ruoka ja tunnelma vetäneet Hämeenpuistoon jo 60 000 kävijää!

    PIRKANMAA 22.5. 21:15 1 25 1173


Kotimaa

Tuoreimmat blogit

Puheenaiheet 3 uusinta

Puheenaihe: Kumouksen tulos, naiset ulos

144961114

ULKOMAAT 10

Vielä maaliskuussa Egyptin poliittiset portinvartijat etsivät kiihkeästi niin sopivia kuin päteviäkin presidentinvaaliehdokkaita. Tiedotusvälineiden esittelemä nimilista oli pitkä,... Lue lisää

Puheenaihe: Ei se ole mansikkapaikka, missä kouluja tuhotaan

Mansikkapaikka 4

PIRKANMAA 46

Valkeakoski oli ennen haiseva ja taantuva teollisuuskaupunki. Nykyään se on mansikkapaikka – lapsiperheiden ja omakotiasujien onnela. Lue lisää

Puheenaihe: ”Ei kannata sopia itse kaikesta” – Nämä ovat Metalliliiton kolme teesiä

5354492www

KOTIMAA 59

Se, mikä ennen oli itsestäänselvyys, asetetaan tänään helposti kyseenalaiseksi. Tämä sinänsä terve ilmiö on yksi kaikenpuolisen kehityksen peruslähtökohta. Lue lisää

Sää

 



Uutisia

Toimituksen valinnat

Ylioppilaat 2012: Pirkanmaan ja lähiseudun tuoreiden ylioppilaiden nimet

www_yliop

PIRKANMAA 4336

Onnea uudet ylioppilaat! Julkaisemme Pirkanmaan alueen ja lähiseudun lukioiden uusien ylioppilaiden nimiä sitä mukaa, kun saamme tietoja kouluilta. Lue lisää

Aamulehti.fi tiukentaa uutisten kommenttien valvontaa, lue tästä vastaukset yleisimpiin kysymyksiin

PIRKANMAA 79278

Edit: Saimme tähän uutiseen erittäin runsaasti kommentteja. Olemme julkaisseet lähes kaikki niistä tämän jutun perässä. Lue lisää

Aamulehti.fi nyt tarjolla myös HELPPO-versiona

wwwnäkymä

PIRKANMAA 11817

Hyvät lukijat, tästä päivästä lähtien Aamulehti tarjoaa verkkosisältönsä myös aivan uudessa, erityisesti tablettimaailmaan sopivassa helpossa muodossa. a... Lue lisää

Tervetuloa Aamulehden asuntomessusivuille!

PIRKANMAA 990

Aamulehti julkisti maanantaina 26.3. Lue lisää

Lue nämäkin

Asuntomessut
Mobiilisivusto
Ekalehti

Content on this page requires a newer version of Adobe Flash Player.

Get Adobe Flash player

www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
Tämän alueen uusin tarjonta:
Aamulehti - Itäinenkatu 11, 33210 Tampere - puhelin: 010 665 111 (vaihde), 010 665 3116 (verkkotoimitus), 0800 02030 (uutisvinkki, maksuton numero) | Käyttö- ja sopimusehdot