Nainen tapettiin Tampereen keskustassa sijaitsevassa asunnossa, ruumis löytyi Hämeenkyröstä
Poliisi epäilee 42-vuotiaan naisen saaneen surmansa sunnuntain 5. helmikuuta vastaisena yönä Tampereen keskustassa sijaitsevassa yksityisasunnossa.
Poliisi sai varhain sunnuntaiaamuna ilmoituksen, että mies kantaa kerrostalon rappukäytävässä epämääräistä pussinoloista kantamusta, missä ilmoittajan mukaan saattaisi olla ihminen.
Poliisin mennessä paikalle, mies oli kantamuksineen ehtinyt jo poistua paikalta.
Miehen asunnossa oli jälkiä, jotka viittasivat asunnossa tapahtuneeseen väkivaltaan.
Poliisi tavoitti miehen sunnuntaina aamupäivällä, kun hän oli palaamassa autollaan asunnolleen.
Alustavassa kuulustelussa mies myönsi surmanneensa asunnollaan naisen ja vieneen vainajan surman jälkeen autollaan jonnekin metsään.
Surmattu nainen löytyi sunnuntaina ennen puolta päivää Hämeenkyröstä erään metsäautotien päästä.
Tamperelainen 46-vuotias mies on pidätetty epäiltynä taposta.
Poliisi jatkaa tekoon liittyvien yksityiskohtien selvittelyä ja tutkii surmamotiivia. Tämän hetkisen tiedon mukaan epäilty ja uhri eivät tunteneet toisiaan aikaisemmin.
Surman tekotapaa poliisi ei toistaiseksi kerro julkisuuteen.









Nämä on näitä, joilla se tunneäly on kadonnut. Siis kaveri toteaa vaan että tuli tossa tehtyä murha ihan kuin olisin käynyt kaupassa, entä sitten. Se tunneälyn häviäminen on erittäin kohtalokasta ei mitään tunteita siitä että toinen on IHMINEN eikä mikä tahansa muu 'lihaksi tullut'. Edelleen ihmettelen että lääkärikunta on niin hiljaa näitä tyyppejä kulkee ihka normin näköisenä joukossa yleensä ovat käyttäneet niitä kasvuhormoneja väärin ja ei tarvita kuin väärä sana tai jokin muu vastaava kiihoke silloin homma karkaa käsistä. Kun puuttuu ne dopamiinit sieltä aivoista, sieltähän kaikki meillä lähtee. Dopamiinin puute on usein myös pysyvä, tutkimuksen mukaan ainakin kestää kauan jos ne välittäjäaineet palautuu jotka kerran on menneet.. Muistamme takavuosien paloittelutapauksen (yhden niistä) Tampereella, jossa tekijä oli nainen joka oli käyttänyt anaboilisia steroideja, naiset ovat tutkimuksen mukaan vielä herkempiä kuin miehet tällaisten ko. aineiden väärinkäytön seurauksille.
Ilmoita asiaton kommentti