Kampanjat päättyivät talviklassikkoon ja raveihin
Presidenttiehdokkaat Sauli Niinistö ja Pekka Haavisto kampanjoivat viimeisenäkin päivänä ennen vaaleja. Niinistö oli pääkaupunkiseudulla. Hänen kampanjapäivänsä päätti jääkiekon talviklassikko-ottelu. Haavisto oli päivällä Turun seudulla, hän päättää kampanjansa vierailemalla illalla Kouvolan raveissa.
Molemmat ehdokkaat tuntuivat olevan iloisella mielellä liikkeellä. Ihmisiä riitti runsaasti sekä Haaviston että Niinistön tapahtumiin.
Sauli ja Jenni hetken käsi kädessä
Kun Sauli Niinistön (kok.) presidenttikampanjan toiseksi viimeinen tilaisuus vantaalaisen viihdekeskuksen aulassa oli lauantaina ohi, presidenttiehdokas käveli puolisonsa Jenni Haukion kanssa pois rinnakkain, ja hetkeksi pariskunnan kädet löytävät toisensa.
Haavisto: Monenlaisia tilanteita on tullut eteen
Vihreiden ehdokas Pekka Haavisto on saapunut puolisonsa Antonio Floresin kanssa päättämään kampanjaansa raveihin Kouvolassa.
Haavisto kerää koko ajan ympärilleen väkeä ja moni tulee juttusille kiittelemään ehdokasta. Ravintola Riimun kaljaveikot virnistelevät ja huutelevat ”Homo-Pekkaa”.
Kaksi ujoa nuorta neitoa on Haavistosta aivan tohkeissaan. Neidot ilmoittautuvat faneiksi ja pyytävät kuvauttamaan itsensä ehdokkaan kanssa.
– Ihanaa, meidän päivä on niin pelastettu, he hihkuvat poistuessaan.
Presidenttiehdokas myöntää, että monenlaisia tilanteita on tullut eteen ja hermojen hallintaakin on kysytty.
Vaalipäivä
Varsinainen vaalipäivä on sunnuntaina. Silloin voi äänestää vain oman vaalipiirinsä äänestyspaikassa, ne ovat auki kello 9-20.









Voi että osaa olla typeriä kommentteja, kyllä suomalaiset on tyhmää kansaa ja asiantuntematonta. Paras voittaa ihan varmasti ilman teidän kantojanne.Toinen tykkää toinen ei mutta Haavisto on fiksumpi.
Ilmoita asiaton kommentti