Päivitetty 4.2.2012 15:33, julkaistu 4.2.2012 09:29

Pakkasennätys uusiksi: 40 miinusastetta rikki Kuusamossa

Kuluvan talven pakkasennätys on rikottu Kuusamossa, kertoo Ilmatieteen laitos. Kiutakönkäällä on päivystävän meteorologin mukaan mitattu yli 40 pakkasastetta.

Sää jatkuu kylmänä ympäri maata. Pakkasvaroitukset ovat voimassa koko maassa Ahvenanmaata lukuun ottamatta. Kipakka pakkanen voi aiheuttaa terveysongelmia esimerkiksi astmaatikoille.

Etelärannikolle on luvattu tänään lumisateita. Eniten lunta on luvassa Porvoon ja Kotkan välillä.

Pakkasennätys on rikottu jo monena päivänä. Hyisiä lukemia on sivuttu muuallakin Pohjois-Suomessa. Esimerkiksi Rovaniemen Apukassa pakkasmittari laski eilisiltana 39,2 asteeseen.

Vielä ei kuitenkaan olla lähelläkään Suomen kaikkien aikojen pakkasennätystä, joka on –51,5 astetta. Hyytävä lukema mitattiin Kittilän Pokassa 28. tammikuuta vuonna 1999.

Yli 40 asteen pakkasia on keskimäärin kolmena talvena neljästä.


AVAINSANAT: ///NETTIVERSIO///

Kommentit (8)

Näytä: 10 20 30 40 50 kommenttia yhdellä sivulla, vanhimmat uusimmat ensin
(Tuntematon)4.2.2012 22:09

Ei Kuusamon pakkasennätys ole tämän talven kovin. Tietenkin se on Ilmatieteen laitoksen omistamissa mittareissa oleva ennätys, mutta kylmempää oli samana yönä länsi-Lapissa, jossa mitattiin 40.9 astetta kahdella tarkkuusmittarilla.
Ilmatieteen laitos saa pitää ennätyksen omanaan.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)4.2.2012 13:44

Tssä jälleen todiste ilmastonmuutoksesta. IIlmaston lämpenemisestä puhuttaessa unohdetaan sen kääntöpuoli eli että se tuo kyllä mukanaan kuumia ja kuivia kesiä mutta myös entistä kylmempiä ja sateisempia talvia...ja tämähän on todistettu jo muutamana viime talvena.

Ja jos Golf-virran vaikutus tästä yhä heikkenee, Siperian talvet ja paukkupakkaset ovat tulevaisuuttamme.

Mallorcallekin on luvattu ensi viikoksi vain +3-4C ja Turkissa sataa lunta Bosporinsalmella, samoin Etelä-Ranskan Provencessa. No, onneksi meillä ollaan paremmin varustauduttu näihin oloihin.

Eli ehkä niihin vihreihin arvoihin vielä ehtisi panostaa.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)4.2.2012 12:10

hyvä aika laittaa petikledjut pakkaseen, raikasta ilmaa on kaikille.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)4.2.2012 11:48

Ilmasto se vaan lämpenee ja merenpinta uhkaa nousta. Lisää veroja ja rajoituksia yksityisautoiluun, eikö niin Vihreät ilmastolobbarit?

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)4.2.2012 11:25

Tulisipa kesä ja kärpäset!

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)4.2.2012 10:55

tren nurkilla -32 C,,luvatiin vaan n. -25 C eilen...

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)4.2.2012 10:47

Vanhasssa Viljakkalassa (ylöjärvi) pakkasta
klo 07:12,.. miinus - 35,3 *C kunnollinen sääasema
klo 08:15,.. miinus - 33,? *C naapurin mittarissa
klo 10:30,.. miinus - 26,6 *C ja nyt oli vasta aivan samat lukemat Ilmatietellisen Tampereeen asemien kanssa

Voiko näinkin isoja eroja olla, paikallisia "kylmiä alueita" kun Tampere ilmoitti klo 07.00 n. -30*C

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)4.2.2012 10:21

...ja taalla Englannissa on annettu pakkasvaroitus kun odotamme -12C pakkasia! Lehdet ja TV ovat taynna saauutisia..

Ilmoita asiaton kommentti

Kirjoita kommentti

Ohjeet: Kirjoita kommenttisi tähän. Voit ottaa kantaa, mutta muista hyvät tavat. Kirjoittajat vastaavat itse kommenteistaan. Keskustelu on esimoderoitu eli kommentit luetaan ennen julkaisua.

Kommentti


Pirkanmaa

Bändit ja partiolaiset maksavat vain puolet vuokrasta Nokialla

PIRKANMAA 20

Nokia perii vain puolet vuokrasta nuorisotoimen tiloista. Kaupunki myöntää 50 prosentin alennuksen nuorisojärjestöille ja -ryhmille kaikkina vuorokauden aikoina sekä... Lue lisää

”Koulujen päättäjäisiltaan ei tarvitse kuulua alkoholimyrkytys”

puuhanaiset 1

PIRKANMAA 10

Peruskoululainen, mitä jos et tänä vuonna menisikään juhlimaan kesäloman alkua Tampereella Rosendahlin rantaan. Päättäripäivänä voisit sen... Lue lisää


Ulkomaat

Egyptin presidentinvaalien äänestys alkoi

20120522_zaf_ap3_001_www

ULKOMAAT 10

STT, AFP, ReutersEgyptissä on alkanut äänestys historiallisissa presidentinvaaleissa. Vaalit ovat ensimmäiset sen jälkeen kun diktaattori Hosni Mubarak syrjäytettiin viime vuonna 30 vuoden... Lue lisää


Talous

Palmrothin tavaramerkkien myynti johti nimikiistaan

TALOUS 10

Konkurssiin menneen kenkätehtaan Hamkenin ja Pertti Palmroth Oy:n tuotemerkeistä on meneillään kiista. Taustalla on tuotemerkkien myynti. Lue lisää


Urheilu

Ratina täyttyi nuorista urheilijoista

URHEILU 10

Tytöt edeltä, pojat perästä. Tampereen Ratinan stadion täyttyi tiistaina alakouluikäisistä tytöistä, jotka kilpailivat Tampereen koulujen välisissä... Lue lisää


Kiekko

MM-kisojen turnausmuodoksi riittää vaihtoehtoja – mikä on suosikkisi?

kiekkovoittowww

KIEKKO 215

1) 20 maata Alkulohkot: A: Venäjä, Kanada, Sveitsi, Valko-Venäjä, Kazakstan B: Suomi, Slovakia, Saksa, Ranska, Slovenia C: Tšekki, USA, Latvia, Itävalta, Unkari D: Ruotsi, Norja,... Lue lisää


Viihde

Maisteri Frangenin tärkeä alkoholineuvo kesäfestareiden ensikertalaiselle

Kopio simo3

VIIHDE 11

Maisteri Simo Frangen on jo kokenut festarikävijä. Kesää hän aikoo viettää kesää muun muassa Tammerfestissä ja Red Hot chili Peppersin keikalla, jonka maisteri... Lue lisää


Kulttuuri

Jatkopaikka jäi saamatta, mutta Pernilla Karlsson hehkui tyytyväisyyttä – ”Mahtava kokemus!”

03230679

KULTTUURI 623

Suomen euroviisuedustaja Pernilla Karlsson nautti täysillä euroviisujen ensimmäisestä semifinaalista, vaikka paikka finaaliin ei auennut. – Ei harmita. Lue lisää


Pääkirjoitukset

Analyysi: Urpilaisen uskomaton kasvutarina

PÄÄKIRJOITUKSET 53

1. Hallituksessa sdp:n saldo on selvästi plussalla. Lue lisää


Asuntomessut

Uutisia

  1. Tori: Lastensuojelutarpeen selvitys kestää Tampereella liian kauan

    PIRKANMAA 23.5. 10:16 0 0

  2. 6 euron palvelu: Ylöjärvi kuljettaa kuntalaiset muualle uimaan

    KOTIMAA 23.5. 10:03 0 0

  3. Yli 400 000 ihmistä tutkittiin – Kahvinjuojat elävät pidempään

    TERVEYS / SEKSI 23.5. 09:38 0 0

  4. Valitus nurin: Halpabussiyhtiö sai luvan ajaa Tampereen ja Helsingin väliä

    KOTIMAA 23.5. 10:00 0 0

  5. Egyptin presidentinvaalien äänestys alkoi

    ULKOMAAT 23.5. 09:54 0 0

  6. Bändit ja partiolaiset maksavat vain puolet vuokrasta Nokialla

    PIRKANMAA 23.5. 09:53 2 0

  7. Diabeetikon jalkaongelmaan ei apua osteoporoosilääkkeestä

    TERVEYS / SEKSI 23.5. 09:44 1 0

  8. Lapsia suojateillä vainoava autoilija ihmetyttää: ”Jollakin on jotain vinksahtanut”

    KOTIMAA 23.5. 09:44 0 0

  9. Poliisi otti kadonneen 14-vuotiaan kiinni Tampereella kilpajuoksun jälkeen

    KOTIMAA 23.5. 09:39 1 0

  10. Palmrothin tavaramerkkien myynti johti nimikiistaan

    TALOUS 23.5. 09:18 1 0

  1. Karkottaisiko Frontside Ollien soittaminen Keskustorin juopot?

    KOTIMAA 23.5. 07:13 1 14 2191

  2. IL: Pikkutyttö kuoli yksin sairaalassa - Vanhemmille ei ole tilaa

    KOTIMAA 23.5. 09:11 1 0 2138

  3. Poliisi otti kadonneen 14-vuotiaan kiinni Tampereella kilpajuoksun jälkeen

    KOTIMAA 23.5. 09:39 1 0 1774

  4. Näillä kalsareilla irtosi voitto! ”Ilmentävät Tampereelle ominaista huumorin tyyliä”

    KOTIMAA 22.5. 21:14 2 14 1465

  5. Hämmennys lähiössä: Kerjäläiset kolkuttelevat kotiovilla

    KOTIMAA 22.5. 10:41 11 168 1412

  6. Mitä tehdä, kun nestekaasupullo syttyy palamaan?

    KOTIMAA 22.5. 19:05 1 14 1263

  7. Tuhansille ihmisille ehkä aiheeton maksuhäiriömerkintä

    KOTIMAA 23.5. 09:09 1 0 1164

  8. 16-vuotias tamperelaistyttö kateissa jo puolitoista kuukautta

    KOTIMAA 22.5. 16:02 2 9 1131

  9. Jatkopaikka jäi saamatta, mutta Pernilla Karlsson hehkui tyytyväisyyttä – ”Mahtava kokemus!”

    KULTTUURI 23.5. 00:22 6 23 1054

  10. TunneTampere on menestys: Ruoka ja tunnelma vetäneet Hämeenpuistoon jo 60 000 kävijää!

    PIRKANMAA 22.5. 21:15 1 23 1045


Kotimaa

Tuoreimmat blogit

Puheenaiheet 3 uusinta

Puheenaihe: Kumouksen tulos, naiset ulos

144961114

ULKOMAAT 10

Vielä maaliskuussa Egyptin poliittiset portinvartijat etsivät kiihkeästi niin sopivia kuin päteviäkin presidentinvaaliehdokkaita. Tiedotusvälineiden esittelemä nimilista oli pitkä,... Lue lisää

Puheenaihe: Ei se ole mansikkapaikka, missä kouluja tuhotaan

Mansikkapaikka 4

PIRKANMAA 46

Valkeakoski oli ennen haiseva ja taantuva teollisuuskaupunki. Nykyään se on mansikkapaikka – lapsiperheiden ja omakotiasujien onnela. Lue lisää

Puheenaihe: ”Ei kannata sopia itse kaikesta” – Nämä ovat Metalliliiton kolme teesiä

5354492www

KOTIMAA 59

Se, mikä ennen oli itsestäänselvyys, asetetaan tänään helposti kyseenalaiseksi. Tämä sinänsä terve ilmiö on yksi kaikenpuolisen kehityksen peruslähtökohta. Lue lisää

Sää

 



Uutisia

Toimituksen valinnat

Ylioppilaat 2012: Pirkanmaan ja lähiseudun tuoreiden ylioppilaiden nimet

www_yliop

PIRKANMAA 4336

Onnea uudet ylioppilaat! Julkaisemme Pirkanmaan alueen ja lähiseudun lukioiden uusien ylioppilaiden nimiä sitä mukaa, kun saamme tietoja kouluilta. Lue lisää

Aamulehti.fi tiukentaa uutisten kommenttien valvontaa, lue tästä vastaukset yleisimpiin kysymyksiin

PIRKANMAA 79278

Edit: Saimme tähän uutiseen erittäin runsaasti kommentteja. Olemme julkaisseet lähes kaikki niistä tämän jutun perässä. Lue lisää

Aamulehti.fi nyt tarjolla myös HELPPO-versiona

wwwnäkymä

PIRKANMAA 11817

Hyvät lukijat, tästä päivästä lähtien Aamulehti tarjoaa verkkosisältönsä myös aivan uudessa, erityisesti tablettimaailmaan sopivassa helpossa muodossa. a... Lue lisää

Tervetuloa Aamulehden asuntomessusivuille!

PIRKANMAA 990

Aamulehti julkisti maanantaina 26.3. Lue lisää

Lue nämäkin

Asuntomessut
Mobiilisivusto
Ekalehti

Content on this page requires a newer version of Adobe Flash Player.

Get Adobe Flash player

www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
Tämän alueen uusin tarjonta:
Aamulehti - Itäinenkatu 11, 33210 Tampere - puhelin: 010 665 111 (vaihde), 010 665 3116 (verkkotoimitus), 0800 02030 (uutisvinkki, maksuton numero) | Käyttö- ja sopimusehdot