Päivitetty 3.2.2012 14:46, julkaistu 3.2.2012 14:46

Ruotsin malli nostaisi lääkekorvausmenoja lähes 6 miljoonalla eurolla

Ruotsin malli korvata kansalaisten lääkekuluja nostaisi Suomeen tuotuna lääkekorvausmenoja noin 5,8 miljoonalla eurolla. Kelan tutkimuksen mukaan Ruotsin malli lisäsi useimpien suomalaisten lääkekuluja, mutta vähintään 200 euron omavastuita maksaneiden kulut pienenisivät keskimäärin yli 200 euroa.

Ruotsin matalan omavastuukaton vuoksi katon ylittäneiden potilaiden määrä kasvaisi lähes seitsenkertaiseksi. Kaikista korvauksia saaneista potilaista kuitenkin reilusti yli puolet häviäisi ja vain joka viides voittaisi kymmenen euroa tai enemmän.

Ruotsin lääkekorvausjärjestelmää on usein ehdotettu malliksi Suomeenkin. Meillä Lääkekorvaustyöryhmän pitäisi kuitenkin esittää vielä tämän kuun aikana, miten lääkekuluihin saataisiin 13 miljoonan euron säästöt.

Suomen lääkekorvausjärjestelmän moniportaisuuden ja vuosittaisen omavastuukaton vuoksi muutosvaikutusten ennustaminen on vaikeaa. Kelan tutkimusosastolla on kehitetty kuitenkin malli, jolla vertailu Ruotsin malliin tehtiin. Malli oli esillä Terveystaloustieteen päivillä Helsingissä.

Suomen korkea omavastuukatto ylittyy harvoin

Ruotsin tuntuvasti matalamman eli 486 euron korvauskaton puhkaisisi yli 21 prosenttia suomalaispotilaista. Suomessa taas 673 euron katto on niin korkea, että sen ylittää vain reilu kolme prosenttia suomalaisista potilaista.

Potilaan omavastuu kasvaisi kuitenkin keskimäärin 56 eurosta noin 109 euroon. Joka neljännellä potilaalla malli ei toisi suurtakaan muutosta, eli vuosiomavastuu muuttuisi alle 10 euroa.

Suomen mallissa 79 prosenttia potilaista maksoi lääkkeistään alle 200 euroa vuodessa. Näistä potilaista yli 70 prosenttia häviäisi Ruotsin mallissa keskimäärin 41 euroa.

Potilaista joilla oli jokin erityiskorvausoikeus, yli puolet häviäisi ja reilu kolmannes voittaisi. Potilaista, joilla ei ollut mitään erityiskorvausoikeutta, 57 prosenttia hävisi ja 10 prosenttia voitti.


AVAINSANAT:

Kommentit (2)

Näytä: 10 20 30 40 50 kommenttia yhdellä sivulla, vanhimmat uusimmat ensin
(Tuntematon)4.2.2012 15:44

Pysytään vain nykyisessä! veronmaksaja

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)3.2.2012 15:10

olemmeko siis eroamassa eurosta Ruostin mallin mukaan,,,hyvä jos niin..

Ilmoita asiaton kommentti

Kirjoita kommentti

Ohjeet: Kirjoita kommenttisi tähän. Voit ottaa kantaa, mutta muista hyvät tavat. Kirjoittajat vastaavat itse kommenteistaan. Keskustelu on esimoderoitu eli kommentit luetaan ennen julkaisua.

Kommentti


Pirkanmaa

Bändit ja partiolaiset maksavat vain puolet vuokrasta Nokialla

PIRKANMAA 20

Nokia perii vain puolet vuokrasta nuorisotoimen tiloista. Kaupunki myöntää 50 prosentin alennuksen nuorisojärjestöille ja -ryhmille kaikkina vuorokauden aikoina sekä... Lue lisää

”Koulujen päättäjäisiltaan ei tarvitse kuulua alkoholimyrkytys”

puuhanaiset 1

PIRKANMAA 10

Peruskoululainen, mitä jos et tänä vuonna menisikään juhlimaan kesäloman alkua Tampereella Rosendahlin rantaan. Päättäripäivänä voisit sen... Lue lisää


Ulkomaat

Facebook listautui - Nyt investointipankki ja teknologiapörssi joutuvat oikeuteen

COLOURBOX4026688_www

ULKOMAAT 00

Facebookin pörssilistautuminen Yhdysvalloissa aiheuttaa useita oikeusjuttuja. Yhdysvaltain arvopaperimarkkinoita valvovat viranomaiset aloittavat tutkinnan nettiyhtiö Facebookin... Lue lisää


Talous

Palmrothin tavaramerkkien myynti johti nimikiistaan

TALOUS 10

Konkurssiin menneen kenkätehtaan Hamkenin ja Pertti Palmroth Oy:n tuotemerkeistä on meneillään kiista. Taustalla on tuotemerkkien myynti. Lue lisää


Urheilu

Ratina täyttyi nuorista urheilijoista

URHEILU 10

Tytöt edeltä, pojat perästä. Tampereen Ratinan stadion täyttyi tiistaina alakouluikäisistä tytöistä, jotka kilpailivat Tampereen koulujen välisissä... Lue lisää


Kiekko

MM-kisojen turnausmuodoksi riittää vaihtoehtoja – mikä on suosikkisi?

kiekkovoittowww

KIEKKO 215

1) 20 maata Alkulohkot: A: Venäjä, Kanada, Sveitsi, Valko-Venäjä, Kazakstan B: Suomi, Slovakia, Saksa, Ranska, Slovenia C: Tšekki, USA, Latvia, Itävalta, Unkari D: Ruotsi, Norja,... Lue lisää


Viihde

Maisteri Frangenin tärkeä alkoholineuvo kesäfestareiden ensikertalaiselle

Kopio simo3

VIIHDE 11

Maisteri Simo Frangen on jo kokenut festarikävijä. Kesää hän aikoo viettää kesää muun muassa Tammerfestissä ja Red Hot chili Peppersin keikalla, jonka maisteri... Lue lisää


Kulttuuri

Jatkopaikka jäi saamatta, mutta Pernilla Karlsson hehkui tyytyväisyyttä – ”Mahtava kokemus!”

03230679

KULTTUURI 623

Suomen euroviisuedustaja Pernilla Karlsson nautti täysillä euroviisujen ensimmäisestä semifinaalista, vaikka paikka finaaliin ei auennut. – Ei harmita. Lue lisää


Pääkirjoitukset

Analyysi: Urpilaisen uskomaton kasvutarina

PÄÄKIRJOITUKSET 53

1. Hallituksessa sdp:n saldo on selvästi plussalla. Lue lisää


Asuntomessut

Uutisia

  1. Valitus nurin: Halpabussiyhtiö sai luvan ajaa Tampereen ja Helsingin väliä

    KOTIMAA 23.5. 10:00 0 0

  2. Egyptin presidentinvaalien äänestys alkoi

    ULKOMAAT 23.5. 09:54 0 0

  3. Bändit ja partiolaiset maksavat vain puolet vuokrasta Nokialla

    PIRKANMAA 23.5. 09:53 2 0

  4. Diabeetikon jalkaongelmaan ei apua osteoporoosilääkkeestä

    TERVEYS / SEKSI 23.5. 09:44 1 0

  5. Lapsia suojateillä vainoava autoilija ihmetyttää: ”Jollakin on jotain vinksahtanut”

    KOTIMAA 23.5. 09:44 0 0

  6. Poliisi otti kadonneen 14-vuotiaan kiinni Tampereella kilpajuoksun jälkeen

    KOTIMAA 23.5. 09:39 1 0

  7. Palmrothin tavaramerkkien myynti johti nimikiistaan

    TALOUS 23.5. 09:18 1 0

  8. Facebook listautui - Nyt investointipankki ja teknologiapörssi joutuvat oikeuteen

    ULKOMAAT 23.5. 09:15 0 0

  9. IL: Pikkutyttö kuoli yksin sairaalassa - Vanhemmille ei ole tilaa

    KOTIMAA 23.5. 09:11 1 0

  10. Tuhansille ihmisille ehkä aiheeton maksuhäiriömerkintä

    KOTIMAA 23.5. 09:09 1 0

  1. Karkottaisiko Frontside Ollien soittaminen Keskustorin juopot?

    KOTIMAA 23.5. 07:13 1 12 2191

  2. IL: Pikkutyttö kuoli yksin sairaalassa - Vanhemmille ei ole tilaa

    KOTIMAA 23.5. 09:11 1 0 2138

  3. Poliisi otti kadonneen 14-vuotiaan kiinni Tampereella kilpajuoksun jälkeen

    KOTIMAA 23.5. 09:39 1 0 1774

  4. Näillä kalsareilla irtosi voitto! ”Ilmentävät Tampereelle ominaista huumorin tyyliä”

    KOTIMAA 22.5. 21:14 2 14 1465

  5. Hämmennys lähiössä: Kerjäläiset kolkuttelevat kotiovilla

    KOTIMAA 22.5. 10:41 11 168 1412

  6. Mitä tehdä, kun nestekaasupullo syttyy palamaan?

    KOTIMAA 22.5. 19:05 1 14 1263

  7. Tuhansille ihmisille ehkä aiheeton maksuhäiriömerkintä

    KOTIMAA 23.5. 09:09 1 0 1164

  8. 16-vuotias tamperelaistyttö kateissa jo puolitoista kuukautta

    KOTIMAA 22.5. 16:02 2 9 1131

  9. Jatkopaikka jäi saamatta, mutta Pernilla Karlsson hehkui tyytyväisyyttä – ”Mahtava kokemus!”

    KULTTUURI 23.5. 00:22 6 23 1054

  10. TunneTampere on menestys: Ruoka ja tunnelma vetäneet Hämeenpuistoon jo 60 000 kävijää!

    PIRKANMAA 22.5. 21:15 1 23 1045


Kotimaa

Tuoreimmat blogit

Puheenaiheet 3 uusinta

Puheenaihe: Kumouksen tulos, naiset ulos

144961114

ULKOMAAT 10

Vielä maaliskuussa Egyptin poliittiset portinvartijat etsivät kiihkeästi niin sopivia kuin päteviäkin presidentinvaaliehdokkaita. Tiedotusvälineiden esittelemä nimilista oli pitkä,... Lue lisää

Puheenaihe: Ei se ole mansikkapaikka, missä kouluja tuhotaan

Mansikkapaikka 4

PIRKANMAA 46

Valkeakoski oli ennen haiseva ja taantuva teollisuuskaupunki. Nykyään se on mansikkapaikka – lapsiperheiden ja omakotiasujien onnela. Lue lisää

Puheenaihe: ”Ei kannata sopia itse kaikesta” – Nämä ovat Metalliliiton kolme teesiä

5354492www

KOTIMAA 59

Se, mikä ennen oli itsestäänselvyys, asetetaan tänään helposti kyseenalaiseksi. Tämä sinänsä terve ilmiö on yksi kaikenpuolisen kehityksen peruslähtökohta. Lue lisää

Sää

 



Uutisia

Toimituksen valinnat

Ylioppilaat 2012: Pirkanmaan ja lähiseudun tuoreiden ylioppilaiden nimet

www_yliop

PIRKANMAA 4336

Onnea uudet ylioppilaat! Julkaisemme Pirkanmaan alueen ja lähiseudun lukioiden uusien ylioppilaiden nimiä sitä mukaa, kun saamme tietoja kouluilta. Lue lisää

Aamulehti.fi tiukentaa uutisten kommenttien valvontaa, lue tästä vastaukset yleisimpiin kysymyksiin

PIRKANMAA 79277

Edit: Saimme tähän uutiseen erittäin runsaasti kommentteja. Olemme julkaisseet lähes kaikki niistä tämän jutun perässä. Lue lisää

Aamulehti.fi nyt tarjolla myös HELPPO-versiona

wwwnäkymä

PIRKANMAA 11817

Hyvät lukijat, tästä päivästä lähtien Aamulehti tarjoaa verkkosisältönsä myös aivan uudessa, erityisesti tablettimaailmaan sopivassa helpossa muodossa. a... Lue lisää

Tervetuloa Aamulehden asuntomessusivuille!

PIRKANMAA 990

Aamulehti julkisti maanantaina 26.3. Lue lisää

Lue nämäkin

Asuntomessut
Mobiilisivusto
Ekalehti

Content on this page requires a newer version of Adobe Flash Player.

Get Adobe Flash player

www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
Tämän alueen uusin tarjonta:
Aamulehti - Itäinenkatu 11, 33210 Tampere - puhelin: 010 665 111 (vaihde), 010 665 3116 (verkkotoimitus), 0800 02030 (uutisvinkki, maksuton numero) | Käyttö- ja sopimusehdot