Tulevatko tietullit? Työryhmä alkaa selvittää tiemaksuja
- Onko tämä todellisuutta Suomessakin?
Tiemaksujen käyttöönottoa Suomessa ryhdytään selvittämään liikenneministeriön työryhmässä. Työryhmää alkaa vetää Nokian hallituksen puheenjohtaja Jorma Ollila.
Työryhmä selvittää muun muassa, miten Suomen tulisi edetä tiemaksujärjestelmien käyttöönotossa pitkällä aikavälillä. Tarkastelussa ovat tiemaksujen tekniset, liikenteelliset, taloudelliset ja lainsäädännölliset kysymykset.
Ollilan vetämä työryhmä lähtee työhön pohtimalla periaatteellisia asioita; tiemaksujen tavoitteita, vaikutuksia ja mahdollisuuksia liikennejärjestelmän ohjaajana ja tehostajana. Myös yksityisyydensuojan varmistaminen on tärkeä osa selvitystyötä.
– Lähdemme tekemään selvitystä avoimin mielin. Keskeisin kysymys on selvittää, mitkä ovat tiemaksuille asetettavat tavoitteet eli mitä niillä pyritään saavuttamaan. Onko tavoitteena liikenteen sujuvoittaminen, päästöjen vähentäminen, liikenneväylien rahoittaminen vaiko jokin muu tavoite. Liikenteen hinnoittelu ja palvelut ovat yhteiskunnallisesti erittäin merkittäviä asioita, joiden selvittämistä pidän todella mielenkiintoisena tehtävänä, sanoo Jorma Ollila.
Liikenneministeri Merja Kyllönen on erittäin tyytyväinen Ollilan puheenjohtajuuteen.
– Tiemaksujen selvittäminen on kirjattu hallitusohjelmaan, ja pidänkin oikeudenmukaisen liikenteen hinnoittelun selvittämistä yhtenä hallituskauteni tärkeimpänä asiana. Ollilan tehtävä puheenjohtajana on haastava ja odotan tuloksia mielenkiinnolla. Annan työryhmälle kaiken tukeni ja työrauhan, toteaa liikenneministeri Kyllönen.
Liikenteen hinnoittelu eli erilaiset liikenteeltä perittävät maksut, kuten tiemaksut ovat yleistyneet viime vuosina. Lähes kaikissa Euroopan unionin jäsenvaltioissa ja muualla kehittyneissä maissa on käytössä erilaisia tienkäyttömaksuja. EU:n pitkän aikavälin tavoitteena on soveltaa käyttömaksuja kaikkiin ajoneuvoihin koko liikenneverkossa.
Työryhmän jäseninä on liikenne- ja viestintäministeriön ja sen hallinnonalan virastojen sekä valtiovarainministeriön ylintä johtoa. Lisäksi työryhmään kuuluu tutkimus- ja tiedemaailman edustajia.
Työryhmä aloittaa työnsä tänään ja sen on määrä lopettaa vuoden 2013 loppuun mennessä.









Ei tietulleja.
Ilmoita asiaton kommentti