Viikonlopuksi liikenteeseen? Varaudu ongelmiin!
Vaikeat keliolot koettelevat rata- ja tieliikennettä, varoittaa Liikennevirasto. Viikonlopuksi on koko maahan luvattu kovaa pakkasta, mikä aiheuttaa ongelmia erityisesti rautateillä.
Lisäksi Uudellemaalle odotetaan lumikuuroja ja tuulta. Pääkaupunkiseudun tieliikennettä haittaavat sakean lumisateen aiheuttama huono näkyvyys ja liukkaus.
Liikenneviraston mukaan keliongelmien vaatimiin kunnossapitotoimenpiteisiin on varauduttu niin maantie- kuin rautatieliikenteessäkin. Myös Perämerellä jäänmurtajat ovat työssä.
Rautateillä lumitöitä tehdään ennakoiden. Liikennevirasto kuitenkin muistuttaa, että poikkeuksellisen runsaat lumisateet ja kovat pakkaset voivat kuitenkin aiheuttaa ongelmia junaliikenteelle, kuten esimerkiksi kalustolle ja vaihteille.
Pääkaupunkiseudulla vallitsee tieliikenteessä erittäin huono ajokeli, jonka aiheuttaa paikallinen sakea lumisadealue. Suurin ongelma on erittäin huono näkyvyys. Lisäksi pakkaslumi kiillottuu liikenteen alla erittäin liukkaaksi tienpinnaksi. Liukkautta voi olla myös muualla maassa.







"kunnossapitotoimenpiteisiin on varauduttu niin maantie- kuin rautatieliikenteessäkin. Myös Perämerellä jäänmurtajat ovat työssä."
Siis murtajat ovat työssä Perämerellä siinä missä maan- ja rautateilläkin?
"kovat pakkaset voivat kuitenkin aiheuttaa ongelmia junaliikenteelle, kuten esimerkiksi kalustolle ja vaihteille."
Kalusto ja vaihteet ovat jonkinlaisia liikenteen alalajeja?
Ilmoita asiaton kommentti