Presidenttiehdokkaat kiihdyttävät: 2,5 minuutin televisiomainoksia ja kylttitempauksia
Presidentinvaalien toisen kierroksen huipennus lähestyy ja ehdokkaat kiihdyttävät tahtiaan. Edes se ei hiljennä tahtia, että äänensä on antanut ennakkoon jo 36 prosenttia äänioikeutetuista.
Sauli Niinistön (kok) Suomella töissä -kampanja aloitti loppuspurttinsa perjantaina. Liikkuvat Sauli Niinistö -kyltit ilmestyvät laajasti suurimpien kaupunkien katukuvaan päivän aikana.
Perjantain ja lauantain aikana tuhannet vapaaehtoiset järjestävät omia tilaisuuksiaan Niinistön tukemiseksi lähes jokaisessa Suomen kunnassa. Esimerkiksi pulpahduskahvilat avaavat ovensa eri puolella Suomea.
Muun muassa Pirkkalassa tarjotaan mehua hiihtäjille. Tampereella vietetään Pahvien Yötä. Itse Niinistö kiertää viikonlopun ajan eri kaupungeissa.
Haavistolla 2,5 minuutin mainos
Pekka Haaviston kampanja repäisee lauantaina MTV3-kanavalla. Putous-televisio-ohjelman ensimmäisellä mainoskatkolla esitetään mainos, joka kestää kaikkiaan kaksi ja puoli minuuttia.
Mainos on itse asiassa pienelokuva.
– Filmin sisältö on ideoitu ja toteutettu kampanjatiimille täysin tuntemattomien ihmisten toimesta, kampanjapäällikkö Riikka Kämppi kertoo.
– Rryhdyimme ohjaamaan pienlahjoituksia mainosajan ostamiseen. Vetosimme yli sadantuhannen ihmisen Facebook-kannattajaryhmään. Kiitos heidän lahjoitustensa se toteutuu.
Myös Pekka Haavisto kiertää perjantain ja lauantain aktiivisesti ympäri Suomea haalimassa viimeisiä ääniä.
Varsinainen vaalipäivä on sunnuntaina.









edes 30minuutin mainos ei saa Haavistosta leivottua parempaa ehdokasta.
Faktat puhuvat ja Haavistosta ei tule presidenttiä. Kunhan ihmiset äänestävät muuallakin kuin suurkaupungeissa.
Ilmoita asiaton kommentti