Päivitetty 2.2.2012 16:11, julkaistu 2.2.2012 16:11

JSN: Aamulehdelle ja avustajalle langettava päätös

Mikko Pulliainen, AamulehtiLähetä palautetta toimittajalle

Julkisen sanan neuvosto on antanut Aamulehdelle ja toimittaja Wexi Korhoselle langettavan päätöksen.

Aamulehti julkaisi 27.7.2011 jutun, jossa kerrottiin laskuvarjohyppääjän kuntoutuneen SM-pronssille vakavan aivoveritulpan jälkeen. Jutun oli kirjoittanut lehden avustajana toiminut toimittaja Korhonen.

Toimittaja teki jutun ja käytti siinä kantelijan sitaatteja, vaikka tämä ei ollut suostunut haastatteluun.

Kantelijan mukaan juttu sisälsi virheitä ja hänen suuhunsa laitettuja mielikuvituksellisia sanomisia esimerkiksi töihin paluusta sairauden jälkeen ja lääkärin mielipiteistä.

Aamulehden päätoimittajan Jorma Pokkisen mukaan lehdellä ei ollut syytä epäillä kantelijan kieltäytyneen haastattelun julkaisusta, koska kirjoituksen sävy oli kunnioittava, toimittaja ja haastateltava ovat kavereita, jutussa on suoria sitaatteja ja tarjolle tullut kuvakin antoi ymmärtää, ettei julkaisemiselle ollut esteitä.

Toimittaja on aikaisemminkin kirjoittanut juttuja kantelijasta, eikä tämä ole kieltänyt julkaisemasta tai moittinut niitä.

Kantelija ei ole ollut yhteydessä toimitukseen vaatiakseen vastinetta tai oikaisua. Pokkinen katsoo, että lehti on toiminut normaalin journalistisen käytännön mukaan eikä ole voinut kohtuudella ymmärtää mahdollista ristiriitaa.

JSN:n mukaan Aamulehdellä on ollut perusteet luottaa avustajansa juttuun. Lehti ei ole voinut mitenkään tietää, että kirjoittaja on poikennut journalistin ohjeista tietoja hankkiessaan.

JSN toteaa sen vuoksi, ettei Aamulehti ole suoranaisesti rikkonut hyvä journalistista tapaa. Neuvosto ei voi kuitenkaan poiketa perussopimuksestaan ja antaa langettavaa päätöstä vain toimittajalle.

Neuvosto toteaa tämän takia, että Wexi Korhonen ja Aamulehti ovat rikkoneet hyvää journalistista tapaa ja antaa lehdelle sekä toimittajalle huomautuksen.

Koko päätös

Vastaaja: Toimittaja Wexi Korhonen, Aamulehti

Asia ratkaistu: 01.02.2012

Julkisen sanan neuvoston langettava päätös haastattelua koskevassa asiassa. Jutussa kerrottiin kantelijan toipuneen vakavasta sairaudesta ja yltäneen sen jälkeen mitaleille urheilukilpailussa. Toimittaja teki jutun ja käytti siinä kantelijan sitaatteja, vaikka tämä ei ollut suostunut haastatteluun. Lehti vastaa sisällöstään, vaikka sillä ei ole perusteita epäillä avustajansa syyllistyneen laiminlyöntiin tiedonhankinnassa.

Kantelu 28.7.2011

Kantelijan mukaan Aamulehti on 27.7.2011 julkaissut hänestä sairaskohtaukseen ja siitä toipumiseen keskittyvän henkilöjutun, vaikka hän oli nimenomaan kieltäytynyt jutun tekemisestä. Jutussa kerrottiin laskuvarjohyppääjän kuntoutuneen SM-pronssille vakavan aivoveritulpan jälkeen. Kantelija kirjoittaa, että juttu sisälsi virheitä ja hänen suuhunsa laitettuja mielikuvituksellisia sanomisia esimerkiksi töihin paluusta sairauden jälkeen ja lääkärin mielipiteistä.

Kantelija kertoo, että toimittaja oli kysynyt lupaa jutun kirjoittamiseen. Kantelija harkitsi asiaa, mutta päätyi siihen, ettei halua osallistua jutun tekemiseen, jos siinä käsitellään muita asioita kuin itse urheilukilpailua. Toimittaja puolestaan oli ensin todennut kirjoittavansa artikkelin vaikka väkisin. Sen jälkeen hän oli sanonut, ettei kirjoita artikkelia, jos kantelijan ”selviytymistarina” ei tule siihen mukaan. Tämä sopi kantelijalle. Kantelijan mukaan mitään haastattelua ei tehty, vaikka lehdestä saa toisenlaisen käsityksen. Hän kokee joutuneensa vasten tahtoaan julkiseksi aivohalvauspotilaaksi, vaikka asialla ei ole merkitystä urheilutulosten tai laskuvarjohyppäämisen esiin tuomisen kanssa. Sekä kantelija että hänen vaimonsa ovat saaneet asiasta useita kyselyjä jutun julkaisemisen jälkeen.

Aamulehden vastaus 23.8.2011

Päätoimittaja Jorma Pokkinen pitää juttua lämminhenkisenä selviytymistarinana vakavasta sairauskohtauksesta. Jutun kirjoittaja on kertonut toimitukselle, että haastateltava oli ensin kieltäytynyt jutun tekemisestä. Asiasta oli kuitenkin keskusteltu uudelleen SM-kisojen päätösjuhlassa, ja kirjoittaja oli ymmärtänyt keskustelun kuluessa, että kantelija antoi luvan jutun kirjoittamiselle. Jutun kirjoittaja toimitti julkaisemisen jälkeen toimitukselle sähköpostia, jossa kuvaili jutusta neuvottelemisen edenneen suurin piirtein näin:

”On facta, että hän [kantelija] kieltäytyi aluksi jutusta, sillä ei ehkä halunnut yleiseen tietoon sairauttaan. [ ̶ ̶ ] Luovuin siis jutun tekemisestä ja jo todella haastattelin tässä mielessä SM-kultaa voittanutta tamperelaista Teemua. [ ̶ ̶ ] Kisojen päättäjäisissä onnittelin [kantelijaa] prossista yllättyneenä. [ ̶ ̶ ] Keskinäinen dialoki meni suurin piirtein näin:

Minä: "Helvetti [kantelija]! Voitit senttipelin pronssista. Onnea äijä! [ ̶ ̶ ]

[Kantelija]: "Onnitteletko todella vilpittömästi..."

Minä: "Tietenkin, sillä nyt se Aamulehden juttu on pakko tehdä...."

Me halasimme toisiamme ja [kantelija] sanoi: "Ok..."

Sähköpostiviestissään kirjoittaja vielä vakuutti toimitukselle, ettei jutussa ollut yhtään virheellistä tai vahinkoa aiheuttavaa tekstin osaa. Hänen mukaansa vain jutussa ollut maininta perheen ja vaimon tuesta ei ollut kantelijalta saatua tietoa. Kirjoittaja lisäsi sen artikkeliin käden ojennuksena kantelijan vaimolle.

Aamulehdellä ei Pokkisen mielestä ollut syytä epäillä kantelijan kieltäytyneen haastattelun julkaisusta, koska kirjoituksen sävy oli kunnioittava, toimittaja ja haastateltava ovat kavereita, jutussa on suoria sitaatteja ja tarjolle tullut kuvakin antoi ymmärtää, ettei julkaisemiselle ollut esteitä. Toimittaja on aikaisemminkin kirjoittanut juttuja kantelijasta, eikä tämä ole kieltänyt julkaisemasta tai moittinut niitä. Kantelija ei ole ollut yhteydessä toimitukseen vaatiakseen vastinetta tai oikaisua. Pokkinen katsoo, että lehti on toiminut normaalin journalistisen käytännön mukaan eikä ole voinut kohtuudella ymmärtää mahdollista ristiriitaa.

Wexi Korhosen vastaus 13.9.2011

Jutun toimittajan Wexi Korhosen mielestä kantelun taustalla on kilpailijoiden välinen turha riita ja tora, jotka ovat peruja hänen loukkaantumisestaan ja kisoista poisjäännistä vuonna 2010 ja joukkueen vaihtamisesta vuonna 2011. Korhonen kertoo kantelijan suivaantuneen, kun hän jätti yhteisen joukkueen SM-kisoissa vajaaksi eli ”ilman hyvää kolmatta”.

Korhonen kertoo olleensa kantelijan kaveri ja tehneensä tämän nimenomaisesta pyynnöstä useita juttuja vuosien varrella. Kantelija ei ole Korhosen mukaan koskaan kontrolloinut tekstejä eikä vaatinut sitä nytkään.

Kantelija oli toimittajan mukaan aluksi kieltäytynyt jutun tekemisestä, minkä seurauksena artikkelia varten haastateltiin toista saman kerhon jäsentä. Kun kantelija voitti yllättäen SM-pronssia, Korhonen ehdotti uudestaan jutun tekemistä. Hän kertoo sopineensa riidan kantelijan kanssa usean henkilön läsnä ollessa. Sen jälkeen Korhonen teki niin positiivisen jutun, että kantelu Julkisen sanan neuvostolle on hänen mielestään ”tavallaan ajan tuhlausta”. ”Tämä teidän vaivaamisenne ei maksa mitään, mutta kiusa se on pienikin kiusa”, toimittaja kirjoittaa kantelun motiiveista. Hän kertoo saaneensa kansainväliseltä urheiluilmailujärjestöltä FAI:lta mitalin, jonka yhtenä perusteena oli lajin tunnetuksi tekeminen yli 40 vuoden ajan.

Toimittajan mielestä sellainen mies, joka hyppää laskuvarjolla SM-tason mitaliporukassa, ei voi tulla jutussa leimatuksi fyysisesti sairaaksi. Toisaalta, toimittaja jatkaa, jos hyppää kisoissa lääkärin määräyksistä piittaamatta, saattaa tullakin leimatuksi. Korhonen kirjoittaa, että kantelijan sairaus oli tiedossa tämän työympäristössä, harrastusporukoissa ja naapurustossa. Sairaudesta keskusteltiin myös facebookissa.

Ratkaisu

Haastateltavalla on oikeus saada ennakolta tietää, millaisessa asiayhteydessä hänen lausumaansa käytetään. Hänelle on myös kerrottava, jos haastattelua voidaan käyttää useissa eri välineissä. Haastateltavalle pitää aina kertoa, onko keskustelu tarkoitettu julkaistavaksi vai ainoastaan tausta-aineistoksi (JO 17). Yksityiselämään kuuluvia erityisen arkaluonteisia seikkoja voi julkaista vain asianomaisen suostumuksella tai jos niillä on poikkeuksellista yhteiskunnallista merkitystä. Yksityiselämän suoja on otettava huomioon myös kuvia käytettäessä (JO 27). Sairaus- ja kuolemantapauksista sekä onnettomuuksien ja rikosten uhreista tietoja hankittaessa ja uutisoitaessa on aina noudatettava hienotunteisuutta (JO 28).

Aamulehden jutun otsikko oli ”Laskuvarjohyppääjä sai uuden elämän”. Artikkelissa kerrattiin hyppääjän urheiluhistoriaa ja kerrottiin, kuinka aivoveritulppa oli vienyt hänet sängyn pohjalle lähes liikuntakyvyttömäksi miettimään, että ”tässäkö elämä nyt oli”. Erilaisia oireita käsiteltiin jutussa yksityiskohtaisesti, ja lääkkeiden syönnin kerrottiin vieneen hyppääjän kaikki voimat, mutta ”perheen ja etenkin vaimon tuki auttoi yrittämään”. Kuntoutuksen jälkeen tapahtui ihme ja ”omin käsin kirvesmiehen töitä tekevä” hyppääjä palasi työelämään ”lähes täysin kuntoutuneena”. Jutun mukaan hän jatkoi hyppäämistä, vaikka lääkärit eivät sitä suositelleet. Tuloksena oli pronssimitali laskuvarjourheilun SM-kilpailussa. Jutussa oli runsaasti sitaatteja hyppääjältä, jonka kerrottiin pitävän itseään harrastusporukan onnellisimpana miehenä, saihan hän ”kohtalolta tilaisuuden toiseen elämään”.

SM-tasoisen urheilijan täytyy kestää julkisuutta silloinkin, kun kyseessä on suhteellisen pienen yleisön laji. Laskuvarjohypyn SM-kisat ovat julkinen tapahtuma, jonka järjestää valtion tukea saava Suomen Ilmailuliitto. Kantelija on lisäksi esiintynyt julkisuudessa aikaisemminkin, joten hänen yksityisyyden suojansa on madaltunut.

Kantelun kohteena oleva artikkeli antoi sairasvuoteelta huippu-urheilijaksi palanneesta kantelijasta positiivisen kuvan. Jutun myönteinen henki ei kuitenkaan poista Journalistin ohjeiden velvoitteita haastattelun tekemiselle: haastateltavalle pitää aina kertoa, onko keskustelu tarkoitettu julkaistavaksi. Lisäksi haastateltavalle olisi ollut tässä tapauksessa erityisen suotavaa varata mahdollisuus tarkistaa hänen nimissään julkaistavat lausumat. Sekä kantelija että jutun kirjoittaja kertovat, että heidän välillään oli ollut riitaa ja kantelija oli kieltäytynyt haastattelusta. Sovinnon teko riidan jälkeen ei tarkoita, että kantelija olisi antanut luvan haastatteluun. Toimittaja ei myöskään kerro, missä ja milloin varsinainen haastattelu olisi tehty. Sen sijaan hän toteaa laatineensa niin positiivisen jutun, ettei kantelijalla voi olla asiassa valittamisen aihetta.

Kirjoitus osoittaa, että toimittaja oli hyvin perillä kantelijan sairauden kulusta. Sairaudesta ja sen yksityiskohdista kertominen edellyttää kuitenkin erityistä hienotunteisuutta ja hyvää harkintaa. Oli kohtuutonta, että koko tunteisiin vetoava juttu rakennettiin kantelijan sairauden ja toipumisprosessin varaan vastoin hänen tahtoaan. Kirjoittaja myöntää myös lisänneensä juttuun itse sepittämäänsä materiaalia kantelijan aviopuolisosta. Jutun heikkous on myös siinä, että kirjoittajan ja haastateltavan kilpakumppanuutta laskuvarjohyppääjinä ei kerrottu lukijalle.

Aamulehdellä on ollut perusteet luottaa avustajansa juttuun. Lehti ei voinut mitenkään tietää, että kirjoittaja on poikennut Journalistin ohjeista tietoja hankkiessaan. Julkisen sanan neuvosto toteaa sen vuoksi, ettei Aamulehti ole suoranaisesti rikkonut hyvää journalistista tapaa. Neuvosto ei voi kuitenkaan poiketa perussopimuksestaan ja antaa langettavaa päätöstä vain toimittajalle. Neuvosto toteaa tämän takia, että Wexi Korhonen ja Aamulehti ovat rikkoneet hyvää journalistista tapaa ja antaa lehdelle sekä toimittajalle huomautuksen.

Ratkaisun tekivät:

Risto Uimonen (pj), Ollijuhani Auvinen, Hannele Haanpää-Holappa, Lauri Karppi, Juha Keskinen, Tuomo Lappalainen, Salla Nazarenko, Riitta Ollila, Riitta Pollari ja Jaakko Ujainen.


AVAINSANAT:

Kommentit (9)

Näytä: 10 20 30 40 50 kommenttia yhdellä sivulla, vanhimmat uusimmat ensin
(Tuntematon)5.2.2012 10:12

Miksi asia vietiin käräjäoikeuden sijaan JSN:oon?

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)3.2.2012 18:10

Vaikka tämä on yksittäinen JSN:n päätös, se tukee sitä monien käsitystä siitä, että Aamulehti on muuttanut ja muuttamassa edelleen linjaa lähemmäksi keltaisen lehdistön ts. roskalehtien tasoa.
Ellei se joissain jutuissa ole jo mennyt ohi.
Toisin sanoen yksittäiset toimittajat tekevät verenhimoisesti juttuja ajattelematta yhtään ihmisten yksityisyyttä uutispäälliköiden ja päätoimittajan myötäillessä vieressä.
Ala-arvoista työskentelyä. Ryhdistäytykää, jos se on vielä mahdollista.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)3.2.2012 10:02

JSN:n päätös on aivan oikea. Aamulehdelle ja päätoimittajille olisi hyväksi nyt miettiä tarkemmin lehtensä käytäntöjä ja juttujansa tulevaisuudessa.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)3.2.2012 09:27

Toimittajalle maksetaan jutuista ja jutun kirjoittaminen on vallankäyttöä.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)3.2.2012 06:37

Oiskohan ollu yhtä pitkä ruodinta jos ois vapauttava päätös... Tässä taitaa olla kuitenkin takana sellaista jota ei voi missään eikä edes JSN:ssa setviä.

Eiköhän siirrytä kohti ammattimaisempaa tekemistä ja asennetta?

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)2.2.2012 21:31

JSN voi haistaa SEN !

Tuollaisilla perusteilla mistään ei voisi kirjoittaa. Ainako pitäisi tehdä romaanin mittainen kirjallinen sopimus ja allekirjoituttaa se asianosaisilla notaarin luona? Kuka hyvänsä voi antaa luvan juttuun ja sitten lopulta kieltää kaiken. Homma haiskahtaa pahasti ja JSN nieli kaiken kohoa myöden.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)2.2.2012 19:42

Juuri näin se menee ?

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)2.2.2012 19:28

Mitä opimme tästä? Älä pidä toimittajia kavereina, ainakaan naamakirjassa.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)2.2.2012 18:47

Pistääköhän Pokkinen tämän feisbookkiin tai witteriin ;)

Ilmoita asiaton kommentti

Kirjoita kommentti

Ohjeet: Kirjoita kommenttisi tähän. Voit ottaa kantaa, mutta muista hyvät tavat. Kirjoittajat vastaavat itse kommenteistaan. Keskustelu on esimoderoitu eli kommentit luetaan ennen julkaisua.

Kommentti


Pirkanmaa

”Koulujen päättäjäisiltaan ei tarvitse kuulua alkoholimyrkytys”

puuhanaiset 1

PIRKANMAA 10

Peruskoululainen, mitä jos et tänä vuonna menisikään juhlimaan kesäloman alkua Tampereella Rosendahlin rantaan. Päättäripäivänä voisit sen... Lue lisää

Autoilija: Tammelassa Murtokatu suljettu lauantaihin asti

PIRKANMAA 10

Murtokatu on suljettu keskiviikosta alkaen ajoneuvoliikenteeltä Tampereen Tammelassa. Katu on suljettuna välillä Tammelankatu – Itsenäisyydenkatu lauantaihin 26. Lue lisää


Ulkomaat

Kaukosäätimen keksijä kuoli - Ensimmäinen toimi jo 1955

COLOURBOX3893486_www

ULKOMAAT 10

Television kaukosäätimen keksinyt amerikkalainen Eugene Polley on kuollut. Hän oli kuollessaan 96-vuotias. Lue lisää


Talous

Kehitysrahaa vailla? Nyt etsitään ”uutta Angry Birdsiä” 18 miljoonalla!

TALOUS 30

Onko sinulla ja yritykselläsi idea hyvästä mobiilisovelluksesta, mutta kehitysrahaa puuttuu? Jos näin on, kannattaa ehkä kääntyä AppCampus-hankkeen puoleen. Lue lisää


Urheilu

Ratina täyttyi nuorista urheilijoista

URHEILU 10

Tytöt edeltä, pojat perästä. Tampereen Ratinan stadion täyttyi tiistaina alakouluikäisistä tytöistä, jotka kilpailivat Tampereen koulujen välisissä... Lue lisää


Kiekko

MM-kisojen turnausmuodoksi riittää vaihtoehtoja – mikä on suosikkisi?

kiekkovoittowww

KIEKKO 213

1) 20 maata Alkulohkot: A: Venäjä, Kanada, Sveitsi, Valko-Venäjä, Kazakstan B: Suomi, Slovakia, Saksa, Ranska, Slovenia C: Tšekki, USA, Latvia, Itävalta, Unkari D: Ruotsi, Norja,... Lue lisää


Viihde

Maisteri Frangenin tärkeä alkoholineuvo kesäfestareiden ensikertalaiselle

Kopio simo3

VIIHDE 11

Maisteri Simo Frangen on jo kokenut festarikävijä. Kesää hän aikoo viettää kesää muun muassa Tammerfestissä ja Red Hot chili Peppersin keikalla, jonka maisteri... Lue lisää


Kulttuuri

Jatkopaikka jäi saamatta, mutta Pernilla Karlsson hehkui tyytyväisyyttä – ”Mahtava kokemus!”

03230679

KULTTUURI 622

Suomen euroviisuedustaja Pernilla Karlsson nautti täysillä euroviisujen ensimmäisestä semifinaalista, vaikka paikka finaaliin ei auennut. – Ei harmita. Lue lisää


Pääkirjoitukset

Analyysi: Urpilaisen uskomaton kasvutarina

PÄÄKIRJOITUKSET 53

1. Hallituksessa sdp:n saldo on selvästi plussalla. Lue lisää


Asuntomessut

Uutisia

  1. Palmrothin tavaramerkkien myynti johti nimikiistaan

    TALOUS 23.5. 09:18 0 0

  2. Facebook listautui - Nyt investointipankki ja teknologiapörssi joutuvat oikeuteen

    ULKOMAAT 23.5. 09:15 0 0

  3. IL: Pikkutyttö kuoli yksin sairaalassa - Vanhemmille ei ole tilaa

    KOTIMAA 23.5. 09:11 1 0

  4. Tuhansille ihmisille ehkä aiheeton maksuhäiriömerkintä

    KOTIMAA 23.5. 09:09 0 0

  5. Wadea hymyilytti NBA-pelin murskavoiton jälkeen

    URHEILUSÄHKEET 23.5. 08:01 1 0

  6. Kings eteni Stanley cupin finaaliin jatkoaikavoitolla

    URHEILUSÄHKEET 23.5. 08:48 0 0

  7. Jääkiekkotuloksia NHL:stä

    URHEILUSÄHKEET 23.5. 07:54 1 0

  8. Finnairin lentäjät päättävät, hyväksyvätkö he säästösopimuksen

    KOTIMAA 23.5. 08:42 0 0

  9. Etelä-Korea: P-Korean ihmisoikeudet ydinasetta tärkeämpiä

    KOTIMAA 23.5. 08:37 1 0

  10. ”Koulujen päättäjäisiltaan ei tarvitse kuulua alkoholimyrkytys”

    PIRKANMAA 23.5. 07:23 1 0

  1. Karkottaisiko Frontside Ollien soittaminen Keskustorin juopot?

    KOTIMAA 23.5. 07:13 1 10 1725

  2. Näillä kalsareilla irtosi voitto! ”Ilmentävät Tampereelle ominaista huumorin tyyliä”

    KOTIMAA 22.5. 21:14 2 10 1208

  3. Mitä tehdä, kun nestekaasupullo syttyy palamaan?

    KOTIMAA 22.5. 19:05 1 14 1039

  4. Hämmennys lähiössä: Kerjäläiset kolkuttelevat kotiovilla

    KOTIMAA 22.5. 10:41 11 168 1003

  5. 16-vuotias tamperelaistyttö kateissa jo puolitoista kuukautta

    KOTIMAA 22.5. 16:02 2 9 985

  6. Jatkopaikka jäi saamatta, mutta Pernilla Karlsson hehkui tyytyväisyyttä – ”Mahtava kokemus!”

    KULTTUURI 23.5. 00:22 6 22 854

  7. TunneTampere on menestys: Ruoka ja tunnelma vetäneet Hämeenpuistoon jo 60 000 kävijää!

    PIRKANMAA 22.5. 21:15 1 19 809

  8. Jo kolme törmäystä: Naiskuski päästää lapsen suojatielle ja ajaa sitten päin

    KOTIMAA 22.5. 15:53 3 23 788

  9. Koulun työharjoittelu päättyi traagisesti: Poika menehtyi trukkiturmassa

    KOTIMAA 22.5. 18:08 1 23 778

  10. Demariosasto ehdottaa: Ei enää kesäaikaa

    KOTIMAA 23.5. 07:41 1 16 741


Kotimaa

Tuoreimmat blogit

Puheenaiheet 3 uusinta

Puheenaihe: Kumouksen tulos, naiset ulos

144961114

ULKOMAAT 10

Vielä maaliskuussa Egyptin poliittiset portinvartijat etsivät kiihkeästi niin sopivia kuin päteviäkin presidentinvaaliehdokkaita. Tiedotusvälineiden esittelemä nimilista oli pitkä,... Lue lisää

Puheenaihe: Ei se ole mansikkapaikka, missä kouluja tuhotaan

Mansikkapaikka 4

PIRKANMAA 46

Valkeakoski oli ennen haiseva ja taantuva teollisuuskaupunki. Nykyään se on mansikkapaikka – lapsiperheiden ja omakotiasujien onnela. Lue lisää

Puheenaihe: ”Ei kannata sopia itse kaikesta” – Nämä ovat Metalliliiton kolme teesiä

5354492www

KOTIMAA 59

Se, mikä ennen oli itsestäänselvyys, asetetaan tänään helposti kyseenalaiseksi. Tämä sinänsä terve ilmiö on yksi kaikenpuolisen kehityksen peruslähtökohta. Lue lisää

Sää

 



Uutisia

Toimituksen valinnat

Ylioppilaat 2012: Pirkanmaan ja lähiseudun tuoreiden ylioppilaiden nimet

www_yliop

PIRKANMAA 4336

Onnea uudet ylioppilaat! Julkaisemme Pirkanmaan alueen ja lähiseudun lukioiden uusien ylioppilaiden nimiä sitä mukaa, kun saamme tietoja kouluilta. Lue lisää

Aamulehti.fi tiukentaa uutisten kommenttien valvontaa, lue tästä vastaukset yleisimpiin kysymyksiin

PIRKANMAA 79277

Edit: Saimme tähän uutiseen erittäin runsaasti kommentteja. Olemme julkaisseet lähes kaikki niistä tämän jutun perässä. Lue lisää

Aamulehti.fi nyt tarjolla myös HELPPO-versiona

wwwnäkymä

PIRKANMAA 11817

Hyvät lukijat, tästä päivästä lähtien Aamulehti tarjoaa verkkosisältönsä myös aivan uudessa, erityisesti tablettimaailmaan sopivassa helpossa muodossa. a... Lue lisää

Tervetuloa Aamulehden asuntomessusivuille!

PIRKANMAA 990

Aamulehti julkisti maanantaina 26.3. Lue lisää

Lue nämäkin

Asuntomessut
Mobiilisivusto
Ekalehti

Content on this page requires a newer version of Adobe Flash Player.

Get Adobe Flash player

www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
Tämän alueen uusin tarjonta:
Aamulehti - Itäinenkatu 11, 33210 Tampere - puhelin: 010 665 111 (vaihde), 010 665 3116 (verkkotoimitus), 0800 02030 (uutisvinkki, maksuton numero) | Käyttö- ja sopimusehdot