Puheenaihe: Timo Soinin jytkyssä kuului Raamattu

Puheenaihe

Turkulainen populismitutkija Laura Parkkinen tarttuu television kaukosäätimeen ja painaa ääntä kovemmalle. Hän kuuntelee tarkkaan, mitä Timo Soini puhuu kannattajilleen, kun presidentinvaalin ensimmäinen kierros on päättynyt tappioon.

Soini lohduttelee väkeään kuin Jeesus opetuslapsiaan.

Se ei ole ihme. Parkkinen viimeistelee kirjaa Soinin retoriikasta ja tietää, että Raamattu ja amerikkalaisen saarnaperinteen konstit ovat erottamaton osa Soinin tyyliä.

Mutta sitten tulee jotakin uutta.

Soini ilmoittaa olevansa onnellinen mies, siltainsinööri Jaatinen.

Tutkija Parkkinen innostuu. Hän on jo pitkään odotellut, milloin Soini ottaisi käyttöön kotimaisen kirjallisuuden sitaatit.

Soinin oppi-isä Veikko Vennamo osasi Aleksis Kiven tekstit ulkoa, mutta Soinin kirjallinen maku on ollut arvoitus.

Nyt hän siteeraa Arto Paasilinnaa.

– Tällä linjalla Soinin kannattaa jatkaa, Parkkinen päättelee.

Nykysuomalaiset eivät enää tunne Raamatun tekstejä. Sen sijaan Arto Paasilinnan yksinäisissä sankareissa on potentiaalia. Kun romaanihenkilö ajautuu konfliktiin kylmän koneiston kanssa, suomalaisen sielussa helähtää.

Soinilla on Sana

Kunnon populisti elää ajassa ja aistii tuulia nenäkarvat värähdellen.

Vaikka Vennamo oli Soinin guru, ei Vennamon retoriikka enää toimisi.

Vennamo eli Suomessa, missä kansa tunsi korpikommunistien agitaattorit ja herätysliikkeiden saarnamiehet. Ja Topeliuksen ja Runebergin, raatajarahvaan ylistäjät.

Vennamo vastusti kommunismia, mutta nappasi äärivasemmiston puheenparren suuren rahan pahuudesta. Yhtä tärkeä oli körttikieli. Maakuntien väki näki itsessään ikuisen kärsijän.

Iskulauseet syntyivät tarkkaan harkiten. Vennamon Sirkka-puoliso oli nuoruudessaan tehnyt töitä samassa mainostoimistossa Olavi Paavolaisen kanssa.

Soinin iskulauseissa on vähemmän kollektiivista kärsimystä. Vennamon Vanha testamentti on väistynyt Uuden testamentin tieltä. Lisukkeena on annos amerikkalaisperäistä terapiapuhetta, yksilölle suunnattua tsemppausta. Häivähdys Sarasvuota.

Vaikka aika on maallistunut, puoliraamatullista puhetta on jäljellä yllättävän paljon. Osa on helppo havaita. Kun Soini julistaa, että ”jo on taas Jutalla parkua Jerusalemissa”, Pyhän kirjan nahkakannet narahtavat jokaisen kuulijan päässä.

Sitten on hämärämpiä ja juuri hämäryydessään kiinnostavampia viittauksia.

Ennen jytkyä Soinin blogiteksteihin hiipi omituisen tiuhaan Sana.

Siis isolla kirjaimella.

Kristityissä piireissä Sana voi olla Kristuksen synonyymi. Mutta mitä Soinin päässä liikkuu, kun hän kirjoittaa, että olemme Sanan varassa tai että Sana kiertää maailmaa?

Laura Parkkinen tunnistaa Soinin esiintymistyylissä Amerikan hengenmiesten esikuvia. Tässä suhteessa Soini ei ole yksin. Suuren lännen baptismin perintö näkyy nykyään kautta politiikan maailman.

Poliittisessa puheessa on oltava tarina, mieluiten omakohtainen, ja lopulta yhteishenkeä terästävä loppunousu.

Ja paljon toistoa.

Keksejä, nakkeja, leluja

Laura Parkkisen populismikirja On se niin väärin (Kirjapaja) ilmestyy tänä keväänä.

Sen verran pitkään tutkija on Soinin puheita analysoinut, että tulkinnat ovat päätyneet myös Soinin itsensä tietoon.

Parkkinen on saanut Soinilta kommentin, jossa lukee, että jotakin tutkijalta on vielä huomaamatta. ”Mutta kyllä se ’Brio – pienen ihmisen ilo oivaltaa’ vielä tulee.”

Parkkisesta Soinin kommentti on hauska – ja niin soinimainen.

Soinin teksteissä vilisee viittauksia Kantolan kekseihin, Popsin nakkeihin ja näköjään myös pikkulasten lelu- ja tuotesarjaan. Soinilla on intohimosuhde mainoskieleen.

Soini nojaa retoriikassaan samoihin tukipilareihin kuin moni suuren maailman populisti.

Uskonto, populaarikulttuuri ja jalkapallo on koeteltu kolmiyhteys. Huivi Soinin harteilla ei ole sattumaa.

Ota kantaa

Mistä politiikan kielen kannattaisi ammentaa? Raamatusta, mainoksista vai kirjallisuudesta?