Päivitetty 30.1.2012 12:19, julkaistu 30.1.2012 12:18

IL: Ministerin erityisavustaja erosi - Syynä miesten raskauslaki

Kuva: Jukka Ritola - Aamulehden arkisto
AamulehtiLähetä palautetta toimittajalle

Aamulla kerrottiin, että peruspalveluministeri Maria Guzenina-Richardson (sd) olisi ajanut lainmuutosta, joka mahdollistaisi, että mies voisi tulla raskaaksi. Asia liittyy translakiin.

Iltalehti sai ministeriöstä tietoja, joiden mukaan peruspalveluministeri olisi ollut hyvin aktiivinen lakimuutoksen edistämisessä. Tänään Guzenina-Richardson oli henkilökohtaisesti yhteydessä toimitukseen ja kertoi, että asiaa on suhmuroitu hänen selkänsä takana.

- Tällä päivämäärällä erityisavustajani on päättänyt erota. Kävimme äsken hyvin vakavan keskustelun tästä aiheesta ja hän ymmärsi, että hän on toiminut väärin, Guzenina-Richardson sanoi aamupäivällä.

Erityisavustaja ajoi miesten synnytyksen mahdollistavaa translakiuudistusta ministerin tietämättä.

Nykyisin transseksuaalin sukupuolen vahvistaminen edellyttää, että henkilö on steriloitu tai muusta syystä lisääntymiskyvytön eli ihmisestä voi tulla lain mukaan vastakkaisen sukupuolen edustaja vasta, kun hän on hedelmätön.

Iltalehden uutinen


AVAINSANAT:

Kommentit (108)

Näytä: 10 20 30 40 50 kommenttia yhdellä sivulla, vanhimmat uusimmat ensin
(Tuntematon)4.2.2012 17:22

Maria Guzenina-Richardson toimi tässä suoraselkäisesti. Hyvä Maria!

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)1.2.2012 16:25

Herkkä nenäni on haistavinaan alkavien samppanjasosialistien jäsentenvälisten vienoa sulotuoksua.

Kyseinen avustaja on nimittäin yksi presidentti Halosen suojateista.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)1.2.2012 12:14

"olkoon mies miehen housuissa alköönkä pyrkikö naiseksi.ne homot ja lespot jotka adoptoivat tanaan viatomia lapsia ja nain saataavat sitten ne lapset jotka on heilla, väärille teille heistakin tulee homoja ja lespoja.päättäjät!"

Vai niin että älköön mies pyrkikö naisten housuihin, ja lapsista tulee homoja la lesboja kun vain näkevätkin yhden ;-D
Panee miettii että miten sinusta tuli sinä.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)1.2.2012 11:59

"... joudummeko pakoon arabi maihin moraalitomuutta,jossa moraali on korkealla.silla niin tulee varmaankin suomessa viela kaymaan kun nain jatkatte vahan aikaa viela.
raamattua lukeva..."

Jos nyt kuitekaan et sitä Raamattuasi pakkaa noihin matkatavaroihisi, islamistisissa maissa ei niin kauheesti välitetä siitä kirjasta.
Muuten toivotan oikein hyvää ja kauan kestävää matkaa ja mahdollisimman kauas.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)1.2.2012 11:56

Ministerillä on ollut kiire kertoa uusista innovaatioista so. verojen korotuksista/säästöistä ja leikkauksista ja noihin tilaisuuksin on vielä usein niin kiire että tulee hiukan "hurruuteltua pikkasen ylinopeuttakin "

Siinä ei ennätä tarkkailemaan mitä avustajat tekee, ja kun vielä avustajilta vaaditaan pätevyttä ja ammataitoa niin ei ole ihme että näitä sattuu, pääseehän ministeriksi jo levynpyörittäjän koulutuksella. Kuten esimerkki ministerimme osoittaa.
Seuraava solisalirattien ehdotus on varmaan miesten äitiysloma.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)31.1.2012 23:03

Onhan aikoihin eletty, että "koiraskin" poikii?
Voi lapsi raukat jos tuollainenkin laki sallitaan. Eikö meillä Suomessa ole jo ihan riittävästi ongelma-lapsia ja -nuoria ns. tavallisista suhteistakin syntyneissä ettei tarvitsisi lapsiraukkojen vielä joutua tuon kaltaisten ongelmien, kuten äiti onkin mun isä, vai päin vastoin?

Karvinen mietti kaverinsa kohtaloa,kun se joutui eläinlääkäriin. "Meni setänä sisälle, ja tuli tätinä takaisin"

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)31.1.2012 15:23

Adoptio
31.01.2012 Aamulehdessä etusivun juttuna oli adoptioiden määrän lasku Suomessa. Kiinnitin huomiota, että vaatimuksena oli adoption hakijalla kristillinen tausta.

Mietin pienempiä uskontoja, jotka sanovat olevansa kristittyjä, kuten Jehovan Todistajat, onko heillä mahdollisuus adoptoida lapsi ulkomailta tai kotimaasta?

Mietin asiaa adoptoidun lapsen kannalta, jos hänet adoptoidaan Jehovan Todistajaperheeseen, niin lapsella on edessä kouluttaminen hyvin tiukkaan kurinalaisuuteen.

Jehovan Todistajilla on viikoittain useita kokouksia, joihin lapset totutetaan mukaan. Kieltoja on lukuisia, kuten joulu, syntymäpäivät, urheiluseurat, kaveripiiri jne.

Mielestäni säälittävä tilanne tulee siinä vaiheessa, kun lapsi kasvaa ja saattaa ajatella eri tavalla kuin hänelle on opetettu. Jos lapsi on jo nuoruudessaan suorittanut niin sanotun upotuskasteen ja tekee jotakin sellaista, mikä Jehovan Todistajien uskon mukaan on syntiä, niin adoptio lapsi erotetaan seurakunnasta. Erottamisen vaikutukset ovat ankarat. Vanhemmat, tässä tapauksessa adoptiovanhemmat eivät saa enää olla tekemisissä erotetun kanssa ja mahdolliset järjestössä muodostuneet ystävyyssuhteet lakkautetaan. Tervehtiminenkin lopetetaan.

Tällaisen erottamisen tarkoituksena on saada erotettu katumaan ja palaamaan Jehovan Todistajien seurakuntaan.

Mielestäni tällainen toiminta olisi aivan liian raskasta adoptoidulle lapselle.

Olenko oikeassa/väärässä, käsityksissäni puhuttaessa Jehovan Todistajista ja adoptiosta?

Kaikella ystävyydellä, Irmeli

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)31.1.2012 08:00

Vain laista sen onkin kysymys - aika kohdutonta.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)31.1.2012 03:28

Ehdotan lakiin kirjattavaksi, että vain kaksineuvoinen ihminen on tasa-arvoinen. Tällöin voi sekä synnyttää että siittää, milloin mikäkin tuntuu parhaimmalta. Myös lapset tykkää kun on perheessä enemmän isiä ja äitejä kuin on ihmisiä!

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)30.1.2012 23:47

Ministeri tehtäviensä tasalla? Anna mun kaikki kestää.

Ilmoita asiaton kommentti

SIVU 1 2 3 .. 11

Kirjoita kommentti

Ohjeet: Kirjoita kommenttisi tähän. Voit ottaa kantaa, mutta muista hyvät tavat. Kirjoittajat vastaavat itse kommenteistaan. Keskustelu on esimoderoitu eli kommentit luetaan ennen julkaisua.

Kommentti


Pirkanmaa

Auto suistui tieltä ja pyörähti katon kautta ympäri Lakalaivan rampissa

PIRKANMAA 53

Henkilöauto ajautui penkkaan ja suistui tieltä Tampereen Lakalaivassa keskiviikkona iltapäivällä. Onnettomuus sattui iltapäivällä viiden jälkeen. Lue lisää

Pormestari ja vuorineuvos TTY:n kunniatohtoreiksi

PIRKANMAA 32

Tampereen teknillinen yliopisto TTY promovoi toukokuussa kunniatohtoreiksi Tampereen pormestarin Timo P. Niemisen ja Elinkeinoelämän keskusliiton puheenjohtajan, vuorineuvos Ole Johanssonin. Lue lisää


Ulkomaat

Humalainen matkustaja heitettiin ulos - raahautui junan mukana ja kuoli

ULKOMAAT 20

44-vuotiaan mies kuoli raahauduttuaan junan mukana New Yorkissa Yhdysvalloissa. Poliisi epäilee, että mies oli heitetty ulos junasta, koska hän oli humalassa. Lue lisää


Talous

Suuret jylläävät kaupassa, mutta pk-yritykset kannattavat paremmin

COLOURBOX1641761_www

TALOUS 36

Suomessa kaupan liikevaihdon kasvusta 92 prosenttia tuli suurilta yrityksiltä. Kaupan yritykset keräsivät liikevaihtoa 115,8 miljardia euroa vuonna 2010. Lue lisää

Vapon Yt:t päättyivät: 60 työntekijää saa lähtöpassit

TALOUS 42

Vapo-konsernin tammikuussa käynnistetyt yt-neuvottelut ovat päättyneet. Yt-neuvotteluissa päädyttiin siihen, että noin 60 henkilön työt loppuvat Vapo Oy:ssä ja sen... Lue lisää


Urheilu

Niskanen jäi niukasti mitalista, Ylöjärven Ojansivu kymmenes

URHEILU 30

Suomi jäi täpärästi ilman mitalia hiihdon nuorten MM-kisoissa keskiviikkona Turkin Erzerumissa, kun Vieremän Koiton Iivo Niskanen hävisi pronssin vain sekunnin... Lue lisää


Kiekko

Kirvesmies: Tapparalla alkavat tosipelit!

DSCN8039www

KIEKKO 311

Olen aina suurella mielenkiinnolla seurannut keskustelua siitä, milloin ne tosipelit alkavat. SM-liigassa, jalkapallon MM-kisoissa, jääkiekon MM-kisoissa. Lue lisää


Viihde

Obama lauloi bluesia Valkoisessa talossa

03115811_www

VIIHDE 30

STT, AFPYhdysvaltain presidentti Barack Obama on kokeillut laulutaitojaan bluesin parissa musiikkitähtien seurassa. Rolling Stonesin keulakuva Mick Jagger onnistui houkuttelemaan Obaman laulamaan, kun Jagger, B B. Lue lisää

Lupo-pentu pitää Katelle seuraa, kun William on maailmalla

20120221_zaf_l94_001

VIIHDE 110

Prinssi William ja herttuatar Katherine ovat hankkineet perheenlisäystä. Kaksikko on nimittäin ottanut koiranpennun. Lue lisää


Kulttuuri

Tamperelaissambaajat säteilivät Rion kulkueessa – asuista Suomeen kaikki mikä mahtuu

Ryhmäkuva_2012

KULTTUURI 51

Viisi tamperelaista sambaajaa sai osallistua Rion karnevaalien kulkueeseen. Tamperelaistanssijat sambasivat riolaisen sambakoulun G. Lue lisää

Mäntän kuvataideviikoille osallistuu lähes 40 taiteilijaa

KULTTUURI 30

Ensi kesän Mäntän kuvataideviikkojen näyttelyyn osallistuu kaikkiaan lähes 40 nykytaiteilijaa. Kuraattori Ilona Valkonen on kutsunut mukaan 34 taiteilijaa tai... Lue lisää


Pääkirjoitukset

Eläkerintamalla käsijarru päällä

PÄÄKIRJOITUKSET 61

Hallitukset tulevat ja menevät, mutta ongelmat pysyvät. Yritystä kyllä on, usein kovastikin, mutta kerta toisensa jälkeen yhteiskunnan ytimiin menevät rakenteelliset uudistukset... Lue lisää

Kohtuutonta harhailua hoitoviidakossa

PÄÄKIRJOITUKSET 30

Tampereella kaatunut ja kätensä loukannut pälkäneläinen Eila Timonen on malliesimerkki siitä, miten yksittäinen kansalainen joutuu harhailemaan suomalaisessa terveydenhoitoviidakossa. Lue lisää


Hyöty

Vähennä loukkaantumisia salilla ja kaupungilla vahvistamalla lihaksia

Voima_5

HYÖTY 00

Kukapa ei olisi kuullut voimaharjoittelun riskeistä. On venähtänyttä selkää ja tulehtunutta olkapäätä, nyrjähtäneitä nilkkoja ja kramppaavia... Lue lisää

Lisää turvallisuutta: Joka toinen rakennuspalo alkaa liedestä tai uunista

räjähtänyt uuni

HYÖTY 00

Muutama yksinkertainen ohje tekee keittiön sähkölaitteiden käytöstä huomattavasti turvallisempaa. Jääkaappi ja pakastin Jos laitetta on kuljetettu vaakatasossa, anna... Lue lisää


Uutisia

  1. Tampereen sarjaraiskaaja videoi tekonsa – Poliisi ei ole varma, ovatko kaikki uhrit elossa

    KOTIMAA 22.2. 22:40 1 0

  2. Newsobserver-lehti: Tuomo Ruudulle pitkä jatkosopimus

    URHEILUSÄHKEET 23.2. 05:17 1 0

  3. Jääkiekkotuloksia NHL-liigasta

    URHEILUSÄHKEET 23.2. 05:10 1 0

  4. Tanssinopettajiin liittyvät rikosepäilyt laajenivat heti - Uusi uhri ilmoittautui poliisille

    KOTIMAA 22.2. 19:22 3 4

  5. Poliisi epäilee: Tanssinopettajat raiskanneet naisia ja tyttöjä Pirkanmaalla

    KOTIMAA 22.2. 23:00 4 58

  6. Eläkerintamalla käsijarru päällä

    PÄÄKIRJOITUKSET 22.2. 20:59 6 1

  7. Kohtuutonta harhailua hoitoviidakossa

    PÄÄKIRJOITUKSET 22.2. 20:58 3 0

  8. Kansa tietää

    PÄÄKIRJOITUKSET 22.2. 20:58 4 2

  9. Ylänurkka: Harhaluuloisen tunnustuksia

    PÄÄKIRJOITUKSET 22.2. 20:58 4 0

  10. Oikeus hylkäsi Jasper Pääkkösen syytteen arpajaisrikoksesta

    KOTIMAA 22.2. 22:54 2 0

  1. Tampereen sarjaraiskaaja videoi tekonsa – Poliisi ei ole varma, ovatko kaikki uhrit elossa

    KOTIMAA 22.2. 22:40 1 0 2352

  2. Poliisi epäilee: Tanssinopettajat raiskanneet naisia ja tyttöjä Pirkanmaalla

    KOTIMAA 22.2. 23:00 4 58 2300

  3. Tamperelainen tanssikoulu haluaa auttaa poliisia selvittämään epäillyt seksirikokset

    KOTIMAA 22.2. 20:27 2 5 1477

  4. Humalainen matkustaja heitettiin ulos - raahautui junan mukana ja kuoli

    ULKOMAAT 22.2. 22:20 2 0 880

  5. Tanssinopettajiin liittyvät rikosepäilyt laajenivat heti - Uusi uhri ilmoittautui poliisille

    KOTIMAA 22.2. 19:22 3 4 844

  6. Kuninkaankadun surman syy: Uhri yritti soittaa poliisille raiskauksesta

    KOTIMAA 22.2. 14:54 3 23 758

  7. Niinistön kanslian jäsenten nimet julki

    KOTIMAA 22.2. 22:27 3 11 444

  8. Taiteilijan näkemys: Nämä ovat Google Street View’n kauneimmat ja oudoimmat kuvat

    ULKOMAAT 22.2. 10:43 3 4 369

  9. Viinakohu paisuu ja jo yli 40 000 vaatii: Eroa Päivi Räsänen!

    KOTIMAA 22.2. 09:44 3 255 350

  10. Eläkerintamalla käsijarru päällä

    PÄÄKIRJOITUKSET 22.2. 20:59 6 1 345


Kotimaa

Tuoreimmat blogit

Puheenaiheet 3 uusinta

Puheenaihe: Urheilu on pelkkää politiikkaa

laura

KOTIMAA 432

”Laura ei ota minkäänlaista poliittista kantaa.” Näin julisti taitoluistelija Laura Lepistön manageri Erkki Alaja Helsingin Sanomissa 18. Lue lisää

Puheenaihe: Murhaajat pois kaduilta

vastakkain_www

KOTIMAA 5127

Aamulehden Näkökulman toimitus ei halua kuulla enää yhtään uutista, jossa vankilasta päästetty väkivaltarikollinen tappaa taas. Keinot: Valitse kumman Matin... Lue lisää

Puheenaihe: Ylessä pitäisi panostaa nuortenohjelmiin, mutta päättäjät ovat eri mieltä

5345797

KOTIMAA 740

Uutisia ja ajankohtaisohjelmia, maakunnallista ohjelmatoimintaa ja kotimaista draamaa. Siinä kolmen kärki, kun Aamulehti kysyi Ylen nykyisen hallintoneuvoston ja hallituksen... Lue lisää

Sää

 



Lue nämäkin

Uutisia

Toimituksen valinnat

Kuka on tyylikkäin wanha? Katso kuvat

vanhat_MG_2729

PIRKANMAA 1022

Pilkkuja, pinkkiä tylliä, kullan sävyjä, pirteää keltaista.. Lue lisää

Rakastan sinua – Hei Pirkanmaa, miten se teillä sanotaan?

rakkaudentunnustukset_www

PIRKANMAA 4634

Minä rakastan sinua. Kauniisti sanottu, mutta vähän kulunut fraasi, vai mitä? Lue lisää

Kohuehdotus: Katso kartasta, missä kunnassa kohta asut

kuntaliitoksetwww

KOTIMAA 5382

Suomen kuntakartta muuttuu seuraavan parin vuoden aikana radikaalisti: Suomeen tulee selvityksen perusteella alle 70 kuntaa. Katso täältä, millainen sinun uusi kotikuntasi on. Lue lisää

Tampereen 160 luistinkentästä moni on jo käytössä – Lue lista osoitteista

COLOURBOX1108168www

PIRKANMAA 6020

Tampereen luistinkenttiä alettiin jäädyttää tammikuun alkupuolella ja nyt suuri osa on käyttökunnossa. Luistelemaan pääsee jo muun muassa Koulukadun, Sorsapuiston,... Lue lisää

Mobiilisivusto
Urheiluvideoita
Mobiilisivusto
Työpaikkailmoituksia
Koulutusilmoituksia
kestavamedia.fi

Content on this page requires a newer version of Adobe Flash Player.

Get Adobe Flash player

www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
Tämän alueen uusin tarjonta:
Aamulehti - Itäinenkatu 11, 33210 Tampere - puhelin: 010 665 111 (vaihde), 010 665 3116 (verkkotoimitus), 0800 02030 (uutisvinkki, maksuton numero) | Käyttö- ja sopimusehdot