Päivitetty 29.1.2012 12:10, julkaistu 29.1.2012 12:09

Puheenaihe: Yllättävän moni isä ja äiti ei tiedä, missä lapsi viettää viikonloput

Kuva: Colourbox
Juha Lehtinen, AamulehtiLähetä palautetta toimittajalle
Monet lapset ja nuoret eivät käytä tarpeeksi aikaa nukkumiseen.

Tässä on raportti, joka kannattaa lukea. Tampereen 14–18-vuotiaille tehty kouluterveyskysely kuulostaa tylsältä, mutta on kaikkea muuta. Se on kuin ovi, jota kyselyyn vastanneet lapset ja nuoret ovat raottaneet meille aikuisille.

Oven takana oleva maailma on onneksi suurelle osalle aurinkoinen ja turvallinen, mutta aivan liian monelle tumma ja turvaton.

Kyselystä löytyy selkeä viesti vanhemmille, opettajille ja kunnan päättäjille. Monet lapset ja nuoret tarvitsevat nykyistä enemmän välittämistä ja tukea elämänsä tärkeimmässä vaiheessa, jotta he tuntevat pärjäävänsä maailmassa.

Mutta otetaanko nämä viestit vakavasti? Esimerkiksi koulukiusaaminen on edelleen yhtä yleistä kuin kymmenen vuotta sitten. Miksi nuoret sanovat, etteivät opettajat oikein välitä?

Missä lapsi onkaan?

Suuri osa isistä ja äideistä hoitaa vanhemmuutensa aivan riittävän kelvollisesti. Mutta mitä sanotte siitä, että peruskoulun 8.- ja 9.-luokkalaisten vanhemmista peräti 40 prosenttia ei aina tiedä, missä heidän jälkikasvunsa viettää viikonloppuisin iltaansa. Kuusi kymmenestä lapsesta kertoo, että perhe ei syö yhteistä ateriaa iltapäivällä tai illalla.

Hei, nämä lapset ovat vasta 14–15-vuotiaita ja tarvitsevat vielä vanhempiensa täyden kiinnostuksen ja huolenpidon.

Joka kymmenes ei pysty keskustelemaan vanhempiensa kanssa. Tilanne on huono, jos vielä opettajaksi sattuu henkilö, joka ei lasta ymmärrä.

Jos koulussa ei ole tarjolla hyvää kuraattoria tai psykologia, lapsi alkaa syrjäytyä aivan turhaan ja ilman omaa syytään. Yhä useampi sanoo, että apua ei saa koulunkäynnin vaikeuksiin.

Jotkut kyselyn luvut ovat aivan ihmeellisiä.

Eräät lapset saattavat viettää kuusi, jopa kymmenen tuntia päivässä katselemalla ruutua: pelataan tietokoneella, kännykällä ja konsolipeleillä tai tuijotetaan televisiota. Siinä on ehdottomasti kahdeksan liikaa.

Aikaa ei käytetä tarpeeksi nukkumiseen ja liikuntaan. Tästä puolestaan seuraa lihavuutta, niska-, olkapää- ja hartiasärkyä, väsymystä, masennusta.

Joka kolmas ei liiku

Jotkut urheilevat paljon, mutta joka kolmas nuori ei harrasta oikein mitään liikuntaa – eikä ainakaan omatoimisesti yksin tai kavereiden kanssa. Suositusten mukaan nuorten pitäisi liikkua vähintään puolitoista tuntia päivässä.

Nyt tätä määrää ei saavuteta edes viikossa.

Nuoret suhtautuvat päihteisiin aiempaa myönteisemmin. Huolestuttavaa on, että laittomien huumeiden kokeilut ovat lisääntymässä. Ammattiopistoissa opiskelevista joka viides on kokeillut huumeita, todennäköisesti erityisesti kannabista.

Hämmästyttävästi myös nuuskan käyttö lisääntyy, vaikka sitä ei edes myydä Suomessa.

Yhä suurempi osa suomalaisista lapsista ja nuorista kuuluu tutkimusten mukaan pienituloisiin perheisiin, vaikka Suomi on vauraampi kuin koskaan.

Tulo- ja verotuspolitiikka on 1990-luvun laman jälkeen suosinut hyvätuloista väestöä: niin sanottu lapsiköyhyysaste on nyt korkeammalla kuin koskaan 1970-luvun jälkeen.

Kyse ei ole siitä, että kaikki lapset saisivat tai tarvitsisivat älypuhelimen tai mopoauton. Rahaongelmat yksinkertaisesti murtavat perheitä sisältäpäin: monenlaiset ongelmat alkavat kasaantua ja myös vanhempien parisuhde kärsii siitä. Kaikki heijastuu lapsiin.

Syrjäytyminen kallista

Toivottavasti raportti kiinnostaa päättäjiä. Lasten eteen pitää ja kannattaa tehdä töitä. Heikoilla olevia perheitä pitää auttaa ja tukea. Jokainen syrjäytynyt nuori tulee liian kalliiksi.

Jos katsotaan kyselyn kohderyhmää, lisää rahaa ja tukea tarvitaan erityisesti ammattiopistoissa opiskeleville, mutta myös peruskoululaiselle.

Lukiolaiset tuntuvat selviävän parhaiten.

Ammattiopistoissa opiskelevien vanhemmat tiesivät huonoimmin lapsensa viikonloppuiltojen viettopaikan. Näillä oppilailla lisääntyivät niska- ja hartiakivut, myöhään valvominen, humalajuominen ja huumekokeilut.

Onko syynä se, että ammattiopistoissa ei ole samalla tavalla omaa luokkaa ja omaa yhteisöä kuin lukiossa? Vai onko ammattiopistoissa yksinkertaisesti liian paljon oppilaita ja liian vähän oikeaa lähiopetusta?

Vai eivätkö lukion käyneet kouluviranomaiset tiedä, millaista ammattiopistossa opiskelevien nuorten elämä on?

Fakta: Pari poimintaa

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos kyselee kahden vuoden välein koululaisilta heidän terveydestään. Valtakunnalliset tiedot löytyvät THL:n sivuilta. Tampereen vuoden 2011 kysely julkistettiin tällä viikolla.

Valtaosa tamperelaisista nuorista kokee terveydentilansa hyväksi. Keskeistä on säännöllinen arki: riittävästi lepoa, ruokaa ja liikuntaa.

Masentuneisuus on pysynyt 10 vuotta samana, sitä kokee joka kymmenes.

Peruskoulun yläasteella olevista joka seitsemäs on kunnolla humalassa kuukausittain, laittomia huumeita on kokeillut joka kymmenes.

Peruskoululaisista neljä kymmenestä ei syö koulun tarjoamaa ilmaista koululounasta. Yhtä iso porukka jättää myös aamupalansa syömättä.

Koulukiusaaminen ei jää enää koulun alueelle. Ysiluokkalaisista tytöistä joka viidettä ja pojista joka kymmenettä on kiusattu kännykän ja internetin avulla.

Linkki raporttiin täällä >>>Ota kantaa: Mitkä ovat omat keinosi auttaa lapsia ja nuoria?


AVAINSANAT:

Kommentit (52)

Näytä: 10 20 30 40 50 kommenttia yhdellä sivulla, vanhimmat uusimmat ensin
(Tuntematon)7.2.2012 17:00

"JOKA ASIASSA EI PITÄISI SYYLLISTÄÄ AINA VANHEMPIA!Saattaa olla,ettei heillä itsellään ole ollut mallia jo omasta lapsuudestaan kuinka tärkeätä on viettää aikaa lapsensa kanssa jo pienestä lähtien! Tämä yhteiskunta suorastaan haluaa "haalia" lapset itselleen!
Esim. päivähoitoon voit viedä vanhemman lapsen, kun vauva syntyy perheeseen!SISARUUDEN KÄSITYS KATOAA!!PERHEITTEN YHDESSÄOLOA EI KATSOTAAN NIIN TÄRKEÄKSI, KUIN SE ENNEN OLI!
Työelämä vaatii vanhemmilta nykyisin tosi paljon aikaa! Siis heiltä,joilla työtä vielä sattuu olemaan!
MYÖS HARRASTUKSIA PITÄÄ OLLA, KUN NAAPURIN MUKSUTKIN HARRASTAA!
VANHEMMAT EIVÄT KERTAKAIKKIAAN JAKSA TÄSSÄ HEKTISESSÄ YHTEISKUNNASSA, JOSSA JOKASUUNTAAN PITÄISI EHTIÄ!
OLISIKO NYT AIKA RELATA JA LAITTAA ASIAT ARVOISEENSA JÄRJESTYKSEEN! LAPSESI ON KASVANUT AIKUISEKSI ENNENKUIN EDES HUOMAAT SEN! JA SILLOIN SE ON JO MYÖHÄISTÄ, JOS OLET KADOTTANUT YHTEYDEN NIIN TÄRKEÄÄN IHMISEEN, KUIN OMAAN LAPSEESI!?!
JAKSAMISTA VANHEMMUUTEEN!!!!!!!!!"

Niin lapsi vastaa kuin sille huudetaan, sinullakin on tuo HUUTAMINEN aika hyvin hallussa....

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)31.1.2012 23:31

"---. Mutta mitä sanotte siitä, että peruskoulun 8.- ja 9.-luokkalaisten vanhemmista peräti 40 prosenttia ei aina tiedä, missä heidän jälkikasvunsa viettää viikonloppuisin iltaansa. ---"

Ei teini-ikäistä voi estää lähtemästä ovesta pihalle. Jos tuonikäisellä nousevat nesteet päähän, vapautta riistämättä ja ilman (laittomia?) voimatoimia isä tai äiti ei pysty sekoilua estämään. Millä ilveellä vanhemmat tietävät, missä lapset oikeasti ovat ja mitä oikeasti tekevät? Vanhemmat saattavat tietää, missä lapset sanovat olevansa. Mutta elleivät vanhemmat itseään petä, he tietävät olevansa herkkusieniä: pidetään pimeässä ja syötetään paskaa.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)31.1.2012 23:04

JOKA ASIASSA EI PITÄISI SYYLLISTÄÄ AINA VANHEMPIA!Saattaa olla,ettei heillä itsellään ole ollut mallia jo omasta lapsuudestaan kuinka tärkeätä on viettää aikaa lapsensa kanssa jo pienestä lähtien! Tämä yhteiskunta suorastaan haluaa "haalia" lapset itselleen!
Esim. päivähoitoon voit viedä vanhemman lapsen, kun vauva syntyy perheeseen!SISARUUDEN KÄSITYS KATOAA!!PERHEITTEN YHDESSÄOLOA EI KATSOTAAN NIIN TÄRKEÄKSI, KUIN SE ENNEN OLI!
Työelämä vaatii vanhemmilta nykyisin tosi paljon aikaa! Siis heiltä,joilla työtä vielä sattuu olemaan!
MYÖS HARRASTUKSIA PITÄÄ OLLA, KUN NAAPURIN MUKSUTKIN HARRASTAA!
VANHEMMAT EIVÄT KERTAKAIKKIAAN JAKSA TÄSSÄ HEKTISESSÄ YHTEISKUNNASSA, JOSSA JOKASUUNTAAN PITÄISI EHTIÄ!
OLISIKO NYT AIKA RELATA JA LAITTAA ASIAT ARVOISEENSA JÄRJESTYKSEEN! LAPSESI ON KASVANUT AIKUISEKSI ENNENKUIN EDES HUOMAAT SEN! JA SILLOIN SE ON JO MYÖHÄISTÄ, JOS OLET KADOTTANUT YHTEYDEN NIIN TÄRKEÄÄN IHMISEEN, KUIN OMAAN LAPSEESI!?!
JAKSAMISTA VANHEMMUUTEEN!!!!!!!!!

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)31.1.2012 14:50

Luottamus ja vuorovaikutus lapsen ja lähipiirin, vanhempien ja isovanhempien ja muun suvun välille syntyy olemalla yhdessä ja tekemällä yhdessä asioita:
-vastuulliset vanhemmat hoitavat lapsensa kotona
-lapsi kasvaa perheen arvoihin, jos hän saisi yhdessä äidin, isän ja isovanhempien sekä perheen sisarusten kanssa leikkiä ja hoivaa, rakkautta huolenpitoa, saisi osallistua perheen arkiseen elämään: ruuan valmistusta, leipomista, pyykinpesua, siivousta, ompelua, neulomista, polkupyörien, auton- ym koneiden korjausta, pihan-, kukkien- ja kasvimaan hoitoa, lumitöitä, polttopuiden tekoa, eläinten hoitoa, marjastamista, kalastamista - ja mikä hauskinta valmistautumista vuodenaikojen ja juhlien tuomaan vaihteluun ruuanlaitossa, leivonnassa a kodin koristeluissa.

Valitettavasti kaikkien vanhempien ei tarvitse hoitaa kotia tai lapsia: ostetaan valmisruokaa, tilataan kotiin siivous ja pyykinpesu, viedään lapset päiväkotiin saamaan virikkeitä.

Laidansäädäntö sallii mokoman paapomisen, yhteiskunta maksaa lasten hoitopaikan, vaikka molemmat/toinen vanhempi olisi kotona. Vanhempien ei tarvitse kantaa vastuuta ikävistä, kiukuttelevista lapsistaan, ne voi laittaa jo pienenä päiväkotiin ja päiväkodin jälkeen kouluun.
Yhteiskunta kasvattaa lapset päiväkodissa ja koulussa, vanhempien ei tarvitse ottaa vastuuta lapsistaan: antaa kasvaa kuin pellossa, 'Rakkaani, älä viitsi kieltää, lapsellemme tulee paha mieli'. Missä vaiheessa vanhemmat osaisi/viitsisi ottaa vastuuta, kun ei tarvitse päivähoidossa/kouluaikana välittää, tuumataan vain, että kyllä yhteiskunta hoitaa ikävät asiat.

Jos lapset sattuvat olemaan kotona, heidät opetetaan jo pienestä pitäen katsomaan elokuvia tai pelaamaan tietokonepelejä ja vanhemmat saavat rauhassa surffailla netissä, kuunnella musiikkia, katsoa elokuvia.

Eihän ole lainkaan trendikästä elää omien lasten kanssa arkea. Se on tylsää ja ikävää.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)31.1.2012 10:03

Toimittajalle tiedoksi. Jos osa luvuista on ihan ihmeellisiä, niin ne luultavasti ovat juuri sitä. Syynä voi olla enemmän huono kysely kuin lasten todellinen käytös.

Aikuisenkin on todella vaikeata arvioida, kuinka paljon minuuttimääräisesti mitäkin tekee päivässä. Saati sitten lasten. Jos lapsi esimerkiksi tavallisesti tietokonetta pelatessaan pelaa kaksi tuntia kerrallaan, hän luultavasti vastaa "kaksi tuntia päivässä" myös kyselyssä, vaikka olisikin niin, että hän pelaa vain joka toinen päivä, jolloin keskiarvo olisi tunnin päivässä. Ajan arvioiminen on hirveän hankalaa ilman seurantavälineitä ja keskiarvojen laskeminen päässä tutkimustilanteessa 14-vuotiaalle melkolailla hatusta vetämistä.

Mutta raflaavia tuloksia noista tietysti saa ja niitä on hyvä mediassa revitellä. Vaikka eipä sillä, monet ihmiset käyttävät mediaa ihan hirveitä määriä päivässä. Mutta ihan mitä vaan ei silti tarvitse uskoa.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)31.1.2012 07:55

Ammattikouluissa on usein ne nuoret jotka ovat aloittaneet juomisen jo ylä-asteen aikana, eli kotona on ollut vapaammat säännöt jotka sen ovat mahdollistaneet. Tähän liittyen heillä on mennyt myös koulussa huonommin eikä lukio tunnu varteen otettavalta vaihtoehdolta. Lukiossa saattaa myös usein olla haastavampaa, joten lukiolaisilla ei ole aina aikaa lähteä ryyppyreissuille.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)30.1.2012 23:53

Moni lapsi ei tiedä missä vanhemmat ovat iltaisin.. taitavat hekin viihteellä olla =)

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)30.1.2012 15:22

"Ole aina ihmetellyt miksi tämä ,että pitäisi syödä porukalla,on elämääkin tärkeämpää.Koskaan sitä ei perustella miksi."

Terveellisen, maistuvan ja edullisen ruuan valmistaminen usealle ihmiselle samaan aikaan on järkevää. Jos kaikki syövät eri aikaan, niin usein käy niin, että osa jättää syömisen väliin kokonaan ja osa syö jotain mikä ei ole terveellistä eikä edullista.

Jos koko perhe syö samaan aikaan, niin silloin vanhemmilla on hyvä tilaisuus kysyä lapseltaan kuulumiset ja voivat mm. varmistaa, että lapsi syö monipuolisesti ja riittävästi ruokaa.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)30.1.2012 14:15

"Ole aina ihmetellyt miksi tämä ,että pitäisi syödä porukalla,on elämääkin tärkeämpää"

Ei se syöminen yhdessä kai ole se juttu, mutta mitä useammin yhdessä istutaan ja jutellaan sen paremmin tiedetään toisten menemisistä ja olemisista. Huomataan jos on jotain vialla ennenkuin tilanne räjähtää käsiin jne. Jos tämän yhdistää syömiseen, niin tuleepahan katsottua että kakarat syö suurinpiirtein terveellisen aterian edes kerran päivässä.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)30.1.2012 14:07

"jalkapallon vuosimaksut 700e/kausi. "

"Yksi lause "joka kolmas ei liiku" osiossa sai minut miettimään asiaa vakavissani: "Suomi on vauraampi kuin koskaan". "

Tässä on yksi ongelman ydin. Lapsille (varsinkaan pojille) ei ole enää edullisia höntsäilyporukoita tai perusharrastusmahdollisuuksia. Kaikki urheilulajit ovat treenaamista tulevaksi maailmantähdiksi ja hinta on sen mukainen. Näin pienituloisilla ei ole varaa liikuttaa lapsiaan ja rikkaamistakin lapsista osa kyllästyy teini-iässä kun kaikki aika menee urheiluun. Toki lapset osaavat itsekin jonkunverran höntsäillä, mutta jos muut kaverit treenaavat 5 kertaa viikossa, niin siinä jää höntsäilyt väliin.

Ilmoita asiaton kommentti

SIVU 1 2 3 4 5 6

Kirjoita kommentti

Ohjeet: Kirjoita kommenttisi tähän. Voit ottaa kantaa, mutta muista hyvät tavat. Kirjoittajat vastaavat itse kommenteistaan. Keskustelu on esimoderoitu eli kommentit luetaan ennen julkaisua.

Kommentti


Pirkanmaa

”Koulujen päättäjäisiltaan ei tarvitse kuulua alkoholimyrkytys”

puuhanaiset 1

PIRKANMAA 10

Peruskoululainen, mitä jos et tänä vuonna menisikään juhlimaan kesäloman alkua Tampereella Rosendahlin rantaan. Päättäripäivänä voisit sen... Lue lisää

Autoilija: Tammelassa Murtokatu suljettu lauantaihin asti

PIRKANMAA 10

Murtokatu on suljettu keskiviikosta alkaen ajoneuvoliikenteeltä Tampereen Tammelassa. Katu on suljettuna välillä Tammelankatu – Itsenäisyydenkatu lauantaihin 26. Lue lisää


Ulkomaat

Kaukosäätimen keksijä kuoli - Ensimmäinen toimi jo 1955

COLOURBOX3893486_www

ULKOMAAT 10

Television kaukosäätimen keksinyt amerikkalainen Eugene Polley on kuollut. Hän oli kuollessaan 96-vuotias. Lue lisää


Talous

Kehitysrahaa vailla? Nyt etsitään ”uutta Angry Birdsiä” 18 miljoonalla!

TALOUS 30

Onko sinulla ja yritykselläsi idea hyvästä mobiilisovelluksesta, mutta kehitysrahaa puuttuu? Jos näin on, kannattaa ehkä kääntyä AppCampus-hankkeen puoleen. Lue lisää


Urheilu

Ratina täyttyi nuorista urheilijoista

URHEILU 10

Tytöt edeltä, pojat perästä. Tampereen Ratinan stadion täyttyi tiistaina alakouluikäisistä tytöistä, jotka kilpailivat Tampereen koulujen välisissä... Lue lisää


Kiekko

MM-kisojen turnausmuodoksi riittää vaihtoehtoja – mikä on suosikkisi?

kiekkovoittowww

KIEKKO 213

1) 20 maata Alkulohkot: A: Venäjä, Kanada, Sveitsi, Valko-Venäjä, Kazakstan B: Suomi, Slovakia, Saksa, Ranska, Slovenia C: Tšekki, USA, Latvia, Itävalta, Unkari D: Ruotsi, Norja,... Lue lisää


Viihde

Maisteri Frangenin tärkeä alkoholineuvo kesäfestareiden ensikertalaiselle

Kopio simo3

VIIHDE 11

Maisteri Simo Frangen on jo kokenut festarikävijä. Kesää hän aikoo viettää kesää muun muassa Tammerfestissä ja Red Hot chili Peppersin keikalla, jonka maisteri... Lue lisää


Kulttuuri

Jatkopaikka jäi saamatta, mutta Pernilla Karlsson hehkui tyytyväisyyttä – ”Mahtava kokemus!”

03230679

KULTTUURI 612

Suomen euroviisuedustaja Pernilla Karlsson nautti täysillä euroviisujen ensimmäisestä semifinaalista, vaikka paikka finaaliin ei auennut. – Ei harmita. Lue lisää


Pääkirjoitukset

Analyysi: Urpilaisen uskomaton kasvutarina

PÄÄKIRJOITUKSET 53

1. Hallituksessa sdp:n saldo on selvästi plussalla. Lue lisää


Asuntomessut

Uutisia

  1. Wadea hymyilytti NBA-pelin murskavoiton jälkeen

    URHEILUSÄHKEET 23.5. 08:01 1 0

  2. Kings eteni Stanley cupin finaaliin jatkoaikavoitolla

    URHEILUSÄHKEET 23.5. 08:48 0 0

  3. Jääkiekkotuloksia NHL:stä

    URHEILUSÄHKEET 23.5. 07:54 1 0

  4. IL: Pikkutyttö kuoli yksi sairaalassa - Vanhemmille ei ole tilaa

    KOTIMAA 23.5. 08:57 1 0

  5. Finnairin lentäjät päättävät, hyväksyvätkö he säästösopimuksen

    KOTIMAA 23.5. 08:42 0 0

  6. Etelä-Korea: P-Korean ihmisoikeudet ydinasetta tärkeämpiä

    KOTIMAA 23.5. 08:37 1 0

  7. ”Koulujen päättäjäisiltaan ei tarvitse kuulua alkoholimyrkytys”

    PIRKANMAA 23.5. 07:23 1 0

  8. Väkivalta: Nainen ei hae apua helposti

    KOTIMAA 23.5. 08:08 1 0

  9. Kaukosäätimen keksijä kuoli - Ensimmäinen toimi jo 1955

    ULKOMAAT 23.5. 08:04 1 0

  10. "Olympialaisiin tulevat homot, hakekaa turvapaikkaa"

    URHEILUSÄHKEET 23.5. 03:30 1 0

  1. Karkottaisiko Frontside Ollien soittaminen Keskustorin juopot?

    KOTIMAA 23.5. 07:13 1 1 1725

  2. Näillä kalsareilla irtosi voitto! ”Ilmentävät Tampereelle ominaista huumorin tyyliä”

    KOTIMAA 22.5. 21:14 2 10 1208

  3. Mitä tehdä, kun nestekaasupullo syttyy palamaan?

    KOTIMAA 22.5. 19:05 1 10 1039

  4. Hämmennys lähiössä: Kerjäläiset kolkuttelevat kotiovilla

    KOTIMAA 22.5. 10:41 11 168 1003

  5. 16-vuotias tamperelaistyttö kateissa jo puolitoista kuukautta

    KOTIMAA 22.5. 16:02 2 9 985

  6. Jatkopaikka jäi saamatta, mutta Pernilla Karlsson hehkui tyytyväisyyttä – ”Mahtava kokemus!”

    KULTTUURI 23.5. 00:22 6 12 854

  7. TunneTampere on menestys: Ruoka ja tunnelma vetäneet Hämeenpuistoon jo 60 000 kävijää!

    PIRKANMAA 22.5. 21:15 1 19 809

  8. Jo kolme törmäystä: Naiskuski päästää lapsen suojatielle ja ajaa sitten päin

    KOTIMAA 22.5. 15:53 3 23 788

  9. Koulun työharjoittelu päättyi traagisesti: Poika menehtyi trukkiturmassa

    KOTIMAA 22.5. 18:08 1 19 778

  10. Demariosasto ehdottaa: Ei enää kesäaikaa

    KOTIMAA 23.5. 07:41 1 0 741


Kotimaa

Tuoreimmat blogit

Puheenaiheet 3 uusinta

Puheenaihe: Kumouksen tulos, naiset ulos

144961114

ULKOMAAT 10

Vielä maaliskuussa Egyptin poliittiset portinvartijat etsivät kiihkeästi niin sopivia kuin päteviäkin presidentinvaaliehdokkaita. Tiedotusvälineiden esittelemä nimilista oli pitkä,... Lue lisää

Puheenaihe: Ei se ole mansikkapaikka, missä kouluja tuhotaan

Mansikkapaikka 4

PIRKANMAA 46

Valkeakoski oli ennen haiseva ja taantuva teollisuuskaupunki. Nykyään se on mansikkapaikka – lapsiperheiden ja omakotiasujien onnela. Lue lisää

Puheenaihe: ”Ei kannata sopia itse kaikesta” – Nämä ovat Metalliliiton kolme teesiä

5354492www

KOTIMAA 59

Se, mikä ennen oli itsestäänselvyys, asetetaan tänään helposti kyseenalaiseksi. Tämä sinänsä terve ilmiö on yksi kaikenpuolisen kehityksen peruslähtökohta. Lue lisää

Sää

 



Uutisia

Toimituksen valinnat

Ylioppilaat 2012: Pirkanmaan ja lähiseudun tuoreiden ylioppilaiden nimet

www_yliop

PIRKANMAA 4336

Onnea uudet ylioppilaat! Julkaisemme Pirkanmaan alueen ja lähiseudun lukioiden uusien ylioppilaiden nimiä sitä mukaa, kun saamme tietoja kouluilta. Lue lisää

Aamulehti.fi tiukentaa uutisten kommenttien valvontaa, lue tästä vastaukset yleisimpiin kysymyksiin

PIRKANMAA 79277

Edit: Saimme tähän uutiseen erittäin runsaasti kommentteja. Olemme julkaisseet lähes kaikki niistä tämän jutun perässä. Lue lisää

Aamulehti.fi nyt tarjolla myös HELPPO-versiona

wwwnäkymä

PIRKANMAA 11817

Hyvät lukijat, tästä päivästä lähtien Aamulehti tarjoaa verkkosisältönsä myös aivan uudessa, erityisesti tablettimaailmaan sopivassa helpossa muodossa. a... Lue lisää

Tervetuloa Aamulehden asuntomessusivuille!

PIRKANMAA 990

Aamulehti julkisti maanantaina 26.3. Lue lisää

Lue nämäkin

Asuntomessut
Mobiilisivusto
Ekalehti

Content on this page requires a newer version of Adobe Flash Player.

Get Adobe Flash player

www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
Tämän alueen uusin tarjonta:
Aamulehti - Itäinenkatu 11, 33210 Tampere - puhelin: 010 665 111 (vaihde), 010 665 3116 (verkkotoimitus), 0800 02030 (uutisvinkki, maksuton numero) | Käyttö- ja sopimusehdot