Illan kiistakapulat: talouskasvu ja asevelvollisuus
Illan vaalitentti MTV3:lla oli korostetun sopuisa lukuunottamatta muutamaa kysymystä. Sauli Niinistö oli haastattelussa selvästi hieman niskan päällä, ja hän otti hanakasti puheenvuoroja. Haavisto myötäili ja vastaili esitettyihin kysymyksiin.
Niinistö haastoi Haaviston ja osoitti hänelle kaksi kertaa suoran kysymyksen. Kiistaksi sanailuja ei voi vielä kutsua, mutta hetket erottuivat selvästi muuten korostetun rauhallisesta esiintymisestä. Niinistö esitti Haavistolle silmiinpistävän hanakasti tarkentavia kysymyksiä talouskasvusta ja yleisestä asevelvollisuudesta.
Haavisto vastasi Niinistön haastoon tuttuun tapaansa rauhallisesti ja korosti laadukkaan talouskasvun tärkeyttä.
Yleisestä asevelvollisuudesta ehdokkaat ovat erimielisiä. Niinistö painotti, kuinka yleinen asevelvollisuus pitää suomalaiset yhdessä, kasvattaa ja opettaa toimimaan erilaisten ihmisten kanssa.
Haaviston mielestä yleinen asevelvollisuus aiheuttaa sen, että nuoren ihmisen elämää tuhlataan, jos hän menee suorittamaan asevelvollisuuttaan, ei pärjää siellä ja keskeyttää. Haaviston mielestä asevelvollisuuden on oltava motivoivaa, ja siksi hän on valikoivan järjestelmän kannalla.
Kumpikin ehdokas on sitä mieltä, että Nato-jäsenyys ei ole ajankohtainen.











Mukavan oloisia miehiä molemmat. Molempia voisi äänestää, omista lähtökohdistaan, eri tehtäviin. Presidentinvaalissa äänet Haavistolle menevät hukkaan.
Ilmoita asiaton kommentti