Hälyttävä tulos: Joka kolmas koulutyttö kokenut seksuaalista väkivaltaa
Yli 40 prosenttia tamperelaisista yläkoulun 8.-9. –luokkalaisista kertoo, ettei syö aamupalaa joka arkipäivä. Lähes saman verran on yläkoululaisia, jotka eivät syö koululounasta päivittäin. Lisäksi noin 60 prosenttia sanoo, ettei perhe syö yhteistä ateriaa iltapäivällä tai illalla.
Esiin nousi myös hälyttäviä tietoja, kuten etenkin tyttöihin kohdistuvan seksuaalisen väkivallan yllättävän suuri määrä.
20-30 prosenttia tytöistä kertoo kohdanneensa seksuaalista väkivaltaa, kuten vastentahtoista intiimiä koskettelua, seksiin painostamista tai pakottamista tai maksun tarjoamista seksistä.
Pojat puolestaan kokevat tyttöjä useammin fyysistä uhkaa.
Suuri osa voi hyvin
– Keskeinen tulos on, että suurin osa nuorista voi hyvin, tiivistää Tampereen kaupungin lasten ja nuorten terveyspalvelujen va. ylilääkäri Tuire Sannisto. Jatkuva päivittäinen oireilu, kuten päänsärkyjen ja niska-hartiaseudun kipujen esiintyminen, on myös jonkin verran vähentynyt.
Lukiossa koulutyön määrä koettiin aikaisempaa kohtuullisemmaksi, yläkoululaisilla humalajuominen vähentyi ja ammattioppilaitosten opiskelijoiden koettu terveydentila parani.
Huumeita ja nuuskaa
Samalla kun alkoholin käyttö vähenee, kannabiksen käyttö arkipäiväistyy ja muutkin huumekokeilut yleistyvät. Toisella asteella nuorista jopa neljäsosa on kokeillut huumeita vähintään kerran elämässään. Huumekokeilut ovat lisääntyneet niin yläkouluissa, lukioissa kuin ammatillisissa oppilaitoksissakin opiskelevilla nuorilla.
Nuori altistuu aikaisempaa enemmän huumeille ja niiden käytön seurauksille myös välillisesti. Laittomiin päihteisiin, niiden käyttäjiin ja käytöstä aiheutuviin ongelmiin törmätään niin netissä, kadulla kuin kotibileissäkin.
Nuuskan käyttö on lisääntynyt samalla kun tupakointi näyttää vähentyvän.
Joka toinen vuosi tehtävään kouluterveyskyselyyn vastasi Tampereella kaikkiaan noin 7600 nuorta. Vastaajat opiskelevat perusopetuksen 8.- ja 9. –luokilla, lukion 1. ja 2. vuosikursseilla tai ammatillisissa oppilaitoksissa.
Tamperelaisissa yläkouluissa, lukioissa ja ammatillisissa oppilaitoksissa viime keväänä tehty kysely on osa Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen toteuttamaa valtakunnallista kouluterveyskyselyä.
Lue lisää keskiviikon Aamulehdestä







Paperiversiossa samaan kategoriaan rinnastettiin homottelu ja huorittelu.
Jo allekirjoittaneen nuoruudessa homottelua ja huorittelua käytettiin yleisenä loukkaavana nimityksenä, vaikka ala-asteella emme edes tienneet sanan homo merkitystä. Mitään seksuaalista näissä haukkumisissa ei ollut, kunhan "tiesimme" ne loukkaaviksi sanoiksi.
Noh, tutkimuksissa on se mielenkiintoinen puoli, että kun sen tekee tietyllä tavalla, saa juuri sellaisia tuloksia kuin haluaa/odottaakin saavansa.
Ilmoita asiaton kommentti