Päivitetty 22.1.2012 22:32, julkaistu 22.1.2012 22:31

Analyysi: Mistä Pekka Haaviston ”jytkyssä” oikein oli kyse?

Kuva: Joel Maisalmi
Seppo RothLähetä palautetta toimittajalle
Vettä gallup-suosikille. Sauli Niinistö (vas.) johtaa kyselyitä, Paavo Väyrynen ja Pekka Haavisto ovat tasapäin kakkosina. Seuraavana väijyy Timo Soini. Natellesic te inis vasdam esus, Catabistrae me queribunum iaed sit

Niin siinä sitten kävi.

Vihreiden Pekka Haavisto teki presidentinvaalien ”jytkyn”. Vihreä, seksuaaliseen vähemmistöön kuuluva hillitty intellektuelli raivasi tiensä ohi räyhäkkäiden väyrysten ja soinien ja haastaa Sauli Niinistön presidentinvaalien toisella kierroksella. Lähes 19 prosentin kannatus on jotain aivan muuta, mitä vihreät ovat puolueena saaneet viimeisissä vaaleissa.

Mistä hänen menestyksessään lopulta oli kyse?

Se oli sukupolvijuttu, sanoisin minä, 1960 syntynyt, ihan saman sukupolven edustaja.

Tästä se alkoi

Pekka Olavi Haavisto (s. 23. maaliskuuta 1958 Helsinki) on puhdasverinen interrailsukupolven kasvatti.

Hän aloitti maailmaan tutustumisen 16-vuotiaana lähtemällä interrailmatkalle. Hän jopa kirjoitti vuonna 1978 Suomen ensimmäisen interrail-oppaan.

Vain vuosi myöhemmin hän oli muiden vihreän liikkeen perustajahahmojen kanssa Koijärvellä osoittamassa mieltään. Siellä oli koko porukka, myöhemmin ns. ”Pyhänä perheenä’” tunnettu jengi Ville Komsista Heidi Hautalaan.

Vuonna 1983 valittiin villeiltä listoilta eduskuntaan kaksi vihreää: Ville Komsi Helsingistä ja Kalle Könkkölä Uudeltamaalta. Tämä oli yllätys poliittisille piireille, Suomessa ei koskaan oltu noustu eduskuntaan puolueiden ulkopuolelta.

Vuoden 1987 vaaleissa valitsijayhdistysten listoilta nousi neljä vihreää eduskuntaan: Pekka Haavisto ja Osmo Soininvaara Helsingistä, Eero Paloheimo Uudeltamaalta ja Erkki Pulliainen Oulusta.

Vuosina 1986-87 käytiin vihreissä intohimoisen värikäs keskustelu järjestäytymisestä. Se päättyi Vihreän liiton perustamiseen.

Vuonna 1991 vihreät kasvattivat kansanedustajiensa määrän neljästä kymmeneen. Mukana oli jälleen myös Pekka Haavisto - josta tuli neljä vuotta myöhemmin Paavo Lipposen hallituksen ministeri.

Kolkyt ja risat

No niin. Se matka Koijärven hipistä ministeriksi kesti viisitoista vuotta.

Pauli Välimäki kirjoitti noin 15 vuotta sitten teoksessaan Vihreä ABC-kirja 2 (jota tässä on paljon lainattu) seuraavaa:

”Vihreät ovat leimallisesti sukupolvipuolue. Vihreiden äänestäjien keski-ikä vuoden 1991 vaaleissa oli 30 vuotta, demareilla 47 vuotta. Vihreät ovat siis kolkyt ja risat -puolue siinä missä demarit, kokoomus, kepu ja vasemmistoliitto ovat viiskyt ja risat -puolueita. Vihreät ovat myös naisten puolue. Yli puolet vihreiden kunnanvaltuutetuista on naisia. Vihreiden äänestäjistä noin 60 % on tutkimusten mukaan naisia.”

Vihreät ovat siis noin vuonna 1960 tai vähän ennen syntyneitä suomalaisia.

Kuulun siis itse samaan sukupolveen. Millaisia me olimme? Me kävimme interraililla ja siellä ollessamme myöhästyimme vasemistolaisesta nuorisoliikkeestä (onneksi). Me elimme kiihkeintä nuoruuttamme silloin, kun Sex Pistolsia ei päästetty Suomeen ja Koijärvi puhutti kaikkia.

Me luimme Pahkasikaa ja nauroimme Velipuolikuulle ja kavahdimme puoluepolitiikkaa. Me säikähdimme Harrisburgia ja Tshernobylia. Ja me olimme ensimmäinen sukupolvi, jolle kasvissyönti oli ihan relevantti mahdollisuus.

Me kaikki olimme vuonna 1991 - vihreiden suurvoiton aikaan - noin kolkyt ja risat.

Suurten ikäluokkien hallitsema politiikka unohti ehkä turhan pitkään tuon sukupolven. Tämä sukupolvi oli itsekin politiikan alisuorittaja siinä mielessä, että suurin osa tuon sukupolven merkittävistä poliitikoista oli vihreitä. (Olette kai huomanneet, että uudet poliittiset johtajat, nämä kataiset, urpilaiset, arhinmäet ja kiviniemet ovat noin nelikymppisiä.

Nyt tuo Haaviston sukupolvi on viiskyt ja risat. Ja valmis lopulta taas äänestämään.

Haaviston menestys on tämän sukupolven poliittisen vaikuttamisen huippuhetki ja looginen päätepiste.

Sen lisäksi Haavisto onnistui vakuuttamaan osan nuoremmista sukupolvista. Lisäksi hän löysi kaikupohjaa varmasti naisäänestäjissä, jotka eivät löytäneet naisehdokkaista uutta tarjahalosta.

Toisessa jutussa verkkolehdessämme pohditaan, miten paljon Haaviston menestyksessä oli taktikointia: äänestettiinkö häntä, jotta saataisiin Väyrynen pudotetuksi toiselta kierrokselta?

Mahdollisen taktikoinnin osuuden näemme vasta 5. helmikuuta, kun käydään toinen kierros.


AVAINSANAT:

Kommentit (19)

Näytä: 10 20 30 40 50 kommenttia yhdellä sivulla, vanhimmat uusimmat ensin
(Tuntematon)24.1.2012 02:55

http://i.imgur.com/eWH88.png

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)23.1.2012 17:04

Hyviä ovat kumpikin, mutta Haavisto on uskottavampi ulkopolitiikassa ja parempi jätkä.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)23.1.2012 15:23

Ketkä tukevat Niinistöä tuota vanhaa äijää. Rik´kaat ja poliisit. Oletko sinä rikas tai poliisi

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)23.1.2012 14:36

Suomen kansa on fiksumpaa kuin se itsekään uskoo. Ainahan meitä on pelottelulla pidetty hiljaisina ja nöyrinä ja uskoteltu, että olemme typeriä juoppoja koko kansa. Loppujen lopuksi enemmistö haluaa oikeudenmukaisen, suvaitsevaisen Suomen, jossa hyvinvointi jakautuisi tasaisesti. Viime aikoina ovat häviäjiksi jääneet omaa etua kähmineet poliitikot, toisten elämäntavan tuominneet kristityt, vaalikeskusteluissa räyskyttävät poliitikot. Haavisto edustaa meille monille sellaista poliitikkoa, jollaisia haluasimme nähdä enemmän.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)23.1.2012 13:30

Uskon, että Niinistön Suomi olisi todellisuudessa paljon suvaitsevaisempi kuin Haaviston. Haavisto itse on kyllä varsin sovitteleva, mutta hän tulee puolueesta, joka puhuu kyllä suvaitsevaisuudesta, mutta ei osoita sitä niille, jotka sattuvat suvaitsemaan eri asioita kuin he. Ei tekisi hyvää Suomelle.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)23.1.2012 13:04

Valitettavasti Haaviston presidenttikausi tulisi olemaan täynnä skandaaleja ja häveliästä, likaista sotkua. Homojen räiskyvä tunne-elämä kun takaisi mustasukkaisuus- ja kolmiodraamat, nahistelut, vieraissakäymiset sun muut.

Ajatuskin jostain tällaisesta tuntuu kuvottavalta ja loukkaa suomalaisuuttani. Tai eihän minulla kai ole suvaitsevaiston mielestä oikeutta ajatuksiini? Vain teillä on oikeus muiden arvostelemiseen, eikö vain?

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)23.1.2012 09:34

HYVÄ PEKKA !!!! Uudet tuulet puhaltavat. Ihmiset ovat kyllästyneet vanhoihin äijiin politiikassa, jotka eivät pysty enään uudistumaan, eivätkä näe nenäänsä pidemmälle ! Haavistosta paras presidentti, osaa ottaa kaikenlaiset ihmiset huomioon, on kansainvälinen ja osaava, tunnettu myös maailmalla, ulkopolitiikan ammattilainen.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)23.1.2012 09:14

Sossut hylkäsivät Lipposen ja äänestivät Haavistoa, koska halusivat pudottaa Väyrysen toiselta kierrokselta. Ei tämä sen kummempaa rakettitiedettä ole. Ihan eri juttu on se, äänestävätkö he Haavistoa myös toisella kierroksella. Rasvakourat ei välttämättä homoa Suomen presidentiksi halua.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)23.1.2012 08:57

Ei homosta tule presitenttiä sehän ei sovi Suomen
arvomaailmaan homot syrjää ja kasvamaan ei lisää
ääniä.Entä maan äiti sekin homo. ???

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)23.1.2012 06:22

Hyvä malliesimerkki siitä, että vaikka opiskelut onkin jääneet kesken, voi vielä päästä pitkälle. Ei tarvitse olla yhteiskunnan hylkiö.

Ilmoita asiaton kommentti

SIVU 1 2

Kirjoita kommentti

Ohjeet: Kirjoita kommenttisi tähän. Voit ottaa kantaa, mutta muista hyvät tavat. Kirjoittajat vastaavat itse kommenteistaan. Keskustelu on esimoderoitu eli kommentit luetaan ennen julkaisua.

Kommentti


Pirkanmaa

”Koulujen päättäjäisiltaan ei tarvitse kuulua alkoholimyrkytys”

puuhanaiset 1

PIRKANMAA 10

Peruskoululainen, mitä jos et tänä vuonna menisikään juhlimaan kesäloman alkua Tampereella Rosendahlin rantaan. Päättäripäivänä voisit sen... Lue lisää

Autoilija: Tammelassa Murtokatu suljettu lauantaihin asti

PIRKANMAA 10

Murtokatu on suljettu keskiviikosta alkaen ajoneuvoliikenteeltä Tampereen Tammelassa. Katu on suljettuna välillä Tammelankatu – Itsenäisyydenkatu lauantaihin 26. Lue lisää


Ulkomaat

Kaukosäätimen keksijä kuoli - Ensimmäinen toimi jo 1955

COLOURBOX3893486_www

ULKOMAAT 10

Television kaukosäätimen keksinyt amerikkalainen Eugene Polley on kuollut. Hän oli kuollessaan 96-vuotias. Lue lisää


Talous

Kehitysrahaa vailla? Nyt etsitään ”uutta Angry Birdsiä” 18 miljoonalla!

TALOUS 30

Onko sinulla ja yritykselläsi idea hyvästä mobiilisovelluksesta, mutta kehitysrahaa puuttuu? Jos näin on, kannattaa ehkä kääntyä AppCampus-hankkeen puoleen. Lue lisää


Urheilu

Ratina täyttyi nuorista urheilijoista

URHEILU 10

Tytöt edeltä, pojat perästä. Tampereen Ratinan stadion täyttyi tiistaina alakouluikäisistä tytöistä, jotka kilpailivat Tampereen koulujen välisissä... Lue lisää


Kiekko

MM-kisojen turnausmuodoksi riittää vaihtoehtoja – mikä on suosikkisi?

kiekkovoittowww

KIEKKO 213

1) 20 maata Alkulohkot: A: Venäjä, Kanada, Sveitsi, Valko-Venäjä, Kazakstan B: Suomi, Slovakia, Saksa, Ranska, Slovenia C: Tšekki, USA, Latvia, Itävalta, Unkari D: Ruotsi, Norja,... Lue lisää


Viihde

Maisteri Frangenin tärkeä alkoholineuvo kesäfestareiden ensikertalaiselle

Kopio simo3

VIIHDE 11

Maisteri Simo Frangen on jo kokenut festarikävijä. Kesää hän aikoo viettää kesää muun muassa Tammerfestissä ja Red Hot chili Peppersin keikalla, jonka maisteri... Lue lisää


Kulttuuri

Jatkopaikka jäi saamatta, mutta Pernilla Karlsson hehkui tyytyväisyyttä – ”Mahtava kokemus!”

03230679

KULTTUURI 60

Suomen euroviisuedustaja Pernilla Karlsson nautti täysillä euroviisujen ensimmäisestä semifinaalista, vaikka paikka finaaliin ei auennut. – Ei harmita. Lue lisää


Pääkirjoitukset

Analyysi: Urpilaisen uskomaton kasvutarina

PÄÄKIRJOITUKSET 50

1. Hallituksessa sdp:n saldo on selvästi plussalla. Lue lisää


Asuntomessut

Uutisia

  1. Wadea hymyilytti NBA-pelin murskavoiton jälkeen

    URHEILUSÄHKEET 23.5. 08:01 1 0

  2. Kings eteni Stanley cupin finaaliin jatkoaikavoitolla

    URHEILUSÄHKEET 23.5. 08:48 0 0

  3. Finnairin lentäjät päättävät, hyväksyvätkö he säästösopimuksen

    KOTIMAA 23.5. 08:42 0 0

  4. Etelä-Korea: P-Korean ihmisoikeudet ydinasetta tärkeämpiä

    KOTIMAA 23.5. 08:37 0 0

  5. ”Koulujen päättäjäisiltaan ei tarvitse kuulua alkoholimyrkytys”

    PIRKANMAA 23.5. 07:23 0 0

  6. Väkivalta: Nainen ei hae apua helposti

    KOTIMAA 23.5. 08:08 1 0

  7. Kaukosäätimen keksijä kuoli - Ensimmäinen toimi jo 1955

    ULKOMAAT 23.5. 08:04 1 0

  8. "Olympialaisiin tulevat homot, hakekaa turvapaikkaa"

    URHEILUSÄHKEET 23.5. 03:30 1 0

  9. Hakerekka nurin Kuopiossa - ”Auto alkoi keinua kaarteessa”

    KOTIMAA 23.5. 07:54 1 0

  10. Jääkiekkotuloksia NHL:stä

    URHEILUSÄHKEET 23.5. 07:54 1 0

  1. Karkottaisiko Frontside Ollien soittaminen Keskustorin juopot?

    KOTIMAA 23.5. 07:13 1 0 1446

  2. Näillä kalsareilla irtosi voitto! ”Ilmentävät Tampereelle ominaista huumorin tyyliä”

    KOTIMAA 22.5. 21:14 2 0 1066

  3. Mitä tehdä, kun nestekaasupullo syttyy palamaan?

    KOTIMAA 22.5. 19:05 1 3 931

  4. 16-vuotias tamperelaistyttö kateissa jo puolitoista kuukautta

    KOTIMAA 22.5. 16:02 2 8 859

  5. Hämmennys lähiössä: Kerjäläiset kolkuttelevat kotiovilla

    KOTIMAA 22.5. 10:41 11 165 858

  6. Jatkopaikka jäi saamatta, mutta Pernilla Karlsson hehkui tyytyväisyyttä – ”Mahtava kokemus!”

    KULTTUURI 23.5. 00:22 6 0 773

  7. Koulun työharjoittelu päättyi traagisesti: Poika menehtyi trukkiturmassa

    KOTIMAA 22.5. 18:08 1 15 711

  8. Jo kolme törmäystä: Naiskuski päästää lapsen suojatielle ja ajaa sitten päin

    KOTIMAA 22.5. 15:53 3 17 684

  9. TunneTampere on menestys: Ruoka ja tunnelma vetäneet Hämeenpuistoon jo 60 000 kävijää!

    PIRKANMAA 22.5. 21:15 1 19 676

  10. Tampereen käsirautakuolema: Portsarin tuomiota lievennettiin hovissa

    KOTIMAA 22.5. 15:52 3 35 638


Kotimaa

Tuoreimmat blogit

Puheenaiheet 3 uusinta

Puheenaihe: Kumouksen tulos, naiset ulos

144961114

ULKOMAAT 10

Vielä maaliskuussa Egyptin poliittiset portinvartijat etsivät kiihkeästi niin sopivia kuin päteviäkin presidentinvaaliehdokkaita. Tiedotusvälineiden esittelemä nimilista oli pitkä,... Lue lisää

Puheenaihe: Ei se ole mansikkapaikka, missä kouluja tuhotaan

Mansikkapaikka 4

PIRKANMAA 46

Valkeakoski oli ennen haiseva ja taantuva teollisuuskaupunki. Nykyään se on mansikkapaikka – lapsiperheiden ja omakotiasujien onnela. Lue lisää

Puheenaihe: ”Ei kannata sopia itse kaikesta” – Nämä ovat Metalliliiton kolme teesiä

5354492www

KOTIMAA 59

Se, mikä ennen oli itsestäänselvyys, asetetaan tänään helposti kyseenalaiseksi. Tämä sinänsä terve ilmiö on yksi kaikenpuolisen kehityksen peruslähtökohta. Lue lisää

Sää

 



Uutisia

Toimituksen valinnat

Ylioppilaat 2012: Pirkanmaan ja lähiseudun tuoreiden ylioppilaiden nimet

www_yliop

PIRKANMAA 4336

Onnea uudet ylioppilaat! Julkaisemme Pirkanmaan alueen ja lähiseudun lukioiden uusien ylioppilaiden nimiä sitä mukaa, kun saamme tietoja kouluilta. Lue lisää

Aamulehti.fi tiukentaa uutisten kommenttien valvontaa, lue tästä vastaukset yleisimpiin kysymyksiin

PIRKANMAA 79277

Edit: Saimme tähän uutiseen erittäin runsaasti kommentteja. Olemme julkaisseet lähes kaikki niistä tämän jutun perässä. Lue lisää

Aamulehti.fi nyt tarjolla myös HELPPO-versiona

wwwnäkymä

PIRKANMAA 11817

Hyvät lukijat, tästä päivästä lähtien Aamulehti tarjoaa verkkosisältönsä myös aivan uudessa, erityisesti tablettimaailmaan sopivassa helpossa muodossa. a... Lue lisää

Tervetuloa Aamulehden asuntomessusivuille!

PIRKANMAA 990

Aamulehti julkisti maanantaina 26.3. Lue lisää

Lue nämäkin

Asuntomessut
Mobiilisivusto
Ekalehti

Content on this page requires a newer version of Adobe Flash Player.

Get Adobe Flash player

www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
Tämän alueen uusin tarjonta:
Aamulehti - Itäinenkatu 11, 33210 Tampere - puhelin: 010 665 111 (vaihde), 010 665 3116 (verkkotoimitus), 0800 02030 (uutisvinkki, maksuton numero) | Käyttö- ja sopimusehdot