Puheenaihe: Saamelaisilla on syy korottaa äänensä – Kurja kohtelu on totta
- Suvi West ja Anne Kirste Aikio Karigasniemen maisemissa. Heidän riehakas viihdesarjansa TV2:lla on kevään televisioilmiöitä.
Television Märät säpikkäät -sarja lupaa saamelaista vastaiskua. Kikattelevaa mutta pontevaa.
Onko vastaiskuun aihetta? Onko Suomi muka sortanut saamelaisia? Ja jos joskus ihan pikkuisen olisikin, eikö asia ole jo loppuunkäsitelty?
Vastaukset järjestyksessä: On, on, ei.
Viimeisin tutkimuksen sana asiassa sanotaan parin viikon päästä. Silloin ilmestyy Veli-Pekka Lehtolan tuhti teos Saamelaiset suomalaiset. Saamelaisten ja suomalaisten suhteet 1900-luvun alkupuoliskolla (SKS).
Lehtola – saamelaisen kulttuurin professori Oulun yliopiston Giellagas-instituutissa – on itsekin hitusen yllättynyt kirjansa annista.
Vielä 1980-luvulla mies uskoi, että historiaa oli vatvottu kylliksi. Lehtola oli kyllästynyt puheisiin saamelaisista ikuisina uhreina. Ja suomalaisista kolonialisteina eli siirtomaaherroina.
Sitten tuulet kääntyivät. 2000-luvulla esiin alkoi nousta yllättävän jyrkkä vastareaktio. Ilmestyi historiantutkimuksia, joissa suomalainen kolonialismi kiistettiin kokonaan. Norjassa on ollut ikäviä juttuja – ei meillä.
Lehtolalle tuli tunne, että asiasta on otettava selvää, ihan kunnolla. Niin sai alkunsa kohta ilmestyvä yli 500-sivuinen teos.
Suomi, kolonialisti
Kirjan viesti on tässä: Suomikin on ollut kolonialisti, erilainen kuin Norja, mutta kolonialisti kuitenkin.
Norjassa käytettiin kovia kouria. Kartta jynssättiin puhtaaksi saamelais- ja suomalaisperäisistä nimistä, ja maata sai omistaa vain, mikäli oli kieleltään riittävän norjalainen.
Sorto oli niin avointa, että se pakotti esiin aktiivisen vastarinnan. Saamelainen identiteetti terästyi.
Suomessa meneteltiin toisin, kukaties ovelammin. Sortoa ei kirjattu lakipykäliin.Täällä julistettiin tasa-arvoa. Mutta tulkinta oli aina suomalainen.
Tasa-arvoa oli se, ettei kenellekään suoda erioikeuksia. Ajateltiin, ettei köyhällä maalla ole varaakaan polttaa rahaa kansansirpaleeseen, joka joka tapauksessa kuolee sukupuuttoon, häviää maan päältä.
Kaiken lähtökohtana olivat suomalaiset arvot, ja hämmennys oli suuri, jos saamelaiset pyristelivät vastaan.
1920-luvulla Utsjoen saamelaisilla oli radikaali idea: tehdään kunnasta autonominen saamelaisalue, johon ei rakenneta maanteitä. Teiden mukana tulisi vieras kulttuuri. Helsingissä vaatimus ohitettiin älyttömänä.
Lehtolan kuvauksia kuunnellessa tulee mieleen nyky-Kiina. Pekingin päähän ei mahdu, miksi Tiibet tahtoo torjua valtatiet ja junaradat, elää omaa elämäänsä. Mitä pahaa meidän edistyksessämme voi olla?
Paikallisia ihmisiä sopii kuunnella, mutta päätökset tehdään valtaväestön kielellä, asenteella ja logiikalla. Sanoivatpa ylevät lait mitä tahansa.
Norja ei ollut ainoa maa, missä karttakin valtakulttuuristettiin. Niinpä Suomen Lapista löytyy Apinavaara. Saamelaiset olivat muinoin nimenneet vaaran oman taruolentonsa mukaan. Suomalaiset kielentutkijat tiedustelivat, oliko olennolla karvoitus ja häntä – siispä apina!
Pelkästään loogista? Vai loputtoman ylimielistä?
Tylytys yltyy taas
Historia ei ole vain historiaa. Veli-Pekka Lehtolan mielestä vanhat asenteet eivät vain pihise hengissä – ne voimistuvat.
Vielä ennen sotia sanomalehtiin painettiin härskiä saamelaisten vähättelyä. Sitten se katosi – vain ilmestyäkseen uudelleen oman aikamme nettikeskusteluihin.
– Sama mitätöinti on taas vauhdissa, Lehtola sanoo.
– Nyt kiistetään saamelaisten asema alkuperäiskansana. Kun Lapissa tapellaan maaoikeuksista, porosaamelaisia väitetään maahanmuuttajiksi!
Ja kyllä, Lehtola ottaa puheeksi perussuomalaiset. Puolue tuomitsee positiivisen diskriminaation eli vähemmistöjen erillistukemisen.
Nettikeskusteluissa periaatetta höystetään rasistisin sanakääntein.
Professori Lehtola on kuullut, että luterilainen kirkko harkitsee virallista anteeksipyyntöä saamelaisille. Lehtolalle moinen ele kelpaisi, vaikka hänen tietojensa mukaan valtio on on usein ollut kirkkoa pahempi sortaja.
Pitäisikö Suomen valtion siis pyytää saamelaisilta anteeksi – kuten Norjassa on tehty?
– Riippuu siitä, johtaisiko anteeksipyyntö johonkin. Pelkkiä hyväntahtoisia eleitä on nähty jo tarpeeksi.
Kohta nähdään: Pyytääkö kirkko anteeksi?
Suomen kirkolla on sormi suussa. Se ei osaa päättää, pyytäisikö se saamelaisilta anteeksi historian vääryyksiä.
Vielä syksyllä 2010 asia näytti selvältä. Oulun piispa Samuel Salmi livautti julkisuuteen uutisen: kirkko pyytää saamelaisilta anteeksi. Ajankohtakin oli jo päätetty. Historiallinen ele nähtäisiin helmikuun alussa 2012, suuressa sovitusseminaarissa.
Nyt luvattu hetki alkaa olla käsillä, mutta kirkon kanta on hämärtynyt. Enää ei puhuta sovituksesta eikä anteeksipyyntöä luvata varmana asiana. Inarissa kyllä pidetään seminaari ja Oulun piispa ja arkkipiispa ovat paikalla, mutta heidän loppuyhteenvetonsa sisällöstä ei ole tietoa.
Norjassa kirkko ja valtio ovat pyytäneet anteeksi saamelaisilta. Ruotsin kirkko pui kantaansa viime syksynä. Päädyttiin tukemaan saamelaisuutta kirkossa, anteeksi ei pyydelty.
Käykö Suomessa samoin?
Ota kantaa: Joko saamelaisten asema on kunnossa?
Ja nykypäivänä Saamenmaalla ei suomalaisille lapsille järjestetä edes päivähoitoa omalla kielellään, se vasta on sortoa.Ja noin jokaiseen työhön vaaditaan hakijalta saamenkielen taitoa, usein ei edes suullinen kielitaito kelpaa. Nimimerkki: Elämäänsä kyllästynyt saamenmaalla muualle muuttanut työn ja hoitopaikan perässä.
Ilmoita asiaton kommentti