Puheenaihe: Onko Niinistö työväen presidentti?

Tausta: Valtiovarainministerinä Sauli Niinistö otti toistuvasti yhteen ay-liikkeen kanssa työttömyysturvasta ja työelämän joustoista

Mainos: Kuuden vuoden takaisessa kampanjassa ehdokas julistautui työväen presidentiksi, kun työväeksi luetaan lähes koko kansa

Ay-liike raivostui Niinistön lakkopuheista. Ylen vaalitentti nostatti räväkät reaktiot. Presidenttiehdokas Sauli Niinistö (kok) ilmoitti tällä viikolla kannattavansa lakkosakkojen korottamista laittomista lakoista.

Yhteisiä pelisääntöjä on hänestä noudatettava. Noissa lakoissa rikotaan sopimuksia.

– Niinistö karisti yltään viimeisetkin mielikuvan rippeet siitä, että hän olisi jonkinlainen työväen presidentti. Esiin astui vihdoin todellinen Niinistö, pääoman ja työnantajien presidentti, vasemmistoliiton ehdokas Paavo Arhinmäki tykitti.

Ay-liike painotti, että laittomat lakot syntyvät usein siitä, että työnantajapuoli rikkoo yhteistoimintalakia.

Vanha asetelma

Asetelma on Niinistön uralla tavallinen, vaikka kärhämät ovat jääneet jo aika lailla unohduksiin ja työväen presidentti -ilmiön varjoon.

Valtiovarainministerinä Niinistö otti tavan takaa yhteen etenkin ay-liikkeen kanssa. Yksi ay-pomo muistaa, että 1990-luvulla Niinistö oli aina liikkeen kimpussa.

Pääministeri Paavo Lipposen (sd) ykköshallitus toteutti kovat säästöt. Leikkauslista paisui kymmeniin miljardeihin markkoihin.

Hallituksen vahvat miehet, nykyehdokkaat Lipponen ja Niinistö lisäisivät tähän, että Suomi nostettiin siten lamasta. 1999 budjettia ei katettu enää uudella velalla.

Tuloerotkin lähtivät silloin kasvuun.

Keväällä 1996 työttömyysturvan leikkaukset odottivat säästölistan pohjalla.

– Hallitus on edennyt täysin johdonmukaisesti, tuore valtiovarainministeri Niinistö perusteli kiristyksiä tinkimättömästi.

Ay-liike vastasi tyrmäyksellä. SAK ja STTK aloittivat yli miljoonan työntekijän yleislakon järjestelyt.

Hallituksen oli korjattava leikkausesityksiä. Yleislakko peruuntui.

Jatkossa Niinistö ja ay-liike riitelivät muun ohessa työelämän joustoista ja työehtosopimusten yleissitovuudesta. Vasemmistoliiton ja demareiden kanssa valtiovarainministeri otteli työvoimapoliittisten toimien mitoituksesta.

Tuoreessa tv-tentissä Niinistö tuki kolmikantaa, valmistelua, jossa ovat mukana valtio sekä työntekijä- ja työnantajapuolen keskusjärjestöt.

Sävy oli toinen 1997: ”kolmikantayhteistyö ei ollut rauhanomaista rinnakkaineloa”. Vertaus on napattu sanaparista, jota käytettiin suhteista itänaapuriin, Neuvostoliittoon.

Miksi?

Vähäisimmistä taistoista jäi mieleen epäily, että joskus Niinistö kärjisti kantojaan piruuttaan.

Niinistön ystävä Kari Häkämies (kok) äityi vuonna 2000 neuvomaan, että ”hallituksen ei pidä yrittää ottaa senkkaa ay-liikkeen nenästä, sillä sen kisan se häviää”.

Mukana olivat myös periaatteet. Niinistö syytti 1999 työmarkkinajärjestöjä vallankaappaushaluista, yrityksestä murtaa kansanvaltaa.

– Kolmikanta on sujunut sen verran kivuttomasti, että siinä pari rohkaistui ajattelemaan reviirin laajentamista.

Niinistö ei sulattanut, että työmarkkinajärjestöt nappaisivat hallitukselta lakien valmisteluvallan ja eduskunnalta päätösvallan.

Kärjekkäimmillään järjestövalta oli jo sitä, että eduskunnalta yritettiin evätä oikeus muuttaa pilkkuakaan työmarkkinaneuvottelujen tuloksista.

Tiukkaa budjettikuria Niinistö puolusti ay-liikkeellekin sillä, että ”kovaksi moititut teot auttavat köyhienkin asiaa”.

Viime kuukausien velkamyllerrys näyttää, että tarkka taloudenpito on kaikkien etu. Kukkaronvartijan tyly tyyli jää silloin sivuseikaksi.

Kuumia tunteita

Työväen presidentti-mainos oli taitava ja provosoiva liike vaaleissa kuusi vuotta sitten. Ehdokas perusteli sitä sillä, että työnantajien ja työntekijöiden vastakkainasettelun aika on ohi. Kaikki suomalaiset ovat yhtä lailla työväkeä.

Ay-liikkeen mies Niinistö ei siitä huolimatta ole ollut. Työttömänkään ahdinkoa hän ei ministerinä tuntunut aina ymmärtävän. Vuodet ovat kyllä lientäneet asenteita.

Eduskunnassakin jääräpäisyyteen asti kova linja johti Niinistön jo ministerinä kahnauksiin. Ne jatkuivat, kun puhemies Niinistö pani eduskunnan taloutta kuriin.

Kiehumispisteeseen tunteet kuumenivat vaikkapa vuonna 2000, kun valtiovarainministeri äänesti eduskunnan lisärakennuksen rahoja vastaan. Hanke oli sentään yhdessä sovittu.

– Niinistö pyyhkii meillä lattiaa, Tarja Kautto (sd) valitti. Istunnossa kinattiin edustajien kuoppakorotuksista.

Monen mielestä tyytymättömyys johtui pääosin Niinistön tyylistä. Eliitin kurittaja on määrätietoinen ja kärsimätön.