Kuntakapina alkaa - ensimmäinen kokous Tampereen seudulla
Ensimmäinen valtakunnallinen kuntakapinakokous pidetään Tampereen seudulla. Kuntauudistuksen kärkiarvostelijoihin kuuluva Janakkalan kunnanjohtaja Anna-Mari Ahonen kertoi perjantaina iltapäivällä aikatauluista.
Seuraava paikallinen kuntakapinakokous on Sulkavalla helmikuun puolessa välissä.
- Tavoitteemme on, että koko maata kattava kokous saadaan pidettyä helmikuun lopulla mutta viimeistään maaliskuun alussa, kertoo Ahonen. Kokouksen ajankohta on tärkeä, koska siinä annetaan kuntien johdolle ja luottamushenkilöstölle eväitä lausuntojen kirjoittamiseksi. Kuntaministeri Henna Virkkunen (kok) tuo oman esityksensä julkisuuteen helmikuun alussa. Sen jälkeen esitys lähtee kuntakierrokselle ja kunnilta pyydetään lausuntoja.
Kuntauudistus pöllähti julkisuuteen perjantaina, kun Suomen Kuvalehti julkisti karttaesityksen. Valtiovarainministeriöstä on korostettu, ettei esitys ole heidän lopullinen esityksensä. Uutisen mukaan Suomeen jäisi vain 70 kuntaa.









Janakkalan kunnanjohtajan esiintyminen Aamu-tv:ssä
selvensi kyllä aika paljon asioita.
Ei se kokoomus niin vahvoilla olekkaan, kuin esiin-
tyvät. Omatkin alkavat kapinoida näiden nuorien
älyttömiä tavoitteita.
Ilmoita asiaton kommentti