Päivitetty 13.1.2012 12:51, julkaistu 13.1.2012 12:27

Perussuomalaisten ryhmänjohtaja: ”Häpeällistä loanheittoa”

Kuva: PASI LIESIMAA/IL
IL/Alma HelsinkiLähetä palautetta toimittajalle

Perussuomalaisten eduskuntaryhmäjohtaja Pirkko Ruohonen-Lerner hämmästyi Jussi Niinistön nimen mustamaalaamisesta

- Likainen temppu. Loanheitto on alkanut.

Näin kommentoi Ruohonen-Lerner eilistä presidenttiehdokkaiden vaalitenttiä.

Yleisradion ja Järvenpään lukiolaisten järjestämässä vaalipaneelissa erityisesti demareiden Paavo Lipponen hyökkäsi perussuomalaisia vastaan kuumaksi äityneessä rasismi- ja demokratiakeskustelussa.

Lipposen mukaan perussuomalaisten kansanedustajat Jussi Niinistö ja Jussi Halla-aho piileskelevät Soinin ison selän takana.

– Todella ikävää mustamaalausta. Olen kauhean pahoillani Jussi Niinistön puolesta. En ole koskaan kuullut hänen suustaan yhtään rasistista lausuntoa, Ruohonen-Lerner sanoo.

Niinistö on muun muassa puolustusvaliokunnan puheenjohtaja.

– Totta kai hän ottaa kantaa puolustuspoliittisiin asioihin, mutta rasistisiin puheisiin hän ei ole sortunut.

Ruohonen-Lernerin mukaan eilisiltainen paneeli osoitti, että mopo alkaa päästä muutamilta ehdokkailta jo käsistä.

– On häpeällistä, että tällaisia sammakoita päästetään suusta.

Veroehdotus vitsikästä

Ruohonen-Lerner ihmettelee myös valtiovarainministeri Jutta Urpilaisen (sd) puheita rikkaiden veroasteen nostosta.

– Ehdotimme varjobudjetissamme nykyistä tiukempaa verotusta suurituloisille. Eduskunnan budjettiäänestyksessä joulukuussa sosiaalidemokraatit yhdessä vasemmistoliiton ja keskustan kanssa vastustivat esitystämme.

– Tuosta äänestyksestä ei ole kulunut kuin pari kolme viikkoa ja kelkka on jo täysin kääntynyt. Vitsikästä. Näyttää siltä, että Urpilainen yrittää tyhjillä puheillaan nostaa Paavo Lipposen kannatusta.


AVAINSANAT:

Kommentit (65)

Näytä: 10 20 30 40 50 kommenttia yhdellä sivulla, vanhimmat uusimmat ensin
(Tuntematon)14.1.2012 21:12

Kuka tässä nyt on saanut ja mitä? Lipponenhan tässä nyt on saanut nenilleen oikein kunnolla täysin perättömästä vääristelystä ja loan heitosta.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)14.1.2012 09:18

Sitä saa mitä tilaa persut

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)13.1.2012 23:14

Sitä saa mitä tilaa!

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)13.1.2012 22:38

meitä pitkääneläneitä on onneksi pajon jotenka lipposella ei pitäis olla aihetta moittia tai neuoa ketään elävää eikä kuolluttakaan ihmistä niin huonosti hän käyttäytyy,ei vanhetessaankaan ole oppinut mitään pitkästä iästään jotenka siirtäkää demarit hänet lepään ,on niin paljon pahaa saanut aikaiseksi.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)13.1.2012 22:02

Lipponen+vaimo, Arhinmäki ja Bieru ovat Suomen pahimmat rasistit, hyökkäävät kokoajan perussuomalaisia vastaan, kun tietävät häviävänsä niin pressan kuin tulevissa kunnallisvaaleissa.
Kannattaisi katsoa peiliin ennekuin puhuu rasismista vai eivätkö kyseiset henkilöt tiedä sanan merkitystä??? On siinä 3 varsinaista presidenttiehdokasta, kun eivät osaa muista asioista keskustella. Eiköhän pitäisi Suomen ja suomalaisille tärkeitä epäkohtia käsitellä?
Odotan innolla takinkääntäjien kottuja selityksiä, kun kukaan näistä kolmesta ei ole toisella kierroksella, varsinaiset ääniharavat +-0.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)13.1.2012 21:20

Miksei kukaan kysy Urpilaiselta, miksei tämä ota vastuuta Lipposen törkypuheista?

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)13.1.2012 21:17

Taidanpa äänestää Haavistoa.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)13.1.2012 21:07

Persujen käsitys sananvapaudesta on sellainen, että persut saavat sananvapauden perusteella sanoa mitä vain, mutta persuista ei saa sanoa mitään negatiivista, vaikka se negatiivinen asia olisi totta.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)13.1.2012 20:34

Persujen herätyksellinen liike vaatii omat marttyyrinsa ... vaikka väkisin.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)13.1.2012 19:35

Eikös tässäkin maassa ole paljon tärkeämpääkin asiaa ,ku joku rasismi ,minä en ainakaan sen perusteella presidenttiä äänestä ,asiat tärkeysjärjestyksessä,hohhoijaa,kuulitteko.

Ilmoita asiaton kommentti

SIVU 1 2 3 4 5 6 7

Kirjoita kommentti

Ohjeet: Kirjoita kommenttisi tähän. Voit ottaa kantaa, mutta muista hyvät tavat. Kirjoittajat vastaavat itse kommenteistaan. Keskustelu on esimoderoitu eli kommentit luetaan ennen julkaisua.

Kommentti


Pirkanmaa

”Koulujen päättäjäisiltaan ei tarvitse kuulua alkoholimyrkytys”

puuhanaiset 1

PIRKANMAA 10

Peruskoululainen, mitä jos et tänä vuonna menisikään juhlimaan kesäloman alkua Tampereella Rosendahlin rantaan. Päättäripäivänä voisit sen... Lue lisää

Autoilija: Tammelassa Murtokatu suljettu lauantaihin asti

PIRKANMAA 10

Murtokatu on suljettu keskiviikosta alkaen ajoneuvoliikenteeltä Tampereen Tammelassa. Katu on suljettuna välillä Tammelankatu – Itsenäisyydenkatu lauantaihin 26. Lue lisää


Ulkomaat

Kaukosäätimen keksijä kuoli - Ensimmäinen toimi jo 1955

COLOURBOX3893486_www

ULKOMAAT 10

Television kaukosäätimen keksinyt amerikkalainen Eugene Polley on kuollut. Hän oli kuollessaan 96-vuotias. Lue lisää


Talous

Kehitysrahaa vailla? Nyt etsitään ”uutta Angry Birdsiä” 18 miljoonalla!

TALOUS 30

Onko sinulla ja yritykselläsi idea hyvästä mobiilisovelluksesta, mutta kehitysrahaa puuttuu? Jos näin on, kannattaa ehkä kääntyä AppCampus-hankkeen puoleen. Lue lisää


Urheilu

Ratina täyttyi nuorista urheilijoista

URHEILU 10

Tytöt edeltä, pojat perästä. Tampereen Ratinan stadion täyttyi tiistaina alakouluikäisistä tytöistä, jotka kilpailivat Tampereen koulujen välisissä... Lue lisää


Kiekko

MM-kisojen turnausmuodoksi riittää vaihtoehtoja – mikä on suosikkisi?

kiekkovoittowww

KIEKKO 213

1) 20 maata Alkulohkot: A: Venäjä, Kanada, Sveitsi, Valko-Venäjä, Kazakstan B: Suomi, Slovakia, Saksa, Ranska, Slovenia C: Tšekki, USA, Latvia, Itävalta, Unkari D: Ruotsi, Norja,... Lue lisää


Viihde

Maisteri Frangenin tärkeä alkoholineuvo kesäfestareiden ensikertalaiselle

Kopio simo3

VIIHDE 11

Maisteri Simo Frangen on jo kokenut festarikävijä. Kesää hän aikoo viettää kesää muun muassa Tammerfestissä ja Red Hot chili Peppersin keikalla, jonka maisteri... Lue lisää


Kulttuuri

Jatkopaikka jäi saamatta, mutta Pernilla Karlsson hehkui tyytyväisyyttä – ”Mahtava kokemus!”

03230679

KULTTUURI 60

Suomen euroviisuedustaja Pernilla Karlsson nautti täysillä euroviisujen ensimmäisestä semifinaalista, vaikka paikka finaaliin ei auennut. – Ei harmita. Lue lisää


Pääkirjoitukset

Analyysi: Urpilaisen uskomaton kasvutarina

PÄÄKIRJOITUKSET 50

1. Hallituksessa sdp:n saldo on selvästi plussalla. Lue lisää


Asuntomessut

Uutisia

  1. Finnairin lentäjät päättävät, hyväksyvätkö he säästösopimuksen

    KOTIMAA 23.5. 08:42 0 0

  2. Etelä-Korea: P-Korean ihmisoikeudet ydinasetta tärkeämpiä

    KOTIMAA 23.5. 08:37 0 0

  3. ”Koulujen päättäjäisiltaan ei tarvitse kuulua alkoholimyrkytys”

    PIRKANMAA 23.5. 07:23 0 0

  4. Väkivalta: Nainen ei hae apua helposti

    KOTIMAA 23.5. 08:08 1 0

  5. Kaukosäätimen keksijä kuoli - Ensimmäinen toimi jo 1955

    ULKOMAAT 23.5. 08:04 1 0

  6. "Olympialaisiin tulevat homot, hakekaa turvapaikkaa"

    URHEILUSÄHKEET 23.5. 03:30 1 0

  7. Wadea hymyilytti NBA-pelin murskavoiton jälkeen

    URHEILUSÄHKEET 23.5. 08:01 1 0

  8. Hakerekka nurin Kuopiossa - ”Auto alkoi keinua kaarteessa”

    KOTIMAA 23.5. 07:54 1 0

  9. Jääkiekkotuloksia NHL:stä

    URHEILUSÄHKEET 23.5. 07:54 1 0

  10. Demariosasto ehdottaa: Ei enää kesäaikaa

    KOTIMAA 23.5. 07:41 1 0

  1. Karkottaisiko Frontside Ollien soittaminen Keskustorin juopot?

    KOTIMAA 23.5. 07:13 1 0 1446

  2. Näillä kalsareilla irtosi voitto! ”Ilmentävät Tampereelle ominaista huumorin tyyliä”

    KOTIMAA 22.5. 21:14 2 0 1066

  3. Mitä tehdä, kun nestekaasupullo syttyy palamaan?

    KOTIMAA 22.5. 19:05 1 3 931

  4. 16-vuotias tamperelaistyttö kateissa jo puolitoista kuukautta

    KOTIMAA 22.5. 16:02 2 8 859

  5. Hämmennys lähiössä: Kerjäläiset kolkuttelevat kotiovilla

    KOTIMAA 22.5. 10:41 11 165 858

  6. Jatkopaikka jäi saamatta, mutta Pernilla Karlsson hehkui tyytyväisyyttä – ”Mahtava kokemus!”

    KULTTUURI 23.5. 00:22 6 0 773

  7. Koulun työharjoittelu päättyi traagisesti: Poika menehtyi trukkiturmassa

    KOTIMAA 22.5. 18:08 1 11 711

  8. Jo kolme törmäystä: Naiskuski päästää lapsen suojatielle ja ajaa sitten päin

    KOTIMAA 22.5. 15:53 3 17 684

  9. TunneTampere on menestys: Ruoka ja tunnelma vetäneet Hämeenpuistoon jo 60 000 kävijää!

    PIRKANMAA 22.5. 21:15 1 11 676

  10. Tampereen käsirautakuolema: Portsarin tuomiota lievennettiin hovissa

    KOTIMAA 22.5. 15:52 3 35 638


Kotimaa

Tuoreimmat blogit

Puheenaiheet 3 uusinta

Puheenaihe: Kumouksen tulos, naiset ulos

144961114

ULKOMAAT 10

Vielä maaliskuussa Egyptin poliittiset portinvartijat etsivät kiihkeästi niin sopivia kuin päteviäkin presidentinvaaliehdokkaita. Tiedotusvälineiden esittelemä nimilista oli pitkä,... Lue lisää

Puheenaihe: Ei se ole mansikkapaikka, missä kouluja tuhotaan

Mansikkapaikka 4

PIRKANMAA 46

Valkeakoski oli ennen haiseva ja taantuva teollisuuskaupunki. Nykyään se on mansikkapaikka – lapsiperheiden ja omakotiasujien onnela. Lue lisää

Puheenaihe: ”Ei kannata sopia itse kaikesta” – Nämä ovat Metalliliiton kolme teesiä

5354492www

KOTIMAA 59

Se, mikä ennen oli itsestäänselvyys, asetetaan tänään helposti kyseenalaiseksi. Tämä sinänsä terve ilmiö on yksi kaikenpuolisen kehityksen peruslähtökohta. Lue lisää

Sää

 



Uutisia

Toimituksen valinnat

Ylioppilaat 2012: Pirkanmaan ja lähiseudun tuoreiden ylioppilaiden nimet

www_yliop

PIRKANMAA 4336

Onnea uudet ylioppilaat! Julkaisemme Pirkanmaan alueen ja lähiseudun lukioiden uusien ylioppilaiden nimiä sitä mukaa, kun saamme tietoja kouluilta. Lue lisää

Aamulehti.fi tiukentaa uutisten kommenttien valvontaa, lue tästä vastaukset yleisimpiin kysymyksiin

PIRKANMAA 79277

Edit: Saimme tähän uutiseen erittäin runsaasti kommentteja. Olemme julkaisseet lähes kaikki niistä tämän jutun perässä. Lue lisää

Aamulehti.fi nyt tarjolla myös HELPPO-versiona

wwwnäkymä

PIRKANMAA 11817

Hyvät lukijat, tästä päivästä lähtien Aamulehti tarjoaa verkkosisältönsä myös aivan uudessa, erityisesti tablettimaailmaan sopivassa helpossa muodossa. a... Lue lisää

Tervetuloa Aamulehden asuntomessusivuille!

PIRKANMAA 990

Aamulehti julkisti maanantaina 26.3. Lue lisää

Lue nämäkin

Asuntomessut
Mobiilisivusto
Ekalehti

Content on this page requires a newer version of Adobe Flash Player.

Get Adobe Flash player

www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
Tämän alueen uusin tarjonta:
Aamulehti - Itäinenkatu 11, 33210 Tampere - puhelin: 010 665 111 (vaihde), 010 665 3116 (verkkotoimitus), 0800 02030 (uutisvinkki, maksuton numero) | Käyttö- ja sopimusehdot