Puheenaihe: Kansainvälisen politiikan professori neuvoo Suomea uimaan Saksan liiveihin
- Tietäjiä kahdessa polvessa. Ex-suurlähettiläs Jaakko Iloniemikin (oik.) kiinnostui Hiski Haukkalan ulkopoliittisista visioista.
Mitä jos koko Suomen tasavaltaa ei olisi olemassakaan?
Nuoremmasta päästä saatte ryhtyä pohtimaan ihan tosissanne. Kansainvälisen politiikan professori Hiski Haukkala toteaa uudessa kirjassaan ykskantaan, että Suomi-nimisen valtion viimeinen vuosisata alkaa viimeistään kun se viettää ensimmäisensä täyttymistä 2017.
Kova ennuste. Tosin ennustaja itse ei todennäköisesti voi olla näkemässä ja toteamassa, oliko hän oikeassa vai väärässä.
Mihin maamme toisella vuosisadallaan katoaa?
Optimistin vaihtoehdossa Suomi ja muut kansallisvaltiot menettävät tarpeellisuutensa, koska vapaassa ja avoimessa maailmassa asiat on parempi päättää isommissa yksiköissä. Meistä tulee aidosti eurooppalaisia ja maailmankansalaisia.
Sitten huonot uutiset: koko ihmiskunta voi tuhota itsensä tai ainakin ajautua katastrofaaliseen hallitsemattomuuden kaaokseen. Valtiojärjestelmät romahtavat käsiin.
Kun todennäköisyyksiä lasketaan yhteen, jää vähemmistöön se vaihtoehto, että vielä 2100-luvulla elettäisiin nykyisessä Suomessa osana nykyistä kansallisvaltioihin perustuvaa maailmanjärjestystä.
Voi vakuusväittely
Haukkala kertoo ryhtyneensä kirjoittamaan kirjaansa tietystä turhautumisesta ja tuskastumisesta nousseella motivaatiolla. Kärjistäen voisi kuvata tilanteen niin, että Suomi käy yhä kylmän sodan keskustelua, kun maailma ympärillä vaihtaa asentoa vauhdilla mutta ilman varmuutta lopputuloksesta.
Ilmeinen viimeinen pisara valtiotieteilijälle oli kansakunnan eliitin keskittyminen vakuuksien saamiseen Kreikalta vastineeksi lainoille ja takauksille, joilla olemme osaltamme pelastamassa yhteistä euroaluetta velkakriisin katastrofaalisimmilta seurauksilta. Resursseja on tuhlattu ja omaa uskottavuuspääomaa nakerrettu minkä keritty.
Mikä Suomen sitten on impivaaralaistanut?
Eniten on vaikuttanut varmaankin se, ettei meillä enää ole mitään erityisasemaa Neuvostoliiton tai Venäjän silmissä suurvallan lähinaapurina. Aikoinaanhan lännestä tultiin mieluusti kysymään meiltä, miten idän kanssa pitää toimia. Ei tulla enää.
Kohtalon kolmiot
Haukkala puhuu Suomen kohtalon kolmioista. Alkuperäinen triangeli oli yli vuosisadan takainen Tukholma–Pietari/Leningrad–Berliini. Se korvautui sittemmin aiempaa laajemmalla Moskova–Bryssel–Washington -kolmiolla. Sen kaikki kärkipisteet ovat liikkeessä. Yhdysvaltain hegemonia on hiipumassa etenkin Kiinan nousun takia. EU:n vaikeuksista voi tehdä liki loppumattoman luettelon.
Kuinka ollakaan, Suomen edessä voi siis olla paluu ahtaaseen alueelliseen asetelmaan. Ja yksi oleellinen päätelmä on, että Suomen on saatava Berliini kiinnostumaan Itämeren kolkalla tapahtuvista asioista.
– Suomen pitää kyetä uimaan Saksan liiveihin, jotta se kykenee olemaan selvillä siitä, mitä Berliini ja Moskova ovat keskenään sopimassa, ja pitämään huolta, että myös sen mielipidettä kysytään suurista asioista päätettäessä, on yksi Haukkalan keskeisistä päätelmistä.
Njet njet, Nato
Suomen muuttuvat koordinaatit antaa ajattelemisen aihetta. Jos kerran valtion olemassaolo on tärkeää, on Suomella varmaankin oltava jokin idea. Muukin kuin presidentti Mauno Koiviston sille tiivistämä yksi sana:
Selviytyminen.
Suomi toki on ollut selviytymisen pieni suurvalta. Historian perusteella kyse voi olla siitä, että Suomi on osannut hyödyntää idän ja lännen voimatasapainon heiluriliikkeet. Venäjän/Neuvostoliiton vahvistuessa olemme osanneet myötäillä Moskovaa ystävällisesti, ja päinvastaisen kehityksen kohdalla olemme aina kyenneet hakeutumaan aiempaa tiiviimmin yhteistyöhön lännen kanssa.
Tuorein todiste on tietysti EU-jäsenyytemme toteutuminen kommunismin romahduksen jälkeen. Looginen jatkumo on, että Nato-jäsenyydestä ei tule mitään, sillä suuri heiluri painaa juuri nyt vaakaa idän suuntaan.
Se ei kuitenkaan ole ainoa eikä edes tärkein syy siihen, että Nato-jäsenyyttä haikailleiden suomalaisten kannattaa hiljalleen kääntää taas takkia. Naton turvatakuiden päälle ei näet enää kannata tulevaisuutta rakentaa. Sen osoitti jo Georgian lyhyt sota 2008.
Kirja: Suomen muuttuvat koordinaatit
Tuore katsaus siihen, miten uusi maailmanjärjestys muuttaa Suomea ja Suomen kansainvälistä asemaa.
Yksi perusteema: mitä Yhdysvaltain ja EU:n suhteellinen heikentyminen ja toisaalta Kiinan sekä Venäjän vahvistuminen merkitsevät.
Kirja ilmestyi tiistaina Gummeruksen kustantamana.
Julkistamistilaisuus pidettiin hotelli Tornin kabinetissa, josta liittoutuneiden valvontakomissio sodan jälkeen vahti Helsingin katuelämää.
Kirjoittaja: Hiski Haukkala
Syntynyt vuonna 1973, asuu Laviassa.
Valtiotieteiden tohtori.
Tampereen yliopiston kansainvälisen politiikan professori.
Aiemmin muun muassa tutkijana Ulkopoliittisessa instituutissa ja ulkoministeriössä Alexander Stubbin neuvonantajana.
Ota kantaa! Onko Suomi ikuinen?









Suomi on uinut Saksan liiveissä itsenäistymisestään lähtien. Saksaan on syytä pitää tietynlainen hajurako.
Saksa sai aikaan kapinan. Saksa sai aikaan Mäntsälän kapinan. Saksa sai aikaan talvisodan. Saksa sai aikaan jatkosodan, Saksa sai aikaan suomettumispropagandan, minulle nämä riittää.
Ilmoita asiaton kommentti