Päivitetty 5.1.2012 16:01, julkaistu 5.1.2012 16:00

Nuori Savu-koira kuoli – Teollinen koiranruoka tuhosi aivot

Kuva: Tulikäpälän kennel
AamulehtiLähetä palautetta toimittajalle

Nummelalaisen koiranomistajan Milla Saaren pahin painajainen kävi toteen viime heinäkuussa, kun hänen vasta yksivuotias Savu-koiransa jouduttiin lopettamaan epileptisten kohtausten ja niiden aiheuttamien aivomuutosten takia.

Jo kesällä sairauden syyksi epäiltiin koiran syömää Bento Kronen Nutritional Balance -koiranruokaa, mutta varmistuksen asia sai vasta hiljattain, kun koiran viimeisetkin tutkimustulokset valmistuivat. Savua hoitanut eläinlääkäri kiinnostui tapauksesta ja halusi lähettää koiran tarkkoihin tutkimuksiin Sveitsin Berniin.

– Lääkäri kertoi minulle, että kohtaukset ja aivomuutokset johtuivat vain ja ainoastaan koiranruuasta, sanoo Saari Aamulehdelle.

– Koiranruoka todella tappoi koirani, Saari parahtaa.

Saari kirjoitti kokemuksesta blogissaan eilen keskiviikkona. Traaginen juttu on siitä lähtien levinnyt muun muassa Facebookissa. Blogimerkinnän jälkeen Saari on saanut lukuisia yhteydenottoja koiranomistajilta, joilla on ollut huonoja kokemuksia samasta koiranruoasta.

Vedettiin pois

Kuollut Savu-koira sai ensimmäiset oireensa muutaman kuukauden ikäisenä vuodenvaihteessa 2010–2011. Koiraa käytettiin tutkimuksissa, joiden perusteella sille annettiin epilepsiadiagnoosi.

Vuoden 2011 huhtikuussa Bento Krone -koiranruoan jälleenmyyjänä toiminut Saari sai maahantuojalta ilmoituksen laatuongelmista. Vasta noin kuukausi tästä maahantuoja Vip Vescor Oy veti viallisia eriä pois myynnistä. Eviran mukaan ruoan sisältämä proteiini oli väärennettyä.

Saari vaihtoi koiransa ruokaa, jolloin kohtaukset vähenivät mutta eivät poistuneet. Lopulta Savu jouduttiin lopettamaan.

Edelleen koiraansa ikävöivä kasvattaja sanoo oppineensa paljon tragediasta.

– Viime kesästä lähtien en ole enää puhunut teollisten ruokien puolesta. Kehotan nykyään koirieni ostajia syöttämään koirilleen mahdollisimman vaihtelevaa ruokaa.

Saari kasvattaa Nummelassa Tulikäpälän kennelissä Länsigöötanmaan pystykorvia. Shetlanninlammaskoiranarttu Savu oli hänen ensimmäinen muunrotuinen koiransa.

– Savu oli minun 15 vuoden unelmani. Se oli mahtava koira, sanoo itkua pidättelevä Saari.

Milla Saaren blogi

Asiasta lisää perjantain Aamulehdessä.

Mitä ruokaa oma koirasi syö? Onko teollisessa ruoassa riskejä? Kommentoi ja osallistu keskusteluun.


AVAINSANAT:

Kommentit (114)

Näytä: 10 20 30 40 50 kommenttia yhdellä sivulla, vanhimmat uusimmat ensin
(Tuntematon)11.2.2012 12:12

Uhka on todellinen ja toteen näytetty, rehuteollisuuden keskittyminen yhä suurempiin yksiköihin on kiistaton uhka elämälle ja tuhoaa elämää todella laajalti kun niikseen tulee ja hätäännyksen kasvaessa väkivaltaan, terrorismiin ja niin edelleen.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)16.1.2012 14:02

"väärennetty proteiini"

Hiukan enemmän olisi toivonut lisätietoja. Eli millä tavalla väärennettyä? Onko tämä osa samaa elintarvikehuijausta, jonka uhreina ainakin v. 2007 lähtien ovat olleet sekä eläimet että ihmiset:
http://en.wikipedia.org/wiki/2007_pet_food_recalls
http://fi.wikipedia.org/wiki/Kiinan_maitojauheskandaali

Vuoden 2007 ravintoskandaalissa eläinruokiin lisättiin lähinnä Kiinasta peräisin olleita valkuaisainelisiä - vehnä-, riisi- ja maissivalkuaista -, joihin oli puolestaan lisätty melamiinia ja syanuurihappoa. Tämtä sen takia että aineiden lisäyksen jälkeen valkuaisainepitoisuus näyttää suuremmalta kuin todellisuudessa on. Melamiini ja syanuurihappo muodostivat kissojen ja koirien munuaisiin melamiini-syanuurihappo -kiteitä. Eläimet kuolivat munuaisvaurioihin.

Mitä mahtaa olla tässä tapauksessa "väärennetty proteiini"?

Motto: Älä osta mitään ihmis- tai eläinelintarviketta, jonka lonkerot ulottuvat Kiinaan.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)16.1.2012 09:56

Sekaruokaa. Nappuloita vähän eri merkkisiä ja kotiruokaa: lihaa, kalaa, perunoita, ruisleipää. Onhan senyt selvää, että koirakin haluaa aistia makuja! Ja muistakaa, että koira on raadonsyöjä, siis viime viikon päiväyksellä oleva maksalaatikko kelpaa hyvin eikä vähän eltaantunut nakkimakkara ole kelvotonta. Koira on koira ja sillä on koiran tavat.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)11.1.2012 09:20

Teollisessa ruoassa on monia huonoja puolia. KAIKISSA kuivaruoissa esimerkiksi asustaa punkki, joka aiheuttaa koirille allergioita. Oma koiramme meni teollisesta ruoasta tosi huonoon kuntoon. Kun vaihdettiin raakaruoalle, turkin-, elimistön- ja elämänlaatu parani heti huomattavasti.

Levätkää rauhassa Savu ja kaikki muut edesmenneet eläinystävämme <3

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)9.1.2012 17:01

"Sitten nämä eläintenrakastajat vaativat vieläpä ymmärrystä moiselle sekoilulle, julkisesti tunnustettuaan, että pitävät eläintä arvokkaampana kuin ihmistä."

Kukahan sen määrittelee, mikä laji on arvokkaampi kuin toinen? Minua kiinnostaa eläinten hyvinvointi enemmän kuin ihmisten, mutta ihan kiva, jos joku jaksaa ihmistenkin asioista välittää, ei se minulta ole pois.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)6.1.2012 23:22

"Näitä juttuja lukiessa tuntuu, että olennainen osa ihmisyyttä puuttuu niiltä, jotka ihan tosissaan pitävät elukan kuolemaa pahempana kuin isänsä tai kenen tahansa muun ihmisen kuolemaa."

Kuka kirjoittajista pitää koiran kuolemaa pahempana kuin läheisen kuolemaa? Tai kertoi arvostavansa eläintä enemmän kuin ihmistä? En ainakaan minä. Isäni kuolema oli todella "paha".

Silti pidän eläimistä todella paljon ja annan niille arvoa. En ymmärrä miten se sulkee pois rakkauden ihmisiin.

Elämänkokemukseni perusteella tiedän, että vain tunneköyhät ja itserakkaat ihmiset eivät kykene rakastamaan mitään muuta kuin itseään. Ja pitävät itseään - vain itseään ei toki kaikkia muita ihmisiäkään - kaiken muun yläpuolella. Ja kutsuvat toiselle ihmiselle rakkaita olentoja elukoiksi. Ihmisiäkin voi nimitellä halventavasti, mutta ei ehkä julkisesti.

Hengenheimolaisia, jolle eläimet ovat elukoita ja suuri osa ihmisiäkin alempiarvoisia löytyy kyllä. Esimerkiksi viime kesänä Norjassa eräs tunneköyhä itseään muiden yläpuolella pitävä näytti sen konkreettisesti koko maailmalle.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)6.1.2012 23:05

(Tuntematon)6.1.2012 10:52

"Koirat pitäisi vain sallia ammattikäyttöön viranomaisille. Tavallisille kansalaisille sellaista ei tulisi antaa. Tässä maassakin on aivan liikaa ihmisiä joiden elämää ohjaa koira, eikä ihminen koiraa. Siinä sitten elämä helposti livahtaa täysin lemmikin armoilla ja muu sosiaalinen elämä jää täysin retuperälle."

ei varmaan ihmislastakaan saisi antaa kun viranomaisille?! surullista että on noin suppea elämän näkemys.

onneksi harvemmin ihminen ottaa lemmikkiä vihatakseen sitä, vaan päin västoin enemmän rakastaakseen sitä. onneksi meillä jokaisella on oikeus tunteisiin ja olla erilainen kuin joku toinen.

meillä sen verran nirso koira että saa välillä useampaa ruokaa päivässä kokeilla että syökö vai ei, välillä se on rehua ja välillä ihan vaan raakaa mutta kumpikaan ei aina maistu. ei se nälkään kuole kun kumminkin ruoka jää tarjolle.
eiköhän monipuolisuus ole eläimelle ja ihmiselle kummallekkin hyväksi, ei se sama sonta koko ajan ja ainiaan voi maistua.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)6.1.2012 21:41

"(Tuntematon)6.1.2012 13:51

En löytänyt päivän Aamulehdestä juttua Savusta. Olenko sokea vai onko jottu jäänyt julkaisematta? jos, niin miksi?"

En nähnyt minäkään juttua perjantain Aamulehdessä!

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)6.1.2012 17:02

"Eräs ystäväni puki sanoiksi sen, mitä minä en osannut: ihmiseltä, joka ei osaa pitää eläimistä, puuttuu oleellinen osa ihmisyyttä. Mikä on Sinun pahin painajaisesi??!"

Näitä juttuja lukiessa tuntuu, että olennainen osa ihmisyyttä puuttuu niiltä, jotka ihan tosissaan pitävät elukan kuolemaa pahempana kuin isänsä tai kenen tahansa muun ihmisen kuolemaa.
Sitten nämä eläintenrakastajat vaativat vieläpä ymmärrystä moiselle sekoilulle, julkisesti tunnustettuaan, että pitävät eläintä arvokkaampana kuin ihmistä.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)6.1.2012 16:19

Tiesittekö? - Koiran voi hankkia sisäköksi ikäimmeiselle. Intuitiosta voi tulla totta. Muorille hankittiin Tiibetinspanielin pentu. Kesällä kasvoi tehtävään. Kun muori luuli hänen olevansa Tipsun hoitaja, niin samaan aikaan Tipsu on jo toiminut muorin sisäkkönä. - Jänniä puuhia. Kun puhelin soi, niin Tipsu kiirehtii edes takaisin muoria hakemaan, sama ovikellon soidessa. - Muori on "aktiiviulkoilija" entisen asuntonsa vankina olon sijaan. Juttukaveriksikin ja "kulttuuritähtenä" paikkakunnalla. Viisas, vilkas, oppivainen ja huolehtivainen.

Ilmoita asiaton kommentti

SIVU 1 2 3 .. 12

Kirjoita kommentti

Ohjeet: Kirjoita kommenttisi tähän. Voit ottaa kantaa, mutta muista hyvät tavat. Kirjoittajat vastaavat itse kommenteistaan. Keskustelu on esimoderoitu eli kommentit luetaan ennen julkaisua.

Kommentti


Pirkanmaa

Neuvokkaat nuoret pelastivat tuleen syttyneen nuorisotalon rakennuksen Ruovedellä

PIRKANMAA 21

Neuvokkaiden nuorten ripeä toiminta pelasti tuleen syttyneen nuorisotalon ulkorakennuksen Ruovedellä lauantai-iltana. Muutama paikallinen nuori oli ollut osoitteessa Ruovedentie 70 sijaitsevalla... Lue lisää

Kaksi kirkkoherraakin valitti Tampereen seurakuntien vähentämisestä

PIRKANMAA 33

Helsingin hallinto-oikeuden kirjaamo hämmästyi, kun Tampereelta saakka tuotiin henkilökohtaisesti valituksia. Hallinto-oikeus on saanut viiden Tampereen seurakunnan... Lue lisää


Ulkomaat

Roomassa tehtiin historiaa: Paavi ja arkkipiispa samassa rukoushetkessä

03139901

ULKOMAAT 20

STT, AFP Roomalaiskatolisen ja anglikaanisen kirkon johtajat paavi Benedictus XVI ja Canterburyn arkkipiispa Rowan Williams osallistuivat lauantaina harvinaiseen yhteiseen rukoushetkeen. Tilaisuus järjestettiin... Lue lisää


Talous

Tampereella toimistotilat ovat täyttyneet paremmin kuin missään muualla maassa

TALOUS 41

Kasvukeskuksista paras kehitys viimeisen puolen vuoden aikana. Tampereen toimitilamarkkinoilla on mennyt yllättävän hyvin, vaikka taantuma vaanikin olkapään takana. Lue lisää

Ratinan Kauppakeskus hankki Vuoltsun kiinteistön

TALOUS 43

Ratinan kauppakeskuksen rakentamisessa menee yksi vaihe eteenpäin, jos Tampereen kaupungin ympäristö- ja rakennusjaosto hyväksyy Vuoltsun korttelin rakennusluvan ensi tiistaina. Lue lisää


Urheilu

29-vuotias skicross-hiihtäjä kuoli, ajoi rajusti päin turva-aitaa

03139319

URHEILU 81

STT Skicrossin maailmancupin toiseksi viimeinen osakilpailu Sveitsin Grindelwaldissa päättyi murheellisesti, kun kanadalainen Nick Zoricic kuoli kilpailussa saamiinsa päävammoihin. Zoricic, 29,... Lue lisää


Kiekko

Liki täysi tupa näki Tapparan tappion

wwwtapparaässät

KIEKKO 624

Hyvin taistellut Tappara kärsi kitkerän kotitappion 1–2 Porin Ässille jääkiekkoliigassa. Porilaisten 2–1-voittomaalin laukoi päätöserässä Mark Lee sekunnin sen... Lue lisää


Viihde

Tähtinäyttelijätär antoi siipalleen uhkavaatimuksen: Naimisiin mentävä vuoden loppuun mennessä!

People Jennifer Aniston

VIIHDE 11

Tämän tähtinäyttelijän naima-aikeista on puhuttu pitkään ja päätöksiä suuntaan jos toiseen spekuloitu aina siitä asti, kun hän erosi supertähti Brad... Lue lisää

Tuore avioero takana: Supertähti deittailee maailman parhaiten palkattua miesmallia

140859329

VIIHDE 20

Tämä yhdysvaltalainen supertähti ei kauaa jahkaile uuden suhteen solmimisen kanssa. Supertähti Katy Perry nimittäin on jo nyt yhdistetty uuteen mieheen, kun laulajattaren avioerosta on ehtinyt... Lue lisää


Kulttuuri

HS: Hjallis mukaan Guggenheimin rahoittajaksi

wwwharkimo

KULTTUURI 511

STT Liikemies Harry Harkimo on valmis osallistumaan Guggenheimin museon rahoitukseen. Helsingin Sanomien haastattelema Harkimo sanoo kannattavansa hanketta ja rahoittavansa sitä tarvittaessa. Lue lisää

Hurja muodonmuutos: Putouksen Leena Hefneristä synkäksi Korsoteorian tähdeksi

Putous01

KULTTUURI 47

Putous-viihdesarjan voittanut Armi Toivanen on kokenut häkellyttävän muodonmuutoksen. Putouksen kolmannella kaudella Toivasen hahmo oli Leena Hefner os. Lue lisää


Pääkirjoitukset

Lisäpöytäkirja: Vesimylly kuivassa uomassa

Huoviala Kari

PÄÄKIRJOITUKSET 60

Sosiaalidemokraattisen puolueen päälehti on nyt nimeltään Demokraatti. Koska vanhat demarijäärät ovat pääsääntöisesti tuominneet uuden nimen, sen... Lue lisää

Päivän Paavo

PÄÄKIRJOITUKSET 510

Paavo Väyrynen on tehnyt 70-luvulla Helsingin yliopistossa gradun siitä, minkä kokoinen kunta selviää välttämättömien palvelujen järjestämisestä. Tulos: kattavat... Lue lisää


Hyöty

Mitäs tämä on? Sairaskuluvakuutus halvempi miehelle kuin naiselle

HYÖTY 00

Tapiolan sairaskuluvakuutus on 30-vuotiaalle naiselle 100 euroa kalliimpi kuin miehelle. Mies maksaa vakuutuksesta vuodessa 199,70 euroa ja nainen 290,42. Lue lisää

11 kysymystä yrteistä: Näin saat aikaan vehreän parvekepuutarhan

wwwyrtti

HYÖTY 00

Millaisiin astioihin kylvän yrttien siemenet? Yrtit, joiden siemenet ovat suurikokoisia, kannattaa kylvää omiin astioihinsa, esimerkiksi viilipurkkeihin. Lue lisää


Uutisia

  1. Jalkapallotuloksia Espanjasta

    URHEILUSÄHKEET 10.3. 22:58 2 0

  2. Autourheilutuloksia Meksikon rallista

    URHEILUSÄHKEET 11.3. 00:28 1 0

  3. Jääkiekkotuloksia NHL:stä

    URHEILUSÄHKEET 11.3. 00:48 1 0

  4. Jalkapallotuloksia Hollannista

    URHEILUSÄHKEET 10.3. 22:08 2 0

  5. Jalkapallotuloksia Italiasta

    URHEILUSÄHKEET 10.3. 23:43 2 0

  6. Neuvokkaat nuoret pelastivat tuleen syttyneen nuorisotalon rakennuksen Ruovedellä

    PIRKANMAA 10.3. 23:11 2 1

  7. Jääkiekkotuloksia NHL:stä

    URHEILUSÄHKEET 10.3. 22:45 2 0

  8. Seliö ajoi paluukisassa kolmanneksi

    URHEILUSÄHKEET 10.3. 18:02 6 0

  9. Bussit sutivat paikoillaan – keli muuttui hurjaksi Tampereella

    KOTIMAA 10.3. 22:38 2 0

  10. VaLePa lähellä runkosarjavoittoa

    URHEILUSÄHKEET 10.3. 22:33 2 0

  1. Bussit sutivat paikoillaan – keli muuttui hurjaksi Tampereella

    KOTIMAA 10.3. 22:38 2 0 843

  2. Tampereen mielenosoitus: Vajaat sata marssi Acta-sopimusta vastaan

    KOTIMAA 10.3. 20:23 2 11 160

  3. MTV3: Rajua pilaa tamperelaisräppäristä: Videokommentteihin kirjoitetaan osanottoja

    KOTIMAA 10.3. 17:29 5 3 153

  4. Neuvokkaat nuoret pelastivat tuleen syttyneen nuorisotalon rakennuksen Ruovedellä

    PIRKANMAA 10.3. 23:11 2 1 140

  5. Sunnuntaiulkoilu jäällä? Muista, että jäät ovat jo heikkoja

    KOTIMAA 10.3. 20:53 2 5 132

  6. Katso kuvat: Tornado repi talon hajalle, Coco löytyi tärisemästä käytävästä

    ULKOMAAT 10.3. 20:51 2 1 110

  7. Liki täysi tupa näki Tapparan tappion

    KIEKKO 10.3. 20:54 6 24 89

  8. IL: Musiikkioppilaitoksen kauhunhetket: Lehtori piti tytön päästä kiinni ja pakotti suuseksiin

    KOTIMAA 10.3. 16:17 5 26 87

  9. KSML: Hallitseva F1-maailmanmestari treenasi Jyväskylän keskustassa

    KOTIMAA 10.3. 19:02 2 0 61

  10. Tuore avioero takana: Supertähti deittailee maailman parhaiten palkattua miesmallia

    VIIHDE 10.3. 20:22 2 0 55


Kotimaa

Tuoreimmat blogit

Puheenaiheet 3 uusinta

Puheenaihe: Pomojen ja vallanpitäjien moraali on höltynyt, vai?

COLOURBOX1028242

KOTIMAA 1033

Valtionyhtiöiden isopalkkaiset pomot pallottelevat luksusasunnoilla, kansanedustajat kännäävät eduskunnassa, ay-liikkeessä kiusataan ja... Lue lisää

Puheenaihe: Kaikki yliluonnolliset kokemukset ovat illuusioita, sanoo professori

wiseman1

KOTIMAA 1179

Olin juuri tiedemessuilla, jossa ihmiset ihastelivat juuri ja juuri kävelemään pystyvää robottia. Vieressä oli ympäriinsä juoksenteleva kolmivuotias... Lue lisää

Puheenaihe: Mikä on naisille tärkeintä?

tansania2

ULKOMAAT 108

Naisten oikeuksia polkevat perinteet ovat voimissaan maailmalla. Kaikki lähtee syntymättömän tyttölapsen oikeudesta olemassaoloon – maailmasta puuttuu 200 miljoonaa naista sukupuoleen perustuvan... Lue lisää

Sää

 



Lue nämäkin

Uutisia

Toimituksen valinnat

Tampereen 160 luistinkentästä moni on jo käytössä – Lue lista osoitteista

COLOURBOX1108168www

PIRKANMAA 9322

Tampereen luistinkenttiä alettiin jäädyttää tammikuun alkupuolella ja nyt suuri osa on käyttökunnossa. Luistelemaan pääsee jo muun muassa Koulukadun, Sorsapuiston,... Lue lisää

Vapputaituri
Mobiilisivusto
Urheiluvideoita
Mobiilisivusto
Koulutusilmoituksia
kestavamedia.fi

Content on this page requires a newer version of Adobe Flash Player.

Get Adobe Flash player

www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
Tämän alueen uusin tarjonta:
Aamulehti - Itäinenkatu 11, 33210 Tampere - puhelin: 010 665 111 (vaihde), 010 665 3116 (verkkotoimitus), 0800 02030 (uutisvinkki, maksuton numero) | Käyttö- ja sopimusehdot