Puheenaihe: Homous voisi olla presidentille valttikin
- Pekka Haavisto
Homojen suhteen Suomi ei ole jyrkkien moraalikoodien Yhdysvallat eikä homovastainen Venäjä. Muistutamme enemmän Islantia, jossa vallan kahvoja on pari vuotta pidellyt uuden maailmanhistorian kenties ensimmäinen avoimesti lesbo valtionjohtaja, Johanna Sigurdardottir.
Vihreiden presidenttiehdokas Pekka Haavisto on hyväksytty suomalaiseen poliittiseen eliittiin ilman suurempaa julkista riitelyä. Haavisto on politiikan konkari, joka on ollut hyvin avoin homoseksuaalisuudestaan.
Haaviston mahdollisuudet presidentiksi ovat pienet, mutta entä jos hän tulisi valituksi? Kuinka ulkosuhteet hoituisivat, jos Suomea edustaisi maailmalla homoseksuaali valtionjohtaja?
Yhdysvaltain ja Ison-Britannian historian dosentti Markku Ruotsila pitää varmana, että presidentti kohtaisi ongelmia. Homopresidenttiä karsastettaisiin etenkin Lähi-idän, Latinalaisen Amerikan ja Afrikan maissa. Useissa maissa homoseksuaalisuus on laissa kielletty. Pahimmillaan homoja uhkaa jopa kuolemantuomio.
– Väistämättä se lisäisi epäilyksiä ja erimielisyyksiä Afrikan, Latinalaisen Amerikan ja muslimimaiden kanssa. Länsieurooppalaiset vapaamieliset asenteet ovat pisara valtameressä koko maailmaan ajatellen, Tampereen ja Helsingin yliopistoissa työskentelevä Ruotsila sanoo.
Myös Yhdysvallat voisi Ruotsilan mukaan olla homopresidentille vaikea pala.
– Yhdysvallat kuuluu globaaliin etelään. Yhdysvaltojen enemmistöllä on samat kulttuuriset ja uskonnolliset käsitykset homoseksuaalisuudesta ja muista moraalikysymyksistä kuin Afrikassa ja Latinalaisessa Afrikassa.
Homopresidentin hallitsemasta Suomesta tehtäisiin Ruotsilan mukaan herkästi esimerkkitapaus Yhdysvaltojen uskonnollisissa piireissä. Suomea vastaan kampanjoitaisiin.
– Se vaikuttaisi suomalaiseen ja amerikkalaiseen kansalaisyhteiskuntaan ja valtioiden suhteisiin, Ruotsila sanoo.
Kulttuuriin pakottamista
Homoseksuaalisuus on juuri nyt polttava kysymys kansainvälisessä politiikassa. Britannia ja Yhdysvallat ovat ilmoittaneet kytkevänsä kehitysavun homojen oikeuksiin. Jos homoseksuaalisuus määritellään maassa rikokseksi, se voi tarkoittaa kehitysavun leikkaamista.
– Suurin osa Afrikan ja Latinalaisen Amerikan kansalaisista vastustaa homoseksuaalisuutta jyrkästi. Tässä jos missä on kyse kulttuuri-imperialismista. Yritetään syöttää länsimaisia arvoja. Se lisää kulttuurien välisiä erimielisyyksiä, Ruotsila arvioi.
Homoseksuaalisen presidentin kannalta olisi kiusallista, että Suomen suosikkikehitysapumaassa Tansaniassa homoudesta voi saada jopa 30 vuoden vankeustuomion. Suomen valtionjohto on ollut toistaiseksi Tansanian kehitysavusta hiljaa.
Homous myyntivaltiksi
Turun yliopiston poliittisen historian professori Timo Soikkanen on Ruotsilan kanssa eri mieltä. Presidentin homoseksuaalisuudesta voisi tulla jopa myyntivaltti. Ihmisoikeudet olisivat väistämättä konkreettisemmin esillä kuin aiemmin.
– Eikö se olisi pikemminkin vahvuus. Ei siitä ainakaan kovin suurta haittaa olisi.
Ruotsila on sitä mieltä, että kannanotot jäisivät väistämättä kosmeettisiksi.
– Liturginen kantaa ottaminen ei muuttaisi mitään. Tässä on kyse niin suurista ja syvistä kulttuurillisista ja uskonnollisista erimielisyyksistä länsimaiden ja muun maailman enemmistön välillä, Ruotsila sanoo.
Soikkanen arvioi, että valtionpäämiestasolla arvostus tulee aseman, ei seksuaalisuuden myötä.
– Naispresidentti on arabimaissa vaikeasti nieltävä asia. Kun siitä on päästy yli, niin miksei tästäkin.
Suhteet hoituisivat Soikkasen mukaan myös Afrikan maiden kanssa. Etenkin Haaviston tapauksessa, onhan hän Somali an sisällissodassa neuvotellut, kokenut rauhantekijä.
– Ei kai se tarkoita, että jos Suomen presidentti matkustaa Ugandaan, hän olisi Ugandan rikoslain alainen, Soikkanen sanoo.
Ihmisoikeustarkkailijoiden mukaan homous on yhä rikos 76 maassa, ja kuolemanrangaistus on säädetty seitsemässä.
Historia ei aina ole ollut suvaitsematonta. Suomeakin on hallinnut ainakin yksi homoseksuaalinen hallitsija, luterilaisesta katolilaiseksi kääntynyt Ruotsin kuningatar Kristiina (1626–1689), joka oli lesbo.
Tausta: Politiikan tabu
Homoseksuaalisuus on politiikan tabu vielä monessa länsimaassakin.
Syksyllä homoseksuaali David Norris kampanjoi Irlannin presidentiksi.
Hän kuitenkin vetäytyi kisasta miesystävänsä julkisen skandaalin vuoksi. Israelilainen miesystävä Ezra Yitzhak Nawi oli raiskannut palestiinalaisen pojan, ja joutunut sen vuoksi vankilaan.
Norris oli pyytänyt hänen armahtamistaan. Asia tuli julkisuuteen ja pakotti hänet siirtymään sivuun kampanjasta.
Hän palasi kisaan ja sai 6,2 prosenttia äänistä. Norris sijoittui vaaleissa viidenneksi.
Yhdysvaltojen presidenttispekulaatioissa mukana oleva Teksasin kuvernööri Rick Perry julkaisi joulukuun alussa jyrkän homokielteisen videon.
Väitetään, että Perryn tarkoituksena saattoi olla hälventää häneen itseensä kohdistuneita epäluuloja.
Presidentti Jimmy Carter nousi taannoin otsikoihin sanomalla, että homopresidentti olisi mahdollinen USA:ssa.
Ota kantaa: Olisiko homoseksuaalinen presidentti ongelma vai etu Suomelle maailmalla?









poratkoot Haavisto ketä haluaa ja onhan tullut ilmi, että varmaan poraakin, mutta suurin kynnys kysymys kuitenkin, ettei siviilipalvelusmies VOI toimia Suomen armeijan ylipäällikkönä!!!
Tyly
Ilmoita asiaton kommentti