Karikatyyri: Paavo on tiennyt aina!
Politiikan toimijoiden joukko on täynnä niitä, jotka haluavat miellyttää. Joukossamme on riittävästi myötävirtaan uijia, tärkeissä paikoissa näyttäytyjiä, valtavirtaan hakeutujia. Nämä pehmopoliitikot hyppivät seinille, kun ns. kenttä on jotakin mieltä.
Keskustan presidenttiehdokas Paavo Väyrynen on toista maata.
Hän tietää aina, mitä mieltä hän on asioista. Silloinkin hän mielestään tietää, kun ei välttämättä tiedä.
Aate on hänen toimintansa kompassi. Hän on uskollinen valitsemalleen suunnalle silloinkin, kun muiden mielestä oikea suunta on ihan jossain muualla.
Vihreyden edelläkävijä
Paavo Väyrynen puhui hajautetun ja vihreän yhteiskunnan puolesta ennen kuin vihreitä oli vielä olemassakaan. Hän puhui vihreän teollistamisen puolesta ennen kuin kukaan muu oli edes tuota sanaa keksinyt.
Hän on ollut monessa asiassa niin varhainen edelläkävijä, että jälkijunassa tulijoiden mielestä hän on vastarannan kiiski. Kun muut näet ovat sitten oivaltaneet hänen sanomansa, hän on juossut jo kohti seuraavaa avaustaan.
Mutta kyllä Paavo Väyrynen demokratiaa ja kansanvaltaa kunnioittaa. Kun Paavo Lipponen ja Sauli Niinistö veivät Suomen ilman kansanäänestystä euroon, antoi Väyrynen Brysselistä käsin vahvan tuen meille, jotka vastustimme Suomen liittämistä euroon.
Paavo Väyrysellä on selkeät arvot ja ihanteet. Hän on älykäs ja huumorintajuinenkin. Hänen itsevarmuutensa saa monesti miehen näyttämään tosikolta. Mutta ikä on tehnyt miehestä iloisemman: Paavosta on tullut huumorintajuinen, jopa itseironinen.
Hänen kaltaisensa on harvinaisuus koko maailmassa: 65-vuotias mies, joka on ollut demokraattisessa maassa viidellä eri vuosikymmenellä ministeri ja vielä suurimman ajanjakson ulkoministeriössä.
Isompia haasteita
Keskustan menestyksen kannalta olisi saattanut olla hyvä, jos Paavon määrätietoisuutta olisi hyödynnetty ulkoministeriön ohella ja kenties sijasta vähän muissakin ministeriöissä. Työministeriössä ja opetusministeriössä Paavo toki kotvan viivähtikin, mutta haastavampiakin juttuja olisi voinut olla.
Hakemattakin tulee mieleen viime vaalikausi ja tehtävien vaihtaminen alusta alkaen ympäristöministerin kanssa. Kun Väyrynen oli havainnut, että jätevesilaki oli susi, hän ei kerta kaikkiaan pitänyt asiasta suutaan kiinni missään. Hän taisteli väsymättä Tuusulan kokemustensa pohjalta niin kuin oikein oli.
Ei tarjoa kahveja ikinä
Mutta pihi tämä historiamme toiseksi pitkäikäisin ministeri on.
Eduskunnassa käydään aika ajoin keskusteluja myyttien murtamisesta. Vielä ei tietääkseni ole murtunut Paavon ”kahvitusmyytti”. Kukaan ei ole vielä pystynyt todistamaan, että Paavo olisi tarjonnut hänelle kahvit! Silti olen varma, että kyllä Väyrysen vastaanotolla itsenäisyyspäivänä kahvia tarjotaan.
Ylivoimaisesti pätevin
Paavo Väyrynen on siis ylivoimaisesti pätevin siihen päätehtävään, mihin presidenttiä valitaan, Suomen ulkopolitiikan johtajaksi. Miksi siis jättää valitsematta selkeä ja vahva – epäselvän pohdiskelijan, hitaasti puhuvan savolaisen tai peruspopulistien populistin sijasta.
Ehdokas läheltä
Aamulehden Näkökulma pohjustaa presidentinvaaleja hieman tavallisesta poikkeavalla henkilökuvien sarjalla.
Pyysimme kunkin presidenttiehdokkaan läheisesti tuntevaa puoluetoveria kirjoittamaan ehdokkaasta. Sarjassa on mukana viisi mielipidemittausten kärkiehdokasta.
Karikatyyrit ilmestyvät sunnuntaisin. Ehdokkaiden järjestys on arvottu.
Kuvituksesta vastaa Aamulehden pilapiirtäjä Juha Sihto.
Sarjassa ovat tähän mennessä ilmestyneet henkilökuvat: Mikael Jungnerin Paavo Lipposesta (4.12.), Johanna Sumuvuoren Pekka Haavistosta (11.12.) ja Heikki A. Ollilan Sauli Niinistöstä (18.12.).
Ensi viikolla perussuomalaisten naisten puheenjohtaja Marja-Leena Leppänen kirjoittaa ehdokas Timo Soinista.
Millaisen Väyrysen sinä tunnet?
Kerro tarinasi. nakokulma@aamulehti.fi









Paavon näyttö ulkomaankauppaministerinä: Uhos panevansa asiat kuntoon puutulliasiassa, kuinkas kävikään, vaisu oli yrityskin!
Ilmoita asiaton kommentti