Päivitetty 22.12.2011 07:06, julkaistu 22.12.2011 07:04

Puheenaihe: Kannattaisiko Suomen siirtyä Georgian tavoin ammattiarmeijaan ja tunkea täysillä Natoon?

Kuva: Aleksi Poutanen
Markus MäättänenLähetä palautetta toimittajalle
Ohjaaja Renny Harlin ei ota ensimmäistä kertaa kantaa Venäjän politiikkaan. Hänen Venäjälle sijoittuva esikoiselokuvansa Jäätävä polte (1986) oli viimeinen Suomessa ulkopoliittisista syistä kielletty elokuva.

Elokuussa 2008 maailma valmistautui Pekingin olympialaisten starttiin. Samaan aikaan Kaukasuksella viriteltiin sotaa, jota ihmetellään vieläkin. Elokuun 8. päivänä alkaneessa viiden päivän sodassa – joka tunnetaan myös nimellä 080808 – Venäjän 58. armeija tuhosi Georgian armeijan taistelukyvyn täydellisesti, valtasi Tshinvalin kaupungin Etelä-Ossetiassa, Gorin Georgiassa ja eteni 20 kilometrin päähän Georgian pääkaupungista Tbilisistä.

Venäjä nöyryytti Georgian länsimielisen ja Natoon hinkuvan presidentin Mihail Saakashvilin. Sodan tuloksena Venäläisten joukkojen määrä Georgian maaperällä kasvoi ja juopa georgialaisten ja siitä eroon haluavien osseettien ja abhaasien välillä syveni.

Sodan aloittajasta kiistellään vieläkin. Toisten mukaan Georgia aloitti sodan tulittamalla Georgiasta irti pyrkivän Etelä-Ossetian pääkaupunkia Tshinvalia jo 7. elokuuta tykein ja raketinheittimin. Tämä antoi Venäjälle syyn vyöryä paikalle.

Toisten mukaan Venäjä houkutteli Saakashvilin Georgian ansaan Mainilan laukaukset
-tyyppisellä operaatiolla. Tämän näkemyksen mukaan Etelä-Ossetiaan sijoitetut Venäjän rauhanturvajoukot auttoivat separatisteja, jotka tulittivat ensin kranaateilla georgialaiskyliä.

Sodassa kuoli satoja sotilaita ja siviilejä. Suomessa sota herätti lähinnä hämmennystä. Valtiojohto varoi ottamasta selkeää kantaa ja tutkijat kiistelivät keskenään, mutta nyt on vihdoin löytynyt yksi, joka tietää, kumman syytä viiden päivän sota on:

– Olen tutkinut tätä käsikirjoittajani kanssa aika syvällisesti, EU:n ja YK:n tekemien puolueettomien raporttien pohjalta. Tietenkin siellä oli konflikti, joka oli jatkunut jo pitkään, mutta varsinaiset sotatoimet aloitti Venäjä, sanoo Renny Harlin, Suomen ainoa Hollywood-ohjaaja.

Raketteja häihin

Tammikuun 17. päivä saa Suomen ensi-iltansa Harlinin ohjaama Viiden päivän sota -elokuva. Se on mukaansa tempaava sotaelokuva, jossa venäläiset kuvataan raakalaisiksi. He hyökkäävät taisteluhelikoptereilla georgialaisten hääjuhlaan, teloittavat siviilejä, värväävät kasakkoja ampumaan mummoja polviin ja viiltelemään georgialaiskylien pormestareilta kurkkuja auki.

Helikopterihyökkäys hääjuhlaan on Harlinin mukaan fiktiota, mutta kohtaus, jossa Mikko Nousiaisen esittämä palkkasoturi kiduttaa joella mummoa, perustuu tositapahtumaan.

– Olen ollut Georgiassa parin vuoden aikana useita kuukausia ja tutustunut ihmisiin laidasta laitaan. Kun puhuu ihmisille, joiden tytär on raiskattu pihaan ja isä hirtetty pihakoivuun, niin kyllä siinä tulee aika selkeä kuva, että ei tässä ihan puhtaat jauhot ole kenelläkään pussissa, Harlin sanoo.

Sotareportaasien perusteella myös georgialaiset syyllistyivät raakaan väkivaltaan osseettisiviilejä kohtaan. Näitä julmuuksia Harlinin elokuvassa ei nähdä. Harlin kuvaa georgialaiset sankarillisiksi taistelijoiksi ja Andy Garcian esittämän Georgian presidentin jämeräksi johtajaksi, joka tahtoo välttää hyökkäykset siviilikohteisiin.

– Saakashvili nousi elokuvan jälkeen illallisilla seisomaan ja sanoi, että tämä elokuva on mestariteos. Eli hän on siis käytännöllisesti katsoen, nero, Harlin kertoo.

Ammattiarmeijan tuho

Oli Saakashvilin neroudesta mitä mieltä hyvänsä, suurempi kysymys on se, mitä Suomen pitäisi ottaa opikseen hänen päätöksistään.

Suomessa pidetään edelleen hihassa Nato-optio-korttia. Varuskuntia sulkemalla, varusmiespalveluaikoja lyhentämällä ja Hornetien ilmasta maahan -kykyä rakentamalla Suomessa liikutaan selvin askelin kohti ammattiarmeijaa.

Georgiassa kuljettiin samaa tietä samaa tietä Saakashvilin johdolla täysillä ennen viiden päivän sotaa. Tosin Nato ei Venäjän ärtymyksen takia suostunut sukkana ottamaan Georgiaa jäsenekseen.

Sodassa Venäjä tuhosi Georgian noin 30 000 miehen ammattiarmeijan – jota myös amerikkalaiset sotilasasiantuntijat olivat kouluttaneet – taistelukyvyn ja sotakaluston täysin.

Renny, kannattaisiko Suomen vaihtaa asevelvollisuusarmeija ammattiarmeijaan?

– En tiedä, minkä takia palkka-armeija välttämättä toimisi paremmin kuin asevelvollisuusarmeija reserveineen, Harlin sanoo.

Viiden päivän sota

Todellisuus: Georgian ja Venäjän elokuussa 2008 käymä sota, jossa Georgia yritti varmistaa itselleen kapinalliset maakuntansa Etelä-Ossetian ja Abhasian. Venäjä nujersi Georgian joukot.

Elokuva: Renny Harlin kuvasi Viiden päivän sota -elokuvansa Georgiassa vuosi sodan päättymisen jälkeen. Harlin sai elokuvaansa halvalla Georgian armeijan sotilaita avustajiksi ja T-72-panssarivaunuja, Mi-24-taisteluhelikoptereita ja Su-25-rynnäkköhävittäjiä. Hänen elokuvansa päähenkilöitä ovat sotareportterit, jotka raportoivat paikan päältä Venäjän joukkojen julmuuksia.

Tulevaisuus: Harlin aikoo tehdä vielä oman Mannerheim-elokuvansa. ”Siihen menee varmaan muutama vuosi.” Ensi vuonna Harlin ohjaa Kiinassa amerikkalaisella rahalla ison Kiinan historiaan liittyvän elokuvan.

Ota kantaa: Kannattaisiko Suomen siirtyä Georgian tavoin ammattiarmeijaan ja tunkea täysillä Natoon?


AVAINSANAT:

Kirjoita kommentti

Ohjeet: Kirjoita kommenttisi tähän. Voit ottaa kantaa, mutta muista hyvät tavat. Kirjoittajat vastaavat itse kommenteistaan. Keskustelu on esimoderoitu eli kommentit luetaan ennen julkaisua.

Kommentti


Pirkanmaa

Autoilija: Tammelassa Murtokatu suljettu lauantaihin asti

PIRKANMAA 10

Murtokatu on suljettu keskiviikosta alkaen ajoneuvoliikenteeltä Tampereen Tammelassa. Katu on suljettuna välillä Tammelankatu – Itsenäisyydenkatu lauantaihin 26. Lue lisää

Hittibiisi? Romukantele-ripaska tulee - Katso video

ROMUKANTELE

PIRKANMAA 30

Rytmikäs Romukantele-ripaska on nyt äänitetty Aamulehden videolle. Nokian Kankaantaan koulun 4A-luokka osallistui musiikkityöpajaan tiistaina aamulla. Lue lisää


Ulkomaat

Kaukosäätimen keksijä kuoli - Ensimmäinen toimi jo 1955

COLOURBOX3893486_www

ULKOMAAT 10

Television kaukosäätimen keksinyt amerikkalainen Eugene Polley on kuollut. Hän oli kuollessaan 96-vuotias. Lue lisää


Talous

Kehitysrahaa vailla? Nyt etsitään ”uutta Angry Birdsiä” 18 miljoonalla!

TALOUS 30

Onko sinulla ja yritykselläsi idea hyvästä mobiilisovelluksesta, mutta kehitysrahaa puuttuu? Jos näin on, kannattaa ehkä kääntyä AppCampus-hankkeen puoleen. Lue lisää


Urheilu

Ratina täyttyi nuorista urheilijoista

URHEILU 10

Tytöt edeltä, pojat perästä. Tampereen Ratinan stadion täyttyi tiistaina alakouluikäisistä tytöistä, jotka kilpailivat Tampereen koulujen välisissä... Lue lisää


Kiekko

MM-kisojen turnausmuodoksi riittää vaihtoehtoja – mikä on suosikkisi?

kiekkovoittowww

KIEKKO 212

1) 20 maata Alkulohkot: A: Venäjä, Kanada, Sveitsi, Valko-Venäjä, Kazakstan B: Suomi, Slovakia, Saksa, Ranska, Slovenia C: Tšekki, USA, Latvia, Itävalta, Unkari D: Ruotsi, Norja,... Lue lisää


Viihde

Maisteri Frangenin tärkeä alkoholineuvo kesäfestareiden ensikertalaiselle

Kopio simo3

VIIHDE 11

Maisteri Simo Frangen on jo kokenut festarikävijä. Kesää hän aikoo viettää kesää muun muassa Tammerfestissä ja Red Hot chili Peppersin keikalla, jonka maisteri... Lue lisää


Kulttuuri

Jatkopaikka jäi saamatta, mutta Pernilla Karlsson hehkui tyytyväisyyttä – ”Mahtava kokemus!”

03230679

KULTTUURI 60

Suomen euroviisuedustaja Pernilla Karlsson nautti täysillä euroviisujen ensimmäisestä semifinaalista, vaikka paikka finaaliin ei auennut. – Ei harmita. Lue lisää


Pääkirjoitukset

Analyysi: Urpilaisen uskomaton kasvutarina

PÄÄKIRJOITUKSET 50

1. Hallituksessa sdp:n saldo on selvästi plussalla. Lue lisää


Asuntomessut

Uutisia

  1. Väkivalta: Nainen ei hae apua helposti

    KOTIMAA 23.5. 08:08 1 0

  2. Kaukosäätimen keksijä kuoli - Ensimmäinen toimi jo 1955

    ULKOMAAT 23.5. 08:04 0 0

  3. Wadea hymyilytti NBA-pelin murskavoiton jälkeen

    URHEILUSÄHKEET 23.5. 08:01 0 0

  4. "Olympialaisiin tulevat homot, hakekaa turvapaikkaa"

    URHEILUSÄHKEET 23.5. 03:30 1 0

  5. Hakerekka nurin Kuopiossa - ”Auto alkoi keinua kaarteessa”

    KOTIMAA 23.5. 07:54 1 0

  6. Jääkiekkotuloksia NHL:stä

    URHEILUSÄHKEET 23.5. 07:54 1 0

  7. Demariosasto ehdottaa: Ei enää kesäaikaa

    KOTIMAA 23.5. 07:41 1 0

  8. Demokraatti: Guzenina-Richardson ei jatka puolueen johdossa

    KOTIMAA 23.5. 07:32 1 0

  9. Karjalainen: Uskonnottomien hautausmaa tyhjillään

    KOTIMAA 23.5. 07:29 1 0

  10. TS: Alle 18-vuotiaiden sähköisissä resepteissä on ongelma

    KOTIMAA 23.5. 07:28 1 0

  1. Karkottaisiko Frontside Ollien soittaminen Keskustorin juopot?

    KOTIMAA 23.5. 07:13 1 0 940

  2. Näillä kalsareilla irtosi voitto! ”Ilmentävät Tampereelle ominaista huumorin tyyliä”

    KOTIMAA 22.5. 21:14 2 0 875

  3. Mitä tehdä, kun nestekaasupullo syttyy palamaan?

    KOTIMAA 22.5. 19:05 1 3 809

  4. 16-vuotias tamperelaistyttö kateissa jo puolitoista kuukautta

    KOTIMAA 22.5. 16:02 2 8 710

  5. Jatkopaikka jäi saamatta, mutta Pernilla Karlsson hehkui tyytyväisyyttä – ”Mahtava kokemus!”

    KULTTUURI 23.5. 00:22 6 0 690

  6. Hämmennys lähiössä: Kerjäläiset kolkuttelevat kotiovilla

    KOTIMAA 22.5. 10:41 11 162 661

  7. Koulun työharjoittelu päättyi traagisesti: Poika menehtyi trukkiturmassa

    KOTIMAA 22.5. 18:08 1 10 598

  8. TunneTampere on menestys: Ruoka ja tunnelma vetäneet Hämeenpuistoon jo 60 000 kävijää!

    PIRKANMAA 22.5. 21:15 1 10 570

  9. Jo kolme törmäystä: Naiskuski päästää lapsen suojatielle ja ajaa sitten päin

    KOTIMAA 22.5. 15:53 3 17 559

  10. Tampereen käsirautakuolema: Portsarin tuomiota lievennettiin hovissa

    KOTIMAA 22.5. 15:52 3 26 545


Kotimaa

Tuoreimmat blogit

Puheenaiheet 3 uusinta

Puheenaihe: Kumouksen tulos, naiset ulos

144961114

ULKOMAAT 10

Vielä maaliskuussa Egyptin poliittiset portinvartijat etsivät kiihkeästi niin sopivia kuin päteviäkin presidentinvaaliehdokkaita. Tiedotusvälineiden esittelemä nimilista oli pitkä,... Lue lisää

Puheenaihe: Ei se ole mansikkapaikka, missä kouluja tuhotaan

Mansikkapaikka 4

PIRKANMAA 46

Valkeakoski oli ennen haiseva ja taantuva teollisuuskaupunki. Nykyään se on mansikkapaikka – lapsiperheiden ja omakotiasujien onnela. Lue lisää

Puheenaihe: ”Ei kannata sopia itse kaikesta” – Nämä ovat Metalliliiton kolme teesiä

5354492www

KOTIMAA 59

Se, mikä ennen oli itsestäänselvyys, asetetaan tänään helposti kyseenalaiseksi. Tämä sinänsä terve ilmiö on yksi kaikenpuolisen kehityksen peruslähtökohta. Lue lisää

Sää

 



Uutisia

Toimituksen valinnat

Ylioppilaat 2012: Pirkanmaan ja lähiseudun tuoreiden ylioppilaiden nimet

www_yliop

PIRKANMAA 4336

Onnea uudet ylioppilaat! Julkaisemme Pirkanmaan alueen ja lähiseudun lukioiden uusien ylioppilaiden nimiä sitä mukaa, kun saamme tietoja kouluilta. Lue lisää

Aamulehti.fi tiukentaa uutisten kommenttien valvontaa, lue tästä vastaukset yleisimpiin kysymyksiin

PIRKANMAA 79277

Edit: Saimme tähän uutiseen erittäin runsaasti kommentteja. Olemme julkaisseet lähes kaikki niistä tämän jutun perässä. Lue lisää

Aamulehti.fi nyt tarjolla myös HELPPO-versiona

wwwnäkymä

PIRKANMAA 11817

Hyvät lukijat, tästä päivästä lähtien Aamulehti tarjoaa verkkosisältönsä myös aivan uudessa, erityisesti tablettimaailmaan sopivassa helpossa muodossa. a... Lue lisää

Tervetuloa Aamulehden asuntomessusivuille!

PIRKANMAA 990

Aamulehti julkisti maanantaina 26.3. Lue lisää

Lue nämäkin

Asuntomessut
Mobiilisivusto
Ekalehti

Content on this page requires a newer version of Adobe Flash Player.

Get Adobe Flash player

www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
Tämän alueen uusin tarjonta:
Aamulehti - Itäinenkatu 11, 33210 Tampere - puhelin: 010 665 111 (vaihde), 010 665 3116 (verkkotoimitus), 0800 02030 (uutisvinkki, maksuton numero) | Käyttö- ja sopimusehdot