Päivitetty 5.12.2011 12:39, julkaistu 5.12.2011 12:38

Kynttilän polttaminen sisällä saastuttaa samaan tapaan kuin tupakointi

Kuva: Colourbox
Anu Leena Koskinen, AamulehtiLähetä palautetta toimittajalle

Kynttilän polttaminen sisätiloissa rasittaa ihmistä samaan tapaan kuin avotakassa puiden polttaminen tai kuin joku tupakoisi sisällä.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen erikoistutkija, dosentti Raimo O. Salonen vahvistaa näin tanskalaisen Politiken-lehden teettämän tutkimuksen, jonka mukaan kynttilän liekki saastuttaa huoneilmaa merkittävästi.

Yle Uutisten siteeraaman tanskalaistutkimuksen mukaan kynttilä nostaa huoneilman hiukkaspitoisuuden muutamassa minuutissa 300 000 hiukkaseen kuutiosenttimetriä kohden.

Polttaessa syntyy nokea ja orgaanisia yhdisteitä. Nokihiukkaset vahingoittavat keuhkoja ja verenkiertoa samaan tapaan kuin pakokaasut.

Politiken-lehti vertaa kynttilän aiheuttamia hiukkaspitoisuuksia erään Tanskan vilkasliikenteisimmän kadun ilmaan, jossa voi olla 40 000 hiukkasta kuutiosenttimetrissä.

Lyhty ulos

Salosen mukaan kynttilän polttamisen haitallisuus on tiedetty jo pitkään.

– 5–10 vuoden ajan olen listannut, miten voi välttää pienhiukkasille altistumista ja kynttilän poltto sisällä on ollut listalla.

Pienhiukkasasiantuntija ei tahdo joulun alla ryhtyä ilonpilaajaksi ja kieltää kynttilän polttamista.

– Olen suositellut allergisille ja astmaatikoille, että he pitäisivät kynttilöitä ulkona lyhdyssä ikkunan takana. Ulkona kynttilöitä voi polttaa surutta.


AVAINSANAT:

Kommentit (83)

Näytä: 10 20 30 40 50 kommenttia yhdellä sivulla, vanhimmat uusimmat ensin
(Tuntematon)29.12.2011 18:29

haitallista ja haitallista parempi vaan että terveys intoilijat eivät ota mallia näistä kaikista ''vaaroista'' mitä löytyy... Kaikkihan mitä melkeinpä voi tehdä on haitallista ihmiselle, Jos kävelet voit kompastua ja taittaa niskasi, jos syöt ruokaa niin saatat tukehtua tai saada ruokamyrkytyksen ja jos haluat saada niitä myrkyllisiä kaasuja ja savuja keuhkoihisi niin mene seisomaan liikennevaloihin 2-4 minuutiksi niin olet saanut jo ainakin 10x enemmän myrkkyjä elimistöösi kuin parista kynttilästä... Nyt jokin tolkku elämään, se että välttää kaikkea mahdollista josta voi olla haittaa on naurettavaa... mitä järkeä on elää edes jos ei mitään uskalla tehdä koskaan? sitäpaitsi on suomalaisia jotka vetävät päivittäin tupakkaa tai alkoholia ja saattavat silti elää 80-90+, se että kynttilän poltosta olisi jotain akuuttia haittaa oikeasti ihmiselle on pelkkää paskapuhetta ja pienestä nipottamista.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)12.12.2011 05:16

Onkohan mistään saatavissa tuon tutkimuksen tulokset ja tarkemmat tiedot. Missään etsimissäni uutisissa ei ollut sitä mitä vaikuttaa yhden kynttilän polttaminen, niin siitä voisi laskea kuinka montaa kynttilää voi polttaa ns. riskittä?

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)11.12.2011 12:41

Minua hämmästyttää se, että tämä toteamus, että kynttilä pilaa sisäilman näyttää tulevan osalle lukijoista yllätyksenä. Minusta asia on itsestäänselvä ilman mitään tutkimuksiakin, että kynttilöitä ei ainakaan sisällä asuinhuoneistoissa kannata polttaa. Toisaalta, kytken tämän melko yleiseen julkiseen tupakanpolttoon. Osa ihmisistä saattaa tupakoida jopa julkisesti, eli he eivät näyttäisi välittävän siitä asiasta, että he kaikkien ihmisten nähden vetävät myrkyllisiä savukaasuja keuhkoihinsa ja edemmäksi verenkiertoon. Tekevät itsensä siis hölmöksi. Kynttilän poltto sisätiloissa on suoraa jatkumoa välinpitämättömyyteen.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)8.12.2011 15:48

Harva nykyään edes polttaa kynttilöitä sisällä, ei ainakaan lapsiperheissä polteta muuta kuin takassa ja joskus pöydässä (kakkukynttilät & adventtiruokailu).

Tuskin niiden vaarallisuus on nyt mitenkään yllätyksenä tullut kenellekään.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)8.12.2011 14:42

Mutta juhannuskokot saa palaa - suksien ja veneiden tervaushan kiellettiin.
Kynttilää poltan , se rauhoittaa, kun hermostun netin pomppivista mainoksista.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)7.12.2011 04:17

"voi helevetti! tässä jos uskoo kaikkea niin ei voi tehdä mitään saati sitten syödä.poltan kynttilöitä jatkossakin."

Kysymys ei ole uskosta, vaan siitä ettei mennä älyttömyyksiin ja opetellaan suhteutetaan asioita: Kyllä, kynttilät ovat vaarallisia...Mutta vaarallisempaa on esim. ajaa autolla.


Suomalainen perusluonne on fanaattinen ja kaikki tuntuu olevan kovin ehdotonta, vaikka oikeasti maailma on kaikkea muuta kuin mustavalkoinen.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)6.12.2011 16:44

Tarvisko sitä jättää kynttilät polttelematta ja lähteä vaikka kiertämään ympäristöystävällistä kylärinkiä etanolibesaa poltellen. ...millonkohan sen piilopäästöistä tulee tutkimusta ulos, ei mun elinaikana.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)6.12.2011 15:12

voi helevetti! tässä jos uskoo kaikkea niin ei voi tehdä mitään saati sitten syödä.poltan kynttilöitä jatkossakin.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)6.12.2011 11:35

Kyllä voi hyvinkin jäädä koukkuun kynttilöiden polttamiseen! Kynttilää on poltettu meillä pitkin pimenevää syksyä heti aamusta ainakin viikonloppuisin, ja arkisin illalla. Kynttilän luoma tunnelma on rauhoittava ja kodikas.

Just eilen tuli ostettua tuikkuja ja kynttilöitä mm. itsenäisyyspäiväksi ja sitten tuli mies kotiin ja kertoi tuosta uutisesta. Ynnä sammutti palamassa olleen kynttilän. Pojallamme on hengitystieongelmia, joten vaikka otti tosi paljon päähän, oli pakko tulla nettiin tarkistamaan asiaa ja tottahan se oli. Seuraan keskustelua, mutta aika järkeenkäyvältä tuo haitta valitettavasti tuntuu, vaikken usko että se tupakan luokkaa on. Kynttilät palaa meillä jatkossa parvekkeella, kunnes toisin todistetaan... voi itku.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)6.12.2011 07:06

Sehän on aivan sama polttaako kynttilän ulkona vai sisällä,sama määrä hiukkasia ja epäpuhtauksia pääsee ilmoille. Huonosta ilmanvaihdosta johtuen sisällä pitoisuus on isompi.

Ilmoita asiaton kommentti

SIVU 1 2 3 4 5 6 7 8 9

Kirjoita kommentti

Ohjeet: Kirjoita kommenttisi tähän. Voit ottaa kantaa, mutta muista hyvät tavat. Kirjoittajat vastaavat itse kommenteistaan. Keskustelu on esimoderoitu eli kommentit luetaan ennen julkaisua.

Kommentti


Pirkanmaa

Autoilija: Tammelassa Murtokatu suljettu lauantaihin asti

PIRKANMAA 10

Murtokatu on suljettu keskiviikosta alkaen ajoneuvoliikenteeltä Tampereen Tammelassa. Katu on suljettuna välillä Tammelankatu – Itsenäisyydenkatu lauantaihin 26. Lue lisää

Hittibiisi? Romukantele-ripaska tulee - Katso video

ROMUKANTELE

PIRKANMAA 30

Rytmikäs Romukantele-ripaska on nyt äänitetty Aamulehden videolle. Nokian Kankaantaan koulun 4A-luokka osallistui musiikkityöpajaan tiistaina aamulla. Lue lisää


Ulkomaat

Puheenaihe: Kumouksen tulos, naiset ulos

144961114

ULKOMAAT 10

Vielä maaliskuussa Egyptin poliittiset portinvartijat etsivät kiihkeästi niin sopivia kuin päteviäkin presidentinvaaliehdokkaita. Tiedotusvälineiden esittelemä nimilista oli pitkä,... Lue lisää


Talous

Kehitysrahaa vailla? Nyt etsitään ”uutta Angry Birdsiä” 18 miljoonalla!

TALOUS 30

Onko sinulla ja yritykselläsi idea hyvästä mobiilisovelluksesta, mutta kehitysrahaa puuttuu? Jos näin on, kannattaa ehkä kääntyä AppCampus-hankkeen puoleen. Lue lisää


Urheilu

Ratina täyttyi nuorista urheilijoista

URHEILU 10

Tytöt edeltä, pojat perästä. Tampereen Ratinan stadion täyttyi tiistaina alakouluikäisistä tytöistä, jotka kilpailivat Tampereen koulujen välisissä... Lue lisää


Kiekko

MM-kisojen turnausmuodoksi riittää vaihtoehtoja – mikä on suosikkisi?

kiekkovoittowww

KIEKKO 212

1) 20 maata Alkulohkot: A: Venäjä, Kanada, Sveitsi, Valko-Venäjä, Kazakstan B: Suomi, Slovakia, Saksa, Ranska, Slovenia C: Tšekki, USA, Latvia, Itävalta, Unkari D: Ruotsi, Norja,... Lue lisää


Viihde

Maisteri Frangenin tärkeä alkoholineuvo kesäfestareiden ensikertalaiselle

Kopio simo3

VIIHDE 11

Maisteri Simo Frangen on jo kokenut festarikävijä. Kesää hän aikoo viettää kesää muun muassa Tammerfestissä ja Red Hot chili Peppersin keikalla, jonka maisteri... Lue lisää


Kulttuuri

Jatkopaikka jäi saamatta, mutta Pernilla Karlsson hehkui tyytyväisyyttä – ”Mahtava kokemus!”

03230679

KULTTUURI 60

Suomen euroviisuedustaja Pernilla Karlsson nautti täysillä euroviisujen ensimmäisestä semifinaalista, vaikka paikka finaaliin ei auennut. – Ei harmita. Lue lisää


Pääkirjoitukset

Analyysi: Urpilaisen uskomaton kasvutarina

PÄÄKIRJOITUKSET 50

1. Hallituksessa sdp:n saldo on selvästi plussalla. Lue lisää


Asuntomessut

Uutisia

  1. Hakerekka nurin Kuopiossa - ”Auto alkoi keinua kaarteessa”

    KOTIMAA 23.5. 07:54 0 0

  2. Jääkiekkotuloksia NHL:stä

    URHEILUSÄHKEET 23.5. 07:54 0 0

  3. Demariosasto ehdottaa: Ei enää kesäaikaa

    KOTIMAA 23.5. 07:41 1 0

  4. Demokraatti: Guzenina-Richardson ei jatka puolueen johdossa

    KOTIMAA 23.5. 07:32 0 0

  5. Karjalainen: Uskonnottomien hautausmaa tyhjillään

    KOTIMAA 23.5. 07:29 1 0

  6. TS: Alle 18-vuotiaiden sähköisissä resepteissä on ongelma

    KOTIMAA 23.5. 07:28 1 0

  7. Koripallotuloksia NBA:sta

    URHEILUSÄHKEET 23.5. 07:17 1 0

  8. Karkottaisiko Frontside Ollien soittaminen Keskustorin juopot?

    KOTIMAA 23.5. 07:13 1 0

  9. HBL:n kysely: Haglund suositumpi RKP:n johtoon

    KOTIMAA 23.5. 07:10 1 0

  10. Autoilija: Tammelassa Murtokatu suljettu lauantaihin asti

    PIRKANMAA 23.5. 07:04 1 0

  1. Näillä kalsareilla irtosi voitto! ”Ilmentävät Tampereelle ominaista huumorin tyyliä”

    KOTIMAA 22.5. 21:14 2 0 757

  2. Mitä tehdä, kun nestekaasupullo syttyy palamaan?

    KOTIMAA 22.5. 19:05 1 3 703

  3. Jatkopaikka jäi saamatta, mutta Pernilla Karlsson hehkui tyytyväisyyttä – ”Mahtava kokemus!”

    KULTTUURI 23.5. 00:22 6 0 633

  4. 16-vuotias tamperelaistyttö kateissa jo puolitoista kuukautta

    KOTIMAA 22.5. 16:02 2 8 592

  5. Hämmennys lähiössä: Kerjäläiset kolkuttelevat kotiovilla

    KOTIMAA 22.5. 10:41 11 162 588

  6. Koulun työharjoittelu päättyi traagisesti: Poika menehtyi trukkiturmassa

    KOTIMAA 22.5. 18:08 1 10 540

  7. Karkottaisiko Frontside Ollien soittaminen Keskustorin juopot?

    KOTIMAA 23.5. 07:13 1 0 500

  8. TunneTampere on menestys: Ruoka ja tunnelma vetäneet Hämeenpuistoon jo 60 000 kävijää!

    PIRKANMAA 22.5. 21:15 1 10 486

  9. Jo kolme törmäystä: Naiskuski päästää lapsen suojatielle ja ajaa sitten päin

    KOTIMAA 22.5. 15:53 3 17 483

  10. Tampereen käsirautakuolema: Portsarin tuomiota lievennettiin hovissa

    KOTIMAA 22.5. 15:52 3 26 472


Kotimaa

Tuoreimmat blogit

Puheenaiheet 3 uusinta

Puheenaihe: Kumouksen tulos, naiset ulos

144961114

ULKOMAAT 10

Vielä maaliskuussa Egyptin poliittiset portinvartijat etsivät kiihkeästi niin sopivia kuin päteviäkin presidentinvaaliehdokkaita. Tiedotusvälineiden esittelemä nimilista oli pitkä,... Lue lisää

Puheenaihe: Ei se ole mansikkapaikka, missä kouluja tuhotaan

Mansikkapaikka 4

PIRKANMAA 46

Valkeakoski oli ennen haiseva ja taantuva teollisuuskaupunki. Nykyään se on mansikkapaikka – lapsiperheiden ja omakotiasujien onnela. Lue lisää

Puheenaihe: ”Ei kannata sopia itse kaikesta” – Nämä ovat Metalliliiton kolme teesiä

5354492www

KOTIMAA 59

Se, mikä ennen oli itsestäänselvyys, asetetaan tänään helposti kyseenalaiseksi. Tämä sinänsä terve ilmiö on yksi kaikenpuolisen kehityksen peruslähtökohta. Lue lisää

Sää

 



Uutisia

Toimituksen valinnat

Ylioppilaat 2012: Pirkanmaan ja lähiseudun tuoreiden ylioppilaiden nimet

www_yliop

PIRKANMAA 4336

Onnea uudet ylioppilaat! Julkaisemme Pirkanmaan alueen ja lähiseudun lukioiden uusien ylioppilaiden nimiä sitä mukaa, kun saamme tietoja kouluilta. Lue lisää

Aamulehti.fi tiukentaa uutisten kommenttien valvontaa, lue tästä vastaukset yleisimpiin kysymyksiin

PIRKANMAA 79277

Edit: Saimme tähän uutiseen erittäin runsaasti kommentteja. Olemme julkaisseet lähes kaikki niistä tämän jutun perässä. Lue lisää

Aamulehti.fi nyt tarjolla myös HELPPO-versiona

wwwnäkymä

PIRKANMAA 11817

Hyvät lukijat, tästä päivästä lähtien Aamulehti tarjoaa verkkosisältönsä myös aivan uudessa, erityisesti tablettimaailmaan sopivassa helpossa muodossa. a... Lue lisää

Tervetuloa Aamulehden asuntomessusivuille!

PIRKANMAA 990

Aamulehti julkisti maanantaina 26.3. Lue lisää

Lue nämäkin

Asuntomessut
Mobiilisivusto
Ekalehti

Content on this page requires a newer version of Adobe Flash Player.

Get Adobe Flash player

www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
Tämän alueen uusin tarjonta:
Aamulehti - Itäinenkatu 11, 33210 Tampere - puhelin: 010 665 111 (vaihde), 010 665 3116 (verkkotoimitus), 0800 02030 (uutisvinkki, maksuton numero) | Käyttö- ja sopimusehdot