Karikatyyri: Paavo Lipponen on kiltti tuulenhalkoja
Paavo Lipponen on iso mies. Työmatkoilla näytti usein siltä, että Paavo oli omien turvamiestensä turvamies.
Hänessä yhdistyvät pohtivuus, raskassoutuisuus, rehellisyys, luotettavuus ja syvät herkät tunteet. Kun sairastuin vakavasti, mietin voisinko ottaa Yleisradion toimitusjohtajuuden vastaan. Paavon kommentti oli lyhyt. ”Tämä ei kuulosta siltä Mikaelilta, jonka minä tunnen. Hän ei ikinä antaisi periksi.” Se oli Paavon tilannetajua ja rohkaisua.
Kerran kävelimme kokouspaikalle tuulessa ja sateessa. Paavolla oli sateenvarjo, jota hän kantoi niin, että minä en kastunut. Perillä huomasin, että pääministeri kastui itse.
Tein töitä Paavon kanssa vuosia. Kun asiat olivat sekasortoisia, Paavon lempitokaisu oli, ”otetaan iisisti”. Kun ihmiset panikoivat, tokaisu rauhoitti tilanteen ja päästiin etsimään ratkaisua porukalla. Paavo vaati ja antoi vastuuta. Hyvästä työstä hän kiitti. Hiljaisemmista hetkistä tiesi, että parantamisen varaa oli.
Aikoinaan avustajat sähläsivät, ja Paavo ojensi Smolnassa juhlallisen kiitospuheen kera Puolan pääministerille vahingossa takaisin tämän aiemmin päivällä Paavolle antaman lahjan.
Puolan pääministerissä oli sen verran potkua, että hän ihmetteli ääneen, miksi sai oman lahjansa takaisin. Ensin Paavon poskille nousi puna. Sitten hän nappasi lautasliinan ja niisti siihen nenänsä. Mitä kauemmin niistäminen kesti, sitä vakavampi oli tilanne. Myöhemmin Paavo kuittasi tapahtuman lauseella, ”eiköhän sovita, että jokainen hoitaa oman hommansa”.
Svinhufvud, ei bilettäjä
Paavolta ei kova bilettäminen luonnistu. Onnistuneen hankkeen jälkeen hän kutsui meidät juhlimaan, tarjosi yhdet gin tonicit, keräsi tavaransa ja sanoi, että ”otetaan joskus uusiksi”.
Paavo puhuu hitaasti. Paavon pitäessä puheessaan taukoa ehdin muutamaan otteeseen jo poistua pääministerin huoneesta. Sihteeri joutui hakemaan minut takaisin.
Onkin erikoista, kuinka suuri rooli puheella on ollut Paavon uran dramaattisimmissa käänteissä. Antti Kalliomäestä piti tulla puolueen puheenjohtaja, mutta Paavo piti puoluekokousväelle huikean puheen. Se oli suora, nokkela ja totta. Puhe meni niin vahvasti tajuntaan, että kabinettisopimukset raukesivat. Paavosta löytyy sitä Svinhufvudia, joka yhdellä radiopuheella lannisti aikoinaan äärioikeiston kapinan.
Kovuudessa ylilyöntejä
Paavon lähtö mukaan presidentinvaaliin oli yllätys. Hänellä on sillä lailla täysi ja rikas elämä, ettei ole tarvetta hamuta lisää. Oma tulkintani on, että Paavolla on nykyisinä vaikeina aikoina halu olla käytettävissä. Kun monet presidenttiehdokkaat haastavat nykyistä hallitusta, on Paavo ollut pikemmin tukemassa kuin kampittamassa uusia ministereitä heidän vaikeassa työssään.
Valta turmelee ihmisiä. Paavo on ollut hämmästyttävän vastustuskykyinen tälle vallan turmelevalle vaikutukselle. Hän ei takerru valtaan.
Paavo uskoo, että riittää kun on oikeassa. Hän on yllättävänkin aseeton laskelmoivan populismin edessä. Avustajana toivoin usein, että Paavo olisi käyttänyt energiaa miellyttämään enemmän yleistä mielipidettä. Paavo on myös kiltti. Kun tulee väistämätöntä vastakkainasettelua ja joutuu laittamaan kovan kovaa vastaan, tulee ylilyöntejä. Näistä konflikteista ovat peräisin monet julkisuuteen syöpyneet tokaisut.
Avustaja, katso ylös!
Hyökkäävyys on Paavon luonteelle vierasta. Toki hän entisenä vesipalloilijana on tottunut vyön alle lyömiseen. Vesipallohan on kovaa peliä ja erityisen kovaa peliä se on pinnan alla, jonne tuomari ei näe.
Paavon uralle on mahtunut vastoinkäymisiä, joista hän on noussut. Muistan hetken, kun Paavo hävisi Pertti Paasiolle puheenjohtajakisan ja käveli salista ulos kainalosauvoihin tukeutuen. Hän oli hävinnyt, mutta hän ei poistunut häviäjänä.
Perhe on Paavolle hyvin tärkeä. Kerran nuori virkamies meni esittelemään hänelle asiaansa. Koko esittelyaika kului siihen, kun pääministeri oli havainnollisesti esittänyt kuinka hänen pieni tyttärensä opetteli kävelemään.
Paavo oli tunnettu siitä, että hän veti lastensa valokuvat povitaskustaan näytille yhtä nopeasti kuin isoäidit konsanaan lastenlastensa kuvat.
Paavo on intohimoisesti kiinnostunut arkkitehtuurista. Opin pääministerin avustajana katsomaan kadulla ylös, reliefejä ja patsaita korkeuksissa, joita moni ei näe.
Paavo hahmottaa kokonaisuuksia, joita muut eivät aina näe.
Mikael Jungner
Kirjoittaja on sdp:n puoluesihteeri, Paavo Lipposen ex-avustaja ja helsinkiläinen oikeistodemari
Ota kantaa! Millaisen Paavo Lipposen sinä tunnet? Kerro tarina.
Vaalisarja: Ehdokas läheltä
Aamulehden Näkökulma pohjustaa presidentinvaaleja hieman tavallisesta poikkeavalla henkilökuvien sarjalla.
Pyysimme kunkin presidenttiehdokkaan läheisesti tuntevaa puoluetoveria kirjoittamaan oman näkemyksensä ehdokkaasta. Sarjassa on mukana viisi mielipidemittausten suosituinta ehdokasta.
Karikatyyrit ilmestyvät aina sunnuntaisin. Ensi viikolla vihreiden entinen kansanedustaja Johanna Sumuvuori kirjoittaa Pekka Haavistosta.
Henkilöpotrettien kuvituksesta vastaa Aamulehden pilapiirtäjä Juha Sihto.









Huvittaa, kun Mikael kirjoittaa ja kehuu Lipposen setää kuin pikku poika, kun Paavo-setä huomasi Mikaelin.Jotenkin nämä jutut nousee niin omasta egosta käsin ja vaikuttavat itsekeskeisiltä. Ei kauhean analyyttisiä vaan sellasia "musta tuntuu juttuja kun mut huomattiin".MINÄ, MINÄ on aina esillä. Parempi kun häivyttäisi itsensä taustalle ja sitten kehuisi Lipposen saavutuksia.
Sit ärsyttää tää perhekortti.Tottakai isä perheestään välittää ja lapsistaan.Pitääkö siitä tehdä suuri numero. Mäkin rakastan perhettäni ja lapseni ovat minulle maailmassa parasta.
"Hyökkäävyys on Paavolle vierasta". Kiukuttelu sitten ominta onkin ... mur, mur. Keskustan voitettua vaalit, Lipponen lähti rakkaan perheensä kanssa Lappiin hallitusneuvottelun alettua. Ja sitten hänet maariteltiin Hesaan ja palkittiin puhemiehen pestillä.
Ilmoita asiaton kommentti