Puheenaihe: Lyö ja nolaa!
Viime viikonloppuna käytiin Lahdessa organisoitu joukkotappelu, johon myytiin pääsylippuja ilman ikärajaa. Järjestäjät kutsuivat tilaisuutta jääkiekko-otteluksi. Päijät-Hämeen poliisi tutkii tapausta.
Ensi lauantaina nähdään Helsingissä seuraava tärkeä julkinen pahoinpitely. Siinä porvoolainen Robert Helenius oletettavasti aiheuttaa kipua ja vammoja brittiläiselle Dereck Chisoralle. Tilaisuutta myydään maksavalle yleisölle ammattinyrkkeilyiltana.
Kummastakaan tapahtumasta tuskin määrätään oikeudellisia seuraamuksia. Näin ei käy siinäkään tapauksessa, että ehdollisen vankeusrangaistuksensa koeajalla edelleen oleva Chisora vastoin ennakko-odotuksia telookin Heleniuksen sairaalakuntoon.
Huomiotalouden aikaa
Väkivalta myy. Tappelut ovat herättäneet monen urheilusta piittaamattomankin ihmisen kiinnostuksen jääkiekkoon. Ammattinyrkkeilijä Heleniuksesta on kovaa vauhtia tulossa suuri suomalainen idoli.
Kimi Räikkönen tekee turhaan paluuta formulaykkösiin. Radalla kuollaan yleensä kerralla, eikä yleisö ehdi valmistautua dramaattiseen loppuun. Kehässä samaa ihmistä voidaan hakata asteittain lähemmäs dementiakuntoa, ja toinen ottelija jää aina jaloilleen ottamaan vastaan suosionosoituksia.
Päivänselvästi tällaiset tapahtumat pitäisi kieltää osanottajilleen vaarallisina ja seuraajilleen moraalisesti haitallisina?
Ei itse asiassa lainkaan.
Urheilulajeina markkinoidut organisoidut pahoinpitelytilaisuudet ovat todennäköisesti seuraajilleen hyvä kanava purkaa aggressioitaan.
En ole kuullut, että Lahden jääkiekkotappelun jälkeen sen katsojat olisivat jatkaneet näkemästään innostuneina iltaa mätkimällä toisiaan päihin Hollolankadulla tai Liipolan ongelmalähiöön vievässä iltavuoron bussissa.
Sen sijaan jalkapallo-otteluista, joissa pelaajien väliset fyysiset yhteenotot ovat tuiki harvinaisia, seuraa usein huligaanifanien ”pudotuspelejä” baarien nurkilla.
Osa säilyy terveenäkin
Nyrkkeilyn kieltämiselle löytyy entistä vähemmän lääketieteellisiäkin perusteluja. Amatööriotteluissa pakollisiksi tulleet pääsuojat ovat ilmeisesti täyttäneet tehtävänsä. Päähän kohdistuvista iskuista on haittaa suurin piirtein yhtä paljon kuin jalkapallossa, jossa pusketaan usein varsin kovalla vauhdilla päin tulevaa raskasta nahkakuulaa.
Ammattilaisnyrkkeilyn kieltäjiä toki löytyisi edelleen, vaikka vastaavaa väittelyä kuin 1980-luvulla ei asiasta enää käydä.
Helsingin yliopistollisen keskussairaalanneurologi Tapani Salmi totesi julkisesti toissa vuonna, että ammattinyrkkeily on ainoa urheilumuoto, jossa menestystä hankitaan vahingoittamalla toisen kilpailijan aivoja.
Salmellekin heti huomautettiin, että nykysäännöillä vain muutama prosentti ammattinyrkkeilijöistä saa aivovaurion. Vielä noin 40 vuotta sitten joka viides ottelija päätyi jonkinlaiseen aivovammaan.
Turpiin ja onnea!
Väkivaltaurheilu kehittyy pakon edessä samaan suuntaan kuin sen markkinahaastajat. Niille, joille perinteinen hakkaaminen ei riitä, on jo tarjolla uusia taistelulajeja kuten vapaaottelua. Sen paljastavin piirre on, että ottelijat laitetaan eläintarhasta tutun näköisiin häkkeihin selvittämään välinsä.
Toinen suunnannäyttäjä on amerikkalainen showpaini, jonka aitouteen on uskomista yhtä paljon kuin joulupukkiin. Siinä kaikki on näyteltyä ja sovittua – paitsi halvaantumiseen ja kuolemaan johtavat työtapaturmat.
Tavallaan väkivaltaurheilu myös täyttää samaa sosiaalipsykologista tehtävää ja vastaa samaan tarpeeseen kuin tosi-tv.
BB-taloissa ja läskinpudotuskilpailuissa nolataan osanottajia sekä myydään show’n katsojille tunteita, joita nolaamisen seuraaminen sivusta tuottaa. Nyrkkeilykehässä nolaaminen konkretisoituu kirkkaimmilleen, kun kanveesiin lyöty häviäjä on menettänyt tajuntansa tuhansien ihmisten tuijotuksen alla ja voittaja siirtyy villin tanssin päätteeksi suutelemaan seksikästä siippaansa räkä ja veret vielä poskillaan valuen.
Fakta: Lauantain taistelupari
Robert Helenius on 27-vuotias porvoolainen ammattinyrkkeilijä, joka tunnustautuu uskovaiseksi kristityksi. Hän on voittanut ammattilaisena 16 otteluaan, 11 tyrmäyksellä.
Dereck Chisora on 27-vuotias Zimbabwessa syntynyt britti, joka on saanut siviilissä useita tuomioita väkivaltarikkeistä. Kehässä purrut vastustajaa korvaan.
Ota kantaa: Onko vahingoittaminen urheilussa hyväksyttävää?









Jos kirjoittaja löytää yhdenkin nyrkkeilijän joka on pakoitettu sinne kehään, ottakoon viipymättä yhteyttä poliisiin.
Nyrkkeily on erittäin kurinalaista toimintaa.
Jospa toimittaja tekisi edes HIUKAN työtään eli ottaisi selvää kirjoittamstaan aiheesta ennen kuin alkaa julistamaan omaa MUTU tietoaan.
Ilmoita asiaton kommentti