Puheenaihe: Meidän kaikkien on valehdeltava päivittäin!
Välttämättömyys: Ihminen valehtelee joka päivä, amerikkalaistutkimuksen mukaan jopa 200 kertaa päivässä.
Miksi: Ihmisen kohdalla luonnonvalinta suosi parasta valehtelijaa ja lajitoveriensa huiputtajaa.
Valelääkärit Esa Laiho ja Juhani Zarianov avasivat yhteiskunnan moottorin kannen. Sen alla faktat ja tosiasiat ovat rattaita, joita pyörittää valheen voiteluöljy. Pelkillä tosiasioilla ja totuuden puhumisella yhteiskunnan moottori leikkaisi kiinni ja tuhoutuisi, samoin kuin talousjärjestelmä ilman velkaa.
Valehtelu on geeneissämme. Ilman valehtelun ja harhauttamisen taitoa ihminen ei olisi koskaan kohonnut Maa-planeetan valtiaaksi. Antropologi Volker Sommerin mukaan valehtelun taito kehittyi luonnonvalinnan tuloksena kun alkuihmisen piti valita joutuuko itse saaliiksi vai muuttuuko saalistajaksi. Tässä pelissä paras työkalu ei ollut keihäs vaan huiputus.
Samalla ihminen oppi huiputtamaan myös lajitovereitaan. Laumassakin kukin yksilö on aina eniten huolissaan omasta itsestään. Yksilö pyrkii järjestämään laumassa parhaat ravinnonpalat itselleen. Ne jotka onnistuvat tässä, saavat helpoiten myös perimänsä leviämään.
Päätelmät on johdettu apinoista. Brittiläiset tiedemiehet Andrew Whiten ja Richard W. Byrne ovat tutkineet apinoiden huijausmetodeja kirjoissaan Machiavellian Intelligence I ja II.
Heidän mukaansa apinat osaavat huiputtaa makupaloja toisiltaan ja myös paljastaa petkuttajia keskuudestaan.
Kuinka pitkälle ihminen sitten on valehtelussa kehittynyt alkuihmisen ajoista? Sosiaalipsykologi Jerald Jellison väitti vuonna 1977 ilmestyneessä kirjassaan I’m Sorry, I Didn’t Mean to, and Other Lies We Love To Tell, että ihminen valehtelee jopa 200 kertaa päivässä. Tämä tarkoittaisi valhetta suunnilleen joka seitsemäs minuutti.
Jellisonin lukema sai tukea vuonna 2002, kun University of Massachusettsin psykologi Robert S. Feldman tutki 242 pareihin jaettua opiskelijaa puhumassa toisilleen. Kymmenminuuttisen keskustelun aikana 60 prosenttia tutkituista kertoi vähintään yhden ja keskimäärin kaksi–kolme valetta.
Harmitusloma
Suomikin on valehtelijoiden valtakunta.
Täällä johtajat tuppaavat jäämään sairauslomalle, kun kohdalle osuu todella kova paikka töissä. Viimeksi näin teki Valviran johtaja, kun Valviraa syytettiin valelääkärien kelpuuttamisesta töihin ja heistä tehtyjen valitusten sivuuttamisesta, vaikka harmitus alaisten virheistä ei ole sairaus.
Taloustutkimus haastatteli vuonna 2004 Vakuutusyhtiöiden Keskusliiton tilauksesta 1 002 kansalaista vakuutushuijauksista. Viidennes haastatelluista hyväksyi huijaukset.
Tämän jutun kirjoittaja valehteli viimeksi lounaalla, kun kollega kysyi, tiedänkö kollegan kuulumisesta illallisia arvostelevaan Syöjättäret-kerhoon. ”Pohjimmiltani olen aina tiennyt”, vastasin. Oikeasti en tiennyt asiasta. Halusin ironisoida ja jauhaa paskaa, joka on oma erityinen valehtelun alalajinsa.
Esseessään Paskapuheesta Princetonin yliopiston emeritusprofessori Harry G. Frankfurt siteeraa Eric Amblerin kirjaa Dirty Story: ”Älä koskaan valehtele, jos voit keplotella tilanteesta puhumalla paskaa.”
Paskapuhe tuntuu siis olevan yleisessä moraalissa jotain vähemmän pahaa kuin suoranainen valehtelu.
Miten sitten kävisi yhteiskunnassa, jossa kukaan ei puhuisi paskaa eikä valehtelisi?
Kunnian mies
Vastaukseksi kannattaa lukea Molièren näytelmä Ihmisvihaaja (1666) Markku Hoikkalan ja Otso Kauton kääntämänä. Kuunnellaanpa näytelmän Philinteä, joka on juuri tervehtinyt tuntematonta sydämellisesti kuin parasta ystäväänsä:
”Sitä saa mitä antaa, hymy ostaa hymyn, hyvällä saa hyvää. Kohteliaisuutta, se on kohteliaisuutta”, Philinte selittää.
Kohteliaisuus ja valkoiset valheet ovat hyvinvointivaltiotakin kasassa pitävä liima. Jatkuvaa totuutta ei siedä kukaan. Tästä nykyisessä Euroopan ja Yhdysvaltain velkakatastrofissakin on kyse.
Totuutta siitä, että meillä ei ole varaa nykyiseen elintasoomme, kierretään, ja kaunistellaan yhä jatkuvasti ja puhutaan pokkana vain ”velkaantumisen kasvun taittamisesta”.
”Kunnian mies ei puhu paskaa”, jyrähtää Alceste, Ihmisvihaajan päähenkilö. Hän joutuu vetäytymään yksinäisyyteen ja lupaa kulkea erakkona niin pitkään kunnes löytyy ”paikka, jonka asukkaat puhuvat suoruuden kieltä.”
Markus Määttänen
markus.maattanen@aamulehti.fi
Montako kertaa päivässä valehtelet ja millaisia valheita kerrot? Vai puhutaanko Suomessa vain suoruuden kieltä?









"Mutta,surkeinta on se ,että valehtelee itselleen!"
Surkeampaa on se, että lähes kaikki uskovat omia valheitaan.
Ilmoita asiaton kommentti