Puheenaihe: Mikä on oikein isänmaallista?
Turvallisuus: Suomi vänkää varuskunnista ja maamiinoista kun muut suuntaavat painopistettä kansainvälisiin tehtäviin.
Muutos: Ennen isänmaallista oli kannattaa asevelvollisuusarmeijaa. Nykyään isänmaallisinta onkin avautua liittoutumiselle.
Amerikkalaisen panssarikenraalin George Pattonin suuhun pantiin hänestä tehdyssä elokuvassa viisaat sanat:
– Kukaan paskiainen ei koskaan ole voittanut sotaa kaatumalla maansa puolesta. Sota voitetaan panemalla se toinen piruparka kaatumaan oman maansa puolesta.
Maanpuolustushenkistä ja isänmaallista puhetta. Muttei päde enää tänään.
Kansallinen maanpuolustus on käsitteenä tullut matkansa päähän. Isänmaallisuutta ei enää mitata varuskuntien määrällä, ei maamiinoilla, ei alueellisia reserviläiskerhoilla eikä sotilaskodeillakaan. Vaikka munkit kuinka hyviä olisivatkin.
Maata puolustetaan nyt menemällä maailmalle. Meidänkin turvallisuutemme paranee eniten siitä, että rauhoitamme kriisejä vaikkapa Balkanilla, Lähi-idässä ja Afrikassa.
Jos siellä tapetaan ihmisiä ja me hyväksymme siellä ihmisoikeuksia polkevat diktatuurit, vaikutukset vyöryvät jossain vaiheessa meidänkin uhaksemme hallitsemattomina pakolaisvirtauksina tai terroristien likaisina pommeina.
Ruotsi meni jo
Maanpuolustuksen sijasta olisi tänä päivänä puhuttava vaikkapa turvallisuuden luomisesta. Turvallisen maailman rakentaminen on parasta, mitä voimme tehdä senkin eteen, että suomalaisilla olisi hyvä ja vakaa olla.
Kokenut ulkopolitiikan tutkija esitti ilmiöstä maanantaina Yleisradion MOT:ssa tiivistetyn analyysin: kansallinen puolustus ei pian ole enää relevantti tehtävä. Takavuosina Tampereella vaikuttanut ja nykyisin Kööpenhaminassa työskentelevä Pertti Joenniemi tarkoitti tällä, ettei perinteisiä valtioiden välisiä suursotia enää ole. Jäljelle jäävät kansainväliset tehtävät.
Ruotsissa ja Tanskassa näin on jo pitkälti tehtykin. Yksi seuraus on ollut siirtyminen ammattiarmeijaan.
Suomi, joka on mielellään esiintynyt rauhanturvaamisen suurvaltana, on viime vuosina ainakin YK-mittakaavassa laskien kutistunut kääpiöksi. EU:n nopean toiminnan joukoillekaan ei ole ollut käyttöä. Nato-operaatiot oivat ainoita, joissa olemme kunnolla mukana. Nyt tosin ollaan palaamassa YK-lipun alla Libanoniin, mikä selittyy Suomen pyrkimyksellä turvallisuusneuvoston jäseneksi.
Äsken mainitussa MOT:ssa suomalainen upseeri vahvisti, että kansainvälisissä operaatioissa mukana oleminen kasvattaa kansallista turvallisuuttamme. Hädässä apua saa parhaiten se, joka on itse sitä antanut muille.
Maamiinakeskustelu kertoo paljon suomalaisesta turvallisuuskäsityksestä.
Miinoja puolustavien poliitikkojen ajattelu lähtee siitä, että Suomi valmistautuu edelleen torjumaan samanlaista sotilaallista uhkaa kuin 70 vuotta sitten.
On helppo kalastaa poliittisia pisteitä, kun puhuu kohderyhmälle, jonka käsitys sodankäynnistä perustuu kerran vuodessa katsottuun Tuntematon sotilas -elokuvaan.
Kun itse äskettäin kannatin Suomen liittymistä henkilömiinat kieltävään Ottawan sopimukseen, sain kuulla olevani kansainvälisiä pilvilinnoja rakenteleva haihattelija. Samoin minulle kerrottiin, että Yhdysvallat pakottaa maamiinat takaisin Suomeen, jos liitymme sittenkin jossain vaiheessa Natoon.
Virokin kulkee edellä
Valtaosa Nato-maista on sopimukseen liittynyt. Mukaan lukien Viro, jolla on itärajansa takana sama naapuri kuin meillä.
Toinen tyypillinen tapaus on varuskuntaverkko. Aina kun nousee esiin kysymys puolustusvoimien yksiköiden karsimisesta, alkaa samalla joka puolella maakunnallinen lobbaus ”oman” varuskunnan puolesta. Kirkkain silmin väitetään, että maanpuolustustahto on kiinni omalla seudulla sijaitsevasta rykmentistä tai pataljoonasta.
Suomessa selonteko
Hallitus on panemassa liikkeelle jälleen uutta turvallisuus- ja puolustuspoliittista selontekoa. Nato-aloitteita siltä on turha odottaa. Varuskunnista varmasti saadaan iso kiista.
Jalkarättien laskemisen sijasta selonteolta toivoisi selkeää linjausta, jolla Suomi muiden Pohjoismaiden tapaan ottaisi kansainväliset tehtävät puolustuksensa strategian kärkeen. Sitten seuraavissa vaiheissa voitaisiin päästä käsiksi itse ”pihviinkin”: yleisen asevelvollisuuden remonttiin ja sotilaalliseen liittoutumiseen.
Matti Mörttinen
Kerro meille, miten Suomea puolustetaan tulevaisuudessa?
"Amerikkalaisen panssarikenraalin George Pattonin suuhun pantiin hänestä tehdyssä elokuvassa viisaat sanat:
? Kukaan paskiainen ei koskaan ole voittanut sotaa kaatumalla maansa puolesta. Sota voitetaan panemalla se toinen piruparka kaatumaan oman maansa puolesta.
Maanpuolustushenkistä ja isänmaallista puhetta. Muttei päde enää tänään."
Stalinin ei tosiaan aikonut itse kaatua maansa puolesta, mutta tapatti kyllä surutta omaa väestöään "isänmaallisessa sodassa". Suomalaisia hän pani kaatumaan maansa puolesta, mutta ei läheskään samaa määrää kuin omiaan. Stalin ei voittanut sotaa, jos voitolla tarkoitetaan sitä, että saavuttaa päämääränsä. Suomi säilytti itsenäisyytensä. Rauhanehtoja hän kyllä pääsi sanelemaan, mutta kyllä niiden hinta oli kova ihmishenkinä mitattuna, vaikka olihan ihmishenki hänelle tosi mitätön. Entäs sitten Vietnamin sota? Moni pohjoisvietnamilainen kuoli maansa puolesta. Kukas sen sodan voittikaan? Olivatko nämä Pattonin sanat niin viisaita?
Ilmoita asiaton kommentti