Puheenaihe: Onko edes enää hauskaa, kun kukaan ei oikeasti ota poliitikkoa vakavasti?
Repo: Kohutun pappimepin tekemisiä ei voi ottaa vakavasti, koska koko miestäkään ei voi ottaa nykytyössään kovin vakavasti.
Kohu: Nimettömät tarinatkin on päästettävä julki, kun tarinat ovat samansisältöisiä ja kertovat mepin nolosta käytöksestä.
Miksi europarlamentaarikko Mitro Revon (sd) käyttäytymisestä nousi kohu vasta nyt? Hyvä kysymys. Mutta on siihen vastauksiakin olemassa.
Kyse ei ole vain siitä, että ortodoksisen kirkon poliitikoksi kääntyneeltä palvelijaltaan kieltämä ja siksi näkymättömäksi muuttunut hengenmiehen viitta suojaa edelleen julkkispastoria. Eikä kyse ole myöskään yksin siitä, että EU-parlamentin kolosseissa häärii valtaosin sellaisia ammatti-ihmisiä, jotka eivät ensimmäisestä kosketuksesta säikähdä ja juokse työsuojeluvaltuutetun puheille.
Kyse on valitettavasti eniten siitä, että Mitro Repo on europoliitikkona useimmille alaa seuraaville asiantuntijoille iso vitsi.
Niin nais- kuin miestoimittajat vertailevat työviikon päätteeksi kokemuksiaan tyyliin ”mitä se sulle sanoi” tai ”kuinka pitkään ja syvästi hän sinua halasi”. Lobbaajat miettivät moneen kertaan, kutsutaanko illallisille myös edustaja Repo, joka viihtyy monen mielestä epäammatillisenkin hyvin ja hartaasti ”pyhien juomien pöydissä”.
Voi täysin perustellusti väittää, ettei pappimeppi ole syyllistynyt ahdisteluun. Ahdistelun tunnusmerkistö täyttyy silloin kun kohde kokee tuleensa ahdistelluksi.
Revon huomion kohteeksi joutunut ja aiheesta muidenkin kanssa keskustellut nainen sanoo, ettei tämän toimintaa koeta uhkaavaksi. Se voidaan mieltää ikäväksi ja ärsyttäväksi, mutta pääasiassa sitä pidetään huvittavana.
Jos kosketuksissa ja kommenteissa onkin ollut jotain vihjailevaa, se on hyvin huumoriin verhottua.
Menevät papit
Kähmintäjutut tulevat useimmiten esiin nimettöminä kertomuksina. Revon tapauksessa kukaan ei silti tehnyt varsinaista ilmiantoa. Yleisradion A-studio teki kyselyn suomalaisista mepeistä heitä tunteville. Sitoutumattomana demariryhmässä istuva Mitro sai kyselyssä heikoimmat arvosanat, ja niitä vastaajat perustelivat muun muassa lauseilla, joissa kähmintäväitteet nousivat esiin.
Repoa nousi puolustamaan kollega Eija-Riitta Korhola. ”Miksi meillä niin helposti lyödään ja häpäistään niitä jotka yrittävät parastaan”, kokoomuslainen kysyi verkkolehti Uudessa Suomessa.
Yhtä hyvin voisi kysyä, miksi meillä pidetään tarpeellisena vaieta mahdollisimman pitkään poliitikkojen erikoisesta käyttäytymisestä. Syy on ilmeisesti se, että esimerkiksi mepin hölmöilyistä ei uskalla tai voi kertoa ilman että joutuu sitten syytetyksi ”nimettömistä ilmiannoista”.
Suomalaisen europoliitikon käytöstä ei olla nyt ensimmäistä kertaa häpeämässä. Aikoinaan halikkolainen Timo Järvilahti (kesk) sai huomiota ehdoteltuaan sikaisännän tankeroenglannilla saksalaiselle naiskollegalle siirtymistä hotellihuoneen puolelle kunhan rouva ensin hankkiutuu eroon seurassa mukana olleesta miehestään.
Järvilahden EU-ura päättyi lyhyeen, minkä jälkeen hän opiskeli itsensä uuteen ammattiin. Papiksi.
Karikatyyrin on kirjoittanut Aamulehden toimittaja Matti Mörttinen.
Kerro meille, missä menevät huumorin rajat! Kommentoi!









Ei tässä näy poliitikkojenkaan päätä vaivaavan oma käyttäyminen eikä yksikään edes ihmettele MIKSI kukaan ei enää ota vakavasti näitä pellejä kun vielä tälläiset kana-aivot näitä puolustelee...
"Repoa nousi puolustamaan kollega Eija-Riitta Korhola. ?Miksi meillä niin helposti lyödään ja häpäistään niitä jotka yrittävät parastaan?, kokoomuslainen kysyi verkkolehti Uudessa Suomessa"
Ennen näitä (mekko päällä) naisten peräässä juoksentelevia miehiä kutsuttiin ihan muulla nimellä kuin Eu-poliitikko/meppi.
Ilmoita asiaton kommentti