Miltä yt-neuvottelut tuntuvat? - Katso video
- NSN:n ylempien toimihenkilöiden pääluottamusmies Jari Nummikoski oli huolissaan Suomen korkeasta palkkatasosta verrattuna Kiinaan ja Intiaan. Se voi heikentää Suomen asemaa yt-neuvotteluissa.
Mitkä ovat mielialat, Tampereen Nokia Siemens Networksin ylempien toimihenkilöiden luottamusmies Jari Nummikoski?
– Henkilöstön tunnelma on huojentunut, sillä tietoa yt-neuvotteluista on odotettu pari kolme kuukautta. Huhuissa oli kiertänyt kaikenlaisia lukuja, joista 17 000 oli yksi korkeimmista.
.
Miltä Tampereen osalta näyttää?
– Keskiviikon lehdistötiedote ei kerro, kuinka paljon Tampereelta tai muualta Suomesta vähennetään. Jos 17 000 jaettaisiin tasan kaikkien yksiköiden kesken, Tampereelta lähtisi pari–kolmesataa työntekijää nykyisestä tuhannesta. Uskon, että näin paljon emme menetä, sillä Tampereen yksikössä työntekijät ovat olleet keskimäärin 12 vuotta töissä, eikä yhtiöllä ole varaa heittää hukkaan heidän osaamispääomaansa.
– Vaakakupissa Tamperetta vastaan on se, että Suomessa palkkakustannukset ovat kovat. Siksi vähennystarve voi kohdistua tännekin.
– Tampereen yksikössä tehdään ohjelmistokehitystä ja verkonhallintajärjestelmiä. Olemme tottuneet siihen, että yt-neuvottelukiertoja on jossain kohtaa organisaatiota aina vuoden välein. Viimeksi isot neuvottelut käytiin puolitoista vuotta sitten. Odotan, että tarkkoja tietoja vähennyksistä saadaan aikaisin alkuvuodesta.
Lue lisää aiheesta torstain Aamulehdestä.







huh huh mikä haastattelu. Aika uskomattomia noi heitot huonoista tuotteista, mahtaakohan toimittaja edes tietää mitä tuotteita NSN:llä on.
Ja Elop on Nokia Oyj:n toimitusjohtaja, ei NSN:n, joka on erillinen tytäryhtiö joten tuskin paljoakaan tekemistä näiden kanssa. Kannattaisi tutustua konsernin rakenteeseen tarkemmin..
Ilmoita asiaton kommentti