Poliisi eristi murhasta epäillyn miehen talon Kangasalla - katso video
- Poliisi eristi Kangasalan Vatialassa sijaitsevan omakotitalon.
Poliisi oli tiistaina iltamyöhään asti omakotitalolla, joka kuuluu vuonna 1993 kadonneen Raija Juutilan murhasta epäillylle miehelle. Talo sijaitsee Vatialan asuinalueella Kangasalla.
Keskiviikkona aamulla paikalla ei ollut enää poliiseja, mutta pihapiiri oli eristetty poliisinauhoilla ja talon ikkunaverhot olivat visusti kiinni.
Vuonna 1945 syntyneen miehen kotitalo on edelleen sama, jossa hän asui aikanaan avoliitossa Raija Juutilan kanssa.
Hiljaisella omakotialueella sijaitseva talo on vasta maalattu ja sen iso rinnepiha on hyvin hoidettu. Naapurit ovat varsin vaitonaisia tapauksen saamasta uudesta käänteensä.
Pirkanmaan käräjäoikeus vangitsi miehen eilen tiistaina. Poliisi epäilee miehen surmanneen avopuolisonsa suunnitelmallisesti vuonna 1993. Vangittu mies kiistää surman.







Epäilijöille tiedoksi... tän Kekkoslovakian lainsäädäntö on kuin sirkuksesta niin täällä kun ei juuri saa edes pidättää tai kiinniottaa ketään njos ei vahvoja näyttöjä, muusta puhumattakaan eli nyt lienee sitten joku pikkulintu laulanut ja näyttöjä tullut jostain esiin niin alkaa koko vyyhti purkautua. Hyvä, että poliisi jatkanut tutkintaa nyt alkaa tulla tuloksia....
Ilmoita asiaton kommentti