Puheenaihe: Suomalaiset eivät lähde kaivosbisnekseen, joten rikastuminen jää ulkomaalaisille

Ettäkö Suomi myi fosforinsa norjalaisille?

Kiinalaisamerikkalaiselta ruokaturva-asiantuntijalta Shenggen Fanilta näyttää menevän kahvi väärään kurkkuun, kun hän kuulee ministeri Jyri Häkämiehen (kok) linjapäätöksestä.

Kansainvälisen elintarvikepolitiikan tutkimuslaitoksen johtaja Fan kävi Helsingissä kuukausi sitten luennoimassa ruuan hinnasta. Fan nappasi kahvipöytäkeskustelun puheeseensa.

– Suomi on Euroopan maista ainoa, joka on myynyt fosforinsa. Se on uusiutumaton luonnonvara, joka loppuu 40–50 vuoden päästä, sanoi Fan seminaarissa Säätytalossa.

Fosforia käytetään lannoitteissa, joiden hinta nousee jyrkästi. Miljardi nälkää näkevää eivät kysyntää hillitse. Suomen fosfaatin tasoista raaka-ainetta ei löydy mistään muualta maailmasta.

Siirtyi aine ja oikeus

Siilinjärven ja Savukosken Soklin fosforikaivokset siirtyivät norjalaisen lannoiteyhtiö Yaran omistukseen 2007. Valtio myi 30 prosentin osuuden Kemira GrowHow’n osakkeista Yaralle 208 miljoonalla eurolla. Norjalaisille siirtyivät raaka-aineen lisäksi kaivosoikeudet.

Kemira GrowHow’n hallituksen ex-puheenjohtaja Ossi Virolainen vakuuttaa tehneensä hyvät kaupat. Samaa on viestinyt myös nykyinen elinkeinoministeri Häkämies, joka ei halua kauppaa kommentoida. Virolainen muistuttaa osakkeen pörssiarvon olleen pienempi kuin kauppahinta. Soklin miljardirikkauksiin hän ei usko.

– Jos se olisi sellainen aarre, Sokli olisi avattu jo aikaa sitten, Outokummun varapääjohtajana toiminut Virolainen sanoo.

Keskiviikkona eteläafrikkalainen kaivosjätti Anglo-American kertoi isosta kupari- ja nikkeliesiintymästä Sodankylässä. Lappi on ulkomaisten kaivosyhtiöiden El Dorado, luvattu maa.

Luonnonvarojen myynnin perusteluksi käy puuttuva raha. Ei ole pääomaa, jolla luonnonvarat pysyisivät kotimaisissa käsissä. Ilman ulkomaisia yhtiöitä kaivokset jäisivät avaamatta ja työpaikat saamatta.

Yhtä tärkeää on ajattelutavan muutos. Vielä 1970–1980-luvuilla Suomi oli puolisosialistinen, valtionyhtiöiden maa. Maineesta pyristellään eroon myymällä.

– Valtion rooliin ei kuulu yritystoiminta ja suurten yritysriskien ottaminen. Valtion tehtävänä on luoda edellytykset, että yritystoiminta on kannattavaa ja maa on houkuttava sijoittajille, tiivistää Virolainen.

Norja toimi toisin alkaessaan porata öljyä Pohjanmereltä 1966. Se alkoi rahastoida pulppuavia öljyvaroja. Perustettiin valtionyhtiö Statoil ja poraus- ja tuotantoluvat annettiin oman maan Norsk Hydrolle ja Saga Petroleumille. Öljyä myytiin omista tynnyreistä.

Norjalaiset olisivat varmasti vaurastuneet myös työntekijöinä amerikkalaisten öljy-yhtiöiden komennossa. Vajaan 400 miljardin euron öljyrahasto olisi kuitenkin jäänyt keräämättä. Ruotsin Kiirunan rautamalmikaivokset omistaa myös epäseksikkäästi valtio eli Luossavaara-Kiirunavaara Aktiebolag.

Esimerkit eivät Virolaisen mielestä käy Suomeen, sillä Ruotsin kaivostoiminnalla on pitkä historia ja öljy on eri asia. Konsensus-totuus on se, ettei sillä ole väliä, minkä maan lipun alla kaivokset toimivat.

– Sekä suomalaiset että ulkomaiset yhtiöt toimivat markkinoiden ehdoilla ja maksimoivat voittonsa. Suurempi merkitys on sillä, kuinka paljon malmivaroja löytyy ja kuinka kohdealue pystyy tyydyttämään työvoiman tarpeen, professori Hannu Törmä Helsingin yliopiston Ruralia-instituutista sanoo.

– Aluetalouden kannalta kaivoksesta on valtava taloudellinen hyöty. En olisi niin kauhean huolestunut kansallisomaisuudesta.

Virolainen ei näe periaatteellisena kysymyksenä kotimaista omistusta. Kaivokset vaativat pääomia ja riskinsietokykyä, koska malmien hinnat vaihtelevat. Niitä Suomella ei ole.

Kaivostoimintaan tarvittavat varat voisivat löytyä eläkeyhtiöiltä tai valtiolta. Ongelmana on se, että eläkeläisten varat täytyy sijoittaa varmasti. Eläkeyhtiön 50 prosentin omistajuus kaivosyhtiössä on Virolaisen mielestä kuolleena syntynyt ajatus. Myöskään valtiosijoittaja ei kuulosta hyvältä.

– Luuletko, että meillä on varoja, jos valtion budjetti on 10 miljardia euroa alijäämäinen? Mitä luulet, että veronmaksajat ja valtiovarainministeriö tykkäisivät, jos valtio pistäisi miljardi euroa Soklin avaamiseen?

Ehkä rikkauksien louhinta tosiaan riittää meille vaatimattomille suomalaisille. Tyytykäämme siis ihailemaan etäältä norjalaisten muhkeita öljyrahastoja.

Tausta: Pian miljardibisnes

Maailman kaivosteollisuuden arvo on kaksinkertaistunut viidessä vuodessa.

Vuonna 2010 liiketoiminnan arvo oli 500 miljardia euroa.

Kehittyneistä maista kaivoksilla rikastuvat etenkin Kanada ja Norja.

Kanadan viennistä kolmannes tulee raaka-aineista ja Norjan öljy vastaa lähes puolta sen viennistä.

Kaivostoiminnan liikevaihto Suomessa oli 2010 noin 800 miljoonaa euroa.

Kaivokset antoivat työtä 3 500 suomalaiselle.

Vuoteen 2015 mennessä liikevaihdon ennustetaan kasvavan 2,5 miljardiin ja työntekijöiden määrän arvioidaan nousevan 5 000:een.

Tuotantoa on Suomessa 22 kaivosyrityksellä. Niistä vain Talvivaara on suomalaisomisteinen. Omistajina on muun muassa eläkeyhtiöitä.

Talvivaaran kaivoksen kokonaistyöllisyysvaikutukset ovat noin 1 800 henkilötyövuotta. Henkilöstöä on vajaat 400 ja urakoitsijoita saman verran.

Ota kantaa!

Onko kaivoksen ja raakaaineiden omistuksella mitään väliä?