Päivitetty 4.11.2011 07:14, julkaistu 3.11.2011 22:27

Puheenaihe: Kuka päättää onnellisuudesta?

Ikääntyvien palveluiden järjestäminen puhutti torstai-iltana täyttä Aamulehden auditoriota.

Yli puolet, eli 52 prosenttia yleisöstä, vakuutti olevansa onnellisia vanhana.

Mutta mitä sanoo toinen puoli?

Äänestyksen mukaan 37 prosenttia on sitä mieltä, että mikäs tässä, voisin olla onnettomampikin.

Kaikkein onnellisimpia olivat ne 7 prosenttia vastaajista, joiden mielestä he eivät voisi olla enää onnellisempia. Vain 4 prosentin mielestä elämä tuntui jokseenkin onnettomalta.

Yleisön puheenvuoroissa tuli vinkkejä muun muassa siitä, miten palveluita oli järjestetty Suomen hinnoilla mutta laadukkaammin esimerkiksi Itävallassa.

Senioreille tarjottavan ruoan laatu oli sekä paneelissa puhuneiden että yleisön mielestä tärkeä onnellisen elämän tekijä.

– Haluaisin, että kotona olisi ruoan tuoksu, sanoi yritysmummo Anitta Salminen.

Palveluiden kilpailuttaminen jakoi panelisteja. Anitta Salminen ja onnellisuuspsykologi Markku Ojanen eivät kannattaneet kilpailutusta. Heidän mielestään bisnes aiheuttaa työntekijöille turhaa stressiä, koska oman työn arvoa joudutaan arvioimaan liian usein.

Yrityspuolen edustajat Pertti Karjalainen ja Kaarlo Aho olivat sitä mieltä, että kilpailutus koituu ikäihmisten eduksi.

– Eikö se ole teidän eduksenne, että me kilpailemme teidän suosiostanne, sanoi MedOnen toimitusjohtaja Karjalainen.

Panelistit olivat yhtä mieltä siitä, että ikääntyvien tarpeet ovat varsin kirjavia. Joku haluaa asua maalla ja toinen kaupungissa. Kotona halusi elää mahdollisimman pitkään 64 prosenttia vastaajista.

Kommentoi! Oletko onnellinen? Mistä tulet onnelliseksi?


AVAINSANAT:

Kommentit (4)

Näytä: 10 20 30 40 50 kommenttia yhdellä sivulla, vanhimmat uusimmat ensin
(Tuntematon)4.11.2011 23:14

Vanhukselle, joka asuu kotona täysin hoivapalveluiden varassa, on tärkeää että,
- henkilökunta ei vaihdu jatkuvasti.
- hoivaihmiset kohtelevat vanhusta ihmisarvoa alentamatta
- heidän toiveensa otetaan huomioon aina, kun se on mahdollista
- heille kerrotaan tulevista muutoksista ajoissa
Vanhuksia on kuitenkin monen tasoisia ja heidän tärkeänä pitämänsä asiat vaihtelevat tarpeiden mukaan.
Kun elämä on enää hoitajan odottamista omassa sängyssä vaippaa vaihtamaan ja ruokaa antamaan, ovat toiveet melko vähissä.
Enkä tässä puhu dementikoista - heidän toiveistaan en tiedä.
Nämä tässä esittämäni tärkeät asiat olivat isältäni, jolla jalat eivät enää kanna, vaikka pää toimii hyvin.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)4.11.2011 14:29

Suomessa on käynnissä aika mittava vanhusten siirtäminen terveyskeskussairaaloiden pitkäaikaisosastoilta yksityisiin ja julkisiin hoivakoteihin. Mikä voisi olla parempaa vanhusten kannalta kuin siirtyminen kuuden hengen huoneesta sermin takaa paikkaan, joka suunniteltu ikäihmisten ehdoilla. Kilpailuttaminen on sitten oma juttunsa, ja käsittääkseni kunnat voivat tehdä miten pitkiä tilauksia haluavat, joten vanhusten siirtely tai hoitajien "liian tiheä" työn arviointikaan ei pitäisi olla ongelma.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)4.11.2011 11:54

Monikansallisen pörssiyhtiön toimitusjohtaja Karjalaisen ei kannattaisi puhua"...että kilpailutus koituu ikäihmisen eduksi." Ainoita, joiden etuja se ajaa on ulkomaiset sijoittajat. Verorahatkin katoavat ulkomaille.
Vanhuksilla tehdään rahaa, joka jo sinänsä on ala-arvoista.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)4.11.2011 08:50

Ei voi kukaan ulkopuolinen päättää - kyllä se on jokaisessa ja jos hyvin sattuu menemään niin sitähän se.

Ilmoita asiaton kommentti

Kirjoita kommentti

Ohjeet: Kirjoita kommenttisi tähän. Voit ottaa kantaa, mutta muista hyvät tavat. Kirjoittajat vastaavat itse kommenteistaan. Keskustelu on esimoderoitu eli kommentit luetaan ennen julkaisua.

Kommentti


Pirkanmaa

Autoilija: Tammelassa Murtokatu suljettu lauantaihin asti

PIRKANMAA 10

Murtokatu on suljettu keskiviikosta alkaen ajoneuvoliikenteeltä Tampereen Tammelassa. Katu on suljettuna välillä Tammelankatu – Itsenäisyydenkatu lauantaihin 26. Lue lisää

Hittibiisi? Romukantele-ripaska tulee - Katso video

ROMUKANTELE

PIRKANMAA 30

Rytmikäs Romukantele-ripaska on nyt äänitetty Aamulehden videolle. Nokian Kankaantaan koulun 4A-luokka osallistui musiikkityöpajaan tiistaina aamulla. Lue lisää


Ulkomaat

Puheenaihe: Kumouksen tulos, naiset ulos

144961114

ULKOMAAT 10

Vielä maaliskuussa Egyptin poliittiset portinvartijat etsivät kiihkeästi niin sopivia kuin päteviäkin presidentinvaaliehdokkaita. Tiedotusvälineiden esittelemä nimilista oli pitkä,... Lue lisää


Talous

Kehitysrahaa vailla? Nyt etsitään ”uutta Angry Birdsiä” 18 miljoonalla!

TALOUS 30

Onko sinulla ja yritykselläsi idea hyvästä mobiilisovelluksesta, mutta kehitysrahaa puuttuu? Jos näin on, kannattaa ehkä kääntyä AppCampus-hankkeen puoleen. Lue lisää


Urheilu

Ratina täyttyi nuorista urheilijoista

URHEILU 10

Tytöt edeltä, pojat perästä. Tampereen Ratinan stadion täyttyi tiistaina alakouluikäisistä tytöistä, jotka kilpailivat Tampereen koulujen välisissä... Lue lisää


Kiekko

MM-kisojen turnausmuodoksi riittää vaihtoehtoja – mikä on suosikkisi?

kiekkovoittowww

KIEKKO 212

1) 20 maata Alkulohkot: A: Venäjä, Kanada, Sveitsi, Valko-Venäjä, Kazakstan B: Suomi, Slovakia, Saksa, Ranska, Slovenia C: Tšekki, USA, Latvia, Itävalta, Unkari D: Ruotsi, Norja,... Lue lisää


Viihde

Maisteri Frangenin tärkeä alkoholineuvo kesäfestareiden ensikertalaiselle

Kopio simo3

VIIHDE 11

Maisteri Simo Frangen on jo kokenut festarikävijä. Kesää hän aikoo viettää kesää muun muassa Tammerfestissä ja Red Hot chili Peppersin keikalla, jonka maisteri... Lue lisää


Kulttuuri

Jatkopaikka jäi saamatta, mutta Pernilla Karlsson hehkui tyytyväisyyttä – ”Mahtava kokemus!”

03230679

KULTTUURI 60

Suomen euroviisuedustaja Pernilla Karlsson nautti täysillä euroviisujen ensimmäisestä semifinaalista, vaikka paikka finaaliin ei auennut. – Ei harmita. Lue lisää


Pääkirjoitukset

Analyysi: Urpilaisen uskomaton kasvutarina

PÄÄKIRJOITUKSET 50

1. Hallituksessa sdp:n saldo on selvästi plussalla. Lue lisää


Asuntomessut

Uutisia

  1. Koripallotuloksia NBA:sta

    URHEILUSÄHKEET 23.5. 07:17 0 0

  2. Karjalainen: Uskonnottomien hautausmaa tyhjillään

    KOTIMAA 23.5. 07:16 0 0

  3. Karkottaisiko Frontside Ollien soittaminen Keskustorin juopot?

    KOTIMAA 23.5. 07:13 0 0

  4. HBL:n kysely: Haglund suositumpi RKP:n johtoon

    KOTIMAA 23.5. 07:10 0 0

  5. Autoilija: Tammelassa Murtokatu suljettu lauantaihin asti

    PIRKANMAA 23.5. 07:04 0 0

  6. Puheenaihe: Kumouksen tulos, naiset ulos

    ULKOMAAT 23.5. 07:03 0 0

  7. "Olympialaisiin tulevat homot, hakekaa turvapaikkaa"

    URHEILUSÄHKEET 23.5. 03:30 1 0

  8. Jatkopaikka jäi saamatta, mutta Pernilla Karlsson hehkui tyytyväisyyttä – ”Mahtava kokemus!”

    KULTTUURI 23.5. 00:22 6 0

  9. Pohjoismaiset toimittajat toivoivat Pernillan pärjäämistä – ”Esitys sujui hyvin”

    KULTTUURI 23.5. 00:00 1 0

  10. Näiden kanssa Pernilla Karlsson kamppaili

    KULTTUURI 22.5. 23:50 7 0

  1. Näillä kalsareilla irtosi voitto! ”Ilmentävät Tampereelle ominaista huumorin tyyliä”

    KOTIMAA 22.5. 21:14 2 0 589

  2. Mitä tehdä, kun nestekaasupullo syttyy palamaan?

    KOTIMAA 22.5. 19:05 1 3 553

  3. Jatkopaikka jäi saamatta, mutta Pernilla Karlsson hehkui tyytyväisyyttä – ”Mahtava kokemus!”

    KULTTUURI 23.5. 00:22 6 0 523

  4. Hämmennys lähiössä: Kerjäläiset kolkuttelevat kotiovilla

    KOTIMAA 22.5. 10:41 11 162 466

  5. 16-vuotias tamperelaistyttö kateissa jo puolitoista kuukautta

    KOTIMAA 22.5. 16:02 2 8 440

  6. Koulun työharjoittelu päättyi traagisesti: Poika menehtyi trukkiturmassa

    KOTIMAA 22.5. 18:08 1 10 416

  7. TunneTampere on menestys: Ruoka ja tunnelma vetäneet Hämeenpuistoon jo 60 000 kävijää!

    PIRKANMAA 22.5. 21:15 1 10 380

  8. Pohjoismaiset toimittajat toivoivat Pernillan pärjäämistä – ”Esitys sujui hyvin”

    KULTTUURI 23.5. 00:00 1 0 373

  9. Pulu pinteessä, palokunta ihmeissään – ”Ei mitään keinoa saada sitä alas”

    KOTIMAA 22.5. 20:26 3 7 371

  10. Tampereen käsirautakuolema: Portsarin tuomiota lievennettiin hovissa

    KOTIMAA 22.5. 15:52 3 26 370


Kotimaa

Tuoreimmat blogit

Puheenaiheet 3 uusinta

Puheenaihe: Kumouksen tulos, naiset ulos

144961114

ULKOMAAT 10

Vielä maaliskuussa Egyptin poliittiset portinvartijat etsivät kiihkeästi niin sopivia kuin päteviäkin presidentinvaaliehdokkaita. Tiedotusvälineiden esittelemä nimilista oli pitkä,... Lue lisää

Puheenaihe: Ei se ole mansikkapaikka, missä kouluja tuhotaan

Mansikkapaikka 4

PIRKANMAA 46

Valkeakoski oli ennen haiseva ja taantuva teollisuuskaupunki. Nykyään se on mansikkapaikka – lapsiperheiden ja omakotiasujien onnela. Lue lisää

Puheenaihe: ”Ei kannata sopia itse kaikesta” – Nämä ovat Metalliliiton kolme teesiä

5354492www

KOTIMAA 59

Se, mikä ennen oli itsestäänselvyys, asetetaan tänään helposti kyseenalaiseksi. Tämä sinänsä terve ilmiö on yksi kaikenpuolisen kehityksen peruslähtökohta. Lue lisää

Sää

 



Uutisia

Toimituksen valinnat

Ylioppilaat 2012: Pirkanmaan ja lähiseudun tuoreiden ylioppilaiden nimet

www_yliop

PIRKANMAA 4336

Onnea uudet ylioppilaat! Julkaisemme Pirkanmaan alueen ja lähiseudun lukioiden uusien ylioppilaiden nimiä sitä mukaa, kun saamme tietoja kouluilta. Lue lisää

Aamulehti.fi tiukentaa uutisten kommenttien valvontaa, lue tästä vastaukset yleisimpiin kysymyksiin

PIRKANMAA 79277

Edit: Saimme tähän uutiseen erittäin runsaasti kommentteja. Olemme julkaisseet lähes kaikki niistä tämän jutun perässä. Lue lisää

Aamulehti.fi nyt tarjolla myös HELPPO-versiona

wwwnäkymä

PIRKANMAA 11817

Hyvät lukijat, tästä päivästä lähtien Aamulehti tarjoaa verkkosisältönsä myös aivan uudessa, erityisesti tablettimaailmaan sopivassa helpossa muodossa. a... Lue lisää

Tervetuloa Aamulehden asuntomessusivuille!

PIRKANMAA 990

Aamulehti julkisti maanantaina 26.3. Lue lisää

Lue nämäkin

Asuntomessut
Mobiilisivusto
Ekalehti

Content on this page requires a newer version of Adobe Flash Player.

Get Adobe Flash player

www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
Tämän alueen uusin tarjonta:
Aamulehti - Itäinenkatu 11, 33210 Tampere - puhelin: 010 665 111 (vaihde), 010 665 3116 (verkkotoimitus), 0800 02030 (uutisvinkki, maksuton numero) | Käyttö- ja sopimusehdot