Eilen jänis, tänään harakka: Kaupunkikettu saalisti jälleen – Katso video ja kuvasarja
- Linnun napattuaan kesy ketty palasi Aleksanterinkatu 12:n pihaan. Katso upea kuvasarja jutun lopussa.
Aleksanterinkatu 12:ssa Tampereen keskustassa asuva Michael Foster kohtasi yllätyksen kotitalonsa pihassa keskiviikkona. Pihalla oli jälleen ilmeisesti sama kettu kuin se, jonka Aamulehti.fi kertoi tiistaina saalistaneen saman talon pihasta jäniksen.
Fosterin kohdatessa pedon keskiviikkona puoliltapäivin sen suussa oli ilmeisesti harakan siipi. Pihalla vapisi kolme elossa olevaa harakkaa, mutta kettu antoi niiden olla.
Foster kaivoi taskustaan kännykkäkameran ja ikuisti eläimen videolle. Alla olevalla videolla näkyy, kuinka saalistaan kantava kettu tulee 1,5 metrin päähän kuvaajasta ja lopulta luikkii pois pihasta.
– Se oli kuin lemmikki. Kun se sai tarpeekseen, se päätti lähteä, Foster kertoo.
Video: Tämä kettu ei pelkää mitään
Eikä tässä vielä kaikki. Kettu nimittäin palasi hetken päästä pihaan, kuten Foster oli osannut odottaa.
– Kettu pyöri hetken pihassa. Hiekkalaatikolla se pureskeli leikkitraktoria, hän kertoo.
Foster sai tallennettua ketun liikkeet järjestelmäkamerallaan upeaksi kuvasarjaksi, jonka voit katsoa jutun lopussa.
Kesyjä kettuja on Tampereen keskustassa tänä syksynä bongattu useita kertoja. Ratinan stadionin kentänhoitajat nimesivät niistä yhden Elsaksi. Lisäksi yliopiston kampuksella on nähty kettu. Linkit näistä tapauksista kertoviin uutisiin ovat jutun lopussa.
Miksi ketut ovat yleistyneet Tampereella? Lue asiasta lisää torstain Aamulehdestä.
Kuvasarja: Kettu hiekkalaatikolla
OHJE: Saat lisätietoa kuvasta/videosta, kun viet hiiren kuvan päälle ja klikkaat kohdasta "i".
Lue myös aiemmat jutut: Rohkea kaupunkikettu nappasi jäniksen aamupalaksi
Ratinan "Elsa"-kettu pitää kenttää telmimispaikkanaan – katso kuvat!
Stadionilla on huuhkajansa, mutta Ratinassa onkin oma kettu!
Tässä kulkee Tampereen vastine cityketulle: Kampuskettu!









Ja kattokaapas joskus noita talojen. tolppien porttikongien ja puistojen jne jne siellä ihmiset kuulit oikein ihmiset oksentaa paskantaa ja kuseksii joka paikkaan varo vaan ettei hiekkalaatikosta löydy kortonki
Kysynkin ketkä täällä sotkee saastuttaa ulostuksillaan ei pieni kettu pysty elämänsä aikana tekeen edes prosenttia tuosta. joten jos niistä muovileluistas nyt löytyy jotain ni oon melkivarma että se on ihmisestä lähtöisin
Ilmoita asiaton kommentti