Puheenaihe: Lisää politiikkaa yliopistoon!

1960-luvun jälkeen aatteet haluttiin kitkeä pois opiskelijapolitiikasta. Värin tunnustaminen tuntui vanhanaikaiselta ja jähmeältä. Siksi yliopisto-opiskelijat eivät nykyään lähde marssimaan rauhan puolesta tai saa aikaan mitään muutakaan räväkkää.

Ennen Tampereen yliopisto tunnettiin punaisena, muutama vuosi sitten yliopisto sinersi ja vihersi. Nyt kaivataan mitä tahansa väriä paitsi harmaata sitoutumattomuutta.

Nykypäivän opiskelijapolitiikka on pahimmillaan ylioppilaskunnan keskinäistä puuhastelua, jossa halutaan käpertyä hoitamaan juoksevia asioita hyvässä yhteisymmärryksessä. Tärkeintä on tulla toimeen kaikkien kanssa.

Tampereen yliopiston keskiviikkoiseen vaaliväittelyyn otti osaa sekä ainejärjestöjen sitoutumattomia vaaliliittoja että puoluepoliittisesti sitoutuneita ryhmiä. Yksi kuohuttavimmista keskustelunaiheista oli ylioppilaskunnan toimiston siirtäminen keskustasta kampukselle.

1960-luvun taistolaisopiskelija tai Euroopan yhdentymisen puolesta puhunut 1990-luvun kokoomusnuori olisi tuhahtanut tälle hallinnolliselle piipertelylle.

Oikeaa vaikuttamista

Kuten kokoomusopiskelijoiden ehdokas Lauri Koponen tiivisti: on tärkeää, että opiskelijapoliitikoilla on yhteyksiä kunnanvaltuustoon, jossa tehdään isoja päätöksiä. Opiskelijoiden toimeentulo ja esimerkiksi opiskelija-asuntosäätiöiden verovapaus ovat niin tärkeitä asioita, että niitä täytyy puolustaa kaikkia mahdollisia kanavia pitkin.

Sitoutumattomat vaaliliitot eivät halua ”rönsyillä”, kuten kauppatieteilijöiden Vapaaboomarit-ryhmän ehdokas Jarkko Louhelainen asian ilmaisi. Sitoutumattomien mielestä poliittiset aatteet hajottavat ylioppilaskuntaa sisältä päin, kun sen pitäisi mieluummin muotoilla kantansa yhdellä suulla. Suurissa asioissa mieluusti jopa Suomen Ylioppilaskuntien Liiton lausumana.

Ongelmana on, että maan kaikkien ylioppilaskuntien yhteisten kannanottojen muotoilu ei suju kovin ketterästi. Vaalimarkkinoilla yksi sitoutumaton ehdokas lipsautti, että on opiskelijapolitiikassa yhä tilaa aatteille, mutta sellainen toiminta nyt vain painottuu enemmän tuonne Helsinkiin.

Sitoutumattomat haluavat ylioppilaskunnan käsittelevän vain opiskelijoiden arkeen välittömästi liittyviä asioita. Pahimmassa tapauksessa se voi kääntyä lyhytnäköisyydeksi. Jos Tampereen yliopiston ylioppilaskunnan edustajisto haluaa keskittyä jakamaan avustuksia haalaribileiden järjestämiseen ja jättää todellisen vaikuttamisen muille, ei opiskelijapolitiikka tule yhtään lähemmäksi riviopiskelijaa. Päinvastoin: oikeasti tärkeät päätökset karkaavat vielä kauemmas.

Joku voi aina käyttää ylioppilaskuntaa ponnahduslautana omalle poliittiselle uralle. Vaikuutusvaltaisten tuttavien keräileminen ei tietenkään ole opiskelijapoliitikon tehtävä. Opiskelijoiden edun ajaminen sekä oman yliopiston sisällä että mahdollisimman korkealla tasolla yhteiskunnassa sen sijaan on. Siinä hommassa on hyötyä, jos yhteys puolueeseen on olemassa. Jopa jonkinasteinen poliittinen verkostoituminen – hui, mikä sana – on suotavaa.

Poliittiset nuorisojärjestöt voivat tehdä vakavasti otettavia aloitteita puolueelleen, eikä se estä ottamasta kantaa isoihin asioihin yhdessä rintamassa muiden opiskelijoiden kanssa. Ei myöskään ole huono asia, jos opiskelijapolitiikka kasvattaa aktiivisia aikuisia, jotka haluavat jatkaa yhteiskunnallista vaikuttamista myös opintojen päätyttyä.

Katse ulospäin

Vihreän vasemmiston ehdokas Tiina Heikkinen muistutti Tamyn vaaliväittelyssä, että ViVA tuo rehellisesti esiin ideologisen taustansa ja sanoo suoraan, mihin ryhmä asettuu oikea–vasen-akselilla. Hyvä, sillä läpinäkyvyys on ikään kuin äänestäjän kuluttajansuoja.

Edustajistovaaleissa kuten ihan oikeissa valtakunnanvaaleissakin ääni menee koko listalle, ei vain sille hyvälle tyypille, jonka numeron piirtää äänestyslappuun. Mikään politiikka ei ole puolueetonta.

Elämää on myös yliopiston ulkopuolella ja opiskeluajan jälkeen. Ylioppilaskunta ei voi eristäytyä muusta yhteiskunnasta ja katsoa vain yliopiston sisäpuolelle: muuten todelliset vaikutusmahdollisuudet menevät sivu suun.

Ota kantaa: Kuuluuko puoluepolitiikka yliopistoon?