Päivitetty 25.10.2011 08:13, julkaistu 25.10.2011 08:13

IL: Aviomies ja koira raatelivat perheenäidin – ”Nyt revitään akalta naama!”

Aviomies usutti isokokoisen koiran vaimonsa kimppuun Mikkelissä, kertoo Iltalehti. Tapaus sattui vuodenvaihteen jälkeen, kun mies saapui kotiin kapakkakierrokselta.

Mies meni vahvassa humalassa yläkertaan, missä vaimo nukkui sohvalla. Hän hyökkäsi naisen kimppuun.

– Hän huusi alakerrassa olevalle koiralle, että tule Roki, nyt huoran kimppuun! Nyt Roki revitään akalta naama!, vaimo kertoi miehen huutaneen Iltalehden mukaan.

Mies painoi naisen lattiaan ja usutti yläkertaan juosseen rottweilerin tämän kimppuun. Nainen yritti suojella kasvojaan, mutta koira pääsi repimään häntä korvasta, joka repeytyi pahoin.

Koira tarttui myös miehen hihanreunaan hampaillaan ja sai miehen raivostumaan lisää. Hän löi lehden mukaan puisella kukkapöydällä koiraa, jolloin eläin pakeni. Sitten mies otti katkenneen pöydänjalan ja jatkoi sillä vaimonsa pahoinpitelyä.

Lopulta mies sammui sohvalle. Nainen meni lääkäriin vasta neljän päivän kuluttua, kun särkylääkkeet eivät enää auttaneet ja raadeltu korva alkoi tulehtua.

Mies uhkasi tappaa naisen, jos hän kertoisi tapahtumista poliisille. Pelokas nainen yritti vielä käräjäoikeudessakin vähätellä tekoa. Hän muun muassa perui puheensa koiran usuttamisesta ja kertoi miehensä lyöneen tätä pöydänjalalla vain saadakseen koiran irti naisesta.

Iltalehden mukaan mies on pahoinpidellyt vaimoaan vuosien ajan.

Mikkelin käräjäoikeus tuomitsi aviomiehen seitsemäksi kuukaudeksi ehdolliseen vankeuteen pahoinpitelystä.

Lähde: Iltalehti


AVAINSANAT:

Kommentit (96)

Näytä: 10 20 30 40 50 kommenttia yhdellä sivulla, vanhimmat uusimmat ensin
(Tuntematon)30.10.2011 23:03

Oikeuslaitos ei ilmeisesti ole missään vastuussa kenellekään antamistaan tuomioista. HAH!

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)30.10.2011 19:44

tekisi heti sen rikosilmotuksen ni ois tuomio sen mukane

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)27.10.2011 21:01

Eli nyt se vaimo saa kostoksi mieheltään entistä enemmän turpaansa. Ei varmaan kauaa mene kun vietetään vaimon hautajaisia, osaksi oma vikansa kun ei pysty lähtemään tuosta suhteesta.

"Afganistanissa tälläisestä teosta pääsee roikkumaan talon seinälle pariksi kolmeksi päiväksi..." Tarkoittaa oikeasti että se vaimo joutuu roikkumaan talon seinälle ja mies saa kiitokset kun kuritti jääräpäistä vaimoaan.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)27.10.2011 13:50

Tästä näkee,ettei heikommalla sukupuolella ole edes eläimen arvoa,sillä eläinrääkkäyksestäkin annetaan kovempia tuomioita.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)26.10.2011 14:59

Kovia on tuomiot..

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)26.10.2011 11:33

Ja taas asiallinen tuomio! Oikeuslaitos???
Alkaa näyttää siltä, että maassamme on iskenyt puolisoviha aviomiehiin! Onko ruoho alkanut näyttää niin vihreältä aidan toisella puolella, että oma puoliso vaan tympäisee? Koko kulttuurimme toitottaa elämyksiä ja kokemuksia. Työelämä on mennyt työkavereiden kanssa melskaamiseksi vapaa-ajallakin. Kotona käydään vaan vaatteet vaihtamassa ja taas mennään! Onko ihme,jos perheet voivat huonosti? Perheenäideistä on tullut yksinhuoltajia.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)26.10.2011 10:55

Tuo nainen leikkii hengellään oleillessaan tämänkaltaisen miehen kanssa. Suomen laki ei suojele, itse pitää ymmärtää, milloin alkaa olla henki löysässä, tässä tapauksessa on.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)26.10.2011 10:31

Kaikien sitä koiria annetaan pitää, mitähän koiraraukka onkaan vuosien varrella saanut kokea ja nähdä jos osaisi kertoa tai saati sitten tuo vaimo. Oletko mies nyt ylpeä teoistasi?? Viina on monen perheen tuho...oikeusvaltio odottaa aina että jotakin tapahtuu ennenkuin voidaan auttaa, jos sittenkään. Suomessa mennyt tuo itsemääräämis oikeus vähän turhan pitkälle, jos yrität auttaa jotakin niin vedotaan aina siihen, eli ei voi puuttua..

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)26.10.2011 09:56

"Voiko joku olla tosiaan TUOTA mieltä."

Ei ainakaan alkuperäinen kirjoittaja. Siinä nyt vähän peilattiin oikeuslaitoksen tilaa tähänkin tapaukseen. Samaan tyyliin kuin nainen voisi provosoituvasti pukeutumalla olla osasyyllinen mahdolliseen raiskaukseensa, jolloin tuomiota voidaan lieventää.
Jos joku harva tunsi löytäneensä sielunkumppaninsa kirjoituksesta, niin pettymys seuraa: voit pohtia, missä vika ja mennä vaikka hoitoon tai ainakin välttää ihmissuhteita.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)26.10.2011 09:13

Saihan se Nykänenkin ehdotonta. Miksi tässä oikeus päätti toisin? Pitkäaikainen pahoinpitely tässä tapauksessakin oli takana, useasti. Ei pitäisi riippua siitä, onko aiemmat ilmoitettu poliisille vai ei. Nyt ovat tiedossa!

Kuka suojelee meitä naisia tommoisilta raukoilta miehiltä, jos ei edes oikeus?

Ilmoita asiaton kommentti

SIVU 1 2 3 .. 10

Kirjoita kommentti

Ohjeet: Kirjoita kommenttisi tähän. Voit ottaa kantaa, mutta muista hyvät tavat. Kirjoittajat vastaavat itse kommenteistaan. Keskustelu on esimoderoitu eli kommentit luetaan ennen julkaisua.

Kommentti


Pirkanmaa

Syynä säästöt: Hatanpään sairaalasta suljetaan kirurginen osasto

sairaalawww

PIRKANMAA 10

Tampereen kaupungin säästötavoitteet merkitsevät kovaa karsimista erikoissairaanhoidossa. Hatanpään sairaalan yksi 18-paikkainen kirurginen osasto laitetaan kiinni, kertoi... Lue lisää

Puheenaihe: Ei se ole mansikkapaikka, missä kouluja tuhotaan

Mansikkapaikka 4

PIRKANMAA 10

Valkeakoski oli ennen haiseva ja taantuva teollisuuskaupunki. Nykyään se on mansikkapaikka – lapsiperheiden ja omakotiasujien onnela. Lue lisää


Ulkomaat

Obama: Maailman johtajat haluavat Kreikan pysyvän eurossa

20120522_zaf_x99_026_www

ULKOMAAT 10

STT, AFPYhdysvaltain presidentin Barack Obaman mukaan maailman johtajat ovat yksimielisiä siitä, että Kreikan tulisi pysyä euroalueessa. Obama puhui Euroopan velkakriisistä tiedotustilaisuudessa... Lue lisää


Talous

Hurja syöksy alle tunnissa! Facebookin osakekurssi romahti

Facebook IPO

TALOUS 29

Verkkoyhtiö Facebookin kurssi romahti yhtiön toisena kaupankäyntipäivänä teknologiapörssi Nasdaqissa. Facebookin osake syöksyi alle tunnissa lähes 14 prosenttia. Lue lisää


Urheilu

Sari Multala purjehti MM-pronssia

11662568www

URHEILU 11

STT Sari Multala on purjehdinut pronssia Laser radial -luokan MM-kisoissa Saksan Boltenhagenissa. Multala nousi kolmanneksi MM-regatan päätöspäivänä oltuaan eilisen jälkeen... Lue lisää


Kiekko

MM-jääkiekko: Maailmanmestarien kotiinpaluu viivästyi useita tunteja

_DSC3698

KIEKKO 25

Aamulehti Jääkiekon maailmanmestaruuden Helsingissä voittaneen Venäjän joukkueen kotiinpaluu viivästyi useilla tunneilla. Fanit odottivat Moskovassa Sheremetjevon lentoasemalla... Lue lisää


Kulttuuri

Helsingin kaupungintalon vessoissa soi Pierudisko

KULTTUURI 00

Kiinnostaisiko kuulla, miltä ilmavaivat kuulostavat sämplättyinä? Taiteilija Petri Saarikko kutsui ystävänsä pierubrunssille, jonka aikana vieraat poikkesivat vessassa... Lue lisää


Pääkirjoitukset

Analyysi: Populisti älähti populismista

944478

PÄÄKIRJOITUKSET 10

1. Vihreät kehitti oman versionsa populismista. Lue lisää


Asuntomessut

Uutisia

  1. Junat: Myöhästymisiä ja peruutuksia - Ainakin kaksi Tampereen-junaa peruttu

    KOTIMAA 22.5. 07:32 1 0

  2. Obama: Maailman johtajat haluavat Kreikan pysyvän eurossa

    ULKOMAAT 22.5. 07:18 1 0

  3. Bulgarian maanjäristys - Tärinä kesti minuutteja

    ULKOMAAT 22.5. 07:17 1 0

  4. Kalifornian edustalla kellui tonneja marihuanaa

    ULKOMAAT 22.5. 07:18 1 0

  5. Syynä säästöt: Hatanpään sairaalasta suljetaan kirurginen osasto

    PIRKANMAA 22.5. 07:11 1 0

  6. Helsingin kaupungintalon vessoissa soi Pierudisko

    KULTTUURI 22.5. 07:12 0 0

  7. Puheenaihe: Ei se ole mansikkapaikka, missä kouluja tuhotaan

    PIRKANMAA 22.5. 07:05 1 0

  8. Tuloksia NHL:stä

    URHEILUSÄHKEET 22.5. 05:28 1 0

  9. Asuntolainoille tulossa katto jo ensi vuonna

    KOTIMAA 21.5. 21:26 1 0

  10. Henkilöautot kolaroivat Hämeenpuistossa

    PIRKANMAA 21.5. 22:49 2 0

  1. Asuntolainoille tulossa katto jo ensi vuonna

    KOTIMAA 21.5. 21:26 1 0 2587

  2. Hämmennys lähiössä: Kerjäläiset kolkuttelevat kotiovilla

    KOTIMAA 21.5. 22:25 3 54 2053

  3. Henkilöautot kolaroivat Hämeenpuistossa

    PIRKANMAA 21.5. 22:49 2 0 749

  4. Näpistys muuttui varkaan, vartijan ja myyjän painiksi – Myyjä loukkaantui

    KOTIMAA 21.5. 21:29 2 0 605

  5. Timantteja ratissa ja pusuhuulet taustapeilissä – katso mopoautojen tuunauskuvat

    KOTIMAA 19.5. 20:49 3 59 529

  6. Opiskelijoiden bussi syöksyi 80 metriä – 12 menehtyi

    ULKOMAAT 21.5. 21:56 2 0 443

  7. Missä on Alex? 14-vuotias tamperelaispoika ei palannut koulusta kotiin

    KOTIMAA 21.5. 09:22 3 14 334

  8. Aikooko Keskustorin McDonald’s puuttua tupakointiin ravintolan rapuilla?

    PIRKANMAA 21.5. 10:32 2 36 308

  9. MTV3: Riidoissa rypevä AKT kutsuu henkilöstönsä koolle kiusaamisasiassa

    KOTIMAA 21.5. 20:48 2 0 306

  10. Tätä ihmiset tahtovat puutarhaansa tänä kesänä

    KOTIMAA 21.5. 18:12 2 2 299


Kotimaa

Tuoreimmat blogit

Puheenaiheet 3 uusinta

Puheenaihe: Ei se ole mansikkapaikka, missä kouluja tuhotaan

Mansikkapaikka 4

PIRKANMAA 10

Valkeakoski oli ennen haiseva ja taantuva teollisuuskaupunki. Nykyään se on mansikkapaikka – lapsiperheiden ja omakotiasujien onnela. Lue lisää

Puheenaihe: ”Ei kannata sopia itse kaikesta” – Nämä ovat Metalliliiton kolme teesiä

5354492www

KOTIMAA 25

Se, mikä ennen oli itsestäänselvyys, asetetaan tänään helposti kyseenalaiseksi. Tämä sinänsä terve ilmiö on yksi kaikenpuolisen kehityksen peruslähtökohta. Lue lisää

Puheenaihe: Oliko se hei vai heihei?

michaelolearywww

KOTIMAA 315

Toimitusjohtaja Michael O’Learyn käynti Tampereella viime tiistaina aiheutti hämminkiä. Halpalentoyhtiö Ryanairin ihmemies kävi vaahtoamassa, että EU-komissio... Lue lisää

Sää

 



Uutisia

Toimituksen valinnat

Ylioppilaat 2012: Pirkanmaan ja lähiseudun tuoreiden ylioppilaiden nimet

www_yliop

PIRKANMAA 3834

Onnea uudet ylioppilaat! Julkaisemme Pirkanmaan alueen ja lähiseudun lukioiden uusien ylioppilaiden nimiä sitä mukaa, kun saamme tietoja kouluilta. Lue lisää

Aamulehti.fi tiukentaa uutisten kommenttien valvontaa, lue tästä vastaukset yleisimpiin kysymyksiin

PIRKANMAA 78277

Edit: Saimme tähän uutiseen erittäin runsaasti kommentteja. Olemme julkaisseet lähes kaikki niistä tämän jutun perässä. Lue lisää

Aamulehti.fi nyt tarjolla myös HELPPO-versiona

wwwnäkymä

PIRKANMAA 11117

Hyvät lukijat, tästä päivästä lähtien Aamulehti tarjoaa verkkosisältönsä myös aivan uudessa, erityisesti tablettimaailmaan sopivassa helpossa muodossa. a... Lue lisää

Tervetuloa Aamulehden asuntomessusivuille!

PIRKANMAA 960

Aamulehti julkisti maanantaina 26.3. Lue lisää

Lue nämäkin

Asuntomessut
Mobiilisivusto
Ekalehti

Content on this page requires a newer version of Adobe Flash Player.

Get Adobe Flash player

www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
Tämän alueen uusin tarjonta:
Aamulehti - Itäinenkatu 11, 33210 Tampere - puhelin: 010 665 111 (vaihde), 010 665 3116 (verkkotoimitus), 0800 02030 (uutisvinkki, maksuton numero) | Käyttö- ja sopimusehdot