Puheenaihe: En ansaitse tätä palkkaa!

Populismi on tyypillisesti ylhäältä johdettu reaktiivinen poliittinen liike, joka kansan tyytymättömyyteen vedoten vaatii poliittista muutosta – tai sen pysäyttämistä.

Populisteille edustuksellinen poliittinen järjestelmä on vain harvainvallan kaunisteltu julkisivu; valta on heistä korruptoituneella eliitillä, eikä kansalla.

Populistit aktivoituvat vain itse määrittelemänsä kriisin oloissa: he ovat vastentahtoisia poliitikkoja, jotka ovat joutuneet poliittiseen prosessiin vain siksi, että heistä maa on ratkaisevassa kriisissä.

Populismin ydin on kansan tai tavallisen pienen ihmisen puolella oleminen etuoikeutetun eliitin valtaa vastaan. Populistit arvostelevat poliittista luokkaa, jonka he näkevät yhteiskunnan arvoista vieraantuneeksi, omahyväiseksi ja vain omaa etuaan ajavaksi etuoikeutetuksi, muiden kustannuksella toimivaksi kerrostumaksi.

Populisti näkee yhteiskunnan kahtena toisilleen vihamielisinä, sisäisesti yhtenäisinä ryhminä: vastakkain ovat turmeltumaton kansa ja turmeltunut eliitti.

Oppi 1: Mutkat suoriksi

Populismia ovat kaikki poliittiset virtaukset ja liikkeet, joita leimaa laajan kansansuosion tavoittelu todellisuutta yksinkertaistaen ja kärjistäen sekä siihen liittyvä kansankiihotus. Populismi tavoittelee kansansuosiota tunneperäisillä, helposti omaksuttavilla tunnuksilla, vailla perusteltua muutosohjelmaa. Suuntaus esiintyy mielellään vastavoimana vanhalle ja rappeutuneelle järjestelmälle, vaikka on usein arvoiltaan konservatiivista ja johtajakeskeistä.

Populismin suosio perustuu hyvältä kuulostaville, mutta epärealistisille vaatimuksille. Populistinen retoriikka on samanaikaisesti sekä mustavalkoista että epämääräistä. Populismi on kompromissikyvytöntä.

Oppi 2: Vastusta kaikkea

Populismi on ei- ja anti-liikettä. Populismi vastustaa asioita: se voi olla eliitinvastaista, uudistusvastaista, kaupungistumisvastaista, valtionvastaista, vähemmistövastaista, ulkomaalaisvastaista tai älymystövastaista. Populismi on protestia, jonka tyypillisiä kohteita ovat verot, byrokratia, maahanmuutto ja suuryritysten valta. Populismin käyttövoimana on yleinen tyytymättömyys vallitseviin oloihin.

Populisteilla on harvoin omaa, positiivista ohjelmaa, he pikemminkin linjaavat kannanottonsa kieltoina: heille on olennaista kertoa, mitä he vastustavat. Se, minkä puolesta he ovat, jää usein varsin yleiselle tasolle, kuten: isänmaan kansallinen etu tai pienen ihmisen puolesta.

Oppi 3: Puhu ”kansasta”

Populismi toimii kansa vastaan eliitti -ulottuvuudella. Populistit väittävät edustavansa kansaa, he vetoavat kansaan. Enemmistön tahto on heille jotenkin itsestään selvää. Sitä vain pitäisi noudattaa. Populistit eivät näytä tarvitse mitään tiedonhankintamenetelmiä päästäkseen selville siitä, mitä kansa tahtoo. He tietävät sen jotenkin luonnostaan.

Populismi on karkeaa yksinkertaistamista ja tunteisiin vetoavaa, laskelmoitua kansankiihotusta ilman vaihtoehtoista poliittista ohjelmakokonaisuutta.

Populismille on leimallista vahva epä-älyllisyys: monimutkaiset asiat yliyksinkertaistetaan yksiulotteisiksi kiistakysymyksiksi. Populistit eivät ole valmiita monipuoliseen ja asialliseen väittelyyn, vaan heidän toimintaohjeensa ovat pelkistettyjä, ilman varaumia ja vailla yksityiskohtia koskevia hienosäätöjä.

Populisti korostaa tarjolla olevan yksinkertaisia ratkaisuja, mutta hän ei esitä kouriin käyviä muutosehdotuksia tai toteuttamiskelpoisia ratkaisuja. Populisti pikemminkin korostaa epäkohtia kuin esittää niitä poistavia tai niiden kielteisiä seurauksia koskevia ratkaisuja.

Populistisilla puolueilla on usein vahva johtaja joka käytännössä vastaa koko organisaation aatekehityksestä.

Oppi 4: Haikaile vanhaa

Usein populismiin sisältyy aimo annos nostalgiaa, toisinaan totuudesta irrotettua menneisyyden ihannointia. Populisti on usein, mutta ei välttämättä, passéisti, menneisyydenhaikailija. Heille menneisyydessä jopa tulevaisuus näytti nykyistä tulevaisuutta paremmalta.

Populismin yhteiskunnallinen ansio on juuri siinä, että se haastaa vallassaolijat ja pakottaa heidät toteuttamaan uudistuksia. Eliitit joutuvat perustelemaan politiikkaansa, mikä elävöittää yhteiskunnallista keskustelua.

Populismi: Tyylinäytteitä

1. Valtiontalous kuntoon hallintoa keventämällä. Suomessa ei ole poikkeuksellisen kallis julkinen sektori. Suurin osa julkiselle sektorille työllistetyistä ei ole byrokraatteja, vaan opettajia, terveydenhoitohenkilöstöä ja muita sisällöllistä työtä tekeviä.

2. Pakkoruotsikiistely. Viranomaisten kielitaitovaatimuksia höllennetään kansan mielipiteeseen vedoten. Suomi on kuitenkin virallisesti kaksikielinen maa. Ruotsillakin pitää pärjätä. Kieltä ei osaa ellei sitä opiskele.

3. EU kieltokeskuksena. Kansalaisilla on valtaisa määrä harhaluuloja asioista, jotka EU muka on kieltänyt. Tosiasiassa EU:n toimivalta on paljon pienempää kuin villeissä huhuissa antaa ymmärtää.

4. Lisää seksiä ja pitemmät vihreät. Tanskassa Folketingetiin eli parlamenttiin valittiin ehdokas, jonka vaaliteemoina olivat muiden muassa: Pyöräilijöille pidemmät vihreät liikennevaloihin! Lisää seksiä yksinhuoltajaäideille!

Matti Wiberg

Kirjoittaja on valtio-opin professori Turun yliopistossa. Hän on toimittanut Editalta juuri ilmestyneen kirjan Populismi: kriittinen arvio.

Ota kantaa: Kuka on Suomessa populisti?