Puheenaihe: Putkiasentajan työt luvan taakse!
LVI-alan tekninen kehitys on ripeää, ja matkalla lähes nollaenergiarakennuksiin on edessä vielä vaativampia loikkia energiankulutuksen ja päästöjen hillitsemiseksi. Tulevat säännökset rohkaisevat alaa kehittymään ja kehittämään uusia tuotteita, palveluja ja järjestelmiä, jotka puolestaan edellyttävät skarppausta erityisesti asennustöissä.
Määräysten tuntemisen lisäksi on hallittava uusi tekniikka. Vanhoilla opeilla ja konsteilla ei tulevista haasteista selvitä.
Suomessa on melkein 4 000 toimialaluokkaan LVI-asennukset kuuluvaa yritystä ja näissä lähes 20 000 työntekijää, kertoo Tilastokeskus. LVI-asennuksia suorittaa kiinteistöissä kirjava joukko yrityksiä ja näiden asentajia. Osalla on huippunäytöt odotukset ylittävistä lopputuloksista. Toiset eivät riehaannu esittelemään kuluttajariitalautakunnan suosituksia.
Putkiremonttitarve on herättänyt voimakkaan kiinnostuksen markkinaan, jolle pari seuraavaa vuosikymmentä tietävät kasvua. Uusia yrityksiä on tullut niin perinteisillä tavoilla kuin uusilla menetelmillä saneerauksia tekevien joukkoon. Kynnys perustaa LVI-asennusyritys on matala eikä vaadi merkittäviä osaamisen tai talouden resursseja. Lähtölaukauksiksi riittävät työttömyys ja starttiraha tai halu kermankuorintaan.
Rakennusluvan vaativissa kohteissa on pätevyysvaatimukset vastaavalle työnjohtajalle (KVV tai IV), mutta asentajille ei ole erityisiä vaatimuksia.
Huoltotöille, vaativillekaan, ei ole henkilöpätevyysvaatimuksia. Pientalokohteissa työnjohtaja on pääsääntöisesti osa-aikainen ja käy paikan päällä tarvittaessa. Työmailla LVI-työt etenevät asentajavetoisesti. Hyvää lopputulosta ei kuitenkaan saavuteta paperit kuittaamalla.
Vesikriisin opetus
Putkiasennusten virheistä voi koitua laajoja vahinkoja, kuten Nokian vesikriisi osoitti: työ- ja käyttövirheiden seurauksina tuhansia ihmisiä sairastui ja kolmen epäillään kuolleen.
Oman lukunsa muodostavat tee se itse- miehet ja heidän vielä taitavammat sukulaisensa, jotka näppärästi asentavat sekoittajan tai astianpesukoneen paikoilleen. Pullopalkalla tehdyn työn tulokset näkyvät Finanssialan Keskusliiton tilastoissa: 30 000 vuosittain korvattavasta vuotovahingosta yli 5 000 johtuu astianpesukoneiden epäonnistuneista putkikytkennöistä. Myös pesukoneet ja muut kojeet aiheuttavat runsaasti laitevahinkoja. Piilevästä vuotovahingosta seuraa usein rakenteiden kastumisesta ja lahoamisesta johtuvia kosteus- ja homevaurioita.
Virheille nollatoleranssi
Kun halvalla tehdään, kalliilla korjataan.
Uusien rakennusten energiamääräykset 2012 ja korjausrakentamisen todennäköisesti 2013 voimaan tulevat säännökset nostavat entisestään osaamisvaatimusta.
Tavoitteena oleva nollaenergiarakentaminen ei salli virheitä millään tasolla, vaan toimenpiteet on tehtävä kerralla oikein. Tulevaisuudessa ihmisasuntojen tekeminen tai korjaaminen ei voi toimia halvimman hinnan ja pitkien urakkaketjujen pohjalta, vaan työn on perustuttava ehdottomaan ammattitaitoon.
Nykytilaa tulisikin kehittää siten, että ensin määritettäisiin ne työt, joissa edellytetään ammattiosaamista ja joita saavat tehdä vain tarvittavan tutkinnon suorittaneet henkilöt. Luvanvaraisten töiden kenttä rakennettaisiin kolmiportaiseksi järjestelmäksi, jolla varmistettaisiin LVI-asennuksen eri vastuuhenkilöiden pätevyys kuhunkin työhön.
Lähtökohtana olisi, että asennusyrityksen perustamiseen tarvitaan lupa. Töiden johto on jo säännelty eli Rakennusmääräyskokoelmassa on määritetty kiinteistön vesi- ja viemäritöistä (KVV) ja ilmastointitöistä (IV) vastaavan työnjohtajan pätevyysvaatimukset. Asentamisen toteuttaisivat alan perustutkinnon suorittaneet tai vastaavat opinnäytteet antaneet vastuuasentajat.
Osaaminen tulisi osoittaa määrävälein. Harkittavaksi tulisi myös, millaisten laiminlyöntien seurauksena pätevyyttä arvioitaisiin uudelleen.
Eurooppa avautuu, ja Suomessa pääsääntönä on elinkeinovapaus.
Maassamme on kuitenkin runsaasti ohjesääntöisiä toimialoja – eli niitä harjoittavilta vaaditaan erityisiä lupia; näihin kuuluvat sähköasennuksen lisäksi autokoulu, kiinteistönvälitys ja käytettyjen tavaroiden kauppa.
Lisäksi moniin tehtäviin vaaditaan tutkinnolla osoitettu ammattipätevyys. Elinkeinovapauteen ei voi kuulua ammattitaidottomuudella aiheutettu ihmisten terveyden vaarantaminen, omaisuuden turmeleminen tai ympäristön vahingoittaminen.
LVI- ja rakennusalojen ohella tilaajatahoilla ja vakuutusyhtiöissä tulisikin käynnistää keskustelu LVI-asennusten luvanvaraisuudesta. Asia on kaikkien osapuolten vahvassa intressissä. Se on omiaan tukemaan Jyrki Kataisen (kok) hallituksen yhdeksi kärkihankkeeksi nostamaa talousrikollisuuden torjuntaa.
Jari Syrjälä
Kirjoittaja on Rakennusteollisuus RT:n toimialajohtaja ja LVI-Teknisten Urakoitsijoiden toimitusjohtaja
Ota kantaa!
Kerro kokemuksesi putkimiehistä.









Saataisiinhan siinä taas markkinat keskitettyä ja pienet tekijät raivattua pois markkinoilta "markkinoita häiritsemästä". Alan kannattavuus varmaankin paranisi, kun asiakkailta veloitettaisiin entistä enemmän. Oikeasti isojen LVI-alan yritysten työnjälki ei kestä päivänvaloa -pienillä yrityksillä ei ole varaa huonoon työnjälkeen!
Ilmoita asiaton kommentti