Päivitetty 14.10.2011 07:03, julkaistu 14.10.2011 07:01

Puheenaihe: Naimisiin vain määräajaksi?

Sí, sanoivat he toisilleen. Mutta espanjassa si ilman aksenttimerkkiä tarkoittaakin jos. Kovin epävarmalla pohjalla on tämäkin meksikolaisliitto myös tilastojen mukaan.

Työsuhteet ovat entistä useammin määräaikaisia tai muuten ”epätyypillisiä”. Asiakassuhteita ei solmita enää vuosikausiksi. Sähkö- ja nettisopimukset kilpailutetaan vaikka päivittäin.

Pysyvää ei ole kuin muutos.

Voisiko siis olla järkevää, että avioliitotkin solmittaisiin määräajaksi?

Kun käytännössä joka toinen liitto päättyy eroon, on ”kunnes kuolema meidät erottaa” -fraasi menettänyt uskottavuuttaan.

Avioero on juristien kultakaivos, mutta pahempaa on, että kariutuvat suhteet jättävät eron kokeneisiin ihmisiin elinikäisiä jälkiä. Ja tämä koskee puolisoiden lisäksi (ja enemmänkin) eroparin lapsia ja muita läheisiä.

Ehkä erojen haitoista edes osa olisi torjuttavissa sillä, että avioliitto purkautuisi automaattisesti vaikkapa viiden vuoden kuluttua sen solmimisesta, jollei sitä erikseen vahvisteta jatkojaksolle. Suoranainen helpotus määräaikaisuus olisi psykopaatin puolisolle, joka vasta vihkimisen jälkeen on huomannut joutuneensa alistus- eikä aviosuhteeseen.

Pian totta Mexicossa

Aistin jo reaktion: ”Nyt se on tullut lopullisesti hulluksi.”

Täysin älyttömän tuntuisissa ideoissa on vain se hassu piirre, että niitä pohtiessa tolkuttomuus saattaakin jalostua harkitsemisen arvoiseksi logiikaksi.

Meksikon pääkaupungissa, yhdeksänmiljoonaisessa Mexicossa neropatit ovat muuntaneet älyvapaan ajatuksen määräaikaisesta avioliitosta konkreettiseksi lainsäädäntöehdotukseksi. Äänestystä ja päätöstä uudenlaisesta sopimusliitosta odotetaan vielä tämän vuoden aikana.

Aloite on toki nostattanut myrskynkin maassa, jossa asuu toiseksi eniten katolisia koko maailmassa.

Määräaikaisuuden minimiksi ehdotetaan kahta vuotta. Mitta on valikoitunut aloitteeseen ilmeisesti siksi, että kaupungissa solmituista avioliitoista lähes 50 prosenttia päätyy eroon, ja valtaosa välirikoista materialisoituu kahden ensimmäisen yhteiselovuoden aikana.

”Sitoutuminen tärkeää”

Parisuhdekeskus Katajan toiminnanjohtaja Liisa Välilä pitää meksikolaisaloitetta suorastaan hämmentävänä kuullessaan siitä ensimmäisen kerran.

– Keskeinen juttu on sitoutuminen. Ihminen vain on rakennettu niin, että tyytyväinen suhde vaatii luottamusta ja sitoutumista. Ei lapsiakaan voi hankkia vain määräajaksi.

– Tavallaan se on helppo malli, mutta ei tuolla tavalla yhteiskuntaa ja pysyvyyttä rakenneta. Siinä on lähinnä luettavissa itsekkäitä hyötynäkökohtia. Kaksi vuotta, ja hanskat tiskiin. Sitten uuteen suhteeseen, ja sama juttu, Välilä kritisoi.

Väestöliiton perhekeskuksen johtaja Heli Vaaranen ei ole yhtä jyrkkä vaikkei uskokaan aloitteen läpimenoon edes Mexicossa.

– Idea on vanha pariterapiassa: jos suhde takkuaa, viettäkää yhdessä vuosi kerrallaan ja arvioikaa, miten meni. Olimmeko onnellisia, vieläkö jatkamme?

– Avioliiton vahvistamiseksi kaikki ideat ja keskustelut ovat tervetulleita, koska päämäärähän on hyvä: uskollisuus, pysyvyys ja turvallisuus lapsille sekä aikuisille, Vaaranen sanoo.

Aina uudet häät?

Asiantuntijakeskustelun jälkeenkin pinnistän vielä argumentteja avioliittokäsityksen muokkaamisen puolesta:

Totta kai edelleenkin pitää voida vannoa ikuista rakkautta ”Jumalan ja tämän seurakunnan” läsnäollessa. Koko uudistus voisikin toimia Suomessa vain siinä tapauksessa, että kansankirkkomme luopuisivat vihkimisoikeudesta.

Kaikki avioliitot siis virallistettaisiin maistraateissa, ja alttarilla kukin kävisi halunsa ja uskonsa mukaisesti. Tämä menettelyhän ratkaisisi myös ongelman samaa sukupuolta olevien avioliitoista käydyn loputtoman väittelyn.

Määräaikaisuus avaisi myös uuden iloisen mahdollisuuden: onnistuneet parit voisivat määrävälein viettää uusia häitä. Mikä olisi kauniimpaa kuin kaksi 80-vuotiasta lupaamassa lakikirjan edessä: Haluan rakastaa ja kunnioittaa sinua vielä ainakin yhden, kymmenen vuotta kestävän sopimusjakson ajan!

– Sellaiseen ei voisi sanoa kuin jess! Jos ei olisikaan kyse määräaikaisuudesta, vaan eräänlaisesta pakollisesta suhteen katsastuksesta, niin sanoisin, että hyvä Meksikon malli, heläyttää Kataja ry:n Liisa Väliläkin.

Matti Mörttinen

Onnellisessa kristillisessä avioliitossa 24:ttä vuotta

Ota kantaa: Montako vuotta kestäisi suomalainen aviokausi?


AVAINSANAT:

Kommentit (21)

Näytä: 10 20 30 40 50 kommenttia yhdellä sivulla, vanhimmat uusimmat ensin
(Tuntematon)18.12.2011 12:22

Määräaikaisuus ja eron mahdollisuus voivat vaikuttaa puolison kohteluun. Roomalsislatolisessa avioliitossa pahasta puolisosta on vaikea päästä eroon. Suomessakin avioero on monille kovan kynnyksen ylitys päätellen perheväkivallasta, jopa henkirikoksista. Määräaikaisuus voisi helpottaa tällaisissa tapauksissa ja säästää jopa kuolemalta toistaiseksi.
Avioliiton mielekkyyden voisi muutaman vuoden määräajan sijaan tarkistaa lasten aikuistuttua ja puolison sopimattomuuden, seksiin ja muuhun yhteiselämään vuoksi.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)18.10.2011 08:14

Iranissa voi sopia avioliiton muutamaksi tunniksi. Olisko siinä ideaa?

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)17.10.2011 16:05

Niin, mutta jos rakkauden kohde löytyy muualta niin miksi estää? Tunnen monia avioliittoja jotka on enää kaveriliittoja lasten takia. Miten siinä voi elää, uhraat itsesi ja elämäsi? Määräaikasena ei tule yllätyksiä.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)17.10.2011 07:58

Mitävarten avioliitto on elinikäinen sitoumus.Maailmassa olisi paljon enemmän onnellisia ihmisiä jos se olisi määräaikainen eikä sitä voi purkaa missään vaiheessa vaan pitää uusia samalla tavalla kuin kalastuslupa esim. viiden tai kymmenen vuoden välein. jokainen valitkoon itse kuinka kauan haluaa olla ensikertalaisena naimisissa paitsi Turkulaiset jotka joutuvat uusimaan lupansa kolmen vuoden välein

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)16.10.2011 19:47

Eiköhän se ole liiankin helppoa pistää kantapäät yhteen ja lähteä sinne minne nenä näyttää. Jos ei olisi nykyaikaista mahdollisuutta jättää lapset yhteiskunnan huolehdittavaksi. Ei tämmöiseen touhuun oltaisi päädytty. Eikä tämä tämmöisenä pysty jatkumaankaan. Kun Kreikka vastuut on hoidettu. Ihmiset joutuu enempi itse huolehtimaan myös tekemistään lapsista.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)15.10.2011 18:48

Aivan mahtava idea!

Määräaikaisuus halpottaa avioerojen lakikoukeroita ja ihmisillä pysyy kiinnostus "tsempata" suhteessa, jos haluavat siinä pysyä. Ei toista voi omistaa tai lukita. Kytännössä avioliitot ovat nytkin määräaikaisia.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)15.10.2011 08:54

"Onhan avoliittokin mahdollista nykyään tälle sakille joka ei pysty sitoutumaan. Edelleen yli puolet avioliitoista on elinikäisiä. Avioon menkööt vain ne jotka haluavat sitoutua"

Misi se sitoutuminen on jo nyt määräaikaista, liki puolet avioliitoista päättyy eroon?

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)14.10.2011 20:26

Mikä tämän jutun tarkoitus on? Miksi avioliittoinstituutiota vyörytetään joka suunnalta?

Vihreän liiton viime keväisessä vaalilehdessä vaadittiin, että perheessä täytyy voida olla useampia vanhempia kuin vain kaksi.

Sukupuoli- ja lukumääräneutraalien lisäksi tulevat siis lisäksi vielä nämä aikaneutraalikin.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)14.10.2011 19:06

Perhe ei ole firma eikä määräaikainen työsuhde. Firmassa ei ole rakkautta, huolenpitoa eikä välittämistä, Se on vain työpaikka, josta kiiruhdetaan mahdollisimman pian kotiin. Firmassa on pakko käydä, koska se on työpaikka ja sieltä rapsahtaa pankkitilille rahaa, jolla voi huolehtia perheen hyvinvoinnista.Pahimillaan firma on helvetti, jossa kaadetaan kaikki pahoinvointi työkaverin niskaan. Siis joillekin perhe. Määräaikainen sitoutuminen johonkin henkilöön on nykyajan kertakäyttökulttuuria, jota jo harrastetaan. Sillä ei ole mitään tekemistä tunteiden kanssa, koska se on vain hyötynäkökohta. Määräaikaisuus lisää vapautta, joten miksi sitoutua kehenkään edes määrätyksi ajaksi. Sijaiskärsijöinä aina ovat lapset, joille määräaikaisuus ei tuo mitään pysyvää. Kun johonkin kiintyy, niin kohta se kuitenkin häviää. Määräaikaisuus tappaa kiintymyksen ja rakkauden. Kumpaakaan tässä maailmassa ei ole liikaa. Sitäpaitsi määräaikainen suhde on laiskan ihmisen toiveuni, ei tarvitse tehdä mitään suhteen eteen, koska se loppuu määrättynä päivänä. Kärvistely, jatkaako suhdetta vai ei määräajan loputtua tuo omat ongelmansa. Ihminen on tyhmä eläin.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)14.10.2011 17:31

Olisi ainakin syytä pohtia, mitkä seuraavista avioliittoon liitetyistä konsepteista on syytä pitää nipussa ja elinikäisinä:

1) väite ikuisesta rakkaudesta
2) omaisuuden lakitekninen yhteisomistus
3) huoltajuus
4) uskonnollinen merkitys

Nämä kaikki toteutuvat yhtäaikaa lähinnä propagandassa, romanttisissa elokuvissa ja harvoissa poikkeustapauksissa. Tosimaailmassa rakkaus hiipuu äkkiä sietämiseksi (tai sen puutteeksi), omaisuutta turvataan avioehdolla, huoltajuudesta aletaan riidellä eron hetkellä ja eri uskontojen näkemys avioliitosta ei aina ole sama mitä uskonnonvapauden takaavan lainsäädännön pitäisi toteuttaa.

Avioon mennään usein optimistisena tai velvollisuudentunnosta, mutta tosiasiassa tämä paketti harvoin vastaa sitä, mitä vapaat ihmiset oikeasti haluaisivat koko loppuelämänsä ajan. Jos jokin elementti ei miellytä, erotaan kokonaan. Luvut voi nähdä tilastoista.

Jokin joustavampi (ja realistisempi) järjestely voisi sopia paremmin nykymaailmaan, jossa ei enää ole pakko rakentaa omaa sosiaaliturvaansa perheen kautta tai ammuskella vihulaisia torpan ikkunasta.

Ilmoita asiaton kommentti

SIVU 1 2 3

Kirjoita kommentti

Ohjeet: Kirjoita kommenttisi tähän. Voit ottaa kantaa, mutta muista hyvät tavat. Kirjoittajat vastaavat itse kommenteistaan. Keskustelu on esimoderoitu eli kommentit luetaan ennen julkaisua.

Kommentti


Pirkanmaa

Syynä säästöt: Hatanpään sairaalasta suljetaan kirurginen osasto

sairaalawww

PIRKANMAA 10

Tampereen kaupungin säästötavoitteet merkitsevät kovaa karsimista erikoissairaanhoidossa. Hatanpään sairaalan yksi 18-paikkainen kirurginen osasto laitetaan kiinni, kertoi... Lue lisää

Puheenaihe: Ei se ole mansikkapaikka, missä kouluja tuhotaan

Mansikkapaikka 4

PIRKANMAA 00

Valkeakoski oli ennen haiseva ja taantuva teollisuuskaupunki. Nykyään se on mansikkapaikka – lapsiperheiden ja omakotiasujien onnela. Lue lisää


Ulkomaat

Obama: Maailman johtajat haluavat Kreikan pysyvän eurossa

20120522_zaf_x99_026_www

ULKOMAAT 00

STT, AFPYhdysvaltain presidentin Barack Obaman mukaan maailman johtajat ovat yksimielisiä siitä, että Kreikan tulisi pysyä euroalueessa. Obama puhui Euroopan velkakriisistä tiedotustilaisuudessa... Lue lisää


Talous

Hurja syöksy alle tunnissa! Facebookin osakekurssi romahti

Facebook IPO

TALOUS 29

Verkkoyhtiö Facebookin kurssi romahti yhtiön toisena kaupankäyntipäivänä teknologiapörssi Nasdaqissa. Facebookin osake syöksyi alle tunnissa lähes 14 prosenttia. Lue lisää


Urheilu

Sari Multala purjehti MM-pronssia

11662568www

URHEILU 11

STT Sari Multala on purjehdinut pronssia Laser radial -luokan MM-kisoissa Saksan Boltenhagenissa. Multala nousi kolmanneksi MM-regatan päätöspäivänä oltuaan eilisen jälkeen... Lue lisää


Kiekko

MM-jääkiekko: Maailmanmestarien kotiinpaluu viivästyi useita tunteja

_DSC3698

KIEKKO 25

Aamulehti Jääkiekon maailmanmestaruuden Helsingissä voittaneen Venäjän joukkueen kotiinpaluu viivästyi useilla tunneilla. Fanit odottivat Moskovassa Sheremetjevon lentoasemalla... Lue lisää


Kulttuuri

Helsingin kaupungintalon vessoissa soi Pierudisko

KULTTUURI 00

Kiinnostaisiko kuulla, miltä ilmavaivat kuulostavat sämplättyinä? Taiteilija Petri Saarikko kutsui ystävänsä pierubrunssille, jonka aikana vieraat poikkesivat vessassa... Lue lisää


Pääkirjoitukset

Analyysi: Populisti älähti populismista

944478

PÄÄKIRJOITUKSET 10

1. Vihreät kehitti oman versionsa populismista. Lue lisää


Asuntomessut

Uutisia

  1. Obama: Maailman johtajat haluavat Kreikan pysyvän eurossa

    ULKOMAAT 22.5. 07:18 0 0

  2. Bulgarian maanjäristys - Tärinä kesti minuutteja

    ULKOMAAT 22.5. 07:17 0 0

  3. Kalifornian edustalla kellui tonneja marihuanaa

    ULKOMAAT 22.5. 07:18 0 0

  4. Syynä säästöt: Hatanpään sairaalasta suljetaan kirurginen osasto

    PIRKANMAA 22.5. 07:11 0 0

  5. Helsingin kaupungintalon vessoissa soi Pierudisko

    KULTTUURI 22.5. 07:12 0 0

  6. Junat: Myöhästymisiä ja peruutuksia - Tavaravaunu kaatui yöllä Riihimäen asemalla

    KOTIMAA 22.5. 07:11 1 0

  7. Puheenaihe: Ei se ole mansikkapaikka, missä kouluja tuhotaan

    PIRKANMAA 22.5. 07:05 0 0

  8. Tuloksia NHL:stä

    URHEILUSÄHKEET 22.5. 05:28 1 0

  9. Asuntolainoille tulossa katto jo ensi vuonna

    KOTIMAA 21.5. 21:26 1 0

  10. Henkilöautot kolaroivat Hämeenpuistossa

    PIRKANMAA 21.5. 22:49 2 0

  1. Asuntolainoille tulossa katto jo ensi vuonna

    KOTIMAA 21.5. 21:26 1 0 1875

  2. Hämmennys lähiössä: Kerjäläiset kolkuttelevat kotiovilla

    KOTIMAA 21.5. 22:25 3 54 1703

  3. Henkilöautot kolaroivat Hämeenpuistossa

    PIRKANMAA 21.5. 22:49 2 0 611

  4. Näpistys muuttui varkaan, vartijan ja myyjän painiksi – Myyjä loukkaantui

    KOTIMAA 21.5. 21:29 2 0 497

  5. Timantteja ratissa ja pusuhuulet taustapeilissä – katso mopoautojen tuunauskuvat

    KOTIMAA 19.5. 20:49 3 59 480

  6. Opiskelijoiden bussi syöksyi 80 metriä – 12 menehtyi

    ULKOMAAT 21.5. 21:56 2 0 388

  7. Missä on Alex? 14-vuotias tamperelaispoika ei palannut koulusta kotiin

    KOTIMAA 21.5. 09:22 3 14 281

  8. MTV3: Riidoissa rypevä AKT kutsuu henkilöstönsä koolle kiusaamisasiassa

    KOTIMAA 21.5. 20:48 2 0 268

  9. Tätä ihmiset tahtovat puutarhaansa tänä kesänä

    KOTIMAA 21.5. 18:12 2 2 245

  10. Aikooko Keskustorin McDonald’s puuttua tupakointiin ravintolan rapuilla?

    PIRKANMAA 21.5. 10:32 2 36 245


Kotimaa

Tuoreimmat blogit

Puheenaiheet 3 uusinta

Puheenaihe: Ei se ole mansikkapaikka, missä kouluja tuhotaan

Mansikkapaikka 4

PIRKANMAA 00

Valkeakoski oli ennen haiseva ja taantuva teollisuuskaupunki. Nykyään se on mansikkapaikka – lapsiperheiden ja omakotiasujien onnela. Lue lisää

Puheenaihe: ”Ei kannata sopia itse kaikesta” – Nämä ovat Metalliliiton kolme teesiä

5354492www

KOTIMAA 25

Se, mikä ennen oli itsestäänselvyys, asetetaan tänään helposti kyseenalaiseksi. Tämä sinänsä terve ilmiö on yksi kaikenpuolisen kehityksen peruslähtökohta. Lue lisää

Puheenaihe: Oliko se hei vai heihei?

michaelolearywww

KOTIMAA 314

Toimitusjohtaja Michael O’Learyn käynti Tampereella viime tiistaina aiheutti hämminkiä. Halpalentoyhtiö Ryanairin ihmemies kävi vaahtoamassa, että EU-komissio... Lue lisää

Sää

 



Uutisia

Toimituksen valinnat

Ylioppilaat 2012: Pirkanmaan ja lähiseudun tuoreiden ylioppilaiden nimet

www_yliop

PIRKANMAA 3834

Onnea uudet ylioppilaat! Julkaisemme Pirkanmaan alueen ja lähiseudun lukioiden uusien ylioppilaiden nimiä sitä mukaa, kun saamme tietoja kouluilta. Lue lisää

Aamulehti.fi tiukentaa uutisten kommenttien valvontaa, lue tästä vastaukset yleisimpiin kysymyksiin

PIRKANMAA 78277

Edit: Saimme tähän uutiseen erittäin runsaasti kommentteja. Olemme julkaisseet lähes kaikki niistä tämän jutun perässä. Lue lisää

Aamulehti.fi nyt tarjolla myös HELPPO-versiona

wwwnäkymä

PIRKANMAA 11117

Hyvät lukijat, tästä päivästä lähtien Aamulehti tarjoaa verkkosisältönsä myös aivan uudessa, erityisesti tablettimaailmaan sopivassa helpossa muodossa. a... Lue lisää

Tervetuloa Aamulehden asuntomessusivuille!

PIRKANMAA 960

Aamulehti julkisti maanantaina 26.3. Lue lisää

Lue nämäkin

Asuntomessut
Mobiilisivusto
Ekalehti

Content on this page requires a newer version of Adobe Flash Player.

Get Adobe Flash player

www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
Tämän alueen uusin tarjonta:
Aamulehti - Itäinenkatu 11, 33210 Tampere - puhelin: 010 665 111 (vaihde), 010 665 3116 (verkkotoimitus), 0800 02030 (uutisvinkki, maksuton numero) | Käyttö- ja sopimusehdot