Puheenaihe: Ydinvoima on sittenkin tulevaisuuden energiaa
Japanin Fukushiman ydinvoimaonnettomuus sai Euroopassa aikaan suuria päätöksiä ydinvoimasta luopumisesta, mutta maailmanlaajuisesti tilanne on täysin toinen. Kun vielä 2000-luvun alussa oli vuosittain rakenteilla noin 30 voimalaa ja viime syksynä 58, niin nyt rakenteilla on 65 voimalaa.
– Yhdysvaltalaisen Energy Information Agencyn, EIA:n, mukaan ydinvoimalla tuotetaan nyt 5 prosenttia maailman sähköstä ja 7 prosenttia vuonna 2035, Nikula sanoo.
Erityisen paljon rakennetaan Aasiassa. Kiinassa on rakenteilla 27 ydinvoimalaa.
Ilmastoasioihin perehtynyt kansanedustaja Oras Tynkkynen (vihr) ymmärtää Kiinan tilanteen.
– Kiinan sähkönkulutus kasvaa valtavaa vauhtia ja siellä tartutaan kaikkiin oljenkorsiin. Toinen syy on, että Kiinassa energiatalous on valtion hyppysissä. Yksityiset toimijat eivät vastaavassa määrin kanna riskiä ydinvoimasta niin kuin useimmilla läntisillä markkinoilla.
Kasvava ydinvoima-alue on Lähi-Itä. Iranissa otettiin ydinvoimala käyttöön viimeksi syyskuussa, ja samalla Iran tuli ydinvoimamaiden kartalle.
– Arabiemiraattien liitto tilasi suoraan neljä reaktoria Etelä-Koreasta. Egyptissä, Israelissa ja Jordaniassa ydinvoimaa on suunniteltu. Arabimaissa on varauduttu, että öljy alkaa jossain vaiheessa ehtyä, sanoo Energiateollisuuden vanhempi asiantuntija Pekka Tiusanen.
Toisin on Euroopassa. Saksa päätti luopua ydinvoimasta vuoteen 2022 mennessä. Saksalla on toiminnassa kymmenen reaktoria. Viime viikolla Sveitsi päätti sulkea voimalansa vuoteen 2034 mennessä.
Berlusconin hallituksella oli jo suunnitelmat saattaa ydinvoiman 1960-luvun pioneerimaa Italia taas maailman ydinvoimakartalle. Fukushiman jälkeen italialaiset hylkäsivät kansanäänestyksessä ydinvoiman lisärakentamisen.
Myös Puolassa, Virossa ja Liettuassa on nyt ollut hiljaisempaa, vaikka maat ovat suunnitelleet vuoroin yhdessä, vuoroin yksin ydinvoimaa.
Poikkeus Euroopan ydinvoimakammoon löytyy Suomesta. Rakenteilla oleva Olkiluoto 3 valmistuu vuonna 2012. Lisäksi Fennovoima päätti keskiviikkona rakentaa uuden ydinvoimalan Pyhäjoelle. Sen on määrä tuottaa sähköä vuonna 2020.
Iso savotta Saksalle
Oras Tynkkynen uskoo silti Saksan luopumispäätöksen heijastuvan muuallekin.
– Saksan päätös on käänteentekevä. Saksa on ensimmäinen suuri talous, vahva vientiteollisuusmaa, joka luopuu ydinvoimasta, Tynkkynen sanoo.
Mutta miten Saksa korvaa kymmenen ydinvoimalan tuottaman sähkön?
– Se on iso savotta ja tulee jonkin verran maksamaan ylimääräistä. Saksan haaste on se, että energiajärjestelmä uudistuu hitaasti ja lyhyessä ajassa pitää tehdä uudet ratkaisut. Toisaalta teollisuuden murrokset ovat usein saaneet aikaan innovaatioita ja luoneet työpaikkoja.
TVO:n johtava asiantuntija Anneli Nikula pitää myös hyvänä sitä, että Saksassa aletaan ehkä kehittää hiilidioksidin poistoteknologioita. Kun Aasian maat vaurastuvat, uutta teknologiaa voidaan siirtää sinnekin. Nikula tosin arvelee, että Saksa joutuu ensin turvautumaan hiileen ja kaasuun sekä sähköntuontiin.
Ei hiilidioksidia
Myös Tshernobylin ydinvoimalaonnettomuuden jälkeen reaktorihankkeita pantiin jäihin, samoin Yhdysvaltojen vuoden 1979 Three Mile Islandin onnettomuuden jälkeen. Esimerkiksi Puolassa Zarnowiecin voimalasta oli ennen Tshernobylia rakennettu 60 prosenttia, mutta rakentaminen keskeytettiin.
TVO:n Nikulan mukaan Fukushimalla ei ollut samanlaista vaikutusta kuin Tshernobylilla.
– Suuri kysymys on, mitä tilalle? Ydinvoimaa puoltaa, että siitä ei synny hiilidioksidia. Tuoreen tutkimuksen mukaan 62 prosenttia yhdysvaltalaisista kannattaa ydinvoimaa ilmastosyiden takia, Nikula sanoo.
Yhdysvalloissa voimalat ovat vanhenemassa. Nikula uskoo, että Yhdysvallat jatkaa ydinvoimalinjalla.
Energiateollisuuden Tiusanen muistuttaa, että Yhdysvalloissa on liuskekaasua, joka on moninkertaistanut kaasuvarannot. Nikula uskoo liuskekaasun korvaavan ennemminkin hiiltä, ei ydinvoimaa.
Ota kantaa: Kannattaako Suomen rakentaa ydinvoimaa vai panostaa uusiutuviin energianlähteisiin?









Saksa, Sveitsi ja Belgia ovat jo kertoneet reaktoreidensa sammuttamisaikataulun. Meksiko ilmoitti juuri kymmenen reaktorihankkeen pysäyttämisestä, Englannissa EDF pisti 4 reaktorihanketta jäihin. Espanja suunnittelee myös ydinvoiman alasajoa. Itävalta, Ruotsi ja Italia ovat järjestäneet kansanäänestykset joiden tuloksena ydinvoiman lisärakentaminen ja jopa valmiiksi rakennetun voimalan käynnistys on estetty.
http://enenews.com/mexico-abandons-plans-build-10-nuke-plants-fukushima-causing-nations-around-world-reconsider-energy-future
http://www.zwentendorf.com/en/rundgang.asp
Ydinvoiman lisäänrakentamiselle ei löydy myöskään Suomessa perusteluja. Olkiluoto-3:n käynnistyminen nostaisi Pohjoismaisen sähköpörssin alueella tuotetun sähkön määrää vain 3%. Mitättömän pieni luku. Tuulivoiman kasvulukemat alueella ovat suuremmat: Piteån 1101 myllyn puistosta on tällä hetkellä tuotannossa jo 12 kpl ja lisää rakennetaan. Ennen Fennovoiman Pyhäjoen laitoksen mahdollista käynnistymistä tuo yksittäinen tuulipuisto on jo tuottanut moninkertaisesti Pyhäjoen vuosituotantoa vastaavan energian, eikä ero ehdi kaventua laitoksen 60-vuotisen toiminta-ajan kuluessa. Puiston rakentamisen hinta-arvio on edullisempi kuin yksittäisen ydinreaktorin.
Kotimaisen ydinvoiman lisäärakentamisen pysäyttämiseksi on julkistettu kansanäänestystä vaativa adressi, joka kerää allekirjoituksia maaliskuulle 2012 asti. Käykäähän allekirjoittamassa.
http://www.adressit.com/ydinvoimakansanaanestys
Ilmoita asiaton kommentti