Puheenaihe: Eläköön nuorten kulttuuri, postmoderni ja rappiotaide!
- Kulttuuri- ja urheiluministeri Paavo Arhinmäki (vas) luottaa kulttuurissa rahapelivoittovaroihin ja nuoriin. Nämä yhdistyivät Helsingin Ruskeasuon Teboililla, jossa Arhinmäen lisäksi viihtyivät tiistaina Henna Vartiainen
Kulttuurin ravistelu. Sitä kulttuuri- ja urheiluministeri Paavo Arhinmäki (vas) haluaa tehdä.
Arhinmäki sanoo suhtautuvansa vastuualueeseensa intohimoisesti. Hän uhoaa, että Suomessa on harvoin ollut kulttuuri- ja urheiluministeriä, joka harrastaa yhtä laajasti kulttuuria ja urheilua kuin hän.
Ministerin ensimmäinen oopperakäynti kesällä nousi uutiseksi. Arhinmäen mielestä se paljasti asenteet, että kaikki kulttuurimuodot eivät olisi yhtä arvokkaita. Joidenkin mielestä vain ooppera ja sinfoniakonsertit tekevät todellisen kulttuuri-ihmisen.
Tätä hän haluaa murtaa, koska se ei ole kenenkään etu. Ei oopperan itsensäkään. Hän myös muistuttaa oopperan suuresta työllistävästä merkityksestä.
Arhinmäki aikoo monipuolistaa kulttuurin kuvaa.
– Oopperalla ja orkestereilla on paljon puolustajia, mutta paljon vähemmän on vaikkapa breakdancella, katutanssilla.
Omia linjauksia alkaa näkyä vuonna 2012 tapahtumien rahoituksessa ja 2013 budjetissa, jonka Arhinmäki haluaa valmistella huolella: kuuntelemalla kulttuuriväkeä, erilaisia ja eri-ikäisiä ihmisiä.
Ministeri alkoi lotota
Ministeri on alkanut lotota.
– Pitää itsekin osallistua oman hallinnonalan talkoisiin.
Veikkausvoittovarat kattavat jo yli puolet ministeriön kulttuurirahoista, ja niistä Arhinmäki haluaa pitää kiinni.
Eduskunta saa tänään hallitukselta esityksen, jossa kulttuurin rahoitusta leikataan 13 miljoonalla eurolla: 5 miljoonaa pois teattereilta ja orkestereilta, 5 museoilta ja 3 Museovirastolta. Arhinmäki valittelee tilannetta.
– Jostakin pitää meidänkin puolelta tässä tilanteessa leikata.
Hän muistuttaa, että laitosten valtionosuuksia on viime vuosina korotettu reilusti. Korotuksilla tosin korjattiin jälkeenjääneisyyttä.
– Pitää muistaa, että summasta ehkä reilut 2 miljoonaa on indeksitarkistuksia, joten leikkaus ei ole niin suuri suhteessa tämän vuoden määrärahoihin.
Käytännössä lovi viilletään henkilöstömenoihin. Arhinmäki sanoo keskustelleensa usean teatterinjohtajan kanssa ja ymmärtävänsä, että leikkaukset vaikeuttavat ”jonkin verran” teattereiden toimintaa.
Hän suhteuttaa säästöjä budjetin kaikkiin leikkauksiin, jotka ovat yhteensä 1,25 miljardia euroa. Kyse on noin prosentista.
Gallerioita tyhjiin tiloihin
EM-koripallo päihitti elokuussa Musiikkitalon avajaiset. Arhinmäki kertoo pitäneensä itsestään selvänä, että jos pääministeri on jo viemässä valtiovallan tervehdyksen Musiikkitaloon, urheilu- ja kulttuuriministeri voi ”antaa potkua” Suomelle EM-kisoissa. Hän yllättyi arvosteluryöpystä.
Kulttuuri- ja urheiluministerin vastuulle kuuluvat myös nuorisoasiat. Hän puhuu paljon lasten ja nuorten kulttuurista, maksuttomuudesta ja matalista kynnyksistä. Hän haluaa tukea kulttuuria, joka menee lähelle ihmistä.
– Esimerkiksi nuorten kulttuurin muotoja, jotka ovat tulevaa korkeakulttuuria. Siellä voi aika pienelläkin tuella saada paljon aikaan.
Hän kanavoisi rahaa projekteihin, jotka vievät korkeatasoista taidetta ja kulttuuria lähiöihin ja maakuntiin. Lapin elokuvabussitoimintaa voisi laajentaa, ja pop up -gallerioita levittää vaikkapa tyhjiin liiketiloihin. Laitosten ja vapaan kentän yhteistyö voisi tuoda kohtuuhintaisia vuokratiloja erilaisille ryhmille.
– Kulttuurin kenttä uudistuu koko ajan, ja sille pitää olla herkkänä. Kukaan ei tiedä, mikä lähtee lentoon. Jos innostuu jostakin kulttuurin alueesta, monesti alkaa kiinnostua myös muista.
Jos valtio tukisi vain suurten joukkojen kulttuuria, kenttä kaventuisi.
– Haluan puolustaa postmodernia taidetta ja rappiotaidetta ja sellaista, jota kulttuuriministeri ei välttämättä itsekään ymmärrä.
Voiko ravisteluun kannustava kulttuuriministeri käsitellä tasapuolisesti kulttuurin eri alueita?
– Olen ollut kuvataiteen, teatterin, populaarimusiikin, elokuvien ja kirjallisuuden suurkuluttaja ja suuri ystävä. Eivät mieltymykset saa vaikuttaa siihen, mitä tekee.
– Sehän olisi ihan perussuomalaista, jos tukisi vain sellaista kulttuuria, josta on itse ollut kiinnostunut.
Kulttuuri- ja urheiluministeri, jolle kuuluvat myös nuoriso- ja tasa-arvoasiat.
Vasemmistoliiton puheenjohtaja.
Kotoisin Pasilasta Helsingistä.
Syntynyt 1976.
Haluaa vähentää muun muassa urheilun ja kulttuurin vastakkainasettelua. Oli tällä viikolla Urheilumuseon Jalkapallon jäljet -valokuvanäyttelyn avajaisissa. Siellä oli ”upeita, taiteellisia kuvia stadioneista”.
Ota kantaa!
Mitä kulttuuria valtion pitää tukea?









Arhinmäen linja alkaa purra. Museot pannaan lahtipenkkiin. Rahat vaan graffittitaiteelle ja jalkapallolle!
Ilmoita asiaton kommentti