Päivitetty 20.9.2011 09:29, julkaistu 20.9.2011 09:28

Tämä on junakatastrofin ydin: Matkustajien hintavertailu yllätti VR:n

Kuva: Jarkko Mikkonen
Kati Kalliosaari, AamulehtiLähetä palautetta toimittajalle

VR joutui eilen ottamaan kaikki lipunmyyntiautomaatit pois käytöstä, jotta matkalippujen kauppa saatiin sujumaan verkossa ja asemilla. Ongelmien syynä ovat Tiedon ja Accenturen toimittaman tietojärjestelmän häiriöt. Lipunmyynnin odotetaan kompastelevan vielä tänäänkin.

– Lipunmyyntijärjestelmän käyttäjämäärä on ollut huomattavasti suurempi kuin etukäteen osattiin arvioida. Teemme parhaillaan järjestelmään muutoksia, jotta se vastaisi kasvanutta kysyntää. Kapasiteettia on vahvistettu lisäämällä palvelimia, levytilaa ja muistia, kertoo Ari Järvelä Tiedosta.

Kuka käyttäjämäärän arvioi, VR:n tietohallintojohtaja Jukka-Pekka Suonikko?

– Asiakasmäärän arviointi on tullut VR:n puolelta, sen pohjalta Tieto ja Accenture ovat toimittaneet meille teknisen ratkaisun. Kun uusi hinnoittelu ja lipunmyyntijärjestelmä otettiin käyttöön viime keskiviikkona, kävijämäärä oli 20-kertainen normaaliin verrattuna. Siihen ei kukaan osannut varautua.

– Kapasiteettia on jo lisätty yli kolminkertaiseksi, mutta järjestelmä ei ole vieläkään suoriutunut kuormasta kunnialla.

Millä perusteella kävijämäärä arvioitiin?

– Aiempien kysyntäpiikkien pohjalta. Yhdeksi mitoitusperusteeksi otettiin kevään 2010 tilanne, kun tuhkapilvi sotki lentoliikenteen ja ihmiset joutuivat vaihtamaan juniin. Siihenkin vielä lisättiin kasvunvaraa.

– Kävijämäärät ovat edelleen huomattavasti suuremmat kuin mitä asiantuntijat osasivat etukäteen arvioida. Uuden hinnoittelun vuoksi ihmiset vertailevat ja kokeilevat hintoja aiempaa enemmän verkossa.

Fakta: VR:n lippu-uudistus

VR uudisti lippujensa hinnoittelun 14. syyskuuta. Samalla otettiin käyttöön uusi lipunmyyntijärjestelmä.

Tietojärjestelmä on suuren kävijämäärän vuoksi ruuhkautunut pahasti.

Maanantaina lippuautomaatit jouduttiin ottamaan pois käytöstä. Jos lipunmyynti on ruuhkautunut, junaan kannattaa mennä ilman lippua. Junissa myytävistä lipuista ei peritä lisämaksua syyskuun loppuun asti.

Lue aiheesta lisää tiistain Aamulehdestä.

Lue myös:

Matkustaja hämmästyi: junassa olleilta kerättiin tiedot laskun lähettämistä varten
ja

VR:n lippuautomaatit pysyvät kiinni ainakin koko aamun



AVAINSANAT:

Kommentit (36)

Näytä: 10 20 30 40 50 kommenttia yhdellä sivulla, vanhimmat uusimmat ensin
(Tuntematon)23.9.2011 11:14

Taas on menty tosi halpaan, kun on yritetty risteyttää Tieto, Accenture ja LIDLin alennusmyynti. Koko ajatus lippujen erillishinnoittelusta on hanurista ja syvältä sieltä. Asiakas haluaa vain kohtuuhintaisen lipun ja aikataulussa toimivan kuljetussuoritteen.

Vika on VR:n johdossa, joka ei elä reaalimaailmassa, vaan on ryhtynyt leikkimään ale-tavarataloa ilman myyntikelpoista tuotetta.
Potkuja odotetaan ja paljon.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)21.9.2011 02:26

Lähinnä kiinnostaa nähdä mistä VR kuittaa entiset tulot(nyt kun liput puoleen hintaan, nykyisen kaaoksen kustannukset,tietokonejärjestelmän kuntoon saaminen jne...). Eiköhän jo vuosia ole ollut tavoitteena ajaa VR tilaan, ettei muuta mahdollisuutta,kuin yksityistää täysin- ja sitten hinnat kohdalleen ja rahastaa,kunnes rataverkko ja laitteet lopullisesti loppu?

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)20.9.2011 14:35

Kuka oli projektipäällikkö? Entä asiakkuusvastaava?

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)20.9.2011 13:23

Itse olen ainakin tyytyväinen VRn nykytilanteeseen. Ei vois vähempää kiinnostaa mistä sen lipun saa kuhan saa ja siihen hintaan mitä se halvimmillaan ois, puhumattakaan ilmaisista matkoista mistä olen päässyt nauttimaan runsaasti tämän kaaottisen lippuhärdellin takia :D

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)20.9.2011 12:49

Käsittämätöntä sekoilua, eikä kukaan VR:llä ota jo vastuuta ja eroa.

Luulisi jo maalaisjärjen sanovan, että kun aikatauluhaku ja lippujen osto olivat ennen erillään, verkkokaupan käyttäjämäärä pysyi hallittavana. Jonkun olisi pitänyt jo ensimmäisessä palaverissa kysyä, mikä järki on ohjata jokainen seuraavan junan lähtöaikaa kyselevä ruuhkauttamaan verkkokauppaa. Mutta ei.

Kilpailua kiskoille, kiitos.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)20.9.2011 12:21

Tämähän on normaalia meininkiä nykyään: keskeneräiset tietojärjestelmät tuodaan markkinoille kuluttajien testattavaksi.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)20.9.2011 11:50

On se nyt hankalempi+hitaampi katsoa netin kautta niitä junien tietoja kuin ennen uudistusta,ja ne hinnat on ihan kummia ja 3 eri hintaa per juna,en oikein täysin ole hinnoittelua ymmärtänyt mutta kai se siitä selkenee..

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)20.9.2011 11:41

Yksinkertainen keino vähentää uteliaiden (joihin myös itse lukeudun) sivustoon aiheuttamaa kuormitusta olisi ollut koota esimerkinomainen vertailutaulukko joistakin suosituista asemaväleistä ja laittaa siihen sarakkeet: entinen hinta 1. ja 2. luokassa, nykyinen peruslippu, nykyinen ekstra-luokan lippu ja joitakin ennakkoalennettuja hintoja ostoajankohdan mukaan. Tällaista vertailua haeskelin sivuilta, mutta en löytänyt, joten yritin käydä tyydyttämässä uteliaisuuttani verkkokaupassa. Anteeksi, VR, kun olen ollut syypää järjestelmänne kuormittamiseen! ;-)

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)20.9.2011 10:50

Kommentti kello 7.50 osuu ongelman (noloon) ytimeen, johon joku journalistikin voisi tarttua eikä tyytyä VR:n selitykseen.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)20.9.2011 10:31

Seli seli. Selitys oli varmaan ihan hyvä keskiviikolle, mutta e perjantaille ja näkyy se jatkuvan vielä lauantainakin.

Ilmoita asiaton kommentti

SIVU 1 2 3 4

Kirjoita kommentti

Ohjeet: Kirjoita kommenttisi tähän. Voit ottaa kantaa, mutta muista hyvät tavat. Kirjoittajat vastaavat itse kommenteistaan. Keskustelu on esimoderoitu eli kommentit luetaan ennen julkaisua.

Kommentti


Pirkanmaa

Auto suistui tieltä ja pyörähti katon kautta ympäri Lakalaivan rampissa

PIRKANMAA 53

Henkilöauto ajautui penkkaan ja suistui tieltä Tampereen Lakalaivassa keskiviikkona iltapäivällä. Onnettomuus sattui iltapäivällä viiden jälkeen. Lue lisää

Pormestari ja vuorineuvos TTY:n kunniatohtoreiksi

PIRKANMAA 32

Tampereen teknillinen yliopisto TTY promovoi toukokuussa kunniatohtoreiksi Tampereen pormestarin Timo P. Niemisen ja Elinkeinoelämän keskusliiton puheenjohtajan, vuorineuvos Ole Johanssonin. Lue lisää


Ulkomaat

Humalainen matkustaja heitettiin ulos - raahautui junan mukana ja kuoli

ULKOMAAT 20

44-vuotiaan mies kuoli raahauduttuaan junan mukana New Yorkissa Yhdysvalloissa. Poliisi epäilee, että mies oli heitetty ulos junasta, koska hän oli humalassa. Lue lisää


Talous

Suuret jylläävät kaupassa, mutta pk-yritykset kannattavat paremmin

COLOURBOX1641761_www

TALOUS 36

Suomessa kaupan liikevaihdon kasvusta 92 prosenttia tuli suurilta yrityksiltä. Kaupan yritykset keräsivät liikevaihtoa 115,8 miljardia euroa vuonna 2010. Lue lisää

Vapon Yt:t päättyivät: 60 työntekijää saa lähtöpassit

TALOUS 42

Vapo-konsernin tammikuussa käynnistetyt yt-neuvottelut ovat päättyneet. Yt-neuvotteluissa päädyttiin siihen, että noin 60 henkilön työt loppuvat Vapo Oy:ssä ja sen... Lue lisää


Urheilu

Niskanen jäi niukasti mitalista, Ylöjärven Ojansivu kymmenes

URHEILU 30

Suomi jäi täpärästi ilman mitalia hiihdon nuorten MM-kisoissa keskiviikkona Turkin Erzerumissa, kun Vieremän Koiton Iivo Niskanen hävisi pronssin vain sekunnin... Lue lisää


Kiekko

Kirvesmies: Tapparalla alkavat tosipelit!

DSCN8039www

KIEKKO 311

Olen aina suurella mielenkiinnolla seurannut keskustelua siitä, milloin ne tosipelit alkavat. SM-liigassa, jalkapallon MM-kisoissa, jääkiekon MM-kisoissa. Lue lisää


Viihde

Obama lauloi bluesia Valkoisessa talossa

03115811_www

VIIHDE 30

STT, AFPYhdysvaltain presidentti Barack Obama on kokeillut laulutaitojaan bluesin parissa musiikkitähtien seurassa. Rolling Stonesin keulakuva Mick Jagger onnistui houkuttelemaan Obaman laulamaan, kun Jagger, B B. Lue lisää

Lupo-pentu pitää Katelle seuraa, kun William on maailmalla

20120221_zaf_l94_001

VIIHDE 110

Prinssi William ja herttuatar Katherine ovat hankkineet perheenlisäystä. Kaksikko on nimittäin ottanut koiranpennun. Lue lisää


Kulttuuri

Tamperelaissambaajat säteilivät Rion kulkueessa – asuista Suomeen kaikki mikä mahtuu

Ryhmäkuva_2012

KULTTUURI 51

Viisi tamperelaista sambaajaa sai osallistua Rion karnevaalien kulkueeseen. Tamperelaistanssijat sambasivat riolaisen sambakoulun G. Lue lisää

Mäntän kuvataideviikoille osallistuu lähes 40 taiteilijaa

KULTTUURI 30

Ensi kesän Mäntän kuvataideviikkojen näyttelyyn osallistuu kaikkiaan lähes 40 nykytaiteilijaa. Kuraattori Ilona Valkonen on kutsunut mukaan 34 taiteilijaa tai... Lue lisää


Pääkirjoitukset

Eläkerintamalla käsijarru päällä

PÄÄKIRJOITUKSET 61

Hallitukset tulevat ja menevät, mutta ongelmat pysyvät. Yritystä kyllä on, usein kovastikin, mutta kerta toisensa jälkeen yhteiskunnan ytimiin menevät rakenteelliset uudistukset... Lue lisää

Kohtuutonta harhailua hoitoviidakossa

PÄÄKIRJOITUKSET 30

Tampereella kaatunut ja kätensä loukannut pälkäneläinen Eila Timonen on malliesimerkki siitä, miten yksittäinen kansalainen joutuu harhailemaan suomalaisessa terveydenhoitoviidakossa. Lue lisää


Hyöty

Vähennä loukkaantumisia salilla ja kaupungilla vahvistamalla lihaksia

Voima_5

HYÖTY 00

Kukapa ei olisi kuullut voimaharjoittelun riskeistä. On venähtänyttä selkää ja tulehtunutta olkapäätä, nyrjähtäneitä nilkkoja ja kramppaavia... Lue lisää

Lisää turvallisuutta: Joka toinen rakennuspalo alkaa liedestä tai uunista

räjähtänyt uuni

HYÖTY 00

Muutama yksinkertainen ohje tekee keittiön sähkölaitteiden käytöstä huomattavasti turvallisempaa. Jääkaappi ja pakastin Jos laitetta on kuljetettu vaakatasossa, anna... Lue lisää


Uutisia

  1. Tampereen sarjaraiskaaja videoi tekonsa – Poliisi ei ole varma, ovatko kaikki uhrit elossa

    KOTIMAA 22.2. 22:40 1 0

  2. Newsobserver-lehti: Tuomo Ruudulle pitkä jatkosopimus

    URHEILUSÄHKEET 23.2. 05:17 1 0

  3. Jääkiekkotuloksia NHL-liigasta

    URHEILUSÄHKEET 23.2. 05:10 1 0

  4. Tanssinopettajiin liittyvät rikosepäilyt laajenivat heti - Uusi uhri ilmoittautui poliisille

    KOTIMAA 22.2. 19:22 3 4

  5. Poliisi epäilee: Tanssinopettajat raiskanneet naisia ja tyttöjä Pirkanmaalla

    KOTIMAA 22.2. 23:00 4 58

  6. Eläkerintamalla käsijarru päällä

    PÄÄKIRJOITUKSET 22.2. 20:59 6 1

  7. Kohtuutonta harhailua hoitoviidakossa

    PÄÄKIRJOITUKSET 22.2. 20:58 3 0

  8. Kansa tietää

    PÄÄKIRJOITUKSET 22.2. 20:58 4 2

  9. Ylänurkka: Harhaluuloisen tunnustuksia

    PÄÄKIRJOITUKSET 22.2. 20:58 4 0

  10. Oikeus hylkäsi Jasper Pääkkösen syytteen arpajaisrikoksesta

    KOTIMAA 22.2. 22:54 2 0

  1. Tampereen sarjaraiskaaja videoi tekonsa – Poliisi ei ole varma, ovatko kaikki uhrit elossa

    KOTIMAA 22.2. 22:40 1 0 2352

  2. Poliisi epäilee: Tanssinopettajat raiskanneet naisia ja tyttöjä Pirkanmaalla

    KOTIMAA 22.2. 23:00 4 58 2300

  3. Tamperelainen tanssikoulu haluaa auttaa poliisia selvittämään epäillyt seksirikokset

    KOTIMAA 22.2. 20:27 2 5 1477

  4. Humalainen matkustaja heitettiin ulos - raahautui junan mukana ja kuoli

    ULKOMAAT 22.2. 22:20 2 0 880

  5. Tanssinopettajiin liittyvät rikosepäilyt laajenivat heti - Uusi uhri ilmoittautui poliisille

    KOTIMAA 22.2. 19:22 3 4 844

  6. Kuninkaankadun surman syy: Uhri yritti soittaa poliisille raiskauksesta

    KOTIMAA 22.2. 14:54 3 23 758

  7. Niinistön kanslian jäsenten nimet julki

    KOTIMAA 22.2. 22:27 3 11 444

  8. Taiteilijan näkemys: Nämä ovat Google Street View’n kauneimmat ja oudoimmat kuvat

    ULKOMAAT 22.2. 10:43 3 4 369

  9. Viinakohu paisuu ja jo yli 40 000 vaatii: Eroa Päivi Räsänen!

    KOTIMAA 22.2. 09:44 3 255 350

  10. Eläkerintamalla käsijarru päällä

    PÄÄKIRJOITUKSET 22.2. 20:59 6 1 345


Kotimaa

Tuoreimmat blogit

Puheenaiheet 3 uusinta

Puheenaihe: Urheilu on pelkkää politiikkaa

laura

KOTIMAA 432

”Laura ei ota minkäänlaista poliittista kantaa.” Näin julisti taitoluistelija Laura Lepistön manageri Erkki Alaja Helsingin Sanomissa 18. Lue lisää

Puheenaihe: Murhaajat pois kaduilta

vastakkain_www

KOTIMAA 5127

Aamulehden Näkökulman toimitus ei halua kuulla enää yhtään uutista, jossa vankilasta päästetty väkivaltarikollinen tappaa taas. Keinot: Valitse kumman Matin... Lue lisää

Puheenaihe: Ylessä pitäisi panostaa nuortenohjelmiin, mutta päättäjät ovat eri mieltä

5345797

KOTIMAA 740

Uutisia ja ajankohtaisohjelmia, maakunnallista ohjelmatoimintaa ja kotimaista draamaa. Siinä kolmen kärki, kun Aamulehti kysyi Ylen nykyisen hallintoneuvoston ja hallituksen... Lue lisää

Sää

 



Lue nämäkin

Uutisia

Toimituksen valinnat

Kuka on tyylikkäin wanha? Katso kuvat

vanhat_MG_2729

PIRKANMAA 1022

Pilkkuja, pinkkiä tylliä, kullan sävyjä, pirteää keltaista.. Lue lisää

Rakastan sinua – Hei Pirkanmaa, miten se teillä sanotaan?

rakkaudentunnustukset_www

PIRKANMAA 4634

Minä rakastan sinua. Kauniisti sanottu, mutta vähän kulunut fraasi, vai mitä? Lue lisää

Kohuehdotus: Katso kartasta, missä kunnassa kohta asut

kuntaliitoksetwww

KOTIMAA 5382

Suomen kuntakartta muuttuu seuraavan parin vuoden aikana radikaalisti: Suomeen tulee selvityksen perusteella alle 70 kuntaa. Katso täältä, millainen sinun uusi kotikuntasi on. Lue lisää

Tampereen 160 luistinkentästä moni on jo käytössä – Lue lista osoitteista

COLOURBOX1108168www

PIRKANMAA 6020

Tampereen luistinkenttiä alettiin jäädyttää tammikuun alkupuolella ja nyt suuri osa on käyttökunnossa. Luistelemaan pääsee jo muun muassa Koulukadun, Sorsapuiston,... Lue lisää

Mobiilisivusto
Urheiluvideoita
Mobiilisivusto
Työpaikkailmoituksia
Koulutusilmoituksia
kestavamedia.fi

Content on this page requires a newer version of Adobe Flash Player.

Get Adobe Flash player

www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
Tämän alueen uusin tarjonta:
Aamulehti - Itäinenkatu 11, 33210 Tampere - puhelin: 010 665 111 (vaihde), 010 665 3116 (verkkotoimitus), 0800 02030 (uutisvinkki, maksuton numero) | Käyttö- ja sopimusehdot