Päivitetty 19.9.2011 19:21, julkaistu 19.9.2011 19:21

Matkustaja hämmästyi: junassa olleilta kerättiin tiedot laskun lähettämistä varten

Kuva: JARNO JUUTI - Iltalehden arkisto
AamulehtiLähetä palautetta toimittajalle

Helsingistä Tampereelle matkalla ollut matkustaja hämmästyi, kun Pendolinossa olleilta kyseltiin nimi- ja osoitetietoja laskun lähettämistä varten.

Matkustajan mukaan konduktööri keräsi yhteystiedot niiltä matkustajilta, joilla ei ollut lippua eikä käteistä matkan maksamiseen. Vaihtoehdoksi tarjottiin lipun maksamista aseman lipunmyynnissä matkan määränpäässä.

Pendolino 53 lähti Helsingistä kello 15.59, puoli tuntia aikataulustaan myöhässä. VR:n internetsivuilla syyksi mainitaan tekninen vika. Matkustajille kerrottiin, että viivästys johtui temppuilevasta ovesta.

Tampereella pysähtyessään Pendolino oli 40 minuuttia myöhässä. Myöhästymisestä ja lipunosto-ongelmista huolimatta matkustajat eivät hermostuneet VR:n toimintaan.

– Ihan huumorilla matkustajat suhtautuivat ainakin meidän vaunussamme, Aamulehteen soittanut matkustaja kertoo.

Hän epäilee, että matkustajat ovat osanneet varautua myöhästymisiin, koska VR:n lippu-uudistus aiheutti ongelmia jo viime viikolla.

VR:n viestintäpäällikkö Mika Heijari hämmästyy suuresti kuullessaan, mitä Pendolinossa tapahtui. Hänen mukaansa korteilla maksaminen on tänään sujunut kaikissa junissa normaalisti.

Heijari uskoo, että konduktööri on kysynyt osoitetiedot matkustajilta, jotka ovat yrittäneet maksaa lippunsa Visa Electron -kortilla. Se ei käy junissa maksuvälineenä. Tänään monet matkustajat ovat kuitenkin joutuneet nousemaan junaan ilman lippua, koska kaikki automaatit jouduttiin sulkemaan myyntijärjestelmässä olevien häiriöiden vuoksi ja asemien lipunmyynnissä on saattanut olla ruuhkaa.

Häiriöiden vuoksi lippuautomaatit ovat tänään vieneet joiltakin matkustajilta rahat ilman, että kone on tulostanut lippua. Heijari kertoo, että yhteystietoja on kerätty joiltakin matkustajilta myös sitä varten, että heille voidaan palauttaa automaattien viemät rahat.



AVAINSANAT:

Kommentit (32)

Näytä: 10 20 30 40 50 kommenttia yhdellä sivulla, vanhimmat uusimmat ensin
(Tuntematon)20.9.2011 20:59

Jep, kalusto seisoo.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)20.9.2011 16:25

#
(Tuntematon)20.9.2011 07:42
"Toimiiko siä veeärrällä nykyään enään mikään??"

Junan vessa
#

Höpö höpö! Ainakin jos IC:n vaunujen hajusta voi jotain päätellä!

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)20.9.2011 11:06

"Hän epäilee, että matkustajat ovat osanneet varautua myöhästymisiin, koska VR:n lippu-uudistus aiheutti ongelmia jo viime viikolla."

Tiedoksi VR:lle: matkustajat ovat osanneet varautua myöhästymisiin koska yksikään juna ei viimeisen vuoden aikana ole kulkenut ajallaan.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)20.9.2011 08:55

"VR:m ja erityisesti sen ohjelmoinnin kuvaamiseen riittää jo Kekkosenkin käyttämä sana: tunarit. Tunarointia alusta loppuun ja läpikotaisin on tämä touhu." => tässä kylläkin tunaroi Tieto ja Accenture, ei VR

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)20.9.2011 08:41

"Kuinkahan monta Aku Ankkaa junassa oli?"

Suomalaiset ovat rehellistä kansaa, joten suurin osa tietysti antoi oikeat tiedot, kun eivät alun alkenkaan olleet pummilla liikkeellä. Eipä pienten laskujen lähettämisestä kovin paljon käteen saajalle jää.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)20.9.2011 07:42

"Toimiiko siä veeärrällä nykyään enään mikään??"

Junan vessa

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)20.9.2011 05:50

Miksi matkustaa jos on niin köyhä ettei ole varaa matkaa maksaa.Ulos vain junasta.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)20.9.2011 00:37

EB-se on siististi cool..

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)20.9.2011 00:34

Ainakin minä maksoin visaelektronilla junassa. Kone oli niin hidas, että ehdotin laskutusta, mutta se oli kuulemma mahdotonta.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)20.9.2011 00:29

En muuten olisi antanut osoitettani tai jos pakko olisi ollut niin olisin heittänyt jonkun naapurin nimen ja osoitteen :D

Ilmoita asiaton kommentti

SIVU 1 2 3 4

Kirjoita kommentti

Ohjeet: Kirjoita kommenttisi tähän. Voit ottaa kantaa, mutta muista hyvät tavat. Kirjoittajat vastaavat itse kommenteistaan. Keskustelu on esimoderoitu eli kommentit luetaan ennen julkaisua.

Kommentti


Pirkanmaa

Henkilöautot kolaroivat Hämeenpuistossa

wwwkolari

PIRKANMAA 20

Kaksi henkilöautoa ajoi kolarin Tampereen Hämeenpuiston ja Satamakadun risteyksessä maanantai-iltana. Onnettomuus sattui hieman ennen yhdeksää Tampereen Työväen Teatterin kulmalla. Lue lisää

Ylioppilaat 2012: Pirkanmaan ja lähiseudun tuoreiden ylioppilaiden nimet

www_yliop

PIRKANMAA 3834

Onnea uudet ylioppilaat! Julkaisemme Pirkanmaan alueen ja lähiseudun lukioiden uusien ylioppilaiden nimiä sitä mukaa, kun saamme tietoja kouluilta. Lue lisää


Ulkomaat

Opiskelijoiden bussi syöksyi 80 metriä – 12 menehtyi

03229185

ULKOMAAT 20

Yliopisto-opiskelijoita kuljettanut linja-auto syöksyi alas vuorenrinteeltä eteläisessä Albaniassa maanantaina. Viranomaisten mukaan 12 ihmistä menehtyi ja 21 loukkaantui onnettomuudessa. Lue lisää


Talous

Hurja syöksy alle tunnissa! Facebookin osakekurssi romahti

Facebook IPO

TALOUS 29

Verkkoyhtiö Facebookin kurssi romahti yhtiön toisena kaupankäyntipäivänä teknologiapörssi Nasdaqissa. Facebookin osake syöksyi alle tunnissa lähes 14 prosenttia. Lue lisää


Urheilu

Sari Multala purjehti MM-pronssia

11662568www

URHEILU 11

STT Sari Multala on purjehdinut pronssia Laser radial -luokan MM-kisoissa Saksan Boltenhagenissa. Multala nousi kolmanneksi MM-regatan päätöspäivänä oltuaan eilisen jälkeen... Lue lisää


Kiekko

MM-jääkiekko: Maailmanmestarien kotiinpaluu viivästyi useita tunteja

_DSC3698

KIEKKO 25

Aamulehti Jääkiekon maailmanmestaruuden Helsingissä voittaneen Venäjän joukkueen kotiinpaluu viivästyi useilla tunneilla. Fanit odottivat Moskovassa Sheremetjevon lentoasemalla... Lue lisää


Kulttuuri

Hitler 3D-hahmona: Iron Sky saa jatkoa!

9929923

KULTTUURI 31

Kuunatseista kertova suomalainen tieteiskomedia Iron Sky on saamassa jatkoa. Blind Spot -tuotantoyhtiön mukaan jatko-osan lisäksi suunnitteilla on sarja, joka kertoisi siitä, miten natsit... Lue lisää


Pääkirjoitukset

Analyysi: Populisti älähti populismista

944478

PÄÄKIRJOITUKSET 10

1. Vihreät kehitti oman versionsa populismista. Lue lisää


Asuntomessut

Uutisia

  1. Tuloksia NHL:stä

    URHEILUSÄHKEET 22.5. 05:28 1 0

  2. Junat: Luvassa myöhästymisiä ja peruutuksia - Tavaravaunu kaatui yöllä Riihimäen asemalla

    KOTIMAA 22.5. 07:04 0 0

  3. Asuntolainoille tulossa katto jo ensi vuonna

    KOTIMAA 21.5. 21:26 1 0

  4. Henkilöautot kolaroivat Hämeenpuistossa

    PIRKANMAA 21.5. 22:49 2 0

  5. Analyysi: Populisti älähti populismista

    PÄÄKIRJOITUKSET 21.5. 22:21 1 0

  6. Serbian EU-tiehen mutka

    PÄÄKIRJOITUKSET 21.5. 22:21 1 0

  7. Kuolevan hätähuuto

    PÄÄKIRJOITUKSET 21.5. 22:41 1 0

  8. Hämmennys lähiössä: Kerjäläiset kolkuttelevat kotiovilla

    KOTIMAA 21.5. 22:25 3 54

  9. Opiskelijoiden bussi syöksyi 80 metriä – 12 menehtyi

    ULKOMAAT 21.5. 21:56 2 0

  10. Al-Qaida sanoi tehneensä Jemenin itsemurhaiskun

    ULKOMAAT 21.5. 21:54 1 0

  1. Asuntolainoille tulossa katto jo ensi vuonna

    KOTIMAA 21.5. 21:26 1 0 1875

  2. Hämmennys lähiössä: Kerjäläiset kolkuttelevat kotiovilla

    KOTIMAA 21.5. 22:25 3 54 1703

  3. Henkilöautot kolaroivat Hämeenpuistossa

    PIRKANMAA 21.5. 22:49 2 0 611

  4. Näpistys muuttui varkaan, vartijan ja myyjän painiksi – Myyjä loukkaantui

    KOTIMAA 21.5. 21:29 2 0 497

  5. Timantteja ratissa ja pusuhuulet taustapeilissä – katso mopoautojen tuunauskuvat

    KOTIMAA 19.5. 20:49 3 59 480

  6. Opiskelijoiden bussi syöksyi 80 metriä – 12 menehtyi

    ULKOMAAT 21.5. 21:56 2 0 388

  7. Missä on Alex? 14-vuotias tamperelaispoika ei palannut koulusta kotiin

    KOTIMAA 21.5. 09:22 3 14 281

  8. MTV3: Riidoissa rypevä AKT kutsuu henkilöstönsä koolle kiusaamisasiassa

    KOTIMAA 21.5. 20:48 2 0 268

  9. Tätä ihmiset tahtovat puutarhaansa tänä kesänä

    KOTIMAA 21.5. 18:12 2 2 245

  10. Aikooko Keskustorin McDonald’s puuttua tupakointiin ravintolan rapuilla?

    PIRKANMAA 21.5. 10:32 2 36 245


Kotimaa

Tuoreimmat blogit

Puheenaiheet 3 uusinta

Puheenaihe: ”Ei kannata sopia itse kaikesta” – Nämä ovat Metalliliiton kolme teesiä

5354492www

KOTIMAA 25

Se, mikä ennen oli itsestäänselvyys, asetetaan tänään helposti kyseenalaiseksi. Tämä sinänsä terve ilmiö on yksi kaikenpuolisen kehityksen peruslähtökohta. Lue lisää

Puheenaihe: Oliko se hei vai heihei?

michaelolearywww

KOTIMAA 314

Toimitusjohtaja Michael O’Learyn käynti Tampereella viime tiistaina aiheutti hämminkiä. Halpalentoyhtiö Ryanairin ihmemies kävi vaahtoamassa, että EU-komissio... Lue lisää

Sää

 



Uutisia

Toimituksen valinnat

Ylioppilaat 2012: Pirkanmaan ja lähiseudun tuoreiden ylioppilaiden nimet

www_yliop

PIRKANMAA 3834

Onnea uudet ylioppilaat! Julkaisemme Pirkanmaan alueen ja lähiseudun lukioiden uusien ylioppilaiden nimiä sitä mukaa, kun saamme tietoja kouluilta. Lue lisää

Aamulehti.fi tiukentaa uutisten kommenttien valvontaa, lue tästä vastaukset yleisimpiin kysymyksiin

PIRKANMAA 78277

Edit: Saimme tähän uutiseen erittäin runsaasti kommentteja. Olemme julkaisseet lähes kaikki niistä tämän jutun perässä. Lue lisää

Aamulehti.fi nyt tarjolla myös HELPPO-versiona

wwwnäkymä

PIRKANMAA 11117

Hyvät lukijat, tästä päivästä lähtien Aamulehti tarjoaa verkkosisältönsä myös aivan uudessa, erityisesti tablettimaailmaan sopivassa helpossa muodossa. a... Lue lisää

Tervetuloa Aamulehden asuntomessusivuille!

PIRKANMAA 960

Aamulehti julkisti maanantaina 26.3. Lue lisää

Lue nämäkin

Asuntomessut
Mobiilisivusto
Ekalehti

Content on this page requires a newer version of Adobe Flash Player.

Get Adobe Flash player

www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
Tämän alueen uusin tarjonta:
Aamulehti - Itäinenkatu 11, 33210 Tampere - puhelin: 010 665 111 (vaihde), 010 665 3116 (verkkotoimitus), 0800 02030 (uutisvinkki, maksuton numero) | Käyttö- ja sopimusehdot