Päivitetty 13.9.2011 16:22, julkaistu 13.9.2011 16:21

Seksuaaliterapeutti tyrmää ”homojen eheyttämisen”

Onko seksuaalista suuntautumista todella mahdollista muuttaa terapian avulla?

Kristillispohjainen Aslan ry tarjoaa homo- ja biseksuaaleille eheyttämisterapiaa. Yhdistys väittää, että sen avulla on mahdollista päästä eroon homoseksuaalisuudesta. Myös Nokia Mission pitkäaikainen johtaja Markku Koivisto aikoo tervehtyä ”vinoumastaan” hakeutumalla eheytykseen.

Mikä on näkemyksesi tällaiseen ”eheyttämisterapiaan”, seksuaali- ja pariterapeutti Lars-Eric Aro?

– Jos ihmisellä on addiktio, siitä voi parantua tai sen voi ainakin ottaa haltuun, kun sille saadaan jokin sijaistoiminto. Mutta jos ihmisen seksuaalinen suuntautuminen on jokin muu kuin perinteisen mies–nainen-kuvion mukainen, se ei ole sairautta eikä siinä ole mitään hoidettavaa.

Mitä vaikutuksia tällaisella terapialla voi olla ihmiseen?

– On väärin ja henkistä väkivaltaa väittää ihmiselle, että tämän seksuaalisen suuntautumisen voisi muuttaa toiseksi. Aina kun mielellä tehdään väkivaltaa, seurauksena voi olla hyvinkin pitkä traumoja. Toki on mahdollista, että yksilölle tulee kokemus, että hän voi jollain tapaa parantua esimerkiksi homoudestaan, jos hänet on manipuloitu uskomaan niin. Sellainen ei ole hyväksi ihmiselle.


AVAINSANAT:

Kommentit (37)

Näytä: 10 20 30 40 50 kommenttia yhdellä sivulla, vanhimmat uusimmat ensin
(Tuntematon)4.11.2011 01:00

Kummallisisa kysymyksiä ja vastauksia asioista, jotka kulkevat täysin eri tasolla toisistansa. Kysymys onko homoseksuaalisuus geneettistä, voi vastata sekä että: saman geeniperimän omaavat ihmiset voivat käyttäytyä seksuaalisesti täysin päinvastoin: toisesta tulla umpihetero ja toisesta umpihomo. Mutta kysymys onko alttius homouteen geeneissä, on täysin eri. Sillä, miten ihminen voisi olla homoseksuaali, jos hänenllä ei siihen olisi alttiutta lihallista (geneettistä) alttiutta. Samaan asiaan myös sanon asioisa, jotka tänäpäivänä ovat epäkorrekteja, tällä tarkoitan ihmisen lihallisuuden kautta tapahtuvaa seksuaalista toimintaa. Agraariympäristössä homoseksuaalisuutta esintyy suhteellisetsi paljon vähemmän, kuin urbaani-ympäristössä, jos juuri ollenkaan. Agraari ympäristössä taas eläimiin sekaantuminen on ollut hyvin yleistä. Minä myös mietin, jos ihmisellä ei ole ollut alttiutta sekaantua eläimeen, kuinka se olisi voinut ylipäätänsä tapahtua. Onko se myös geneettistä, ja jota voidaan pitää luojanluomana asiana? Se, että rinnastaako joku eläimiinsekantumisen homoseksualaalisuuteen tai mihinkään seksuaalisuuteen, on taas moraalinen asia. Kyse
on ihmismielessä olevasta väärästä ja oikeasta, ei tieteellisestä aspektista kuka tekee oikein tai väärin, koska ihmistiede ei siihen voi vastata. Ihmisten tekemällä tieteellä ei ole vastausta kysymykseen väärästä, oikeasta tai moraalista. Tällä tarkoitan lyhennettynä sitä. että kristinuskon moraalia voi selittää tieteellisillä arvoituksilla. Homoseksuaalit koettavat tuoda itseänsä kirkkoon, joidenkin omien ns. tieteellisten näkemystensä pohjalta, joilla ei ole mitään tekemistä, itsensä Jumalan sanan kanssa.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)16.9.2011 17:17

Jos ei näihin eheyttäjiin saada mitään otetta maallisen valtiovallan osalta, niin kyllä EvLut-kirkon se pitää tehdä. Nyt. Heti. Välittömästi.

Mistä minä maksan kirkollisveroni? Siitä että toimitte tämän asian suhteen. Vaadin sitä. Seurakuntani jäsenenä minulla on siihen oikeus.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)15.9.2011 19:18

Miksei Aslan eheytyä myös heteroita homoiksi tai biseksuaaleiksi? Sillehän olisi ihan oikeastikin kysyntää ja tarvetta ns. "kaappi-homojen" osalta.

Nokia missiossakin nähtiin, miten oman biseksuaalisuutensa kieltänyt ja sen kanssa kirkollisessa 'eheytyshoidossa' olleelle Markku Koivistolle tuollaisessa tarpeettomassa, pitkässä 'hoidossa' olo aiheutti sen, että hän alkoi käyttäytymään sopimattomalla tavalla muita ihmisiä kohtaan. Nyt olisi syytä miettiä tarkkaan, pitääkö tuollaista hoitoa vielä entisestään jatkaa ja pahentaa hänen kohdallaan, vaiko ottaa järki käteen ja eheyttää hänen selvästikin luonnollista biseksuaalisuuttaan, eli hyväksyä sama, kuin että ihmisiä on punatukkaisia tai vihreäsilmäisiä ihan luonnostaan, eikä siinä ole mitään eheytettävää.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)14.9.2011 10:57

Viikottain on Aamulehdessä tarinoita heteroista, jotka ovatkin löytäneet itsensä ja huomanneet olevansa homoja. Tätä yleensä pidetään pelkästään hyvänä asiana.

Mutta toisin päin kyseessä onkin aina järkyttävä ahdasmielisyys ja aivopesu, vaikka muutos olisikin henkilöstä itsestään lähtöisin.

Seksuaalinen tasa-arvo? Niin aina.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)14.9.2011 09:56

Mitä jos tahdon luopua heteroseksualismistani. Se aiheuttaa minulle ongelmia. Tepsiikö ehytyshoito myös toisinpäin?

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)14.9.2011 09:29

Minusta tässä asetelmassa ongelmallisempaa on näiden eheyttäjien perverssi kiinnostus muiden ihmisten seksuaalisuuteen. Vertaisin sitä intoon etsiä naapureidensa porno-otoksia netistä. Tälle sairaudelle on olemassa nimikin.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)14.9.2011 09:18

"Seksuaalista suuntautumista ei ole mahdollista muuttaa terapioilla - ei ainakaan näillä - ja tuskin muutenkaan. Jos lähdetään vaikka teoriasta että suuntautuminen on geneettistä (siis esim. ..) Se on silloin Jumalan tahto ja hänestä lähtoisin."

Ainakin kristinuskon mukaan ihminen on syntiinlangennut ja rikkoutunut Jumalan kuva. Se, mitä ihminen tekee ei ole läheskään automaattisesti Jumalan tahdon mukaista ja hänestä lähtöisin, vaan ihminen nimenomaan paljolti pyrkii toimimaan Jumalan tahdon vastaisesti. Näin siis riippumatta siitä, mistä aiheesta puhutaan. Mutta asia pätee myös seksuaalisiin suuntauksiin: synnynnäisiä asioita ei voi samaistaa ainakaan kristinuskossa Jumalan tahtoon.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)14.9.2011 09:15

"Samoin voisi avata sitä, missä seksuaaliterapeutiksi voi opiskella ja miten seksuaaliterapeutit akredoidaan. Onko kyseessä ammatti vai titteli."

Kyseessä on varmaan sekä ammatti että titteli. Sen käyttöoikeus on vapaa. Kuka tahansa saa nimittää itseään seksuaaliterapeutuksi. Se ei ole mikään suojattu ammattinimike. Haastateltava näkyy käyneen aiheesta jonkun kalliin lyhytkurssin, jolla on hieno nimi. Opettava taho tuolla seksuaalikurssilla vaan ei ole mikään yleisesti tunnustettu yliopisto tai muukaan korkeakoulu, vaan joku parin hengen perustama liikeyritys, jonka koulutusten sisältöjä ei valvo kukaan. Sisältö voi olla siksi ihan mitä tahansa.

Terapiassa kävijät ovat tyytyväisiä, kunhan vaan saavat jutella lämpimikseen. Ei asiaan siksi ehkä oikeaa koulutusta tarvitakaan.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)14.9.2011 01:24

Koko uutinen lähtee jo ensimmäisestä kysymyksestä pieleen ja haastateltavakaan ei vaivaudu asiaa korjaamaan.

Seksuaalisuuntautuneisuus ei ole lääketieteellisenä terminä sama asia, kuin seksuaalinen käytös. Jos eheytyshoidolla (suuntaan tai toiseen) tarkoitetaan potilaan/asiakkaan seksuaalisuuntautuneisuuden muuttamista toiseksi on kyse aivopesusta. Jos on kyse potlasta häiritsevän käytöksen poisoppimisesta, on kyse terapiasta. Tämä siis kansallisen hoito-ohjeen mukaan.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)14.9.2011 01:15

Miten terapeutti Aro varmistaisi, että potilaan seksuaalisuuntautuminen ja seksuaslikäyttäytyminen ovat/eivät ole keskenään linjassa, jos potilas tullessaan ensimmäiselle terapiakäynnille väittää kärsivänsä Markku Koiviston tavoin homoseksuaalisesta käyttäytymisestään ja haluavansa siitä eroon? Ongelmahan tässä on se, että uutisen perusteella Aro ei myönnä sellaista vaihtoehtoa olevan, että Koivisto on oikeassa. Ja oletuksella, että Koivisto olisi oikeassa, Koiviston terapointi homoksi hänen heteroseksuaalisuuntautuneisuuttaan vastaan täyttäisi "homoksieheytyämisen" tunnusmerkit. Noin niinkuin asia päälaelleen kääntäen.

Eli miten seksuaaliterapiassa varmistetaan, että lähtökohta terapialle on potilaan seksuaalisuuntautuneisuus, eikä mahdollisesti siitä poikkeava ja potilasta häiritsevä seksuaalinen käytös.

Ilmoita asiaton kommentti

SIVU 1 2 3 4

Kirjoita kommentti

Ohjeet: Kirjoita kommenttisi tähän. Voit ottaa kantaa, mutta muista hyvät tavat. Kirjoittajat vastaavat itse kommenteistaan. Keskustelu on esimoderoitu eli kommentit luetaan ennen julkaisua.

Kommentti


Pirkanmaa

Auto suistui tieltä ja pyörähti katon kautta ympäri Lakalaivan rampissa

PIRKANMAA 53

Henkilöauto ajautui penkkaan ja suistui tieltä Tampereen Lakalaivassa keskiviikkona iltapäivällä. Onnettomuus sattui iltapäivällä viiden jälkeen. Lue lisää

Pormestari ja vuorineuvos TTY:n kunniatohtoreiksi

PIRKANMAA 22

Tampereen teknillinen yliopisto TTY promovoi toukokuussa kunniatohtoreiksi Tampereen pormestarin Timo P. Niemisen ja Elinkeinoelämän keskusliiton puheenjohtajan, vuorineuvos Ole Johanssonin. Lue lisää


Ulkomaat

Humalainen matkustaja heitettiin ulos - raahautui junan mukana ja kuoli

ULKOMAAT 20

44-vuotiaan mies kuoli raahauduttuaan junan mukana New Yorkissa Yhdysvalloissa. Poliisi epäilee, että mies oli heitetty ulos junasta, koska hän oli humalassa. Lue lisää


Talous

Suuret jylläävät kaupassa, mutta pk-yritykset kannattavat paremmin

COLOURBOX1641761_www

TALOUS 36

Suomessa kaupan liikevaihdon kasvusta 92 prosenttia tuli suurilta yrityksiltä. Kaupan yritykset keräsivät liikevaihtoa 115,8 miljardia euroa vuonna 2010. Lue lisää

Vapon Yt:t päättyivät: 60 työntekijää saa lähtöpassit

TALOUS 42

Vapo-konsernin tammikuussa käynnistetyt yt-neuvottelut ovat päättyneet. Yt-neuvotteluissa päädyttiin siihen, että noin 60 henkilön työt loppuvat Vapo Oy:ssä ja sen... Lue lisää


Urheilu

Niskanen jäi niukasti mitalista, Ylöjärven Ojansivu kymmenes

URHEILU 30

Suomi jäi täpärästi ilman mitalia hiihdon nuorten MM-kisoissa keskiviikkona Turkin Erzerumissa, kun Vieremän Koiton Iivo Niskanen hävisi pronssin vain sekunnin... Lue lisää


Kiekko

Kirvesmies: Tapparalla alkavat tosipelit!

DSCN8039www

KIEKKO 311

Olen aina suurella mielenkiinnolla seurannut keskustelua siitä, milloin ne tosipelit alkavat. SM-liigassa, jalkapallon MM-kisoissa, jääkiekon MM-kisoissa. Lue lisää


Viihde

Obama lauloi bluesia Valkoisessa talossa

03115811_www

VIIHDE 30

STT, AFPYhdysvaltain presidentti Barack Obama on kokeillut laulutaitojaan bluesin parissa musiikkitähtien seurassa. Rolling Stonesin keulakuva Mick Jagger onnistui houkuttelemaan Obaman laulamaan, kun Jagger, B B. Lue lisää

Lupo-pentu pitää Katelle seuraa, kun William on maailmalla

20120221_zaf_l94_001

VIIHDE 110

Prinssi William ja herttuatar Katherine ovat hankkineet perheenlisäystä. Kaksikko on nimittäin ottanut koiranpennun. Lue lisää


Kulttuuri

Tamperelaissambaajat säteilivät Rion kulkueessa – asuista Suomeen kaikki mikä mahtuu

Ryhmäkuva_2012

KULTTUURI 51

Viisi tamperelaista sambaajaa sai osallistua Rion karnevaalien kulkueeseen. Tamperelaistanssijat sambasivat riolaisen sambakoulun G. Lue lisää

Mäntän kuvataideviikoille osallistuu lähes 40 taiteilijaa

KULTTUURI 30

Ensi kesän Mäntän kuvataideviikkojen näyttelyyn osallistuu kaikkiaan lähes 40 nykytaiteilijaa. Kuraattori Ilona Valkonen on kutsunut mukaan 34 taiteilijaa tai... Lue lisää


Pääkirjoitukset

Eläkerintamalla käsijarru päällä

PÄÄKIRJOITUKSET 61

Hallitukset tulevat ja menevät, mutta ongelmat pysyvät. Yritystä kyllä on, usein kovastikin, mutta kerta toisensa jälkeen yhteiskunnan ytimiin menevät rakenteelliset uudistukset... Lue lisää

Kohtuutonta harhailua hoitoviidakossa

PÄÄKIRJOITUKSET 30

Tampereella kaatunut ja kätensä loukannut pälkäneläinen Eila Timonen on malliesimerkki siitä, miten yksittäinen kansalainen joutuu harhailemaan suomalaisessa terveydenhoitoviidakossa. Lue lisää


Hyöty

Vähennä loukkaantumisia salilla ja kaupungilla vahvistamalla lihaksia

Voima_5

HYÖTY 00

Kukapa ei olisi kuullut voimaharjoittelun riskeistä. On venähtänyttä selkää ja tulehtunutta olkapäätä, nyrjähtäneitä nilkkoja ja kramppaavia... Lue lisää

Lisää turvallisuutta: Joka toinen rakennuspalo alkaa liedestä tai uunista

räjähtänyt uuni

HYÖTY 00

Muutama yksinkertainen ohje tekee keittiön sähkölaitteiden käytöstä huomattavasti turvallisempaa. Jääkaappi ja pakastin Jos laitetta on kuljetettu vaakatasossa, anna... Lue lisää


Uutisia

  1. Tampereen sarjaraiskaaja videoi tekonsa – Poliisi ei ole varma, ovatko kaikki uhrit elossa

    KOTIMAA 22.2. 22:40 1 0

  2. Newsobserver-lehti: Tuomo Ruudulle pitkä jatkosopimus

    URHEILUSÄHKEET 23.2. 05:17 1 0

  3. Jääkiekkotuloksia NHL-liigasta

    URHEILUSÄHKEET 23.2. 05:10 1 0

  4. Tanssinopettajiin liittyvät rikosepäilyt laajenivat heti - Uusi uhri ilmoittautui poliisille

    KOTIMAA 22.2. 19:22 3 4

  5. Poliisi epäilee: Tanssinopettajat raiskanneet naisia ja tyttöjä Pirkanmaalla

    KOTIMAA 22.2. 23:00 4 58

  6. Eläkerintamalla käsijarru päällä

    PÄÄKIRJOITUKSET 22.2. 20:59 6 1

  7. Kohtuutonta harhailua hoitoviidakossa

    PÄÄKIRJOITUKSET 22.2. 20:58 3 0

  8. Kansa tietää

    PÄÄKIRJOITUKSET 22.2. 20:58 4 2

  9. Ylänurkka: Harhaluuloisen tunnustuksia

    PÄÄKIRJOITUKSET 22.2. 20:58 4 0

  10. Oikeus hylkäsi Jasper Pääkkösen syytteen arpajaisrikoksesta

    KOTIMAA 22.2. 22:54 2 0

  1. Poliisi epäilee: Tanssinopettajat raiskanneet naisia ja tyttöjä Pirkanmaalla

    KOTIMAA 22.2. 23:00 4 58 1887

  2. Tamperelainen tanssikoulu haluaa auttaa poliisia selvittämään epäillyt seksirikokset

    KOTIMAA 22.2. 20:27 2 5 1086

  3. Tampereen sarjaraiskaaja videoi tekonsa – Poliisi ei ole varma, ovatko kaikki uhrit elossa

    KOTIMAA 22.2. 22:40 1 0 810

  4. Humalainen matkustaja heitettiin ulos - raahautui junan mukana ja kuoli

    ULKOMAAT 22.2. 22:20 2 0 772

  5. Tanssinopettajiin liittyvät rikosepäilyt laajenivat heti - Uusi uhri ilmoittautui poliisille

    KOTIMAA 22.2. 19:22 3 4 638

  6. Kuninkaankadun surman syy: Uhri yritti soittaa poliisille raiskauksesta

    KOTIMAA 22.2. 14:54 3 23 542

  7. Niinistön kanslian jäsenten nimet julki

    KOTIMAA 22.2. 22:27 2 11 327

  8. Eläkerintamalla käsijarru päällä

    PÄÄKIRJOITUKSET 22.2. 20:59 6 1 311

  9. Viinakohu paisuu ja jo yli 40 000 vaatii: Eroa Päivi Räsänen!

    KOTIMAA 22.2. 09:44 3 255 298

  10. Katso video: Näin Laura Lepistö luisteli Pohjois-Koreassa – Yleisö taputti kaatumiselle

    ULKOMAAT 22.2. 06:49 7 50 289


Kotimaa

Tuoreimmat blogit

Puheenaiheet 3 uusinta

Puheenaihe: Urheilu on pelkkää politiikkaa

laura

KOTIMAA 432

”Laura ei ota minkäänlaista poliittista kantaa.” Näin julisti taitoluistelija Laura Lepistön manageri Erkki Alaja Helsingin Sanomissa 18. Lue lisää

Puheenaihe: Murhaajat pois kaduilta

vastakkain_www

KOTIMAA 5127

Aamulehden Näkökulman toimitus ei halua kuulla enää yhtään uutista, jossa vankilasta päästetty väkivaltarikollinen tappaa taas. Keinot: Valitse kumman Matin... Lue lisää

Puheenaihe: Ylessä pitäisi panostaa nuortenohjelmiin, mutta päättäjät ovat eri mieltä

5345797

KOTIMAA 740

Uutisia ja ajankohtaisohjelmia, maakunnallista ohjelmatoimintaa ja kotimaista draamaa. Siinä kolmen kärki, kun Aamulehti kysyi Ylen nykyisen hallintoneuvoston ja hallituksen... Lue lisää

Sää

 



Lue nämäkin

Uutisia

Toimituksen valinnat

Kuka on tyylikkäin wanha? Katso kuvat

vanhat_MG_2729

PIRKANMAA 1022

Pilkkuja, pinkkiä tylliä, kullan sävyjä, pirteää keltaista.. Lue lisää

Rakastan sinua – Hei Pirkanmaa, miten se teillä sanotaan?

rakkaudentunnustukset_www

PIRKANMAA 4634

Minä rakastan sinua. Kauniisti sanottu, mutta vähän kulunut fraasi, vai mitä? Lue lisää

Kohuehdotus: Katso kartasta, missä kunnassa kohta asut

kuntaliitoksetwww

KOTIMAA 5382

Suomen kuntakartta muuttuu seuraavan parin vuoden aikana radikaalisti: Suomeen tulee selvityksen perusteella alle 70 kuntaa. Katso täältä, millainen sinun uusi kotikuntasi on. Lue lisää

Tampereen 160 luistinkentästä moni on jo käytössä – Lue lista osoitteista

COLOURBOX1108168www

PIRKANMAA 6020

Tampereen luistinkenttiä alettiin jäädyttää tammikuun alkupuolella ja nyt suuri osa on käyttökunnossa. Luistelemaan pääsee jo muun muassa Koulukadun, Sorsapuiston,... Lue lisää

Mobiilisivusto
Urheiluvideoita
Mobiilisivusto
Työpaikkailmoituksia
Koulutusilmoituksia
kestavamedia.fi

Content on this page requires a newer version of Adobe Flash Player.

Get Adobe Flash player

www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
Tämän alueen uusin tarjonta:
Aamulehti - Itäinenkatu 11, 33210 Tampere - puhelin: 010 665 111 (vaihde), 010 665 3116 (verkkotoimitus), 0800 02030 (uutisvinkki, maksuton numero) | Käyttö- ja sopimusehdot