Puheenaihe: Valtakunnan virallinen väärinajattelija kaivaa verta nenästään Suomessa ja Venäjällä
Professori Timo Vihavainen sanoo sen itse. Hän kaivaa verta nenästään. Suomessa ja Venäjällä.
Miehen uusin kirja Itäraja häviää (Otava) julkistetaan Helsingissä tiistaina. Mutta se ei Vihavaiselle, Helsingin yliopiston Venäjän tutkimuksen professorille, riitä. Hän on antanut tekstin venäjännettäväksi ja tahtoo kirjansa julki vielä tänä syksynä myös itärajan takana.
– Vaikka internetissä, jos ei muuten onnistu.
Timo Vihavaisesta on kehkeytynyt valtakunnan virallinen väärinajattelija.
Kuka Kukin On -matrikkelissa hän julistautuu ”sitoutumattomaksi reaktionääriksi”. Siis taantumukselliseksi. Muotoilu paljastaa, että kiistakirjoittaja suosii ironiaa, jopa itseironiaa.
Vihavainen on kirjoittanut sopimattomia maahanmuutosta, islamista ja feminismistä. Noin niin kuin esimerkiksi.
Nyt on vuorossa professorin oma leipälaji, suomalaisten ja venäläisten vuosisatainen rinnakkaiselo.
Yli 300-sivuinen kirja sivaltaa moneen suuntaan. Pääpiru on jälleen kerran poliittinen korrektius, hyväksytty valtavirran puhetapa.
Se vie erehtymättä harhaan, kaikkina aikoina.
Ymmärrä, älä hyväksy
– Ryssäviha oli 1930-luvun poliittista korrektiutta, Timo Vihavainen määrittelee.
1970-luvulla samaan asemaan pääsi suomettuminen kaikkine mahdottomine lieveilmiöineen.
Tällä hetkellä ajanmukaisen ja fiksun maineeseen pääsee, kun julistaa Kekkosen ajan poliitikot selkärangattomiksi myötäjuoksijoiksi.
Vihavainen ei hyväksy minkään aikakauden valmiita totuuksia. Ja kuitenkin hän ymmärtää niitä kaikkia, enemmän tai vähemmän. Ja se vasta sopimatonta onkin.
– En ihannoi vanhaa suomalaista ryssävihaa, mutta se oli siinä tietyssä tilanteessa yhtä ymmärrettävää typeryyttä kuin myöhempi suomettuminen. Uuno Kailas kirjoitti aikoinaan naulan kantaan rajasta, joka railona aukesi. Takana oli länttä ja Eurooppaa, edessä Aasia, itä.
Suomettumiseen Vihavaisen kanta kävi selväksi jo vuoden 1991 kohukirjassa Kansakunta rähmällään.
Nyt professori ymmärtää myös Kekkosen aikaa, jota varsinkin nuori sukupolvi arvostelee nykyään kohtuuttomasti, historiattomasti.
– Moni voi loukkaantua ja väittää, että entinen suomettumisen kriitikko nyt peruu puheitaan. Olen sitä mieltä, että Suomella oli hyvä poliittinen linja, joka toimi, mutta sen siivellä tapahtui kaikenlaista tarpeetonta.
Kliseet ovat totta
Yllättävää ja epäkorrektia on tämäkin: Timo Vihavainen ei oitis tuomitse kansallisia stereotypioita. Päinvastoin. Hän uskoo, että kliseet ovat totta. Sekin, joka väittää, että venäläiset ovat laiskoja, juoppoja ja epärehellisiä.
– Se on kiteytynyt totuus, mutta ei se koko totuus ole, eikä se päde yksilöihin vaan joukkoihin. Pikemminkin venäläiseen kulttuuriin. Kulttuuri hyväksyy vodkanjuonnin, laiskottelun ja yhteiskunnalta varastamisen.
– Otto Wille Kuusinen totesi, että suomalainen loukkaantuu, jos häntä sanotaan epärehelliseksi mutta ei siitä jos häntä sanotaan tyhmäksi. Venäläisillä asia on päinvastoin.
– Suomalaisilla puolestaan on ollut tapana sanoa asiat karkeasti, kiertelemättä, töksäyttäen. Tämä on piirre, jota venäläisten on ollut vaikea ymmärtää.
Onko Vihavainen suomalaisen perinteen ylläpitäjä?
– Varmaan olen. Suomalaisuuteen kuuluu, ettei sana muuten oikein mene perille.
Tabuja on yhä
Poliittinen korrektius tuottaa tabuja. Nyt Vihavaisen mielestä sellaisia ovat venäläisten maahanmuutto Suomeen ja vielä akuutimpana venäläisten maakaupat – me myymme, mutta emme voi ostaa rajan takaa.
Venäjä on suurvalta, jonka perustuslaki vaatii ajamaan venäläisvähemmistöjen etuja naapurimaissa. Tästä voi Vihavaisen mielestä vielä kehkeytyä Suomelle ”hirveä riesa”.
– Meillä on satatuhatta venäjänkielistä. Luku on täysin siedettävissä rajoissa. Ennen pitkää määrä kasvaa kahteensataantuhanteen. Se, mikä nyt on myönteistä, voi joukon kasvaessa muuttua kielteiseksi.
Vihavainen tahtoo ehdoin tahdoin kirjansa Venäjän markkinoille. Voidaanko kirja leimata venäläisvihaa kylväväksi?
– Varmasti voidaan, kaikki voidaan. Pitäisi vain pysyä poliittisen korrektiuden rajoissa, jättää tietyt asiat ajattelematta.
– Olen utelias näkemään, minkä reaktion kirja saa aikaan.
Ota kantaa
Onko Suomen ja Venäjän suhteissa tabuaiheita?






