Puheenaihe: Olisivatko opot vastaus nuorten huutoon?
Testi: Ammattikorkeakoulujen koelaboratorio osoittaa, että vapaus johtaa työntekijöiden ylitarjontaan monilla aloilla.
Lääke: Jokaisen nuoren pitäisi saada tunne siitä, että hän voi hallita elämäänsä. Tunteen luomiseen tarvitaan aikuisia ihmisiä.
Ammattikorkeakoulujen hullujen päivien suitsimiseen on käytetty paljon istumalihaksia ja paperia. Pakkopaitaa tai jalkapuuta sovitellaan kouluille sekä paikallisesti että valtakunnallisesti.
Syynä muhkeaan nippuun mietintöjä ja esityksiä on se, että koulut ovat käyttäneet vapauttaan ja lisänneet koulutuspaikkoja aloilla, jotka vetävät opiskelijoita, mutta eivät tarjoa työtä valmistuville.
Vallattomuuteen on virittänyt se, että koulut ovat saaneet rahaa kustannusten mukaan.
Keskustelun aika
Hallitusohjelma, budjetti, selvitys ammattikorkeakoulujen taloudesta ja hallinnollisesta asemasta, koulutustarpeen alueellinen ja valtakunnallinen ennakointi. Siinä muutamia esimerkkejä siitä, missä papereissa koulutuksen tulevaisuutta pohditaan.
Jo syksyn aikana uuden hallituksen pitäisi antaa selvät sävelet suunnitelmista koulutuksen tutkimus- ja kehittämissuunnitelmassaan. Päätös on poliittinen, joten nyt on keskustelun aika siitä, mitä haluamme ja toivomme koulutukselta.
Konkreettisia toimia
Hallitusohjelman mukaan jokaiselle peruskoulun päättäneelle taataan koulutuspaikka lukioissa, ammatillisissa oppilaitoksissa, oppisopimuksessa, työpajassa, kuntoutuksessa tai muulla tavoin. Tavoitteena on, että kuluvan vuosikymmenen loppuun mennessä 20–24-vuotiaista yli 90 prosentilla on perusasteen jälkeinen tutkinto.
Ammattikorkeakoulut ovat saamassa yliopistojen tapaan isännän valtiosta, silla vastuu ammattikorkeakoulujen perusrahoituksesta siirtyisi kokonaan valtiolle. Koulujen toimiluvissa korostettaisiin sitä, että opiskelijat valmistuvat tavoiteajassa ja saavat työpaikan.
Pois putkiajattelusta
Esityksiä lukiessa tulee vääjäämättä mieleen se, että koulutusta ja työllistymistä tehostetaan samoin keinoin kuin tyhjennettäisiin mätitahnaputkiloa.
Oppilaiden ja opiskelijoiden ympärille rakennetaan valmistumista vauhdittavia mekanismeja, joilla väki saadaan puristettua opinahjoista ulos ihanneajassa.
Maailmaan yritetään työntää mahdollisimman tasalaatuista massaa, jotta työpaikat saisivat haluamaansa ainesta.
Tosin esityksissä on viitteitä siitä, että koulut voisivat saada nykyistä enemmän rahaa opintojen ohjaukseen. Hallitusohjelma kertoo näin: Vahvistetaan kuntien vastuuta perusopetuksen päättävien nuorten ohjauksesta. Tämä voi tietysti tarkoittaa sitäkin, että kunnat maksavat viulut.
Myös työryhmissä on korostettu ohjauksen tärkeyttä. Esityksistä löytyy sanapari uraohjauksen asiantuntija. Sellainen pitäisi olla jossain vaiheessa opinto-ohjaajan lisäksi tukena lukiolaisilla ja toisen asteen ammatillisen koulutuksen päättävillä.
Toisaalta puhutaan myös siitä, että järjestelmä antaa nuoren rakentaa oman opinpolkunsa.
Miten nuorten ohjaaminen liittyy ammattikorkeakoulujen riehakkaaseen aloituspaikkojen tarjoamiseen? Paljonkin, sillä ryntäys muodikkaille aloille olisi ollut aikuisten ihmisten hallinnoitavissa.
Jos aikuiset päättäjät eivät ymmärrä vähentää esimerkiksi kulttuurin ja viestinnän koulutusta, voi aikuinen opinto-ohjaaja, opettaja tai vanhempi kirkastaa tulevaisuuden näkymiä nuorelle.
Tunnetta peliin
Nuorille on kyettävä antamaan tunne siitä, että elämää on mahdollista hallita. Tunne siitä, että kouluttautuminen kannattaa ja johtaa johonkin elämässä – esimerkiksi työpaikkaan tai jatkokoulutukseen.
Hallinnantunteen luomisessa on paras tuki toinen ihminen. Aikuinen, jolla on aikaa seurata nuoren kehitystä ja hellin tönäisyin tai tarpeen vaatiessa tiukastikin ohjaten etsiä kullekin sopivaa opinpolkua. Ohjaus antaa myös vapauden unelmoida ja toteuttaa unelmia. Valtion pitäisi ehdottomasti ohjata lisää rahaa uusien opojen palkkaamiseen.
Järkevää ohjausta
Koulujen ohjaaminen on koettu historian jäänteenä, vaikka yliopistojen ohjaus aloituspaikoissa kertoo, että siinä on järkeä. Yliopistojen kulttuurin ja viestinnän koulutuksessa on pysytty aisoissa ja vähentämisen tarve on hyttysen hyrinää verrattuna ammattikorkeakouluihin.
Jaana Kerola
Sopiiko tiukka valtionohjaus koulutukseen? Mikä on oma lääkkeesi koulutuksen tehostamiseen?









Mitä enemmän näitä ymmärtäjiä ja paapojia koulumaailmaan palkataan, sitä huonommin nuorilla tulee menemään. Miksikö? Nuoren ei tarvitse ajatella itse eikä ottaa minkäänlaista vastuuta omista tekemisistään ja valinnoistaan. Kyllä muut hoitavat.
Ilmoita asiaton kommentti