Päivitetty 4.9.2011 12:14, julkaistu 3.9.2011 20:07

Puheenaihe: Tarvitaanko Suomeen lisää vankeja?

Kuva: Colourbox.com
Matti Mörttinen, AamulehtiLähetä palautetta toimittajalle

Hallituksen idea lisätä ehdottomia rangaistuksia on hätäreagointia populismiin. Muitakin malleja on tarjolla.

1) Uusi hallitus aikoo koventaa suomalaisen kriminaalipolitiikan linjaa. Hallitusohjelmaan on kirjattu hanke, jonka mukaan pitkiin ehdollisiin vankeusrangaistuksiin voitaisiin tulevaisuudessa kytkeä myös ehdoton vankeusosuus.

Kuulostaa äkkiseltään järkevältä, mutta ei välttämättä sitä ole. Idea on pitkälti samaa populismista pelästyneiden poliitikkojen hätäistä reagoimista ”kansan ääneen” kuin sixpack-hallituksen muukin tähänastinen toiminta.

2) Hallitusohjelma ja sitä toteuttamaan pyrkivä oikeusministeri Anna-Maja Henriksson (r) ovat hurahtaneet siihen yleiseen harhauskoon, että rikoksista määrättävien rangaistusten päätarkoitus on kosto.

Kaiholla muistelen aikoja, jolloin jopa kokoomuslainen oikeusoppinut saattoi julistaa, että rikoksentekijöitä ei pidä panna pyttyyn vaan heille pitää hankkia asunnot. Kaiholla muistelen aikoja, jolloin suomalaiseen kriminaaliajatteluun tuotiin ”kuritushuoneen” sijaan myös sellaisia käsitteitä kuin ”vankeinhoito”.

3) Nyt olisi suotavaa, että joku nousisi kovaan ääneen vaatimaan, että pitkiin ehdollisiin liitettäisiin yhdyskuntapalvelua tai pakollista terapiaa. Tutkimuksella on saatu näyttöä siitä, että yhdyskuntaseuraamus estää rikosten uusimista tehokkaammin kuin vankeus.

Suoraan sanoen se voi olla ennaltaehkäisevänä pelotteenakin tehokkaampi.

4) Vankeudelle on kaksi perustetta. Toinen on sivullisten suojeleminen vaarallisilta yksilöiltä. Toinen on vangin ”parantaminen” eli ohjaaminen yhteiskuntakelpoiseksi yksilöksi.

Esimerkiksi sillä, että rikoksia tehnyt ihminen saadaan vankeudessa vieroitettua huumeista, on yhteiskunnalle paljon paremmat seuraukset kuin sillä, että vankia yksinkertaisesti säilötään aikansa laitoksessa ja päästetään sitten taas hetkeksi vapaalle.

5) Jotta vankilat toimisivat ”parantavina” laitoksina, niitä on kehitettävä ja niihin on satsattava varoja. Siinä suhteessa ei ole lainkaan kohtuutonta, että vankiloissa on esimerkiksi kuntosaleja ja taulutelevisioita, vaikka nekin selvästi sotivat ”kansan oikeustajua” vastaan.

6) On toki olemassa rikollisia, jotka on eristettävä siviilielämästä heidän äärimmäisen vaarallisuutensa takia. Mutta heitä on vähän.

Tyypillinen suomalainen henkirikos esimerkiksi on kahden onnettoman välinen leimahdus, jossa loppuviimeksi on lähes sattuman kauppaa, kumpi joutuu uhriksi ja kummasta tulee tekijä. Niin sanotulle tavalliselle kansalle ei näistä reppanoista ole suurta vaaraa.

7) Rangaistuksia voidaan kehittää muullakin tavalla kuin koventamalla. Rikosseuraamuslaitoksen pääjohtaja Esa Vesterbacka nosti äskettäin Ylen tv-uutisissa esiin uusia rangaistusmuotoja, jotka voisivat täyttää saman tarkoituksen kuin hallitusohjelma.

Vankeus voisi olla esimerkiksi osa-aikaista. On havaittu, että monilla tyypillisillä rikoksentekijöillä on taipumusta ajautua tekoihinsa tiettyinä aikoina, etenkin iltaöisin ja viikonloppuisin.

Täysin tehokasta ulkopuolisten suojelemista voisi siis olla sekin, että nämä ongelmatapaukset pidettäisiin valvotuissa tiloissa vain kyseisinä riskiaikoina.

Tarjolla on myös uutta teknologiaa. Rikoksesta tuomittu voidaan pitää seurannassa jalkaan kytkettävän pannan avulla.

8) Vankeusrangaistukset tulevat yhteiskunnalle kalliiksi. Siksi vankiluvun pitäminen alhaisena on täysin perusteltu tavoite.

Yhdysvalloissa on jo ajauduttu kestämättömään tilaan, kun kansakunnasta kolmisen prosenttia on vankilassa, ehdonalaisessa tai ehdollisessa vapaudessa.

Vankeus on kallista, ja vankila laitostaa asukkaansa. Hallituksen idea saattaa johtaa vain vankiluvun kasvuun, vankilapaikkojen pakkolisäämiseen ja vankeinhoidon tason laskuun.

Mitä mieltä olet, onko ehdollinen mikään rangaistus? Tarvitaanko Suomeen lisää vankeja? Kerro mielipiteesi!


AVAINSANAT:

Kommentit (42)

Näytä: 10 20 30 40 50 kommenttia yhdellä sivulla, vanhimmat uusimmat ensin
(Tuntematon)4.10.2011 23:09

"jos PS:n kansanedustajat olisi aikoinaan tuomittu ehdottomiin rangaistuksiin istuisi eduskunnassa eri edustajat.katsokaa peiliin älkääkö heittäkö ensimmäistä kiveä..."

Olipas törkeä viesti! Anna lähteitä/ todisteita tuollaisen törkyviestin tueksi, äläkä huutele perättömyyksiä.

Eiköhän Kokoomuksestakin löydy muutamat edustajat, jotka olisi myös saatettu tuomita ehdottomaan. Joten melko tavalla erilainen tosiaan voisi olla kansanedustuksen kokoonpano.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)6.9.2011 17:12

Rikoslakiin voitaisiin varmasti tehdä täys-populistinen lisäys, jonka mukaan murhasta tuomitaan myös sellainen, joka toistamiseen tuomitaan henkirikoksesta. Niin ikään virallisestikin voisi hyväksyä elinkautisen ilman elinkautisen mahdollisuutta toista kertaa murhasta tuomituille.

Suomessahan tunnetaan ryöstömurhaaja Väinö Kilpiäinen, joka istui elämänsä loppuun asti, 20 vuotta, vankeudessa, mutta tämä saattoi johtua eräästä täysin Kilpiäiseen liittymättömästä seikasta: Urho Kekkonen voitti presidentinvaalit toisensa perään. Joku toinen presidentti olisi saattanut hänet armahtaa.

Niin ikään erittäin vaarallisia henkilöitä on käytännössä loppuiäkseen suljettu vankimielisairaalaan, mutta koska kyseessä ovat lääketieteelliset hoidot eivätkä rikosoikeudelliset tuomiot, eivät ne tule samalla tavalla suuren yleisön tietoon. Jammu-setä on kuitenkin ilmeisesti Niuvanniemessä ja pysyy.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)6.9.2011 12:47

suuri osa henkirikoksen tekijöistä on ihan tavallinen joka tappaa esim.puolisonsa ja kyseinen teko on tekijän ensimmäinen rikos.yleensä tappo on pitkäaikaisen perheväkivallan jatke.tekijä on yleensä Sinun naapurisi.on väärin tuomita rikolliset tappajiksi kun harva uusii tekonsa (1/23) elinkautisesta vapautuneista vuosina 2006-2011.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)6.9.2011 12:41

jos PS:n kansanedustajat olisi aikoinaan tuomittu ehdottomiin rangaistuksiin istuisi eduskunnassa eri edustajat.katsokaa peiliin älkääkö heittäkö ensimmäistä kiveä...

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)6.9.2011 12:38

vankilassa pääsee 1-3x viikossa salille ja useimmissa ei ole vapaita painoja,ei ole pelkoa isoksi kasvamiseen.ja mitä tulee 5 tähden hotelleihin, niin vessa, suihku ja tv sellissä tarkoittavat käytännössä eristystä, poislukien tunnin ulkoilu.suurin osa vankilan budjetista menee valvontaan,valvontaan ja valvontaan.jos kaikki 20000 tuomiota suoritetaan ehdottomana se vaatisi 4x enemmän vankiloita, henkilökuntaa ja mistäköhän se raha olisi pois?

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)6.9.2011 11:53

Ohan tuossa pointtinsa. Pahiten rangaistusjärjestelmä Suomessa kusee siinä, että rangaistukset ovat vääränlaisia ja vääränkokoisia. Jos ajatellaan, että vankia vain kidutetaan sisällä, eikä valmisteta tulevaan vapautumiseen, on hän vähemmän yhteiskuntakelpoinen kuin sisään mennessään. Ei ne vankilat nyt Suomessakaan mitään ***** hotelleja ole. Tämän pitäisi mennä suurimmankin populistin paksuun itsenäisesti ajattelemattomaan kaaliin.

Suurempi ongelma on se, että sopeuttamista tehdään ihmisille, jotka eivät ole sen arvoisia. Ei psykopaattia voi vapaalle jalalle päästää. Hullut päästetään syyntakeettomina kadulle. Kyllähän mielenterveydelliset rikolliset olisi syytä pitää telkientakana mieluummin kuin talousrikollinen tai tuurijuovuspäissään toiminut tapaturmainen tappaja. Näissäkin kysymyksissä on niin paljon muitakin puolia kuin oikea ja väärä.. Kaikki ovat rikoksia, kaikesta pitää rangaista, mutta metodeja on sovellettava yhteiskuntakelpoisuuspotentiaalin ja käytettävien määrärahojen edellyttämällä tavalla. Sakkorangaistukset ovat tuottoa, ehdoton vankeus on kuluja.. Jollekin ihmiselle tuomio on jo kova pala, patoutuneemmalle ei. Joku voi kärsiä rangaistuksensa arestina kun taas toinen ei sitä noudata. Jos annetaan mahdollisuus parantaa tapansa, on rangaistuskäytännön oltava sitä edistävä. Muuten jokainen näpistelijä sietäisi joutua kovaan vankilaan lopuksi ikäänsä..

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)6.9.2011 11:29

Kyllä rikoksiinkin pitää voida soveltaa progressiota. Jännitystä hakeva, ajattelematon nuori pyörävaras on täysin eri asia kuin kolmannesta ihmisestä hengen päästävä murhaaja.

Sitä paitsi vangit pumppaavat rautaa päivästä toiseen. Aivan hyvin heidät voi laittaa maksamaan oma ylläpitonsa työllä - ja työhaluttomat minimikaloreille eristykseen. Työhalu kasvaa kummasti.

Yhteiskunnan tehtävä on tarjota riittävät puitteet oppimiselle ja perustarpeille. Samalla pitää vaatia tietty käyttäytyminen. Etukäteen täytyy tehdä selväksi, millä ehdoin yhteiskunnassa toimitaan vapaana, ja millä ehdoin vangittuna. Jos ei rehellinen meno miellytä niin maasta pääsee myös pois ennen rikosuraa.

Mitä kevyempi rikos, sitä voimakkaammin täytyy panostaa yhteiskuntakelpoisuuden nostoon (terapia yms). Sen sijaan en usko, että henkirikoksia tehneillä olisi mikään erityinen suurtyöpanos annettavanaan yhteiskunnassa vapauduttuaan. Heidän tuomionsa voisivat hyvin olla 2-3 kertaisia nykyiseen nähden, sekä suoraan summattuja uhrien lukumäärän suhteen ilman yhtenäisrangaistuksen soveltamista.

Jos mietitään, mikä yhteiskuntaa ylläpitävää väestöä häiritsee, se on nimenomaisesti rankimpiin rikoksiin syyllistynyt, "vähällä" pääsevä. Ei kukaan veropetos-ehdollisella pääsevästä kirjanpitäjästä yöunia menetä. Sen sijaan vapautuva, naapuriin muuttava paloittelusurmaaja tai toistuvasti pahoinpitelevä vie.

Tarvitaan voimakkaampi _poliittinen_ voima viemään asiat läpi. Oikeusneuvoksilta ei pidä kysyä, mikä on tavoite, vaan antaa tavoite ilmoituksena, ja sanoa "toimikaa".

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)6.9.2011 11:23

Hassu ja harhaanjohtava otsikko...Rangaistus- ja vapautusautomaatit pois, tuomioistuinten toimintaan ja yhtenevään käytäntöön pitäisi saada joku tolkku, on se niin villiä touhua välillä ja johon kukaan ei saisi sitten puuttua tai arvostella.Kukapa oikeasti arvioi tai tarkastaa tuomioistuimien joskus jopa mielivaltaista tai kaavoihin kangistunutta toimintaa? Tilanne ja tapauskohtainenkin taju on jo kadonnut aika päivää sitten tästä toiminnasta, jos sitä koskaan on ollutkaan. Kaikki kynnelle kykenevät rikoksista tuomitut pitäisi saada tekemään yhteiskunnallisesti hyödyttävää työtä ja korvata aiheuttamansa vahingot edes osittain.Varmasti kaikenlaista tekemistä olisi näille rikoksista tuomituille, joka hyödyttäisi koko yhteiskuntaa, ei pelkästään ao. uhria suoraan, joka on joutunut rikoksen kohteeksi mutta ehkä. Mikä siinä on niin vaikeaa? Eihän se niin voi olla, että rikoksentekijät nauraavaat partaansa viiden tähden täyden palvelun hotelleissa tekemättä yhtään mitään, jos ei satu huvittamaan tai vähän sattuu muutoin pupu menemään pöksyyn syystä tai toisesta. Vaaralliset tapaukset tietty pois kaduilta ja muualta kuleksimasta ja aiheuttamasta lisäongelmia ja hoitoon, mutta muuten ja muut töihin. Pitkät laitostuomiot eivät tietty saa olla itsetarkoitus, mutta kyllä väkivalta ja seksuaalirikollisten kohdalla pitäisi asiaa harkita hieman tarkemmin. Minkä takia tuomarit eivät käytä hyväkseen jo nykyisellään olevan lainsäädännön suomaa tuomioskaalaa kokonaisvaltaisemmin hyväkseen? Ainahan sitä rikollinen tai toinen valittaa, on tyytymätön liian pitkään tuomioonsa ja perää kaikilla mahdollisilla tavoilla oikeuksiansa, so what? Missä on uhrin ja muun rikoksesta kärsivän yhteiskunnan osan oikeudet? Lähtökohtahan pitäsi olla rikollisen kohdalla, että tämä on lainsuojaton eikä päinvastoin. Nythän uhri tai rikoksen tapahtumiseen estävästi puuttuva henkilö onkin se lainsuojaton. Haloo - ei oo valoo tässä touhussa!

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)6.9.2011 10:00

"Kyllä on kovat arvot suomessa kunniassa, kun näitä mielipiteitä lukee."

Taitaa olla paapomiset mielessä.

Uhrihan taitaa monen mielestä olla sellainen persoonaton tietokonepelivastustaja, joka poksahtaa pilvenä ilmaan, kun vähän hipaisee puukolla tai vesurilla. Hänen tai omaistensa hyvinvoinnilla ei ole enää mitään väliä, kun tapahtunutta ei voi muuttaa.

Miksi nykypäivänä halutaan keskittyä vain pahantekijöiden hyvinvointiin? Eikö olisi tärkeää, että tavalliset yhteiskunnan jäsenet tuntisivat itsensä tärkeäksi ja turvatuksi?
Ettekö näe rangaistuksen pelotevaikutuksella mitään positiivista vaikutusta normaalin väestön (=potentiaaliset uhrit) hyvinvointiin ja moraaliin?
Minä ainakin näen. Mielestäni tavallisen veronmaksajan turvaaminen on tärkeämpää kuin valuvikaisten yksilöiden sopeuttaminen yhteiskuntaan.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)5.9.2011 19:26

miksi talousrikollisia ei pidetä rikollisina?heidän tekonsa koskettavat isoa joukkoa ja he hyötyvät teoistaan rahallisesti toisin kuin suurin osa vangeista!

Ilmoita asiaton kommentti

SIVU 1 2 3 4 5

Kirjoita kommentti

Ohjeet: Kirjoita kommenttisi tähän. Voit ottaa kantaa, mutta muista hyvät tavat. Kirjoittajat vastaavat itse kommenteistaan. Keskustelu on esimoderoitu eli kommentit luetaan ennen julkaisua.

Kommentti


Pirkanmaa

Henkilöautot kolaroivat Hämeenpuistossa

wwwkolari

PIRKANMAA 20

Kaksi henkilöautoa ajoi kolarin Tampereen Hämeenpuiston ja Satamakadun risteyksessä maanantai-iltana. Onnettomuus sattui hieman ennen yhdeksää Tampereen Työväen Teatterin kulmalla. Lue lisää

Ylioppilaat 2012: Pirkanmaan ja lähiseudun tuoreiden ylioppilaiden nimet

www_yliop

PIRKANMAA 3834

Onnea uudet ylioppilaat! Julkaisemme Pirkanmaan alueen ja lähiseudun lukioiden uusien ylioppilaiden nimiä sitä mukaa, kun saamme tietoja kouluilta. Lue lisää


Ulkomaat

Opiskelijoiden bussi syöksyi 80 metriä – 12 menehtyi

03229185

ULKOMAAT 20

Yliopisto-opiskelijoita kuljettanut linja-auto syöksyi alas vuorenrinteeltä eteläisessä Albaniassa maanantaina. Viranomaisten mukaan 12 ihmistä menehtyi ja 21 loukkaantui onnettomuudessa. Lue lisää


Talous

Hurja syöksy alle tunnissa! Facebookin osakekurssi romahti

Facebook IPO

TALOUS 29

Verkkoyhtiö Facebookin kurssi romahti yhtiön toisena kaupankäyntipäivänä teknologiapörssi Nasdaqissa. Facebookin osake syöksyi alle tunnissa lähes 14 prosenttia. Lue lisää


Urheilu

Sari Multala purjehti MM-pronssia

11662568www

URHEILU 11

STT Sari Multala on purjehdinut pronssia Laser radial -luokan MM-kisoissa Saksan Boltenhagenissa. Multala nousi kolmanneksi MM-regatan päätöspäivänä oltuaan eilisen jälkeen... Lue lisää


Kiekko

MM-jääkiekko: Maailmanmestarien kotiinpaluu viivästyi useita tunteja

_DSC3698

KIEKKO 25

Aamulehti Jääkiekon maailmanmestaruuden Helsingissä voittaneen Venäjän joukkueen kotiinpaluu viivästyi useilla tunneilla. Fanit odottivat Moskovassa Sheremetjevon lentoasemalla... Lue lisää


Kulttuuri

Hitler 3D-hahmona: Iron Sky saa jatkoa!

9929923

KULTTUURI 31

Kuunatseista kertova suomalainen tieteiskomedia Iron Sky on saamassa jatkoa. Blind Spot -tuotantoyhtiön mukaan jatko-osan lisäksi suunnitteilla on sarja, joka kertoisi siitä, miten natsit... Lue lisää


Pääkirjoitukset

Analyysi: Populisti älähti populismista

944478

PÄÄKIRJOITUKSET 10

1. Vihreät kehitti oman versionsa populismista. Lue lisää


Asuntomessut

Uutisia

  1. Tuloksia NHL:stä

    URHEILUSÄHKEET 22.5. 05:28 1 0

  2. Asuntolainoille tulossa katto jo ensi vuonna

    KOTIMAA 21.5. 21:26 1 0

  3. Henkilöautot kolaroivat Hämeenpuistossa

    PIRKANMAA 21.5. 22:49 2 0

  4. Analyysi: Populisti älähti populismista

    PÄÄKIRJOITUKSET 21.5. 22:21 1 0

  5. Serbian EU-tiehen mutka

    PÄÄKIRJOITUKSET 21.5. 22:21 1 0

  6. Kuolevan hätähuuto

    PÄÄKIRJOITUKSET 21.5. 22:41 1 0

  7. Hämmennys lähiössä: Kerjäläiset kolkuttelevat kotiovilla

    KOTIMAA 21.5. 22:25 3 54

  8. Opiskelijoiden bussi syöksyi 80 metriä – 12 menehtyi

    ULKOMAAT 21.5. 21:56 2 0

  9. Al-Qaida sanoi tehneensä Jemenin itsemurhaiskun

    ULKOMAAT 21.5. 21:54 1 0

  10. Näpistys muuttui varkaan, vartijan ja myyjän painiksi – Myyjä loukkaantui

    KOTIMAA 21.5. 21:29 2 0

  1. Hämmennys lähiössä: Kerjäläiset kolkuttelevat kotiovilla

    KOTIMAA 21.5. 22:25 3 54 1429

  2. Asuntolainoille tulossa katto jo ensi vuonna

    KOTIMAA 21.5. 21:26 1 0 1298

  3. Henkilöautot kolaroivat Hämeenpuistossa

    PIRKANMAA 21.5. 22:49 2 0 509

  4. Timantteja ratissa ja pusuhuulet taustapeilissä – katso mopoautojen tuunauskuvat

    KOTIMAA 19.5. 20:49 3 59 449

  5. Näpistys muuttui varkaan, vartijan ja myyjän painiksi – Myyjä loukkaantui

    KOTIMAA 21.5. 21:29 2 0 415

  6. Opiskelijoiden bussi syöksyi 80 metriä – 12 menehtyi

    ULKOMAAT 21.5. 21:56 2 0 334

  7. MTV3: Riidoissa rypevä AKT kutsuu henkilöstönsä koolle kiusaamisasiassa

    KOTIMAA 21.5. 20:48 2 0 239

  8. Missä on Alex? 14-vuotias tamperelaispoika ei palannut koulusta kotiin

    KOTIMAA 21.5. 09:22 3 14 227

  9. Aikooko Keskustorin McDonald’s puuttua tupakointiin ravintolan rapuilla?

    PIRKANMAA 21.5. 10:32 2 36 210

  10. Analyysi: Populisti älähti populismista

    PÄÄKIRJOITUKSET 21.5. 22:21 1 0 206


Kotimaa

Tuoreimmat blogit

Puheenaiheet 3 uusinta

Puheenaihe: ”Ei kannata sopia itse kaikesta” – Nämä ovat Metalliliiton kolme teesiä

5354492www

KOTIMAA 25

Se, mikä ennen oli itsestäänselvyys, asetetaan tänään helposti kyseenalaiseksi. Tämä sinänsä terve ilmiö on yksi kaikenpuolisen kehityksen peruslähtökohta. Lue lisää

Puheenaihe: Oliko se hei vai heihei?

michaelolearywww

KOTIMAA 314

Toimitusjohtaja Michael O’Learyn käynti Tampereella viime tiistaina aiheutti hämminkiä. Halpalentoyhtiö Ryanairin ihmemies kävi vaahtoamassa, että EU-komissio... Lue lisää

Sää

 



Uutisia

Toimituksen valinnat

Ylioppilaat 2012: Pirkanmaan ja lähiseudun tuoreiden ylioppilaiden nimet

www_yliop

PIRKANMAA 3834

Onnea uudet ylioppilaat! Julkaisemme Pirkanmaan alueen ja lähiseudun lukioiden uusien ylioppilaiden nimiä sitä mukaa, kun saamme tietoja kouluilta. Lue lisää

Aamulehti.fi tiukentaa uutisten kommenttien valvontaa, lue tästä vastaukset yleisimpiin kysymyksiin

PIRKANMAA 78277

Edit: Saimme tähän uutiseen erittäin runsaasti kommentteja. Olemme julkaisseet lähes kaikki niistä tämän jutun perässä. Lue lisää

Aamulehti.fi nyt tarjolla myös HELPPO-versiona

wwwnäkymä

PIRKANMAA 11117

Hyvät lukijat, tästä päivästä lähtien Aamulehti tarjoaa verkkosisältönsä myös aivan uudessa, erityisesti tablettimaailmaan sopivassa helpossa muodossa. a... Lue lisää

Tervetuloa Aamulehden asuntomessusivuille!

PIRKANMAA 960

Aamulehti julkisti maanantaina 26.3. Lue lisää

Lue nämäkin

Asuntomessut
Mobiilisivusto
Ekalehti

Content on this page requires a newer version of Adobe Flash Player.

Get Adobe Flash player

www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
Tämän alueen uusin tarjonta:
Aamulehti - Itäinenkatu 11, 33210 Tampere - puhelin: 010 665 111 (vaihde), 010 665 3116 (verkkotoimitus), 0800 02030 (uutisvinkki, maksuton numero) | Käyttö- ja sopimusehdot